Moraalisuus ja ulkonäkö, tunteet ja emootiot

(Jatkoa edellisestä.) Jos olen kerran tunnetutkija*, niin mitä tekemistä moraalisuudella ja ulkonäöllä on tunteiden kanssa?

“Tunteet”, kuten se jokapäiväisessä kielenkäytössä käsitetään, viittaa tietynlaisiin henkilökohtaisiin kokemuksiin joilla on tunnesävy: ne ovat positiivisia tai negatiivisia**. On mukavaa istua puiston penkillä ja nautiskella keväisestä auringosta. Epäreilu työtoveri on ärsyttävä. Minua pelottaa, säilyykö työpaikkani. Olen onnellinen, kun leikin taaperoikäisen lapseni kanssa ja hän kutsuu minua leveästi hymyillen. Kaikki osaavat kuvitella nämä tilanteet ja tunnistavat automaattisesti minkälaisesta tunteesta on kyse. Tunteet ovat subjektiivisia kokemuksia, ja sellaisina vaikeasti tutkittavissa – lähinnä niitä voidaan kuvata, ja niiden yhteyksiä erilaisiin tilanteisiin kartoittaa. Tällaistakin tutkimusta voi tehdä ja tehdään, mutta se ei ole minun alaani. Oma tutkimukseni pyrkii selvittämään mitä noiden tunteiden takana on, ja miten siitä voidaan johtaa selityksiä ja ennusteita sille, mitä havaitsemme tunteisiin yleisesti liittyvän – ja toisaalta mitä emme havaitse, mutta mikä silti liittyy.

Emootiot (emotion), joista mieluummin puhun, ovat tieteellisen (kokeellisen psykologian ja neurotieteen) tutkimuksen kohde: aivojen ja keskushermoston tuottamia prosesseja, jotka aktivoituvat kun havaintojärjestelmä tunnistaa ympäristössä*** tiettyjä piirteitä ja ryhtyy käsittelemään havaintoja synnynnäisten sekä elämän aikana kehittyneiden yhteyksien mukaisesti, ja jotka johtavat joukkoon muutoksia kehollisissa reaktioissa, käyttäytymisessä, sekä subjektiivisessa kokemuksessa. Se henkilökohtainen kokemus josta jokapäiväinen kieli puhuu, tunne (feeling****), on siis osa emootioprosessia. Ja samoin moraalisuus ja ulkonäön arviointi ovat osa prosessia, jonka väitän olevan samaa ‘prosessiperhettä’ kuin tunteet.

Kuten yllä kirjoitin, kaikki tunnistavat automaattisesti mistä tunteesta on kyse, ja että tunnekokemuksissa on positiivinen tai negatiivinen sävy. Juuri tämä tekee moraalisuudesta ja ulkonäköarvioista – tai siis osasta siitä mistä moraalisuus ja ulkonäköarviot koostuvat – “emootiopohjaisia”. Moraalisuusarvostelmat ovat automaattisia ja niihin liittyy tietty sävy. Asia on, tai se tuntuu olevan, oikein tai väärin, eikä kenenkään tarvitse selittää mitä johtopäätöksia siitä pitäisi tehdä: oikeutta pitää puolustaa ja edistää, ja vääryyttä pitää vastustaa ja estää. Tämän lisäksi moraalisuuteen liittyy toki paljon opittua ymmärrystä, järkeilyä ja taustoittamista, mutta sen pohjalla on automaattinen emootiopohjainen arvostelma, jonka syntymiseen ihminen ei voi itse vaikuttaa (aivan kuten tunteeseen). Ulkonäköarvostelmat ovat samanlaisia: jokin on automaattisesti “silmää miellyttävä” ja jokin muu ei, ja jos jonkin yksinkertaisesti näkee rumana, sitä on (lähes) mahdoton nähdä kauniina pelkästään tahtomalla tai päättelemällä. Tämä ominaisuus ei kuitenkaan ole havainnon kohteessa itsessään, vaan muodostuu kun ihminen prosessoi havaitsemaansa.

Koska emootiopohjaiset arvostelmat tapahtuvat automaattisesti ja tiedostamattomasti varsin aikaisin havaintoprosessien alkupäässä, ne vaikuttavat ajatteluumme ja käyttäytymiseemme riippumatta siitä haluammeko niiden tekevän niin. Tietysti niihin vaikuttavat myös monet muut asiat, mutta esimerkiksi tiukassa äänestyksessä voi olla ratkaisevaa se, kallistavatko automaattiset ja tiedostamattomat prosessit kokonaistulosta johonkin suuntaan. Kukaan yksittäinen henkilö tuskin tunnistaa että juuri hänen kohdallaan vaikutus oli ratkaiseva, mutta tilastollisesti ja kokeellisesti voidaan todeta (ja on todettu) tällaisen vaikutuksen olevan olemassa isojen joukkojen toiminnassa.

Vaikka moraali- ja ulkonäköarvostelmat toimivat samassa prosessiperheessä, niiden välillä on kuitenkin yksi merkittävä ero. Siinä missä moraaliarvostelmien voidaan ajatella olevan sen ytimessä, miten äänestämisen tulisi toimia – yleisesti lienee hyväksyttävä tai jopa toivottava perustelu, jos joku sanoo äänestäneensä sen mukaan minkä tuntee olevan oikein ja mikä väärin – ulkonäköarvostelmat ovat selvästi täysin vastakkaisia: jos joku sanoisi äänestäneensä ulkonäön perusteella, tätä voidaan paheksua tai nauraa, mutta ainakaan sitä ei pidetä toivottavana. Tutkimukseni taustalla on halu selvittää miten nämä arvostelmat toimivat ja miten ne eroavat toisistaan, ja pohtia sitä, mikä tekee yhdestä arvostelmasta poliittisen käyttäytymisen määrittäjänä hyväksyttävän mutta toisesta naurettavan.

*) Tarkalleen ottaen emootiotutkija; ero selviää.

**) Voidaan myös väittää että on neutraaleja tunteita, mutta tämä kysymys menee jo aika pitkälle siihen keskusteluun miten tunteet määritellään. En käsittele sitä nyt – riittäköön, että asiasta ei ole yksimielisyyttä edes alan tutkijoiden kesken, ja että kyseessä on varsin sekava aihe.

***) Tai muistikuvissa tai kuvitellussa sisällössä. Luen nämä normaalisti osaksi ympäristöä, koska tarkalleen ottaen ihminen ei koskaan ole suorassa yhteydessä fysikaaliseen ympäristöönsä, vaan ainoastaan aistinelimiensä havaitsemien ja keskushermostonsa käsittelemien tulkintojen kanssa. Ja tarkalleen ottaen “ihminen” on harhaanjohtava ilmaisu, koska ihminen tai ihmisen mieli ei ole yksittäinen asia, vaan… mutta nyt etäännyn liian kauan aiheesta.

****) Myös alan terminologia on sekavaa ja vaihtelee henkilöstä toiseen. Itse käytän tässä esitettyjä termejä: “tunne” on subjektiivinen kokemus ja arkikielen sana, ei tutkimuskohteeni; “emootio” on (ensisijassa) hermostollinen prosessi ja tutkimuskohteeni. Tämä vastaa jossain määrin jakoa feeling/emotion, vaikka sana ’emotion’ voidaan toki myös kääntää suomen sanaan ‘tunne’. Alaotsikossani ja projektin otsikossa on “tunnepohjainen” kun tarkempi ilmaisu olisi “emootiopohjainen”, mutta tämä vain koska niissä ei voi käyttää alaviitteitä.

Posted by Matias Kivikangas

This entry was posted in tutkimustaustaa and tagged , , , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *