Vihreän infrastruktuurin renessanssi

Tässä postauksessa käydään läpi lyhyesti vihreän infrastruktuurin historiaa. Karkeasti yleistäen voi sanoa, että vihreä infrastruktuuri on tämän vuosituhannen mukanaan tuoma käsite. Ensimmäisen kerran se on esiintynyt 1990-luvun lopussa Marylandin kuvernöörin Parris Glendening puheissa. Hän toi ensimmäisenä esiin sen, miten meidän tulisi samalla tapaa harkiten ja taidolla investoida ja hoitaa vihreää infrastruktuuriamme kuten toimimme rakennetun infrastruktuurin kohdalla. Tämän jälkeen käsitteen käyttö on laajentunut ja samalla myös saanut uusia merkityksiä ja konteksteja.

Lähestymistapaa on kritisoitu siitä, että se esittelee olemassa olleita maankäyttöön ja viheraluesuunnitteluun liittyviä käsitteitä ja lähestymistapoja ikään kuin uusina ja käänteentekevinä. Voidaankin todeta, että käynnissä on vihreän infrastruktuurin uusi aalto, eräänlainen renessanssi. Ensimmäinen aalto koettiin noin sata vuotta sitten ja sen päällä surffasivat muun muassa Ebenezer Howard ja Frederick Law Olmsted vaikuttaen voimakkaasti yhä käytössä oleviin suunnitteluperiaatteisiin alallamme. Nykyinen renessanssi kumpuaa tarpeesta ratkaista akuutteja ympäristökysymyksiä kokonaisvaltaisesti, ilmastonmuutokseen liittyvästä keskustelusta sekä kestävän suunnittelun kulttuurista. Myös vihreän infrastruktuurin kanssa samaan aikaan yleistynyt ekosysteemipalvelu -käsite tarjoaa mahdollisuuden luonnonympäristön tuottamien hyötyjen numeeriseen arvottamiseen. Tämän kvantifioinnin kautta luontoalueiden merkitystä esimerkiksi kaupunkialueilla voidaan tarkastella uudesta näkökulmasta eivätkä ratkaisevia ole pelkästään suojeluun tai virkistykseen liittyvät arvot.

Bostonin "ketjupuisto" on yksi Olmsteadin päätöistä, joka edelleen muodostaa mielenkiintoisen ja monitoiminallisen kaupunkitilan.

Emerald Necklace Bostonissa on yksi Olmsteadin päätöistä, joka edelleen muodostaa mielenkiintoisen ja monitoiminallisen kaupunkitilan.

Vihreän infrastruktuurin lähestymistavassa voidaan nähdä eroja eri kulttuurialueilla. Pohjois-Amerikassa korostuvat hulevesien käsittely, tekniset ratkaisut ja kansanterveydellisen kysymykset kun taas Iso-Britanniassa näkökulma on kokonaisvaltaisempi, hyvinvointiin ja elämänlaatuun liittyvä. Muualla Euroopassa löytyy vaihtelevia suuntauksia ja käytännön sovelluksia, mutta keskeisiä ovat ylhäältä alaspäin tulevat Euroopan Unionin politiikkalinjaukset, kuten vihreän infrastruktuurin strategia ja rahoitusratkaisut. Aasiassa korostuvat tiivistyviin kaupunkialueisiin, kiihtyvään urbanisaatioon ja luonnonvaroihin liittyvät teemat.

Tämän melko ison sateenvarjon alla toteutetuissa projekteissa voidaan nähdä selviä trendejä. Brittitutkija Ian Mell on kategorisoinut kolme eri luokkaa vihreän infrastruktuurin projekteja toteutusajankohdan mukaan (Yhdysvallat ja Eurooppa). Ensimmäisen kymmenen vuoden aikana (1998-2008) projektit olivat luonteeltaan pieniä ja paikallisia, tavoitteet ja rahoitus maltillista. Näissä projekteissa tulokset olivat pääsääntöisesti vaatimattomia ja kehitystoiminnan fokus oli erilaisissa työkaluissa.

Toinen sukupolvi projekteja (2008 ->) on ollut teemallisesti ja tavoitteiden puolesta edellistä vaihtelevampi ja monimuotoisempi, mutta myös fokusoituneempi. Projektien aikana yhteistyö eri hallinnonalojen ja asiantuntijoiden kesken on ollut syvempää ja myös rahoituspuolelle on pyritty löytämään uudenlaisia tahoja ja yhteistyökuvioita. Piloteista on kasvanut strategisia hankkeita.

Vihreän infrastruktuurin kolmannen sukupolven projektien voidaan ajatella ponnistavan siitä kasvavasta ymmärryksestä, että ilmastonmuutoksen edetessä luonnon omien prosessien tunteminen ja hyödyntäminen kaupunkiympäristön hallinnassa on tehokkaampaa kuin perinteinen kova infrastruktuuri. Alamme myös nähdä vihreän infrastruktuurin taloudelliset ja yhteiskunnalliset edut, joka taas vaikuttaa halukkuuteen satsata näihin ratkaisuihin aiempaa enemmän ja laajemmassa mittakaavassa.

BIGin suunnittelema Dryline Manhattanin tulvasuojeluun voitti juuri Holcim Foundationin pronssipalkinnon kestävästä rakenteesta.

BIGin suunnittelema Dryline Manhattanin tulvasuojeluun voitti juuri Holcim Foundationin pronssipalkinnon kestävästä rakenteesta.

Mielenkiintoista onkin miettiä minkä sukupolven ratkaisuja me täällä Suomessa suunnittelemme ja toteutamme tai mihin meillä on edes yhteiskunnallisia edellytyksiä?

Lähteet: Revising Green Infrastructure (2015), Le Notre -instituutin luentosarja Green Infrastructure

Posted by Elisa

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *