Kulttuurimaisemia ja kulttuurisidonnaisuutta

Edellisestä blogipäivityksestä on päässyt vierähtämään enemmän aikaa kuin mitä alun perin kaavailin päivitysväliksi. Viime viikon loppupuoli meni kuitenkin kurssin maisemamaaottelua ja kohdalleni osuneen väitteen ”Suomessa kulttuurimaisemien häviäminen on merkittävämpi ongelma kuin Ruotsissa” todenperäisyyttä selvitellessä. Mielestäni sain kurssin kulttuurisidonnaisuuden ja maiseman kannalta selvitettäväkseni parhaimman mahdollisen väitteen: pääsin pakotetusti tutustumaan Suomen ja Ruotsin käsityksiin maisemasta ja siihen liittyvästä kulttuurillisesta näkökulmasta. Koin kuitenkin asiaa selvitellessäni suurta vaikeutta ja epätietoisuutta ymmärtää ja verrata kokonaisuuksia, sillä asiat olivat lähtökohtaisen konkreettisuutensa takana lopulta melko abstrakteja ja tapa käsitellä aihetta erilainen. Kipuilin myös tiedon löydettävyyden kanssa: olinko onnistunut etsimään kaiken oleellisimman ja tärkeimmän Ruotsin ”kulttuurimaisemasta”? Ruotsi käyttää nimittäin melko suppeasti termiä ”kulttuurimaisema”.

Hauskin huomio oli ehkä se, että molemmilla on tismalleen samanlaiset lähtökohdat Euroopan maisemayleissopimuksen myötä, mutta molemmat maat käsittelevät ja suhtautuvat kulttuuriin ja maisemaan lopulta yllättävänkin eri tavalla. Ruotsi lähestyy maisemaa (huom. ilman kulttuurin etuliitettä) kulttuuriperinnön kautta, määritelmän, jota Suomi ei edes suostu virallisesti sanoittamaan sen käytöstä huolimatta. Ruotsi taas ei halua määritellä kulttuurimaisemaa koska ”kaikki mitä näemme ja jossa liikumme on tämän päivän maisema”1. Siitä huolimatta termiä käytetään myös jonkin verran Ruotsin maisemakuvauksissa. Suomi taas määrittelee maisemansa kulttuuriympäristön kautta, jonka alakategoriaksi kulttuurimaisema määräytyy. Suomen tapa kategorisoida ja arvottaa maisemaa on toisaalta selkeä ja yksinkertainen, mutta Ruotsiin verrattuna suppeahko. Merkittävin ero löytyy sisällöstä: ruotsalaiset huomioivat voimakkaammin maiseman aineellisuuden lisäksi myös sen aineettomat arvot. Aineettomuudessaan he ottavat aktiivisemmin huomioon esimerkiksi kyseisen maiseman historian, perinteet ja nimistön sekä perinteisen tavan hoitaa maisemaa. Kaiken kaikkiaan he näkevät ympäristön kokonaisvaltaisemmin, vaikka tutkimukseni mukaan kategorisoivat ja arvottavatkin sen epämääräisemmin (kulttuurisidonnaisesta suomalaisesta näkökulmastani katsottuna). Mielenkiintoista on myös, miten he sitovat tuoreet ekosysteemipalveluiden ja vihreän infrastruktuurin termit ja sisällöt osaksi kulttuuria ja maisemaa: kulttuuriset ekosysteemipalvelut ovat henkilökohtaisia kokemusarvoja ja vihreä infrastruktuuri uusi näkökulma ja toimintatapa lähestyä nykyistä mutta ennen paljon monimuotoisempaa maisemaa2.

Olin viime keväänä Kulttuurimaisema-kurssilla, jossa Tapio Heikkilä Ympäristöministeriöstä oli luennoimassa. Mieleeni jäi keskustelu Suomen valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden päivitysinventoinnista, josta Heikkilä totesi Lapista löytyneen paljon uusia merkittäviä kulttuurimaisemia. Aiemmin kyseisiä ympäristöjä on pidetty puhtaina luonnonmaisemina joissa ihmisen kädenjälki ei näy, mutta on ilmennyt, että se on saamelaiskulttuurin ja poronhoidon luomaa kulttuurimaisemaa. Ajattelen, että heidän kulttuurinsa mukaan luontoon suhtaudutaan ja siihen jätetään jälkiä eri tavalla kuin valtaosa suomalaisista on tottunut. Siksi kulttuurimaisemat ovat siis täysin katsojansa silmissä: ensimmäinen näkee siinä ihmisen vaikutuksen, mutta toinen ei lainkaan, joku näkee siinä arvoja, seuraava taas ei. Sen vuoksi tarvitaan jatkuvaa keskustelua kulttuurista ja sen näkyvyydestä maisemassa; kuten kaikki maailmassa oleva aineeton ja aineellinen, on sen ymmärtäminen kiinni kokijansa omista aiemmista kokemuksista ja siten myös tietynlaisesta yleisestä kulttuurisidonnaisuudesta. Esimerkiksi Suomessa pääosin luonnonmaisemina pidetyt metsät ovat hyvin pitkälti ihmisen muokkaamia talousmetsiä. Siksi onkin mielenkiintoista, että Ruotsin maisemakäsityksen mukaan kaikki maisemat ovat osa kulttuuriperintöä ja ihmisen kädenjälki näkyy kaikkialla ympärillämme, myös metsämaisemassa1. Ylipäätään Ruotsin museoviraston sivuilla olevat käsitteet maisemasta ovat hyvin mielenkiintoisia ja syvällisiä pohdintoja, yhtenä mielenkiintoisimmista lause ”Maisema on yhteiskunnan yhteinen resurssi ja elävä arkisto, joka auttaa näkemään olemassaolomme ajallisesti ja avaruudessa”1. Suomessa on mielestäni vielä matkaa yhtä humaanin kokonaisvaltaisen näkemyksen muodostamiseen yleisesti maisemasta.

Koin, että kohdallani väitteen ”Suomessa kulttuurimaisemien häviäminen on suurempi ongelma kuin Ruotsissa” sijaan minulle oli kaikkein tärkeintä ja silmiä avaavinta perehtyä molempien maiden kulttuurimaisemanäkemyksiin. Selvitystyö vaikeudestaan huolimatta opetti tähänastisista yksilötehtävistä kaikkein eniten, ja sai pohtimaan kulttuurisidonnaisuutta monilla tasoilla. Aiemmin kaipaamaani syvällisyyttä löytyi tästä aiheesta.

+ Kurssilla on käsitelty ruotsalaista maisemaa kirjallisuuden ja kuvataiteen kautta, mutta musiikin ja maiseman yhteydestä ei ole vielä puhuttu mitään. Haluaisin vielä pohtia molempien maiden osalta sen vaikutusta maisemakäsitykseen, kulttuuriin ja kansallistunteeseen.

 

1 https://www.raa.se/kulturarv/landskap/allt-finns-i-landskapet/

2 https://www.raa.se/kulturarv/landskap/ekosystemtjanster-och-gron-infrastruktur/

2 thoughts on “Kulttuurimaisemia ja kulttuurisidonnaisuutta

  1. Linnea

    Kiitos Tuulia erinomaisesta blogikirjoituksesta! Toi ”kulttuurimaisemat ovat siis täysin katsojansa silmissä” oli aikamoinen ahaa-elämys minulle, syvensi vielä ymmäryksen Ruotsalaisien suhde maisemaan 🙂

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *