#2 Vastuussa

Toisesta opetuskerrasta jäi päällimmäiseksi iloinen ja positiivinen mieli sekä hyvänolon tunne parkourtuntien päätteeksi. Pitkästä aikaa koin spontaania iloa liikkumisesta ilman ajallisia tai tasollisia suorituspaineita, mikä on mielestäni liikkumisen ydin. Yhdessä kokeillen ja leikitellen lienee myös osa Lappsetin filosofiaa. Vietimme nimittäin toisen opetuskerran pääosin Lappsetin vetämässä tilaisuudessa Helsingin Pitäjänmäellä. Luennot keskittyivät Lappsetin tekemiseen sekä liikkumisen ja leikkimisenkin taustoihin. Jos oikein rehellisiä halutaan olla, ajattelin ennen luentoa maisema-arkkitehtiopiskelijoiden olevan kuin lääkärit lääkefirmojen esittelytilaisuuksissa. Onneksemme luennot olivat kuitenkin tuhtia ja todellista tavaraa mainospuheiden sijaan, ja herättivät paljon ajatuksia ja avasivat uusia näkökulmia suunnittelijalle.

Mitä vastuullisuus tarkoittaa suunnittelussa, kun otetaan huomioon esimerkiksi ympäristö, yhteiskunta ja sosiaalisuus? Mitkä ovat minulle suunnittelijana tärkeimpiä kestävän kehityksen näkökohtia? Mitä tulevaisuuden kestäviä ratkaisuja haluaisin omaan työkalupakkiini? Kiehtovinta luennoilla oli kysymykset vihreimmästä ympäristöstä ja liikuntasuoritteen hintalapusta. Vaikka luentojen pääteema oli liikunnan ympäristöt ja esimerkit olivat liikunnan ympäristöön, niistä johdettuja ajatuksia voidaan soveltaa myös moneen muuhun suunnittelun aihepiiriin.

Moninaisuus

Vastuullisuuden lista on pitkä: suunnittelussa käytetään tuotteita, joiden raaka-aineet ovat läheltä, tuote on tehty lähellä, valmistusprosessi on mahdollisimman ympäristöystävällinen, itse tuotteet ovat turvallisia, ympäristöystävällisiä, ekologisia, kestäviä, korjattavia, kierrätettäviä, muunneltavia ja/tai monikäyttöisiä. Ihmiset suunnittelun, käytettävien tuotteiden, rakentamisen ja ylläpidon aikana on otettu huomioon eri tasoilla, kuten myös kohteen käyttäjät. Kokonaisuus ottaa huomioon fyysiset, psyykkiset ja sosiaaliset vivahteet, on tasavertainen, kaikkien tavoitettavissa ja saavutettavissa oleva iästä, sukupuolesta, kunnosta, ammatista, kulttuuriympäristöstä huolimatta, lisää ihmisten kohtaamista, hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä sekä on esteetön.

Tuntuu, että luetteloin ulkoa opittua loputonta ja trendisanoja sisältävää monologia siitä, mitä on kestävyys ja vastuullisuus. Todellisuudessa suunniteltaessa valintoja ja niiden taustoja on paljon vaikeampi selvittää ja ottaa huomioon. Valinnat on tehtävä suunnittelukohteellisesti ottaen huomioon esimerkiksi paikasta, käyttäjistä ja sidosryhmistä nousevat vaatimukset, eikä koskaan voi saada hallittua kaikkia aspekteja.

Tuottavuus

Onko vihrein ympäristö sellainen, joka on kaikin tavoin ekologisesti ja ympäristöystävällisesti suunniteltu ja rakennettu paikka, vai sellainen, jota käytetään paljon? Ihannetilanne toki on, että ympäristö olisi sekä ympäristöystävällinen että runsaskäyttöinen, mutta todellisuudessa suunnitteluvaiheessa on tehtävä usein ratkaisuja toisen puolesta toista vastaan.

Mikä taas on liikuntasuoritteen hinta, jos maa-alaa haaskataan huonolla suunnittelulla ja toimimattomilla investoinneilla? Saadaanko kohteeseen käyttäjiä ja kuinka paljon ylläpito- tai korjauskustannukset vaativat? Huonosti suunniteltu ja rakennettu kohde voi tulla paljon kalliimmaksi kuin hyvin suunniteltu ja toteutettu, jos käyttäjät äänestävät jaloillaan. Toisinaan kyse on käytettävissä olevista varoista, ja sen pakosta tehdyistä ratkaisuista, mutta olisiko järkevämpää unohtaa toteutus, jos riittävään laatuun ei ole varaa? Mikä taas on riittävä laatu? Huonossa kompromississa kenttää ei käytä juuri kukaan. (Liikunta)ympäristöjen laadulla taas on merkitystä ihmisten aktiivisuuteen: lähtökohtanahan (liikuntaympäristöjen) suunnittelussa pitäisi olla ihmisten aktivointi, ja jos se epäonnistuu, on menetetty sekä ekologinen ympäristö että tehty liikuntasuoritteisesti kalliit investoinnit. Lajit huomioivat yksityiskohdat ja monipuolisuus lisäävät luonnollisesti käyttöä. Koska fyysinen suorituskyky vaikuttaa käsitykseen ympäristöstä, ympäristön olisi vastattava eri-ikäisten ja -kuntoisten erilaisiin tarpeisiin.

Suunnittelijana

Haluan suunnittelijana toimia vastuullisesti ja kestävästi, mutta se on nuorallakävelyä loputtoman pitkää köyttä pitkin. Toivoisin suunnittelijana olevani herkkä käyttäjien toiveille, jotta kohteesta saataisiin mahdollisimman käyttäjäystävällinen ja runsaskäyttöinen, ja se palvelisi monia eri ikäpolvia ja mahdollistaisi mahdollisimman monipuolisen tekemisen. Tavoittelen, että pystyisin ottamaan olemassa olevan ympäristön huomioon mahdollisimman hyvin, jotta vältyttäisiin turhalta muokkaamiselta ja materiaalien kuljettamiselta, ja olemassa olevia piirteitä voitaisiin säilyttää. Haluaisin käyttää ensisijaisesti luonnonmateriaaleja ja ns. raakamateriaaleja ilman turhia kemikaaleja ja muoveja. Suosisin lähellä suunniteltuja ja toteutettuja elementtejä ja materiaaleja, jos mahdollista. Toivoisin, että kohde voitaisiin toteuttaa ja ylläpitää paikallista elinvoimaa lisäten. Suurena osana suunnittelua on tilaajan lähtökohdat, jotka toivottavasti olisivat myös vastuulliset ja mahdollistaisivat näin hyvän ja kestävän yhteistyön.

Parkouraten

Päivän lopuksi tutustuimme parkouriin ammattilaisen vetämällä tunnilla Pitäjänmäen rakennus- ja puistoympäristössä. Harjoitteet palauttivat mieleeni lapsuuden, koska koin lajista löytyvän lapsenmielistä luovuutta ja rentoutta. Pidin lapsena parkourmaisesta liikkumisesta, mutta en koskaan tiennyt tai ajatellut olevan parkouria ennen kuin nyt. Kun omat lapseni ”temppuilevat” vastaavalla tavalla varsinkin julkisissa paikoissa, kiellän sen herkästi. Miksi? Onko Suomi konservatiivinen maa kyseisen liikkumistavan suhteen, kun sen ajatellaan olevan epäsopivaa? Vai aivan liian turvallisuushakuinen? Kuitenkin ohjaajan mukaan muualla maailmassa aikuisten parkour on yleisempää kuin Suomessa. Tunsin mahtavaa liikkumisen ja onnistumisen iloa, kun osasin ja uskaltauduin hyppäämään kaiteen yli ohjaajan näyttämällä tavalla. Ehkä kokeilen sitä toistekin, koska olisi upeaa osata edes pisaran verran samoin kuin kissamaisen taitava ohjaaja!

Olen miettinyt, ovatko monet kaupunkiympäristön lajit maskuliinisia eli enemmistö lajin harrastajista on miehiä. Jos esimerkiksi parkour ja skeittaus olisivat maskuliinisia lajeja, mitä feministisiä lajeja katukuvassa näkyy? Mitkä lajit ovat taas kaupunkiympäristöön sopivia unisex-lajeja, jota harrastaa yhtä lailla miehet kuin naiset? Vai onko relevanttia edes esittää ja pohtia tällaista kategorisointia?

Vaikka päivän anti ensituntumalta oli liikunnan tuoma ilo, luentojen pääsanoma oli vastuu. Sen vuoksi tälle päivää suunniteltu otsikko sopii toivottavasti ensi viikolle, ja tämänpäiväinen sai syvällisemmän otsakkeen.

 

+ Parkourhyppy kaiteen yli näytti todella hienolta, helpolta ja yksinkertaiselta, vaikka kokeiltuani tiedän että siihen tarvitaan harjoittelua, hyvää kuntoa ja taitoa. Ehkä siinä on kyse samasta asiasta kuin hyvässä arkkitehtuurissa: sekin näyttää hienolta, yksinkertaiselta ja helposti tehtävältä, vaikka takana on runsaasti luonnoksia, näkemystä ja osaamista.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *