Bloedel reserve, tragedian maisema

Bloedel reserve on Seattleen sijoittuva, osittain Richard Haagin suunnittelema alue, joka kuului alunperin metsäteollisuudesta elantonsa saaneelle Bloedelin perheelle. Bainsbridgen saarelle sijoittuva puutarhojen kokoelma tarjoaa useiden puutarhurien ja maisema-arkkitehtien suunnittelemia elämyksiä keskellä vehreää, runsasta metsää. Bloedel reserve ja sen alue siirtyivät Bloedelin perheen omistukseen vuonna 1951. Eräs sen muotoon olennaisesti vaikuttaneista henkilöistä oli maisema-arkkitehti Richard Haag, jonka teoksia on myös esimerkiksi Gasworks Park Lake Unionin rannalla Seattlessa.

Haag lisäsi Bloedel reserveen neljä nimettyä puutarhaa: tasojen puutarhan, the garden of planes; sammalpuutarhan, the moss garden; mietiskelyn tai heijastusten puutarhan, the reflection garden ja lintujen suojelualueen, the bird reserve. Ne kaikki ovat luonteeltaan erilaisia ja koostuvat sekä rakennetuista että hyvin luonnonmukaisista elementeistä. Jokainen puutarha aukeaa kävijälle omana kokonaisuutenaan: rehevässä metsässä kiertelevät polut, joita pitkin kulkija saapuu kuhunkin puutarhaan vuorollaan. Haag on suunnitellut puutarhat koettavaksi aiemmin luetellussa järjestyksessä.

The garden of planes koostuu erisuuntaisista tasoista, jotka on peitetty nurmella. Alunperin osaksi puutarhaa kuuluivat myös sorasta muotoillut, kolmiomaiset tasot. Ne eivät kuitenkaan miellyttäneet perhettä, jotka korjauttivat puutarhan sommitelmaa myöhemmin. Tasojen puutarhan jälkeen sulkeudutaan taas metsään. Toisena aukeava sammalpuutarha on luonnonmukainen ja yksinkertainen. Tärkeimmät elementit ovat pohjakerroksen sammal sekä puiden latvusto. Tunnelma on pysähtynyt ja erityinen.

Kolmantena metsästä saavutaan heijastusten puutarhaan. Se on sommitelmaltaan yksinkertainen: keskellä on suorakaiteen muotoinen vesiallas, jota kiertää sorapolku. Päädyssä on penkki, joka katsoo altaalle päin. Kokonaisuutta kiertää tumma pensasaita, sellainen jonka yli näkee helposti.

Viimeinen alue, bird reserve, on kaikkein luonnonmukaisin. Sen pohjan muodostaa vesilampi, jonka reunat täyttävät kasvillisuus ja puusto. Keskellä lampea on pieniä, maan ja kasvillisuuden muodostamia saaria. Puiston viimeinen osa on tarkoitettu vain linnuille ja ihmiselle jää väistämättä vähäpätöisen tarkkailijan rooli.

Bloedel reserve on eräänlainen maisema-arkkitehtuurin klassikko, josta on kirjoitettu useiden kriitikoiden toimesta. Kiinnostavaa on, miten monella tavalla se on voitu tulkita. Monissa kirjoituksissa korostuu puutarhan henkinen ulottuvuus. Anne Whiston Spirn tekstissään Polemical Landscapes ja Elisabeth K. Meyer kirjoituksessaan Seized by Sublime sentiments pohtivat maiseman historiallista merkitystä. He ovat sisaruksia ajatuksissaan siitä, että puutarhoista etenkin sammalpuutarha ilmentää maiseman tragediaa. Tärkeimmät elementit sammalen lisäksi ovat jättimäiset kannot, joiden paikalta on aikoinaan hakattu lukuisia valtavia puita. Whiston Spirn kuvaa puutarhan tunnelmaa hautausmaamaiseksi. Kannot peittyvät kasvillisuuteen ja sammaleeseen, muistuttavat kuolemasta ja toisaalta elämästä. Metsän hakkuusta saatiin rahaa silloisen omistajan, Seattlen yliopiston, kehittämiselle. Myös Meyer kirjoittaa siitä, miten ristiriitaisia ajatuksia paikan historiaan sisältyy. Myöhäisempi omistajaperhe Bloedel oli myös mukana metsäteollisuudessa, mutta päätti silti suojella metsän ja säilyttää näkyvillä sen traagisen historian. Kantoja ei peitetty tai häivytetty, pikemminkin korostettiin. Kantojen kautta voi tuntea ylevyyden, subliimin. Siihen kuuluu tunne järkyttävästä kauneudesta, uskomattomuudesta ja pakahduttavasta vaikuttavuudesta. Kantojen kuvastama aika on jotain ihmiselle käsittämätöntä: voi vain miettiä niiden kasvua ja kaikkea mitä ne elinaikanaan ehtivät nähdä. Bloedel reserve muistuttaa samalla kaikista hakatuista metsistä.

Hieman erilaisen näkökohdan esittää Rebekka Krinke artikkelissaan Contemplative landscapes, restorative landscape. Hän näkee Bloedel reserven lähinnä mietiskelyn ja meditaation paikkana. Tärkeimmäksi nousee paikan suhde luontoon ja mitä se voi tarjota kävijälle. Erityisesti reflection garden voi auttaa kokijaa näkemään luonnon uudella tavalla, etäisenä ja peilaten Bloedel reserveen suurempaan kokonaisuuteen. Kaikista eniten muista poikkeaa Patrick M. Condonin teksti The zen of garden design. Condon kuvailee puutarhaa neljänä erillisenä tilana. Hän korostaa kontrasteja: valoa ja varjoa sekä pittoreskiutta. Vaikuttaa kuitenkin, että hän sivuuttaa täysin puutarhan kontekstin ja suuremman merkityksen.

Yhteistä kirjoittajille on, että heidän mielestään Bloedel reserve täytyy kokea. Se ei ole tehty katsottavaksi kuvista. Kokemus on kaikkien kirjoittajien mukaan intensiivinen–upottava ja kokonaisvaltainen. Sanat, joilla intensiivisyyttä kuvataan, ovat erilaisia. Whiston Spirn puhuu politiikasta ja auktoriteeteista, Meyer subliimista, Condon zenistä ja Krinke meditaatiosta. Kaikkien pohjimmainen kertoma on kuitenkin sama: puutarha lumoaa katsojan täysin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *