James Corner – ajatuksia eräältä nykyajan merkittävimmistä maisema-arkkitehdeista

Maisema-arkkitehti James Corner tunnetaan erityisesti vuonna 2009 valmistuneesta High Line -puistostaan New Yorkissa, mutta hänen uransa alkaa jo 1980-luvulta. Hän on opettanut useissa yliopistoissa keskittyen erityisesti designin ja urbanismin ongelmien ratkaisemiseen luovalla tavalla. Corner on myös kirjoittanut ajatuksistaan etenkin uransa alkupuolella.

Corner pohtii Landscape Journalissa julkaistussa kirjoitussarjassaan A Discourse on Theory I: ”Sounding the Depths”–Origins, Theory, and Representation (1990) sekä II: Three Tyrannies of Contemporary Theory and the Alternative of Hermaneutics (1991) teorian merkitystä maisema-arkkitehtuurissa. Hän kuvailee teorian ajatuksen syntymistä ja käsitteen muutosta ihmisen kokemusta kuvaavasta sanasta varmuutta, tietoa ja kontrollia ilmentävään termiin. Suuri muutos ajattelussa valaistuksen aikana vei maisema-arkkitehditkin kohti tieteellisempää lähestymistapaa. Suunnitteluratkaisujen tuli perustua geometriaan ja numeroihin, mistä myöhemmin johdettiin Cornerin kritisoima positivismin ajatussuunta. Siinä suunnittelu pohjautuu tieteellisesti mitattaviin suureisiin ja intuitio on karsittu kokonaan pois: ratkaisu seuraa objektiivista analyysia.

Cornerin mukaan ajattelua dominoivat positivismin lisäksi 1990-luvun alussa paradigmojen ja avant-garden suuntaukset. Ensimmäisessä ajatellaan, että totuus voidaan johtaa yleisesti hyväksytyistä ratkaisuista ja metodeista. Paradigmat ovat laajempia kuin konventiot: niiksi voidaan lukea esimerkiksi evoluutioteoria. Avant-gardistit taas haluavat hätkähdyttää ja jokaisen ratkaisun tulisi olla uusi ja sykähdyttävä. Molemmissa on omat ongelmansa, sillä tarkotuksenmukainen oletetussa totuudessa pysyminen tai vastaavasti uuden hakeminen tuskin johtavat parhaisiin mahdollisiin ratkaisuihin.

Corner kokee, että mainitut tavat ajatella ovat riisuneet maisema-arkkitehtuurin jännittävistä oivalluksista, intuitiosta ja kokemuslähtöisestä suunnittelusta. Kaiken perustuessa faktoihin ja mittauksiin suunnittelusta tulee suoritus, joka tavoittelee objektiivisesti parasta tulosta. Tällöin kadotetaan intimiteetti ihmisen ja ympäristön väliltä–ympäristö eriyttää kävijänsä. Liiallisen objektivoinnin ja optimisoinnin tuloksena myös runollisuus ja perinne katoavat maisema-arkkitehtuurista.

Ratkaisu voisi Cornerin mielestä löytyä hermeneutiikasta. Filosofisen ajatussuunnan pääperiaatteita ovat kehäajattelu, ymmärryksen ja tulkinnan vuorovaikutus. Ajattelu pohjautuu teksteihin ja se on intuitiivista sekä käytännöllistä. Hermeneutiikan avulla maisema-arkkitehtuurista saataisiin Cornerin mukaan paremmin traditioihin pohjautuvaa ja ajatuksia herättävää. Vaikka ongelma on varmasti todellinen, Cornerin katsantakanta aiheeseen tuntuu hieman suppealta, eikä hän esitä mitään käytännön ratkaisuja teorialleen. Tekstistä voidaan silti löytää kenties uutta ajattelua suunnittelijoiden virkistykseksi. Ehkä maisema-arkkitehtuurin kritiikki Suomessa saisi uutta pontta, jos suunnittelijat löytäisivät uusia tapoja lähestyä ongelmia ja sitä kautta filosofisesti valveutuneemmat henkilöt löytäisivät enemmän merkityksiä nykymaisema-arkkitehtuurikohteista. Vaikka Cornerilta puuttuvatkin työkalut, nämä edelleen ajankohtaiset artikkelit tarjoavat ajateltavaa suunnittelijoille.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *