Hei taasen.
Kurssi on päättymäisillään ja nämä viimeiset viikot ovat herättäneet samanaikaisesti monenlaisia fiiliksiä ja tunnetiloja. Antoisimpia hetkiä kurssimatkan ohella ovat olleet kritiikkitilaisuudet ja toisten töihin ja palautteisiin tutustuminen. Oli hieno nähdä miten kritiikki ja työ vaikuttavat toisiinsa, miten erilaisia kommentteja työt voivat saada omine vahvuuksineen ja miten suunnitelmat kehittyivät tämänkertaiseen lopulliseen muotoonsa. Mielestäni tällä porukalla oli turvallisen tuntuista ja motivoivaa koostaa omia suunnitelmia saaden samalla muiden tekemisestä voimaa ja vertaistukea.
Työn sai taas puserrettua omassa muodossaan ulos, joihinkin asioihin olen aika tyytyväinen mutta toiset ovat vielä kehittämisen alla. Olo oli melkoisen kuormittunut viimeisinä suunnitelman viimeistelyviikoilla mutta huojentuneena sai taas lähetettyä valmiin paketin kurssimme alustalle ajallaan. Tein mielestäni aika tasaisesti ja sopivalla otteella töitä läpi kevään mutta lopussa tulee tietysti kiire aina, etenkin kun suunnitelmia päätyy muuttelemaan. Viimeinen kuukausi olikin siis todella kiireinen ja työntäyteinen mutta prosessi kantoi. Vielä kaksi viikkoa ennen kritiikkiä oli vielä todella paljon tekemistä. Olin tyytyväinen konseptiin, jonka kanssa tekisi itseasiassa mieli jatkaa tekemistä. Minusta olisi todella mielenkiintoista tutkia vielä, miten suunnitelmia voisi monipuolistaa ja syventää viestiä esimerkiksi poikkitaiteellisuuden avulla. En ole kokenut esimerkiksi mielenosoittamista kaduilla täysin omaksi jutuksi mutta jollain tämänkaltaisella tasolla asioihin todella olisi upea yrittää vaikuttaa. Mutta palaten vielä tyytyväisyyttä ja kehittymistä vaativiin asioihin, sain mielestäni luotua aika selkeän ja monipuolisesti Metsien suurlähetystön- teemaa avaavan ja tutkivan konseptin. Itse suunnitelmien toimivuus jäi tosin mietityttämään. Pariisin suunnitelmassa koen, että ajallinen lajiston vaihtuminen ja kantaaottavaksi tarkoitettu asetelma ei ihan riittänyt viestimään asioita selkeästi. Suunnitelman tarkoituksen tulisi paljastua tässä kontekstissa heti siltä katsomalta, kun suunnitelma kuvitteellisesti olisi rakentunut. Nämä asiat kuitenkin tarvitsevat nopeita päätöksiä. Helsingin suunnitelma onnistui tässä mielestäni aika hyvin.
Maisema-arkkitehtonisen muotoilun ja asemapiirrosten suhteen minusta tuntuu että minulla on vielä kehityttävää. Toivoisin, että pääsisin lähemmäs sitä pistettä, että kokisin suunnitelmien ja muotoilun näyttävän kestävältä, toimivalta, kypsältä, kauniilta ja informatiivisen selkeältä mutta omalta. Tässä vaiheessa suunnitelmat näyttävät jotenkin liian illustroiduilta ja animoiduilta. Haluaisin etsiä vahvaa mutta ajatonta suunnittelukieltä. Materiaalien käyttö, reittien ohjaus ja kasvillisuuden asettelu ja niiden piirtotapa vaatisi vielä lisää ajatusta ja kriittistä otetta. Katselin esimerkiksi Liisan suunnitelmakuvia kiinnostuneena. Mielestäni hän osaa luoda hienoja suunnitelmia taiteellisella lähtökohdalla, sopivilla elementeillä ja herkän vahvalla mutta oikein informatiivisella tyylillä.
Koen kuitenkin onnistuneeni hyvin kurssilla joka tapauksessa ja siitä jäi paljon eväitä tulevaisuuteen. Koko kurssi oli monipuolinen paketti, jossa tutustuimme moneen tärkeään asiaan, jotka tulee ottaa huomioon hyvässä suunnittelussa. Erityisesti filosofien, aikamme ja historiamme maisema-arkkitehteihin ja suunnittelutoimistoihin tutustuminen ja kulttuuripiirteiden omaksuminen oli tärkeää muistutusta ja uutta oppia. Oli todellakin myös antoisaa miettiä, miten samalla teemalla eri kulttuureihin loisi diptyykkiä ja pohtia, mitä diptyykki voisi oikeastaan omassa suunnitelmassa tarkoittaa. Lopulta päädyin ratkaisuun, jossa on sama konsepti ja tavoite; parantaa hiilensidontaa ja metsien tilaa mutta sidoksissa kummankin maan omaan rajattuun ongelmaan. Juuri tämä ongelmien eriyttäminen loi mielestäni omassa suunnitelmassani sopivasti sekä yhteneväisyyttä että eroa.
Sekä loppukritiikissä, välikritiikeissä että ohjauksissa kuin myös palautteista sai paljon arvokasta näkökulmaa ja oppia. Eri ohjaajien ohjauksessa käyminen toisaalta korosti, miten eri tavoin asioita voi lähestyä mutta toisaalta saattoi hankaloittaa prosessin johdonmukaista etenemistä. Koen kuitenkin, että ilman kommentteja ja kritiikkejä työni olisi ollut yksipuolisempi, kapeakatseisempi ja jäänyt kenties pahasti solmuun johonkin epäolennaiseen mutkaan. Pohdintaa välikritiikistä herätti erityisesti se, miten pystyy kiteyttämään mutta toisaalta tuomaan todella vahvasti kontekstia esille. Miten tuoda perehtymistä esille sopivassa suhteessa liittyen esimerkiksi itse suunnitelmakuviin. Toisaalta jäin pohtimaan, mikä loppujen lopuksi metsää edusti omassa suunnitelmassa ja tämän prosessointi jatkuu yhä. Oliko puiden vahva läsnäolo keskittävä edusto mutta toisaalta ’Metsien suurlähetystöäni’ yksipuolistava.
Blogin kirjoittamisen ja itse prosessin suhteen, tässä kevään aikana suunnitellessa, lukiessa, tutkiessa ja kirjoitellessa ideat ovat seilailleet viikosta toiseen. Jotkut ajatukset ja ratkaisut ovat kehittyneet ajansaatossa kun taas monet ovat jääneet matkan varrella; kenties aiheettakin. Olen miettinyt sopivaa hylkäämisen ja kiinnipitämisen suhdetta, etenkin loppumetreillä kun suunnitelmia oikeasti piirtää puhtaaksi niin tämä on todellakin kriittinen vaihe mitä sinne ’paperille’ lopulta oikeasti päätyy piirtämään puhtaaksi ja sisällyttämään suunnitelmaan. Voin kuvitella, jos näitä kirjoitelmia on päätynyt lukemaan niin ei ainakaan ole oikein pysynyt kärryillä, mitä oikein tapahtuu, kun kaikki mikä edellisessä postauksessa innosti onkin seuraavassa vaihtunut aivan toiseen.
Maisema-arkkitehtuuri ja globalisaatio mutta toisaalta paikallistuminen on monisyinen teema nykymaailmassa. Ilmastonmuutos muuttaa kulttuureidemme luontotyyppejä nopeaa vauhtia ja muuttaa osaltaan omaa kulttuurillistakin luontoamme. Globalisaatio myllää tietysti yhä mutta samalla tietynlainen kansallinen sulkeutuminen ja eristäytyminen on maailmanlaajuisesti osaltaan käynnissä. Nykyaikana syntyy osaltaan esimerkiksi internetin ja kansainvälisten trendien myötä todella yhtenevää maisema-arkkitehtuuria, josta voi olla vaikea nähdä kulttuurisia maihin ja paikkoihin sitoutuneita suunnitteluratkaisuja, joilla on oma itseisarvonsa. Koen kuitenkin, että emme saa unohtaa omia kulttuurisia piirteitä vaan niitä tulee vaalia sekä historiallisen suunnitelmien säilyttämisessä että niiden piirteiden vaalimisena. Suunnitelmat voivat kuitenkin olla monitahoisia ja sisältää samanaikaisesti sekä suunnittelijan omaa, kulttuurista kuin myös globaalia ja varmasti myös universumin laajuista suunnitelmallista otetta poissulkematta toisiaan. Diptyykki-teemamme avasi hyvin ajatuksia siitä, mitä voi olla kulttuuri- ja paikkalähtöinen suunnittelu ja mitkä asiat ovat tärkeitä missäkin kontekstissa.
Tästä innolla eteenpäin ja kesänviettoon, kiitos kurssista ja ajatuksista!
-H