a. Maisema-arkkitehti–oman alansa ammattilainen vai sillanrakentaja?

Luonto on käsitteenä hengästyttävän laaja, ehkäpä mahdoton ymmärtää. On vaikea ymmärtää luontoa ennen ihmistä ja sitä, miten nämä kaksi tuntuvat olevan vastakohtaisia nykykeskustelussa. Missä vaiheessa ihminen halusi erkaantua luonnosta? Kun puhutaan luonnollisuudesta, mihin historian vaiheeseen halutaan palata? Emme ehkä voi edes kuvitella, mitä joskus oli. Toisaalta maailma on jatkuvassa muutoksessa–entropian virta hajottaa ja yhdistää asioita jo atomitasolla, eikä muutokselta voi välttyä myöskään suuremmassa mittakaavassa. Onko edes tarpeen yrittää säilyttää vain jotain tiettyä vaihetta suuressa kehityksessä? Voiko luonnollisuus tarkoittaa enemmän kestävää yhteiseloa, missä kaikilla osapuolilla on mahdollisuus samalla muuttua, joko valittuun tai sattumanvaraiseen suuntaansa?

Maisema-arkkitehtuuri pyrkii nykyisin toimimaan sillanrakentajana alojen välillä. Suuntaukset alan sisällä ovat vaihdelleet: vuoroin on toivottu mahdollisimman koskemattoman luonnon säilyttämistä, toisina aikoina taiteellisempaa tai tieteellisempää otetta suunnitteluun. Nykypäivänä tavoitteena vaikuttaisi olevan näiden kaikkien tasapainon saavuttaminen. Suurena kysymyksenä näyttäytyy ilmastonmuutos ja biodiversiteetin säilyttäminen. Suurissa kysymyksissä laajan asiantuntijaverkoston työpanos on välttämätön ja keskustelua täytyy olla, mutta miten tehdä päätöksiä kaikkien mielipiteiden ristitulessa? Luonnonsuojelu perustuu pitkälti luonnon suojelemiseen ihmistä varten, sen säilyttämisenä kelpoisena elinpaikkana ihmislajille. On vaikea pyrkiä pois ihmisen näkökulmasta, sillä se on ainoa, jonka olemme nähneet. Objektiivinen suhtautuminen vaikeissa kysymyksissä olisi ihanne, mutta on haastavaa, ellei mahdotonta, sivuuttaa meille opetettu ihmiskeskeinen maailmankuva tai kiihtyvän talouskasvun näkemykset. Tai todella oikeasti vaalia jokaisen lajin hyvinvointia, pienestä kovakuoriaisesta rikkaruohoon, kun sisäänrakennettuna pyrkimyksenä jokaisella on säilyä itse hengissä. En väheksy lainkaan lajien suojelua ja luonnon monimuotoisuuden turvaamista, mutta uskon, että myös kritisoidessaan ihmisen luonnon resurssien hyödyntämistä täytyy ymmärtää perusvaistoja ja omaa vajaavaisuuttaan olla täysin objektiivinen.

Mielestäni maisema-arkkitehdit voivat toimia rakennushankkeissa pienemmän puolestapuhujina: ovat ne sitten kasvi- tai eläinlajeja rakennushankkeiden yhteydessä tai ihmisiä luonnonsuojelualueita perustettaessa.Keskustelussa ilmi tullut takinkääntäjän tai kameleontin rooli on vapauttava, mutta vaikea. Se kuitenkin kasaa kohtuuttomasti paineita yhden henkilön, maisema-arkkitehdin, harteille. Usein tuntuu, että maisema-arkkitehdin vastuulle jää luontoarvojen puolustaminen, jollei hankkeessa ole mukana luonnontieteiden ammattilaisia. Maisema-arkkitehdin ei kuitenkaan kuuluisi olla yleistietäjä, joka osaa kaikesta tarpeeksi puolustaakseen heikompaa osapuolta. Olisiko pääsuunnittelijuuden sijaan ajateltava vastuuta ryhmänä? Tietysti vetovastuu täytyy olla jollakulla, mutta pitäisikö sillanrakentajia olla useampia? Tällöin vastuu jakautuisi ja eri henkilöt voisivat katsella asioita laajemmin hieman eri näkökulmista – ja erilaisten arvosilmälasien läpi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *