Puustellinmetsän leikki- ja liikuntapuisto

10.9.2021, Pekka Halme

Puustellinmetsän leikki- ja liikuntapuisto

Tuusulan asuntomessualue 2020, Rambol.

Tuusulan keskustasta Hyrylästä hieman itään ja Keravan keskusta hieman läntee sijoittuva puustellinmetsän asuinalue on linkki kahden kasvavan kaupungin, Tuusulan ja Keravan lähellä. Sen yhteyteen valmistunut Puustellinmetsän leikki- ja liikunta puisto on myös ikään kuin linkki, tosin metsän rakennetun ympäristön välillä. Puisto rajaa idässä ja pohjoisessa pientaloalue ja liikenteeltään vilkas Kuulloontie. Länsi- ja eteläpuolella puistoa rajaa puolestaan tiheä kuusikko ja väljä koivikko.

Puistoon saavutaan sitä reunustavan asuinalueen kautta. Asuinalueen kaduista neljä rajautuu puiston reunaan, jolloin puisto toimii katujen näkymäakselien päätepisteenä. Puistoon saavuttaessa miltä tahansa kadulta, kulkijan yllättää alueen avoimuus. Näkymälinjat ovat pitkiä ja täynnä muodonannoltaan erilaisia elementtejä: pyöreitä, kulmikkaita, loivia ja teräviä linjoja. Pyöreistä linjoista näkyvimmin erottuvat puiston länsilaidalla sijaitsevat maisemakukkulat ja niiden välissä kohoava metallinen leikkiteline.

Puiston keskivaihella linjojen muodossa tapahtuu ikään kuin siirtymä kohti terävempiä ja kulmikkaampia muotoja, jotka ovat vuoropuhelussa pyöreiden ja kaarevien linjojen kanssa: kaarevan hulevesialtaan lomassa sijaitsee kolme terävälinjaista laituria, jotka tuovat veden aistillisesti ja visuaalisesti osaksi puistokokemusta.

Puiston itälaidalle kuljettaessa polkujen ja istutusalueiden suorat linjat muodostavat selkeästi jäsennellyn ja dynaamisen tilakokonaisuuden. Istutukset ovat pääasiassa villiä heinikkoa ja perustason pintamateriaalit soraa ja puuta. 

Kokonaisuudessaan Puustellinmetsän puisto on täynnä eri linjojen, materiaalien ja toimintojen harmoniaa ja vastakkainasettelua, mikä jättää jälkeensä mieleenpainuvan maisema-arkkitehtonisen puistokokemuksen.


Responses
Vastaa käyttäjälle A WordPress Commenter · Cancel reply

Comment

Name

Website

  1. Hi, this is a comment.
    To get started with moderating, editing, and deleting comments, please visit the Comments screen in the dashboard.
    Commenter avatars come from Gravatar.