Ajankuvia ruotsalaisessa maisemassa

Historiallisiin maisemiin kohdistuneet luennot ovat pohjanneet parina menneenä maanantaina esitettyihin viikkotehtäviin Ruotsin maiseman ajankuvasta. Valitsin ryhmän, jossa pääsin tutkimaan Ruotsin 1930-50-lukujen maisemaa ja sen kehittymistä. Koska olin käynyt viime syksynä nykyajan maisema-arkkitehtuurin kurssin ja tehnyt esitelmän Ruotsista, tiesin, että aikakausi on rikas ja mielenkiintoinen.

Mutta ensin reflektiota luennolta, joka keskittyi Unescon maailmanperintökohteeseen Skogskyrkogårdeniin Tukholmassa ja taustoitti syventymistä ajankuviin. Luento avasi taas kerran mielenkiintoisella tavalla näkökulmia siihen, mistä suunnittelijat ovat saaneet mahdollisesti inspiraationsa. Miten esimerkiksi suunnittelijan tausta, omat kokemukset, yhteiskunta tai toiset suunnittelijat ja taiteilijat kansainvälisesti ovat vaikuttaneet suunnitelman sisältöön? Houkuttelevaa on, miten sata vuotta aiemmin toimineen saksalaisen Friedrichin taide vaikuttaakin niin samankaltaiselta kuin mitä Skogskyrkogårdenin tietyt osa-alueet ja näkymät. Mikä tässä kohteessa on todella ruotsalaista ja mikä muualta omaksuttua ja Ruotsiin muokattua? Tuntuu uskomattomalta, että niin paljon olisi sattumalta samaa, joskin toki se jollain tasolla on mahdollista. Näin ei kuitenkaan voida todeta todistetusti, mikä luennolla tulikin ilmi. Mutta tätä piirrettä, tietynlaista ”matkimista” ja inspiraation hakua ja siten ratkaisujen ja suunnitelmien kulttuurisidonnaisuutta olen kovasti pohtinut viime aikoina. Voidaanko juuri mistään sanoa, että se olisi täysin tietyn maan tai suunnittelijan ansiota? Joka ikinen ihminen ja suunnittelija on jonkinlaisessa (kulttuurisessa) kontekstissa toisiin, eikä mikään synny tyhjiössä tai tyhjiöstä ilman kontekstia. Skogskyrkogårdenista on todettava, että luennon myötä vasta tajusin kuinka upea ja monimuotoinen kohde se on. Sinne on ehdottomasti päästävä jollain Tukholman reissulla!

Ryhmämme aikakausi, 1930-50-luku, oli yllätyksellisen monipuolinen, jota en ollut osannut ennalta arvioida kuitenkaan niin rikkaaksi. Tietoa oli paljon saatavilla ja useista eri näkökulmista, joskin pääosin ja kattavimmin kirjallisuudessa. Johanna keskittyi aikakauteen Eivor Buchtin väitöskirjan ”Public parks in Sweden: the planning and design discourse” avulla, Anna Anderssonin, Jonstoijin ja Lundquistin teoksen ”Svensk trädgårdskonst under fyrahundra år” avulla ja minä Marc Treibin ”The Architecture of Landscape, 1940-1960” teoksen Anderssonin kirjoittamaan osion ”To Erase the Garden: Modernity in the Swedish Garden and Landscape” avulla. Oivia aikakauden kuvia löytyi Stockholmskällanin sivuilta Tukholman kaupungin arkistoista. Saimme mielestäni kokoon hienon kattauksen eri näkökulmista aikakauteen, jonka ansiosta saimme aikaan rikasta keskustelua tehtävän aikana. On niin monta toisiinsa vaikuttavaa ja vaikuttamatonta tekijää, joista kuitenkin muodostui kokonaisuus!

Aikakauden merkittävimmät henkilöt saivat inspiraatiota jokainen oikeastaan eri paikasta. Maisema-arkkitehti Sven Hermelin tutki tanskalaista (metsä)maisemanäkemystä ja puutarhakokemusta, joista muodosti oman näkökulmansa aikansa merkittävimpänä asiantuntijana maisemasuunnitteluun. Tukholman kaupunginpuutarhuri Oskar Almqvist inspiroitui 1930-luvun tietämillä Amerikasta aloittaen Ruotsin kaupunkipuistojen muutoksen leikin, oleskelun, pelaamisen yms. sijana. Hänen jälkeensä työskennellyt arkkitehti Holger Blom oli työskennellyt Kruger & Tollin kanssa Amsterdamissa ja Le Corbusierin kanssa Pariisissa, josta siirtyi Tukholman kaupungin kaupunginpuutarhuriksi ja loi puisto-ohjelman ja Tukholman tyylin. Hänen alaisellaan maisema-arkkitehti Erik Glemmellä oli ehtaa ruotsalaista osaamista. Tukholman kaupunkisuunnittelija Sven Markelius taas innostui 1930-luvulla Moskovan tavasta rakentaa, mutta 1940-luvun lopulla jo piti englantilaisten tyylistä rakentaa sodanjälkeisiä kaupunkeja. Ruotsissa oli lukuisia muitakin alan osaajia, jotka kukin inspiroituivat eri paikoista ja tyyleistä opintojen tai työkokemuksensa myötä, esimerkiksi Saksasta ja Englannin maisemapuutarhoista. Aikakauden tekijöitä olivat lisäksi kaikki ne paikalliset olosuhteet ja tekijät (kaupunkien tiiviys, taudit, heikot hygieniaolot, huono terveystilanne, kuvataide, kirjallisuus, sosiaalisen elämän tarve, politiikka, yhteistyö eri alojen kesken..), jotka mahdollistivat muutoksen ja funktionalismin 1930-luvulta alkaen. Lopulta kävi Ruotsin ”onneksi” niin, että muu maailma inspiroitui ruotsalaisten tyylistä 1950-luvulla. On itsestään selvää, että kaikki tämä syntyi paikallisesta tarpeesta, mutta siihen haettiin sovellettua ratkaisua useiden eri tapojen kautta inspiroituen muualta maailmasta.

Vaikuttaa, että kun haluaa suunnitella jotain uutta näkökulmaa ja ratkaisua ympäristöön, on katsottava kauemmas, jopa oman kulttuuripiirin ulkopuolelle: mitä muut tekevät oman maan rajojen ulkopuolella ja kyettävä näkemään mitkä ovat mm. omat vahvuudet, heikkoudet ja tarpeet. On mahdollista, että uudet maisemaan liittyvät merkittävät näkökulmat ja ratkaisut syntyvät soveltaen maan, paikkakunnan tai paikan sen hetkiseen tarpeeseen, kun niille vain annetaan riittävästi tilaa. Syntyvä maisema ja sen suunnittelu voi olla monen asian summa. Merkittävimmät ja suurialaisimmat ovat täysin sidonnaisia mm. maan poliittiseen tilanteeseen, historiaan, kansalaisiin, yhteiskuntaan ja jopa tilanteeseen suhteessa muuhun maailmaan. Ongelmilla ja niihin tarjotuilla tilanteeseen sovelletuilla ratkaisuilla voi olla merkittävä vaikutus uuden näkökulman syntymiseen yhteiskunnassa, jos niille vain annetaan mahdollisuus. Suomesta mieleeni ei tule yhtäkkiä mitään maisemasuunnittelullisesti yhtä vastaavaa kuin esimerkiksi Ruotsin Tukholman tyyli, edes pienessä yksittäisen kohteen mittakaavassa. Seuraavassa blogissa lisää aiheesta ja ajatuksista!

Posted by Tuulia Nikula

This entry was posted in Arkkitehtuuri ja maisema. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *