Oma maa mansikka, muu maa mustikka(ko?)

Suomalainen sananlasku vie kaskiaikaan, jolloin mansikkaa kasvava kaskettu maa oli yksityistä maata, ja mustikkametsäksi kasvanut vanha kaskialue siirtyi uudelleen vallattavaksi ei-kenenkään-maaksi. Ruotsin vallan aikana 1500-luvulla syntyneen sananlaskun mukaan kasvillisuuden avulla siis määriteltiin paikan omistusolosuhteita1. Nykyään sillä tavalla ylistetään omaa kotimaata muihin verrattuna2. Mitä paikan ja paikallisuuden ymmärtäminen nykyään tarkoittaa maiseman ja maisema-arkkitehtuurin yhteydessä? Millaista maisema-arkkitehtuuria on tavoitteellista tarjota?

Paikan ja paikallisuuden ymmärtäminen on monisyinen asia. Listasin edellisessä postauksessani Oman oppimisen yhteenvetoa lukuisia kurssin aikana esiin tulleita asioita, jotka vaikuttavat maisemaan ja sen ymmärtämiseen. Maisema-arkkitehtina on tärkeää ymmärtää näiden ja paikallisten maisemallisten piirteiden lisäksi paikallisia ihmisiä. Erilaiset ryhmät (esim. poliittisesti, harrastuksellisesti, taiteellisesti, elämäntilanteellisesti jne.) koostuvat yksilöistä, eikä kaikkien miellyttäminen koskaan onnistu. Erilaiset tavat, tottumukset, asenteet ja ajatusmallit ovat syntyneet lukuisista erilaisista paikan ja liikkumisympäristön kulttuurisista kosketuksista; toiset haluavat välttämättä pitäytyä vanhassa kun taas toiset haluavat täysin uutta, ja siinä kontekstissa maisema-arkkitehdin pitää löytää kultainen keskitie. Osallistaminen sekä paikan historian ymmärtäminen vähintään yleistasolla on tärkeää. Mielestäni maisema-arkkitehtuurin ja paikallisuuden ymmärtämisen onnistuminen on kuitenkin pohjimmiltaan makuasia. Ideaalista on, että onnistuneessa maisema-arkkitehtuurissa onnistutaan kunnioittamaan ja hyödyntämään – kenties korostamaan – paikan henkeä, paikallisuutta ja sen piirteitä, mutta luomaan samalla siihen uusia elementtejä ja näkökulmia, jotka virkistävät vanhaa ympäristöä ja luovat siihen uutta mielenkiintoa. Maisema-arkkitehdille ensisijaista ei ole toteuttaa omia suunnittelullisia haluja ja ideoita vaan keskittyä tekemään parhaansa paikan eteen.

Tämän kurssin perusteella olen aiempaa valmiimpi suunnittelemaan myös ulkomailla. Tärkeää on tehdä kattavaa tiedonhakua maasta ja paikasta sekä olla avoin toisen kulttuuripiirin näkemyksille ja tavalle toteuttaa asioita. Suunnittelu kansainvälisesti vaatii myös hyvän kielitaidon, jotta molemmin puolinen ymmärrys mahdollistaa onnistuneen suunnitteluprosessin. Jos suunnittelee konsulttina, myös kyseisen suunnittelijatyön antajalla on työn paikka- ja kulttuurisidonnaisuuteen merkittävä vaikutus tehtävänannossa: jos riittävää aineistoa kohteesta työn tekemiseen ei anneta, on vaikeampaa tehdä hyvää paikkasidonnaista suunnittelua. Toisinaan paikassa asuva tai työskentelevä voi olla niin lähellä omaa kulttuuriaan, ettei kykene erottamaan sen tärkeitä piirteitä ja välittämään niitä suunnittelijalle, mikä edelleen hankaloittaa paikkasidonnaista suunnittelua etäältä. Vaarana on, että upea maisema-arkkitehtoninen kohde on liian irti ympäristöstään ja paikallisten ajatusmaailmasta, ettei se koskaan saa paikallisten arvostusta eikä esimerkiksi riittävää ylläpitoa. Jos suunniteltu kohde ei siis istu ympäristönsä kulttuurimaailmaan, se ei saa muina ansioinakaan hyväksyntää. Osallistaminen ja kommunikaatioyhteys suunnittelutyön aikana mahdollisuuksien mukaan on tärkeää, jotta paikallisten ja suunnittelijoiden välille saadaan rakennettua siltaa. Aiemmassa postauksessani Aikalaisena Thorbjörn Andersson käsittelin sveitsiläisen ja intialaisen kohteen paikkasidonnaisuutta, ja etenkin Anderssonin suunnittelemasta Physic gardenin kohteen toimintatavoista on hyvä ottaa myös mallia omaan mahdollisesti ulkomaille suuntautuvaan suunnitteluun.

Kansainväliset vaikutteet, suuntaukset ja ilmiöt antavat maisema-arkkitehtuuriin mielestäni erilaisia näkökulmia ja inspiraatiota. Myönnän tämän kurssin myötä hieman ihastuneeni esimerkiksi ruotsalaisten puistojen ja leikkipuistojen hieman suomalaisista poikkeaviin kalusteisiin ja välineisiin. Yhtä aikaa olen kuitenkin miettinyt, menettäisikö vai lisäisikö suomalainen paikka arvoaan ruotsalaisilla leikkivälineillä tai kalusteilla? Myöntyisinkö näin suunnittelemalla yhtenäistämään pieneltä osin maiden välistä maisema-arkkitehtuuria ja heikentämään paikallisuutta tai suomalaista maisema-arkkitehtuuria? Toisaalta esimerkiksi sisustusarkkitehtuurissa liikutaan koko ajan kansainvälisillä vesillä, pohjoismaat ovat melko yhtenäisesti skandinaavisen tyylin edustajia, ja suunnittelussa sekoitetaan eri maiden kalusteita ja somisteita onnistuneesti ja persoonallisesti. Ehkä pieni pikantti lisä muualta piristää myös paikallista maisema-arkkitehtuuria, kun sille ei anneta koko kättä! Suureellinen plagiointi on mielestäni noloa, ja osoittaa huonoa makua ja ammatillista taitamattomuutta kuten aiemmin mainitussa Intiaan sijoittuvassa suunnittelukohteessa toimittiin. Tasokas koulutus ja maisema-arkkitehtuurin ammattilaiset omalla paikallaan maailmanlaajuisesti mahdollistavat maisemakriittisen globaaliuden, mutta sen toteutuminen on aika idealistinen ajatus…

Mielestäni puhutaan ihmisistä, kun puhutaan maisema-arkkitehtuurin pintaliidosta tai nurkkapatriotismista: ilmiöiden takana on aina ihmisten asenteita ja ajatusmaailmaa, kenties pienessä tai suuremmassa ryhmässä syntynyttä yksimielisyyttä. Toisaalta maisema-arkkitehtuuri voidaan haluta esittää tietyssä valossa kuten esimerkiksi landezine.com -sivustolla, jossa esitellään pintaliitoisesti ihannoiden maisema-arkkitehtuurin kohteita ilman kritiikkiä tai mainintoja kehittämistarpeista. Aina myöskään maisema-arkkitehtuurin aseman takana ei ole maisema-arkkitehdit, vaan myös alan ulkopuoliset ihmiset voivat asettaa heidät tiettyyn asemaan ja valoon. Sellaista esiintyy esimerkiksi omassa kunnassani: arkkitehdit laajalla skaalalla asetetaan tietyssä ryhmässä homekoulujen suunnittelijoiksi estetiikka ja design edellä, jotka eivät ymmärrä toimivuudesta ja kestävästä rakentamisesta mitään, ja maisemasuunnittelijat suunnittelevat kaikkea muuta kuin paikkalähtöisellä tavalla. He siis työntävät arkkitehdit nurkkapatriooteiksi, jotka eivät kykene uudistumaan ja suunnittelemaan paikkalähtöistä suunnittelua, ja siihen on vaikeaa vastata maisemasuunnittelijana tai arkkitehtina rakentavasti 3, 4 ja 5. Silloin on kyse enemmän panettelijoiden itsensä ahdasmielisyydestä ja kyvyttömyydestä kasvaa ajan ja alan mukana. Uskoisin tämän ilmiön esiintyvän myös muualla maailmassa.

Oma maa mansikka, muu maa mustikka(ko?). Olen taipuvainen ajattelemaan maisema-arkkitehtuurin osalta juuri toisin päin: oma maa mustikka ja muu maa mansikka, jossa ylistän esimerkiksi Ruotsin maisema-arkkitehtuuria Suomen vastaavaan verrattuna. Mutta jos Suomi jää mustikaksi, se on vapaa vallattavaksi persoonalliselle paikka- ja kulttuurilähtöiselle maisema-arkkitehtuurille, kunhan ensin käännetään kivet sen aseman muuttamisesta ihmisten silmissä nurkkapatriotismista ja taiteellisesta idealismista toimiviksi, kestäviksi ja kauniiksi ympäristöjen suunnitteluksi paikka- ja kulttuurilähtöisesti…

Tässäpä Arkkitehtuuri ja maisema -kurssin viimeiset blogikuulumiset. Kiitos.

 

Lähteet

1 https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/sjphki/79873-oma-maa-mansikka-muu-maa-mustikka/

2 https://ilkkapohjalainen.fi/tilaajalle/kolumnit/parempi-pyy-pipossa-1.2136590

3 Facebook. Sotkamosta politiikkaa, asioita ja ajatuksia sotkamolaisille. Aila Tervosen mielipide 8.4.2021. Osoitteesta https://www.facebook.com/groups/1603073306664760/permalink/2515977518707663 Luettu 24.5.2021.

4 Facebook. Sotkamosta politiikkaa, asioita ja ajatuksia sotkamolaisille. Tuulia Nikulan mielipide 11.4.2021. Osoitteesta https://www.facebook.com/groups/1603073306664760/permalink/2518076205164461 Luettu 24.5.2021.

5 Sotkamo-lehti. 23.4.2021. Sotkamon taajamat kaipaavat ihmisille tehtyjä tiloja – Rakennetusta ympäristöstä pitää kantaa vastuu. Osoitteesta https://www.sotkamolehti.fi/artikkeli/sotkamon-taajamat-kaipaavat-ihmisille-tehtyja-tiloja-rakennetusta-ymparistosta-pitaa-kantaa-vastuu-198834339/ Luettu 24.5.2021.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *