Mielikuvitus ja kokemus yliopistossa

Vuonna 1927 Alfred North Whitehead kirjoitti artikkelin otsikolla Universities and Their Function. Whiteheadin yksi pääteeseistä kuuluu seuraavasti:

The task of a university is to weld together imagination and experience.

Yliopiston tehtävä on saattaa yhteen mielikuvitus ja kokemus. Mielikuvituksen voiman Whitehead näkee juuri nuorilla, uusilla sukupolvilla. Kokemuksella puolestaan hän tarkoittaa tylsästi juuri niitä asioita joita vanhemmilla sukupolvilla on suhteessa nuoriin ja tuleviin sukupolviin.

Kun nämä saatetaan yhteen tavalla jossa mielikuvitus tulee koetelluksi kokemuksella ja toisaalta kokemus antautuu käyttämään mielikuvitusta, saadaan aikaiseksi asioita joilla on todellista merkitystä ihmiskunnalle. Whitehead kuitenkin muistuttaa, että mielikuvituksen mittaaminen ei onnistu perinteisillä suureilla.

Imagination is a contagious disease. It cannot be measured by the yard, or weighed by the pound, and then delivered to the students by members of the faculty. It can only be communicated by a faculty whose members themselves wear their learning with imagination.

Kuten monet luovuustutkijat nykyisin, myös Whitehead korostaa mielikuvituksen kukkivan parhaiten joutoaikana, vapaina rajoituksista ja häiritsevistä huolista, erilaisten kokemuksien ja moninaisten mielipiteiden ympäröimänä. Moniarvoisuus ja –muotoisuus kuuluvat yliopistoon. Samoin kiireettömyys.

“The combination of imagination and learning normally requires some leisure, freedom from restraint, freedom from harassing worry, some variety of experiences, and the stimulation of other minds diverse in opinion and diverse in equipment.

Whitehead näkee yliopistojen päätoiminnan — tutkimuksen ja opetuksen — olevan erityinen verrattuna muiden organisaatioiden toimintaan. Tutkimus, oppiminen ja mielikuvituksen käyttö ovat enemmän kuin suorittamista. Se on uppoutumista. Se on tapa toimia maailmassa.

The learned and imaginative life is a way of living, and is not an article of commerce.

Tästä johtuen Whitehead varoittaa myös toisenlaisen maailman johtamiskäytäntöjen soveltamisesta yliopistoihin.

The modern university system in the great democratic countries will only be successful if the ultimate authorities exercise singular restraint, so as to remember that universities cannot be dealt with according to the rules and policies which apply to the familiar business corporations.

Mielikuvituksen ja kokemuksen yhteen saattaminen edellyttävät kiireettömyyttä. Jos opiskelijalla ei ole aikaa kuunnella kokemuksen ääntä tai kokeneella nöyryyttä harjoittaa mielikuvitusta opiskelijoiden kanssa ei yliopisto tule täyttämään tehtäväänsä. Ilman tätä kohtaamista yliopisto ei pysty tuottamaan korkealaatuista opetusta ja tutkimusta.

Jos kokemusta, traditiota ja historiaa ei arvosteta ei niitä myöskään ole. Ilman niitä myös kaikki mielikuvituskin on turhaa. Yksinään uudet ideat eivät koskaan joudu kokemuksen ja aikaisemman tiedon testiin.

Pro Arte Utili” oli Taideteollisen korkeakoulun motto. Ateneumin seinässä puolestaan lukee “Concordia res parvae crescunt“. Vaikka kyseisten ajatelmien sisällöstä voi olla montaa mieltä ovat ne osa Aalto ARTS:in historiaa ja kertovat vähintään siitä, että asioita on ennenkin kelattu. Mielelläni näkisin näiden pidettävän jatkossakin osana kokemusmaailmaamme johon tulevat sukupolvet voivat taas tuoda oman rajattoman mielikuvituksensa.

Posted by Teemu

This entry was posted in opetus, tutkimus, yhteiskunnallinen vuorovaikutus. Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *