Wikipedia 10 V. Myöhästyneet onnittelut

Olen nyt muutaman kuukauden ajan miettinyt millaisia asioita alkaisin kirjaamaan tähän Aalto blogi-palvelussa sijaitsevaan blogiin. Minun oma ammatillinen blogini, nimeltään Flosse Posse, on jo kuusi vuotta vanha ja sillä on tuhansia lukijoita. Kirjoituksia kyseisestä blogista löytyy satoja. Tästä johtuen ei mielestäni olisi mielekästä siirtää tätä toimintaa tänne Aalto blogien puolelle.

Olen tehnyt melkein kaiken tutkimus- ja design-työni englannin kielellä. Näin ollen ajattelin, että ehkä kirjoittelen jatkossa tähän blogiin työhöni liittyvistä asioista toisella kotimaisella kielellä, eli suomeksi. Tai miksi en joskus voisi kirjoittaa tänne myös sillä toisellakin kotimaisella kielellämme. Koulussa en oikein koskaan oppinut suomen kielen oikeinkirjoitussääntöjä. Näin ollen pyydän jo heti aluksi anteeksi pilkkujen paikkoja ja mahdollisia yhdyssanavirheitä.

Vihdoinkin itse asiaan. Wikipedia täytti tammikuussa 10 vuotta. Juhlat olivat ja menivät. Juhlan kunniaksi verkkoon ilmestyi muutamiakin videoita jotka selittävät mielestäni kivasti mistä Wikipediassa oikein on kyse. Liitän niistä muutaman oman suosikkini tämän kirjoituksen loppuun.

Viime vuosina Wikipedian parissa työskentelevät, palkalliset ja vapaaehtoiset, ovat tiivistäneet yhteistyötä yliopistojen kanssa. Ehkä tärkein yhteistyömuoto on ns. Wikipedia Campus Ambassador -ohjelma. Olisikohan kukaan Aallossa kiinnostunut tällaisesta vapaaehtoistyöstä?

Wikipedian tulevaisuus kansainvälisesti näyttää hyvältä. Se näyttää hyvältä niin tietosanakirjan kuin sisarprojektienkin kasvun osalta. Myös talous on kunnossa. Joulunaikaan pidetyssä varainkeruussa saatiin kokoon 50 päivässä 20 miljoonaa dollaria. Lahjoituksia antoivat noin puoli miljoonaa ihmistä yli 140 maasta. Keskilahjoitus oli 22 USD. Wikipedian taustalla oleva Wikimedia -säätiö pyrkii käyttämään rahat hyvin. Tärkeintä on teknisen infrastruktuurin varmistaminen mutta järjestön mission toteuttamiseen tämä ei riitä.

Jotta päästäisiin sinne minne halutaan on Wikimedia -säätiö ja sen taustalla oleva Wikimedia-liike luonut itse itselleen viiden vuoden strategian. Dokumentti syntyi luonnollisesti yhteisöllisesti verkossa ja nyt se on julkaistu PDF:änä. Osallistuin pienellä panoksellani strategiatyöhön ja olen lopputuloksesta ylpeä. Hieno prosessi ja hyvä lopputulos.

Kansainvälisesti Wikipedialla siis menee hyvin. Suomen kielinen Wikipedia taas näytti ainakin puolivuotta sitten olevan hiipumassa. Nyt sinne olisi hyvä puhaltaa uutta eloa. Missä mahtavat olla Aalto -yliopiston Wikipedistit? Löytyy sellaisia tutkijoiden ja opettajien joukosta? Ainakin niitä löytyy opiskelijoiden joukosta.

Tässä sitten vielä niitä lupaamiani videoita. Viimeisenä yksi muutaman vuoden takainen oma aiheeseen liittyvä, hieman paatoksellinen, ulostuloni.


Wikipedia vuonna 2011.


Kivoja ihmisiä.


Muokkaa -nappi.


Wikipediaan kirjoittamisesta tulee hyvälle tuulelle.


Wikipediasta ja Wikimediasta suomeksi.

Posted by Teemu

This entry was posted in yhteiskunnallinen vuorovaikutus and tagged , , , , . Bookmark the permalink.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *