Digitalisaatio, taide, design ja arkkitehtuuri: Mitä meidän tulisi tutkia ja opettaa?

Taiteilijoiden, designereiden ja arkkitehtien tulisi ymmärtää digitalisaatiota, prosessia jossa:

(1) kaikista olemassa olevista artefakteista (kuten taide, tuotteet, tiedon tallenteet) rakennetaan digitaalisia vastineita, toisintoja, kopioita, tulkintoja ja niistä tehtyjä kollaaseja;

(2) miten näistä digitaalisista artefakteista tulee taas fyysisiä artefakteja sekä uudenlaista inhimillistä toimintaa; sekä sitä

(3) miten tämä mahdollistaa äärettömän määrän uusien artefaktien ja inhimillisen toiminnan muotoja.

Yllä olevassa videossa esiintyvän Howard Rheingoldin mukaan olennaisia taitoja nykymaailmassa ovat (1) huomiokyky (attention); (2) kyky osallistua ja olla osallinen (participation); (3) kyky tehdä yhteistyötä (collaboration) ja (4) kyky kriittiseen ajatteluun ja lähdekritiikkiin tiedon kanssa (critical consumption, “crap detection”). Edellä esitetyt ovat toki tuttuja juttuja yliopisto-opetuksen tavoitteista. Toimintaympäristö on kuitenkin muuttunut — kaikki tämä tapahtuu enemmän tai vähemmän . . . . no enemmän digitaalisessa maailmassa.

Taiteen, designin ja arkkitehtuurin keskiössä ovat artefaktit, ihmisen luomat tekeleet. Digitaalisuus asettaa tälle toiminnalle aivan uudenlaisia haasteita. Jokaisen taiteilijan, muotoilijan ja arkkitehdin tulisi ymmärtää sekä digitaalisuuden luomaa uudenlaista toimintaympäristöä, että — ja oikeastaan erityisesti — digitaalisia materiaaleja. Digitaalisia materiaaleja on monia: ohjelmistokoodista, erilaisiin ohjelmistokieliin, ja pidemmälle jalostettuihin materiaaleihin (esim. sisällönhallintaohjelmistot, karttasovellukset, wikit, blogit, jne.). Materiaaleja joidenka jalostusaste vaihtelee on monia. Jos emme ymmärrä digitaalisten materiaalien ominaisuuksia, ts. sitä millaisia artefakteja niistä voi luoda, annamme taiteen, muotoilun ja arkkitehtuurin karata sen yhteiskunnallis-humanistisesta perinteestä muiden tehtäväksi. Joku sitä tulee kuitenkin tekemään.

Opetan parhaillaan Marita Liulian kanssa Introduction to Media Art and Culture -kurssia. Kurssi on intensiivinen kolmeviikkoinen (ti-pe) rutistus jossa aamupäivät sisältävät luentoja ja keskusteluja luokkahuoneessa kun taas iltapäivisin ja iltaisin opiskelijoiden oletetaan tekevän tutkimusta pienryhmissä. Kurssin keskiössä ovat digitalisaatioon liittyvät kysymykset. Erityisesti se miten se vaikuttaa kulttuuriin ja miten kulttuuri vaikuttaa siihen.

Tänä vuonna jaoimme kurssin siten, että minä keskityin ensimmäisellä viikolla mediakulttuurin ja viestinnän kysymyksiin kun taas toisella viikolla, Maritan vetämässä osassa, pääpaino on mediataiteen kysymyksissä. Kurssin tavoite on perehdyttää opiskelijat laajaan aihepiiriin. Pyrimme antamaan opiskelijoille vinkkejä joihin tarttua ja opiskella aiheita itsenäisesti lisää. Siksi opiskelijat myös tutkivat jo kurssin aikana pienryhmässä mediakulttuurin käsitteitä ja mediataiteilijoita. Itsenäisen ryhmätyön tulokset esitellään kolmannella viikolla. Tämä tapa opettaa siis pyrkii ohjaamaan opiskelijoita hakemaan ja arvioimaan tietoa olemassa olevista lähteistä.

Kurssin ensimmäisessä osassa käymme läpi valikoiman mediatutkimuksen klassikoita Marshall McLuhanista niin sanotun Frankfurtin koulukunnan edustajiin (esim. Walter Benjamin, Max Horkheimer, Theodor Adorno ja Jürgen Habermas).

Sodan jaloista Kaliforniaan muuttaneista saksalaisista (Horkheimer ja Adorno) siirrymme luontevasti hippeihin, digitaalisen median pioneereihin. Siirtymän teemme tutustumalla Ivan Sutherlandin Sketchpad demoon ja Douglas Engelbartin 1968 demoon. Digitalisaation historian yhtenä käännekohtana pidetään seuraavan sukupolven — usein lähellä hippiliikettä toimineiden aktivistien, tutkijoiden ja yrittäjien, kuten Stewart Brandin, Alan Kayn ja Steve Jobs — yhteiskunnallisesta tilanteesta noussutta tarvetta vapauttaa digitaaliset työvälineet ja digitaalinen materiaali tavallisten ihmisten käyttöön. Näin syntyi PC (ja MAC).

Kurssilla siis yritämme antaa välineitä ymmärtää sitä miten digitalisaatio vaikuttaa kulttuuriin ja miten kulttuuri vaikuttaa digitalisaatioon. Jos vertaamme entistä TaiKia muihin taiteen ja muotoilun alan korkeakouluihin maailmalla olemme sekä tutkimuksessa että opetuksessa olleet melko hyvin hereillä digitalisaation kanssa. Tämän tuloksena TaiKiin perustettiin mm. jo vuonna 1993 Media Lab Helsinki.

Viimeksi kun katson ARTS:in painopistealueita en löytänyt sieltä digitalisaatiota. Tämä huolestuttaa minua. Miten tässä näin kävi?

Tulevaisuudentutkija Roy Amaran mukaan:

“We tend to overestimate the effect of a technology in the short run and underestimate the effect in the long run.”

Mielestäni voimme korvata edellä esitetystä “teknologian” “digitalisaatiolla”, joka toisaalta on kapeampi mutta toisaalta myös laajempi käsite viitatessaan kulttuuriseen ja yhteiskunnalliseen muutokseen. Voisiko olla niin, että yliarvioimme digitalsaation vaikutukset 1990-2000-luvulla ja nyt olemme aliarvioimassa niitä — juuri kun muutoksen vauhti kiihtyy? Ei kovin viisasta.

Posted by Teemu

This entry was posted in opetus, tutkimus, yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Bookmark the permalink.

5 Responses to Digitalisaatio, taide, design ja arkkitehtuuri: Mitä meidän tulisi tutkia ja opettaa?

  1. Teemu says:

    Harri, olet mielestäni aikalailla asian ytimessä. Digitalisaatio ja siihen liittyvien taitojen hallinta ovat myös tasa-arvokysymyksiä. Isoja kysymyksiä. Esimerkiksi haluammeko rakentaa sivistyvaltiota jossa säilyy rauha?

    Aalto ART:issa tätä puolta tekee (tai tulisi tehdä) erityisesti taidekasvatuksen oppiaine josta pitäisi valmistua visuaalisen ja digitaalisen mediakasvatuksen ammattilaisia perusopetuksen tarpeisiin. Meillähän on hyvää näyttö siitä, että kouluissa ratkotaan merkittävimmät tulevaisuuden sosiaalipoliittiset ongelmat.

    Korkeatasoista opetusta voidaan toteuttaa ainoastaan perustuen korkeatasoiseen tutkimukseen. Ihan laadukasta tutkimusta digitalisaatiosta (mukaan lukien mediakasvatus) meillä vielä tänään on. Mahtaako olla vuonna 2020?

  2. Harri says:

    Muutos voi toimia “vedenjakajana” sen omaksuville ja sen hylkääville. Jos kirjoittaisin sci-fi sarjoja, voisi kuvailemani dystopia olla tavallisen markkinatalouden jakaman yhteiskunnan kuvaamisen sijaan digitaalisen viestinnän osaajien kahtiajako, ja miten sen vaikutukset näkyvät sosiopoliittisesti. Joskus karrikointi auttaa selventämään viestiä 🙂

  3. Pirkko Pohjakallio says:

    Hyvä Teemu! Tarpeen opettajankoulutukseen, jossa mietimme juuri mediakasvatuksen tulevaisuutta. Laitan linkin eteenpäin 🙂 Palataan.

  4. Pirkko Pohjakallio says:

    Hyvä Teemu! T
    arpeen opettajankoulutukseen, jossa mietimme juuri mediakasvatuksen tulevaisuutta. Laitan linkin eteenpäin 🙂 Palataan.

  5. merja helle says:

    Teemu

    mainio pointti digitalisaatiosta painpistealueena

    merja

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *