#3 Fiiliksissä

Kurssin kolmas tapaamiskerta sijoittui Myyrmäen urheilupuistoon Vantaalle. Tutustuimme ensin puiston monikäyttöisiin toimintoihin: Myyrmäki-halliin, skeittipuistoon, muunneltavaan paikoitusalueeseen, koripallo- ja jalkapallokenttiin sekä erilaisiin kuntoilu-, tasapainoilu- ja kiipeilykokonaisuuksiin. Alueella oli myös muita urheilurakennuksia kuten jäähalli ja jalkapallostadion, jonka VIP Loungessa vietimme iltapäivän viikkotehtäviä esitellen ja niistä keskustellen. Aamupäiväisen tutustumisen yhteydessä oli myös mahdollista kokeilla skeittausta, ja samassa yhteydessä myös skissailtiin mitoilla inspiroivia kohteita puistosta. Nautin kovasti käynneistä luennoilla erilaisissa inspiroivissa paikoissa, joissa samalla voi eläytyä lajeihin ja harjaantua suunnitteluun.

Skeittipuisto oli paikan inspiroivin kohde muotokielen, hillityn värimaailman ja vaihtelevien materiaalien kontrastien (betoni ja teräs vs. kasvillisuus) vuoksi, ja siksi teinkin siitä oikeastaan kaikki luonnokset ja poikkileikkaukset. Mielestäni tämä tuntitehtävän sujui huomattavan paremmin kuin ensimmäinen ”ruokatuntitehtävä”, joka jäi vahingossa alun perin puolitiehen. Vaikka luonnostelu oli pitkästä aikaa hieman jännittävää, se onnistui hyvin. Kotona huomasin käyttäneeni liian kovaa lyijykynää ja piirrosten olevan sen vuoksi turhan haaleita, joten vahvensin viivoja vielä kotona.

Luonnos 1

Poikkari 1

Luonnos 2

Poikkari 2

Luonnos 3

Poikkari 3

Lajien maisemat -viikkotehtävää koskeva lajikokeilu avasi silmiä sitä ympäröivälle maisemalle ja lajin tarpeille ympäristössä. Tehtävän kohteet herättivät esittelyssä mukavasti ajatuksia ja keskustelua, mutta opin samalla myös itsestäni ja suhtautumistavoistani maisemaan. Esittelin Katinkullassa sijaitsevan frisbeegolfkentän, ja koin lajin luontoon ja maisemaan aiheuttamat piirteet negatiivisena. Vastaavasti esittelemässäni frisbeegolfkenttäkohteessa Norjassa koin kenttämuutosten olevan luonnon ja maisema-arkkitehtuurin kannalta positiivisia. Keskusteltaessa ilmeni, että kyseiset asiat saattoi nähdä myös täysin päinvastoin, mitä en ollut osannut lainkaan ajatella. Tämä oli hyvä muistutus siitä, että kannattaa lähestyä asioita ja kohteita mahdollisimman neutraalisti erilaisia näkökulmia ja mahdollisuuksia tutkien, liian voimakasta suojelu- ja säilyttämisnäkökulmaa karttaen. Jäin myös pohtimaan sitä, mikä frisbeegolfkenttien luonne on ja mikä on lopulta kestävintä: kenttä luonnonmetsässä kenttä- ja pensaskerrosta voimakkaasti kuluttaen vai golfmainen kenttä tarkasti parturoituine nurmialueineen. Ehkäpä luonnon kannalta kätevin olisi avoin niittyalue metsillä reunustettuna, mutta vastaako se kuinka hyvin lajin tarpeisiin ja sen kenttien monimuotoisuuteen? Maiseman ja lajin tarpeiden kesken on tehtävä kompromisseja.

Muiden esityksissä varsinkin ulkomaiset kohteet olivat inspiroivina. Etenkin Vesan porrasjuoksun yhteydessä esittelemä veistosmainen näköalatorni portaineen jäi vahvasti mieleen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *