Tapaaminen Arabiassa

Perjantaina 17.3. Antti, Juho ja Tatu kävivät tapaamassa Laura Isoniemeä, joka on kontaktihenkilömme Kirsin tuttava. Laura on kokenut taiteilija ja hän myös opettaa Aalto Artsissa muun muassa kankaanpainantaa. Näin ollen odotukset tapaamiselle olivat ryhmän osalta korkealla, sillä hänen osaamisalueensa ja työaiheensa perusteella hän kuuluu juuri tavoittelemaamme käyttäjäryhmään.

Tapaaminen pidettiin Aallon Arabian kampuksella, ja vierailu Arabiaan oli teekkarilähetystöllemme virkistävää vaihtelua. Henkinen ilmapiiri oli jo lyhyen visiitin perusteella tuntuvasti erilainen kuin Teekkarikylässä ja oli piristävää nähdä, että maailmassa on myös ei-teekkarin näköisiä opiskelijoita. Ehkä myös Otaniemi saa lisää väriä, kun Artsin opetusta siirtyy Otaniemeen uuden päärakennuksen myötä.

Kerroimme tapaamisen aluksi Lauralle, mitä olemme projektissa tähän mennessä tehneet ja mihin pyrimme. Laurasta projekti kuulosti hyvältä ja kiinnostavalta. Aloitimme pian ohjelmamme esittelyn, ja se sai jo heti alkuun todella positiivisen vastaanoton. Laura oli jopa yllättynyt siitä, kuinka tehokkaasti ohjelmalla pystyy kokeilemaan erilaisia vaihtoehtoja, ja muutenkin sen toiminta sai kehuja.

Emme kuitenkaan lähteneet kaupungin toiselle puolelle saamaan vain kehuja ja pönkittämään itsetuntoamme, vaan pyysimme myös kehitysehdotuksia, ja niitä myös saimme. Ensinnäkin ohjelman ulkoasun todettiin olevan teknisen näköinen, mikä on totta. Tähän olemme itsekin kiinnittäneet huomiota ja aiomme Laurankin ehdotusten perusteella kehittää ulkoasua käyttäjää miellyttävämmäksi.

Toinen hyvä kehityskohde on Lauran mukaan symmetrioiden nimeäminen ja käyttäjälle esittäminen. Nykyinen orbifoldinotaatiota käyttävä tapa ei todellakaan houkuta puoleensa luovia ihmisiä. Keskustelimme Lauran kanssa, mikä olisi hyvä tapa kehittää tätä puolta ohjelmassa, ja tulimme siihen tulokseen, että aiomme kokeilla joitakin pieniä havainnollistavia kuvakkeita symboloimaan eri symmetrioita.

Laura uskoi, että olemme oikeilla jäljillä ja että tarjoamme oikeasti hyödyllistä ratkaisua esimerkiksi monille kuosisuunnittelijoille. Ohjelmallamme pystyy nopeuttamaan suunnittelu- ja hahmotteluprosessia. Lauran mukaan monet alan ihmiset käyttävät vastaavien työvaiheiden tekoon esimerkiksi Adobe Illustratoria, jolla samaan, johon ohjelmallamme pystyy käden käänteessä vaaditaan ainakin kolme työläähköä työvaihetta.

Kuulimme Lauralta, että Artsin tiloissa olisi ehkä mahdollista tehdä digiprintattuja kankaita kurssin puitteissa demonstraatiotarkoituksta varten. Tämä mahdollisuus tuntui ryhmästä erityisen kutkuttavalta, ja aiomme selvittää asiaa lisää.

Olemme todella tyytyväisiä tapaamisen lopputulokseen ja jatkamme projektimme kehitystä nyt uudella innolla eteenpäin. Laura lupasi puhua myös parille uudelle asiantuntijalle meistä ja projektistamme ja toivomme pääsevämme tapaamaan ainakin jotakin Lauran kontakteista. Lauralla oli ainakin yksi kontakti, jolla on vahva osaaminen tietotekniikan käytöstä suunnittelun piirissä, joten hänen tapaamisensa olisi meille todella arvokas. Toivottavasti pääsemme tapaamaan Lauran vielä toiste, kun projekti on edennyt lisää.

IMG_4020


Responses
Write your thoughts...Your email will not be published

Comment

Name

Website