Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2021

Ajatuksia ja inspiraatiota

Syvennyin edellisessä blogissani omaan aikakauteeni eli 1930-50-lukuihin viikkotehtävä 3:sta – ajankuvia ruotsalaisessa maisemassa – käsitellessä. Tällä kertaa tutustuin myös toisten blogeihin sekä tuon ajatuksiani esille muista aikakausista omaani tietenkään unohtamatta.

Tein Linnean blogista mielenkiintoisen löydön: en muistanutkaan, että hän oli lukenut August Strindbergin teoksen Hemsöbordan (1887) aiemman viikkotehtävän yhteydessä. Teos kertoo Linnean mukaan luontosuhteesta ja siitä, mitä luonto voi antaa ihmiselle. Omassa 1930-50-lukua käsittelevästä aikakaudesta löysin lyhyen tiedon, jota käsittelin Linnean blogin kommentissa: Strindberg on ollut yksi kirjailijoista, joka on teksteillään tuonut esille 1800-luvun Ruotsin huonoja olosuhteita, ja näin vaikuttanut inspiroiden 1930-luvulla vauhtiin päässeeseen funktionalismiin. Linnean tekemästä kirjan kuvauksesta tulee myös mieleen saman aikakauden toinen merkittävä vaikuttaja, taiteilija Bruno Liljefors, jonka tuotanto on yhtä lailla inspiroinut ruotsalaista funktionalismia. Hän on töillään tuonut esille luontosuhdetta ja näkemystään luonnosta itsensä korjaavana ja hyvin toimivana järjestelmänä. Sekä Liljeforsilla että Strindbergillä vaikuttaa olleen samankaltainen luontosuhde, joka on siirtynyt konkreettisesti taiteesta yhteiskuntaan ja maisemasuunnitteluun vasta nelisenkymmentä vuotta myöhemmin. Vastaavia yhtymäkohtia käytiin myös kevyesti läpi nykyajan maisema-arkkitehtuurin kurssilla, mutta näihin olisi mielenkiintoista tutustua myös enemmän. Ylipäätään on erittäin mielenkiintoista, miten eri tekijöistä muodostuu erilaisia sekalaisia verkostoja, joiden yhteystyöstä tai samankaltaisuuksista voi pohtia toisten tekijöiden vaikutusta tekijän kädenjälkeen. Samaa pohdin jo edellisen postauksen yhteydessä ja toin esille omassa viikkotehtävä 3:n esityksessä. Mikä tahansa voi inspiroida suunnittelua tai aikakautta.

Linnea on myös vertaillut omassa blogissaan hyvin Suomen ja Ruotsin suhdetta kulttuuriin ja taas sen suhdetta maisemasuunnitteluun. Olin itsekin ajatellut jotain samantapaista, mutta en olisi ehkä tämän kurssin puitteissa ehtinyt muodostaa yhtä kattavaa ja perusteltua näkemystä. Hän toteaa teokseen ”Svensk trädgårdskonst under fyrahundra år” tukeutuen ja johtopäätöksiä tehden, että Suomesta uupuu sama avoimuus mikä Ruotsissa on, Suomen olosuhteet eroavat Ruotsin olosuhteista etenkin Etelä-Ruotsin osalta, ja puutarhataide / maisema-arkkitehtuuri on perspektiivi suuremmalle kulttuurille ja sen syntymiselle – ruotsalaiselle kulttuurille. Maisemasuunnittelun kehityksen merkitys 1900-luvun alkupuolella ja koko viime vuosisadalla Ruotsissa oli maalle merkittävä samaan aikaan kun Suomi toipui venäläistämisestä ja taisteli maailmansodissa.

Joitain samoja ajatuksia olen hajanaisesti mutta pääosin ajatuksen tasolla onnistunut luomaan kurssin aikana. Mielestäni tämä kokoaminen tiivistää hyvin Suomen ja Ruotsin olosuhteiden eroavaisuuden ja merkityksen maan maisema-arkkitehtuurille. Ruotsalaiset ovat suomalaisiin verrattuna monessa asiassa ”syntyneet onnellisten tähtien alle”.

Muiden aikakausien esityksiä ruotsalaisen maiseman osalta on ollut mukava seurata. Erityisesti minua kiinnostivat 1900-1920-luvun ja 1960-1970-luvun esitykset, jotka reunustivat omaa aikakautta. Niiden kautta oli mahdollista ymmärtää paremmin myös omaa aikakautta. Esimerkiksi 1900-luvun alku vaikutti yllättävänkin aktiiviselta kaudelta, ja oli mielenkiintoista tutustua 1960-70-luvun maisema-arkkitehtuurin funktionalismin jälkeen. Tulevaisuuden pohjana on aina menneen muistot, myös maisema-arkkitehtuurissa.

Tuon vielä esille mielenkiintoisen seikan omista tutkimusvuosikymmenistä: Ruotsissa käytiin 1930-50-luvuilla maisemasuunnittelualan sisällä voimakasta ja ymmärtääkseni aika riitaistakin keskustelua mm. alan koulutuksesta ja ammattinimikkeistä, johon ilmeisesti myös tanskalaiset alan ammattilaiset sekaantuivat. Eivor Buchtin väitöskirja on antanut myös tälle diskurssille tilaa (ks. tarkemmat tiedot edellisestä postauksesta). Kuten Eetu omassa blogissaan pohti historiallisen kontekstin riittävyyttä maisema-arkkitehtuurin opetuksessa – jonka pohdinnan jaan joka tasolla – pohdin samalla, että tiedän todella vähän suomalaisen koulutuksen ja ammattinimikkeen synnystä ja ylipäätään alan lähihistoriasta 1970-luvulta alkaen. Oikeastaan aiempikin historia on hämärän peitossa, sillä en ole suoraan maisteriopintoihin tulleena opiskellut nolosti Suomen maisema-arkkitehtuurin historiaa. Siihen on kuitenkin mahdollisuus tutustua Sinkkilän, Donnerin ja Mannerla-Magnussonin teoksen ”Unelma paremmasta maailmasta” avulla itsenäisesti, joka omastakin hyllystä jo löytyy. Teoksen perusteella suomalaisten suunnittelijoiden keskenkään ei ole vallinnut täyttä yksimielisyyttä suunnittelutyylistä, vaan näkemyksiä on ollut ainakin kahdenlaisia: esimerkiksi Jussi Jännes suunnitteli tyylilleen uskollisena Tapiolan Leimuniittyyn ympäristöstään erottuvan, modernistisen, geometrisen ja värikkään massaistutuksen, ja Katri Luostarinen taas vastusti tätä suunnittelutapaa ajaen itse suomalaisen maiseman erityispiirteitä huomioivaa suunnittelutapaa, jossa perusteena on luonto ja talonpoikainen kulttuuri. Jännes oli inspiroitunut brasialaisesta Marxinista, yhdysvaltalaisesta Churchinista ja tanskalaisesta Sorensenista, Luostarinen taas useasta saksalaisesta suunnittelijasta. (em. teos, s. 18-19.) Olisi mielenkiintoista syventyä tähän enemmänkin ja vertailla Ruotsiin – miten eri vaikutteet ovat näkyneet suomalaisessa maisema-arkkitehtuurissa? Millaista diskurssia Suomessa on käyty – onko Suomen ammattikunta ollut yhtä lailla riitaisa omana aikanaan vai sopuisa toisin kuin ruotsalaiset 1930-luvulla? Tämä on tärkeä osa-alue, johon on ainakin yleispiirteisesti kohteiden ja suunnittelijoiden osalta välttämättä perehdyttävä mutta jonka tarkemmasta kulttuurista olisi myös mielenkiintoista tietää. Muuten tuntuu, että juuret paljoudestaan jäävät liian heikoiksi kuten Eetu toteaa maisema-arkkitehtuurin suuntausten osalta.

+ Bruno Liljeforsia vastaava suomalainen nykyajan taiteilijako? www.kaisatuuliatuomi.com Mitä hän luontoon kohdistuvalla taiteella haluaakaan kertoa nykyajasta?

+ Lukusuositus: Heidi Köngäs – Jotain sinusta (2008). Yhtenä tapahtumapaikkana vuoden 1960 Ruotsi. Maisemankuvausta ja kulttuurisidonnaisuutta Suomesta muuttaneen lapsen näkökulmasta. Esimerkki:

”Lopulta, kun me vasta iltahämärissä pääsimme perille, helpotuksen tunne oli yhteinen ja syvä. Selvittiinpä tästä. Oxelösund sijaitsi reilun sadan kilometrin päässä Tukholmasta ja kymmenen kilometrin päässä entisestä emäpitäjästään Nyköpingistä. Rautatehdas oli nimeltään Järnverket ja se oli perustettu meren rannalla olevaan kaupunkiin vasta äskettäin. Tehdas oli muuttanut äkisti entisen kalastajakylän elämän ja maantieteen. Pelloille oli rakennettu hetkessä uusia kerrostaloja, joihin sijoitettiin asukkaita eripuolilta maailmaa Jugoslaviaa ja Espanjaa myöten, ja kun perheet muuttivat mukana, tarvittiin nopeasti uusia kouluja ja lastentarhoja. Isä oli vuokrannut meille kerrostalokaksion, joka oli Effi-sedän entinen asunto. Effi oli ostanut Femörestä perheelleen modernin puurakenteisen omakotitalon, jonka tehdas oli rakentanut ja lainoittanut.” (s. 48)

Maisemakuvaus voisi olla lähes vastaava myös suomalaisen Raahen kaupungin kohdalla muutamia vuosia myöhemmin, kun Rautaruukki perustettiin meren rantaan maaseudulle ja kaupunkiin nousi kiivaaseen tahtiin kerrostalolähiöitä.

Ajankuvia ruotsalaisessa maisemassa

Historiallisiin maisemiin kohdistuneet luennot ovat pohjanneet parina menneenä maanantaina esitettyihin viikkotehtäviin Ruotsin maiseman ajankuvasta. Valitsin ryhmän, jossa pääsin tutkimaan Ruotsin 1930-50-lukujen maisemaa ja sen kehittymistä. Koska olin käynyt viime syksynä nykyajan maisema-arkkitehtuurin kurssin ja tehnyt esitelmän Ruotsista, tiesin, että aikakausi on rikas ja mielenkiintoinen.

Mutta ensin reflektiota luennolta, joka keskittyi Unescon maailmanperintökohteeseen Skogskyrkogårdeniin Tukholmassa ja taustoitti syventymistä ajankuviin. Luento avasi taas kerran mielenkiintoisella tavalla näkökulmia siihen, mistä suunnittelijat ovat saaneet mahdollisesti inspiraationsa. Miten esimerkiksi suunnittelijan tausta, omat kokemukset, yhteiskunta tai toiset suunnittelijat ja taiteilijat kansainvälisesti ovat vaikuttaneet suunnitelman sisältöön? Houkuttelevaa on, miten sata vuotta aiemmin toimineen saksalaisen Friedrichin taide vaikuttaakin niin samankaltaiselta kuin mitä Skogskyrkogårdenin tietyt osa-alueet ja näkymät. Mikä tässä kohteessa on todella ruotsalaista ja mikä muualta omaksuttua ja Ruotsiin muokattua? Tuntuu uskomattomalta, että niin paljon olisi sattumalta samaa, joskin toki se jollain tasolla on mahdollista. Näin ei kuitenkaan voida todeta todistetusti, mikä luennolla tulikin ilmi. Mutta tätä piirrettä, tietynlaista ”matkimista” ja inspiraation hakua ja siten ratkaisujen ja suunnitelmien kulttuurisidonnaisuutta olen kovasti pohtinut viime aikoina. Voidaanko juuri mistään sanoa, että se olisi täysin tietyn maan tai suunnittelijan ansiota? Joka ikinen ihminen ja suunnittelija on jonkinlaisessa (kulttuurisessa) kontekstissa toisiin, eikä mikään synny tyhjiössä tai tyhjiöstä ilman kontekstia. Skogskyrkogårdenista on todettava, että luennon myötä vasta tajusin kuinka upea ja monimuotoinen kohde se on. Sinne on ehdottomasti päästävä jollain Tukholman reissulla!

Ryhmämme aikakausi, 1930-50-luku, oli yllätyksellisen monipuolinen, jota en ollut osannut ennalta arvioida kuitenkaan niin rikkaaksi. Tietoa oli paljon saatavilla ja useista eri näkökulmista, joskin pääosin ja kattavimmin kirjallisuudessa. Johanna keskittyi aikakauteen Eivor Buchtin väitöskirjan ”Public parks in Sweden: the planning and design discourse” avulla, Anna Anderssonin, Jonstoijin ja Lundquistin teoksen ”Svensk trädgårdskonst under fyrahundra år” avulla ja minä Marc Treibin ”The Architecture of Landscape, 1940-1960” teoksen Anderssonin kirjoittamaan osion ”To Erase the Garden: Modernity in the Swedish Garden and Landscape” avulla. Oivia aikakauden kuvia löytyi Stockholmskällanin sivuilta Tukholman kaupungin arkistoista. Saimme mielestäni kokoon hienon kattauksen eri näkökulmista aikakauteen, jonka ansiosta saimme aikaan rikasta keskustelua tehtävän aikana. On niin monta toisiinsa vaikuttavaa ja vaikuttamatonta tekijää, joista kuitenkin muodostui kokonaisuus!

Aikakauden merkittävimmät henkilöt saivat inspiraatiota jokainen oikeastaan eri paikasta. Maisema-arkkitehti Sven Hermelin tutki tanskalaista (metsä)maisemanäkemystä ja puutarhakokemusta, joista muodosti oman näkökulmansa aikansa merkittävimpänä asiantuntijana maisemasuunnitteluun. Tukholman kaupunginpuutarhuri Oskar Almqvist inspiroitui 1930-luvun tietämillä Amerikasta aloittaen Ruotsin kaupunkipuistojen muutoksen leikin, oleskelun, pelaamisen yms. sijana. Hänen jälkeensä työskennellyt arkkitehti Holger Blom oli työskennellyt Kruger & Tollin kanssa Amsterdamissa ja Le Corbusierin kanssa Pariisissa, josta siirtyi Tukholman kaupungin kaupunginpuutarhuriksi ja loi puisto-ohjelman ja Tukholman tyylin. Hänen alaisellaan maisema-arkkitehti Erik Glemmellä oli ehtaa ruotsalaista osaamista. Tukholman kaupunkisuunnittelija Sven Markelius taas innostui 1930-luvulla Moskovan tavasta rakentaa, mutta 1940-luvun lopulla jo piti englantilaisten tyylistä rakentaa sodanjälkeisiä kaupunkeja. Ruotsissa oli lukuisia muitakin alan osaajia, jotka kukin inspiroituivat eri paikoista ja tyyleistä opintojen tai työkokemuksensa myötä, esimerkiksi Saksasta ja Englannin maisemapuutarhoista. Aikakauden tekijöitä olivat lisäksi kaikki ne paikalliset olosuhteet ja tekijät (kaupunkien tiiviys, taudit, heikot hygieniaolot, huono terveystilanne, kuvataide, kirjallisuus, sosiaalisen elämän tarve, politiikka, yhteistyö eri alojen kesken..), jotka mahdollistivat muutoksen ja funktionalismin 1930-luvulta alkaen. Lopulta kävi Ruotsin ”onneksi” niin, että muu maailma inspiroitui ruotsalaisten tyylistä 1950-luvulla. On itsestään selvää, että kaikki tämä syntyi paikallisesta tarpeesta, mutta siihen haettiin sovellettua ratkaisua useiden eri tapojen kautta inspiroituen muualta maailmasta.

Vaikuttaa, että kun haluaa suunnitella jotain uutta näkökulmaa ja ratkaisua ympäristöön, on katsottava kauemmas, jopa oman kulttuuripiirin ulkopuolelle: mitä muut tekevät oman maan rajojen ulkopuolella ja kyettävä näkemään mitkä ovat mm. omat vahvuudet, heikkoudet ja tarpeet. On mahdollista, että uudet maisemaan liittyvät merkittävät näkökulmat ja ratkaisut syntyvät soveltaen maan, paikkakunnan tai paikan sen hetkiseen tarpeeseen, kun niille vain annetaan riittävästi tilaa. Syntyvä maisema ja sen suunnittelu voi olla monen asian summa. Merkittävimmät ja suurialaisimmat ovat täysin sidonnaisia mm. maan poliittiseen tilanteeseen, historiaan, kansalaisiin, yhteiskuntaan ja jopa tilanteeseen suhteessa muuhun maailmaan. Ongelmilla ja niihin tarjotuilla tilanteeseen sovelletuilla ratkaisuilla voi olla merkittävä vaikutus uuden näkökulman syntymiseen yhteiskunnassa, jos niille vain annetaan mahdollisuus. Suomesta mieleeni ei tule yhtäkkiä mitään maisemasuunnittelullisesti yhtä vastaavaa kuin esimerkiksi Ruotsin Tukholman tyyli, edes pienessä yksittäisen kohteen mittakaavassa. Seuraavassa blogissa lisää aiheesta ja ajatuksista!

Inspiraatiota luennoilta

Olen nauttinut viime viikkoina harvinaisista kurssin professorin luennoista. On mielenkiintoisinta syventyä asiantuntijan luennon äärelle, jolloin tietoon voi luottaa suhteellisen hyvin, erilaisia näkökulmia tulee paljon esille ja tieto oikeasti pureutuu syvälle aiheeseen. Kun itse olen etsinyt tietoa ja tehnyt siitä koonnin, usein tiukassa aikataulussa, niskassa kutkuttaa koko ajan epävarmuus tiedon riittävästä olennaisuudesta ja monipuolisuudesta; myös opiskelukavereiden tuotoksiin on suhtauduttava samalla tavalla varovaisuudella ja kriittisyydellä. Ammattiosaajan luennoilla kysymysmerkkien sijaan mieli inspiroituu yhdistelemään kokonaisuuksia ja herättelemään todellista kiinnostusta syventyä tarkemmin aiheeseen.

Pidin erittäin mielenkiintoisena luennon avausta maisema-sanan syntytaustasta ja merkityksestä eri kielissä. Jo pelkästään sen kautta kyseistä kieltä käyttäville syntyy tietynlainen ymmärrys ja kulttuurillinen käsitys sanan merkityksestä ja sen antamasta mielikuvasta ympäristöstä. Luennolla esitettiin, miten ruotsinkielinen sana landskap on peräisin Raamatusta satojen vuosien takaa ja tarkoittaa alun perin luvattua maata.  Sen tarkoitus ja sisältö eroaa mielestäni paljon huomattavasti tuoreemmasta suomenkielisestä sanasta maisema: itse ymmärrän sen ensisijaisesti ulkotilaan avautuvana laajana kuvana, jota useimmiten katsotaan ympäristöstä erillisenä, myös hetkellisenä ja pysähtyneessä tilassa olevana ympäristönä ilman toimintaa. Ruotsalainen käsitys ilmentää mielestäni paremmin jatkuvuutta, toiminnan mahdollisuuksia sekä ympäristön tietynlaista täydellisyyttä ja kunnioittamista. On tosiaan huomattavaa, että kulttuurilliset käsitykset ja sen myötä maiseman käyttö ja arvostus voivat juontaa hyvin pitkälti sanan historiasta. Tässä näkyy myös suomalaisuuden ja suomen kielen tuoreus, jonka vuoksi historiallinen tarttumapinta on jäänyt suhteellisen ohueksi ja kapeaksi. Se herättää myös pohtimaan edellisen blogikirjoitukseni huomiota kulttuurimaisema-käsitteen erilaisuudesta Ruotsissa ja Suomessa, ja Ruotsin Suomea kokonaisvaltaisemmasta maiseman ymmärryksestä. Voisiko sanojen alkuperäisessä merkityksessä olla myös yksi syy tähän erilaisuuteen?

Luennon jatkuessa Ruotsin maiseman varhaisen historian läpikäyminen sai minut palaamaan kirjallisuuteen aiheen herättämien mielikuvien vuoksi. Olen vasta lukenut rentoutuessani tsekkiläistaustaisen mutta ruotsalaistuneen Simone Ahrnstedtin rakkausromaaneja, jotka sijoittuvat Ruotsiin 1300-luvusta alkaen nykyaikaan asti. Mieleeni on jäänyt esimerkiksi lause 1300-luvulle sijoittuvasta kirjasta1, jossa kuningasta kehutaan ”lujaksi kuin Bohuslänin kallio”. Samassa kirjassa on myös ohimenevää mutta mielenkiintoista kuvausta yrteistä ja keittiöpuutarhoista, joihin suhtauduttiin vielä tuona aikana varovaisesti. Ylipäätään Ahrnstedtin kirjoissa kuljetaan yhteensä lähes läpi Ruotsin sekä ajallisesti että paikallisesti, ja pystyin yhdistämään monia luennoilla esiin tulleita asioita myös kirjallisuudessa tutuiksi tulleina ja saamaan siten pysyvämpää tarttumapintaa asiaan. Viimein ymmärsin myös sen, minkä olisin voinut jo aiempien kirjallisuustehtävien yhteydessä ymmärtää: kirjallisuus kuvittaa maisemaa kirjailijan näkemyksellä. Kirjallisuudella on ylipäätään suuri merkitys kuvataiteen ohella maiseman kuvittajana ja sen silloisen tilan kertojana, vaikka se onkin aina kulttuurisidonnainen kirjoittajan, lukijan, kuvittajan ja ehkäpä vielä kuulijan kokemuksiin. Se ei ole koskaan täysi totuus, vaan taiteilijan ja kirjailijan henkilökohtainen kokemus ja ymmärrys paikasta, jonka kuvaamisessa on hyvin usein mukana taiteellinen vapaus. Samalla kirjallisuus kuitenkin luo sanoin kuvitetusta maisemasta toiminnan tilaa ja yhteistä maisemaa, jossa kaikki lukijat ja kuuntelijat voivat elää mukana ja josta voivat myös todellisuudessa oppia ja kiinnostua. Kirjallisuus myös avaa erilaisia näkökulmia kokea maisema, ja vasta kun maisema on koettu sen kuvailun lukemisen lisäksi, voi muodostaa oman näkemyksensä sekä huomata kulttuurilliset ja henkilökohtaiset kokemuserot sen luonteessa. Samat periaatteet toimivat myös ylipäätään taiteessa. Suomen ja Ruotsin maisemakuvauksia kirjallisuudessa yleensä en osaa kuitenkaan verrata, sillä kyse on niin laajasta kokonaisuudesta.

*edit 17.3.2021: lähde oli unohtunut*

1 Ahrnstedt, Simona. 2014. Sitoumuksia. Hämeenlinna: Karisto.