Pohdintaa tutkielman aiheesta ja Sveitsin muototyylistä

Viime kerralla kuulimme tarkemmin Sveitsin muototyylistä ja mm. ajalleen modernista graafisesta suunnittelusta. Mietin juuri alustavasti tutkielman aihetta, ja pohdin, voisiko Sveitsin muototyylin pohjalta löytyä kirjallisen tutkielman aihe. Näkemäni esimerkin perusteella Koepfli Partnerilta voin sanoa jo jotain Sveitsin kotimaatyylistä. Mutta entäs muototyyli? Minkälaisia periaatteita Sveitsin muototyylissä noudatetaan? Minkälaiset muodot lasketaan mukaan ”hyvään muotokieleen”? Kuka hyvän muotokielen määrittää?

Entä onko Sveitsissä muita suunnitteluperiaatteita Sveitsin kuin muototyyli ja kotimaatyyli? Ilmeisesti paikan henkeä noudatetaan koko maan mittakaavassa kotimaatyyliä ajatellen. Mutta otetaanko paikan henki huomioon pienemmässä mittakaavassa?  Esimerkiksi kaupungin tasolla?

Epäilen, että vastauksia näihin kysymyksiin alan saada kuultuani seminaariesitelmät. Myös Pia Frickerin mini-studiossa on linkattu erinäisiä artikkeleja, joiden perusteella voin alkaa hahmottamaan, mihin sveitsiläiset suunnitelmansa perustavat. Muotoilisinkin ehkä tutkielmani aiheen muotoon ”Suunnitteluperiaatteet Sveitsin maisema-arkkitehtuurissa” tai esimerkiksi ”Konseptit Sveitsin maisema-arkkitehtonisessa suunnittelussa”. Minua siis kiinnostaisi erityisesti, millaisia konsepteja suunnitelmissa noudatetaan. Mikä on sveitsiläisen maisema-arkkitehtuurin punainen lanka? Vai onko maisema-arkkitehtuurin tarkoitus niin funktionaalinen, että punaista lankaa on vaikeaa löytää?

Entä huomioidaanko pienemmän mittakaavan paikalliset ilmiöt suunnittelussa? Sveitsiläiset luontotyylin noudattajat ottavat vaikutteita kansallismaisemastaan, mutta ottavatko muototyylin noudattajat sen sijaan kansainvälisiä vaikutteita? Onko sveitsiläisillä sijaa konseptille vai onko muoto itsessään tarkoitus?

Paljon vastauksia minulla ei vielä tässä vaiheessa ole. Mutta jos ei ole vastauksia, on hyvä aloittaa kysymyksistä. Seminaariesitelmien jälkeen voinen jo kirjoittaa tarkempaa analyysia nykyajan sveitsiläisestä maisema-arkkitehtuurista.

Sveitsin luonnonmukaisesta tyylistä

Tekstistä  ”Made in Switzerland – Swiss landscape architecture in the 20th century”  käy ilmi, että Sveitsin maisema-arkkitehtuurissa 1900-luvulla on pääpiirteittäin vaihdellut kaksi erilaista suuntausta. Toinen on eräänlainen formaalinen muototyyli ja toinen taas luonnonmukainen tai luontoa jäljittelevä puutarhatyyli. Luonnonmukaiseen tyyliin olen törmännyt jo aloittaessani seminaariesitelmääni Koepfli Partner Landschaftsarchitektenista. 2012 kilpailun voittanut Himmelrich-Bleicherpark Lucernessa on saanut inspiraationsa Sveitsin vuoristomaisemasta. Tämä projekti edustaa luontoa jäljittelevää tyyliä.

Himmelrich-home-Innenvisuali

Ideakuvastokin sisältää kuvastoa Sveitsin vuorimaisemasta.

Himmelrich-Claridenstarsse2-home

Artikkelissa ennakoitiin nykyisen jäykän muototyylin saavan tulevaisuudessa vielä vastapainoa luonnonmukaisesta tyylistä. Tämän projektin perusteella näyttää kuitenkin siltä, että luontotyyli ei nytkään ole kuollut. Vuoristomaisen identiteetti on ollut merkittävässä roolissa suunnittelussa. Projekti itse ei kuitenkaan sijaitse vuoristomaisemassa.  Seuraavassa kuvassa projektin sijainti (Lucerne Neustadt) Google Mapsissa.

Himmelrich

Kuten näkyy, projekti sijaitsee laaksossa. Mietin siis, miksi juuri tähän projektiin on valittu inspiraatio vuoristomaisemasta. Ehkä kyse on siitä, että kaupunkien keskellä luonnonmukaisuus on niin harvinaista, että sitä halutaan keinotekoisesti tuoda sinne. Sveitsin identiteettiä antavien vuoristomaisemien pelätään jäävän liian kauas ihmisten arjessa, jos ne jäävät pelkästään fyysisesti vuoristoon. Jonkinlaista ”kotimaatyyliä” projektissa joka tapauksessa on läsnä.

Ensireaktioni suunnitelmaan kuitenkin oli, että onpas aika kliseinen suunnitteluperuste. Kaiketi sillä on kuitenkin maan kansalaisille jokin erityinen merkitys, jos se on valittu suunnittelukilpailun voittajaksi. Tekstin ”Made in Switzerland – Swiss landscape architecture in the 20th century” perusteella kotimaan identiteettiä toistavalla luontotyylillä on pitkä perinne, joten ehkäpä minusta ei ole maan perinteitä arvostelemaan. Joka tapauksessa koen, että tässä projektissa on kyse nimenomaankin oman kansallisidentiteetin vankistamisesta.

diagrams-15

Tekemäni kaavion mukaan kansallisidentiteetti näyttäisi olevan kyseisessä projektissa tärkeä arvo. Tämä arvo määrää sen, että paikalliset vaikutteet vahvistuvat ja näkyvät suunnitelmassa, kun taas globaalit vaikutteet eivät näy ollenkaan. Sveitsin vuoristomaisemaidentiteetti siis heijastuu suunnitteluun.

Toisekseen viime luennolla pyydettiin miettimään, onko jotain yhteyttä turismin suuntauksella Sveitsin vuoristoon ja munkkien erakkotoiminnassa vuoristossa. Näkisin, että on. Molemmissa ”etsitään itseään” tietyllä tavalla. Ihmiset haluavat vapautta ja päästä pakoon yhteiskunnan paineita, jotta voivat nähdä itsestään jotain uutta. Jotain syvää ja primaalista, mikä ei ole riippuvaista muista ihmisistä. Ehkä he haluavat päästä kosketukseen itsensä kanssa. Ehkä he haluavat kosketuksen myös johonkin itseään suurempaan. Johonkin suurempaan ja sakraaliin, jota jylhä vuoristo edustaa.

Katsoisin, että vuoriston ihannoinnin taustalla on sekä turisteilla että munkeilla jonkinlainen kosketus sen primaaleihin arvoihin, joita ovat luonto ja pyhyys. Ihmiset haluavat päästä alkuperänsä lähteille, ja vuoristot ovat nykyään yksi harvoista ympäristöistä, jossa alkuperäistä luontoa on säilynyt. Mutta sen lisäksi he haluavat ylittää itsensä ja oman alkuperänsä. Vuoristo tarjoaa myös haasteita. Vuoristossa he voivat löytää oman itsensä ja sen lisäksi jotain vielä parempaa. Vuoristossa he toivovat löytävän itsensä parhaimmillaan, eräänlaisen ideaalikuvan itsestään.

Onko Sveitsin vuoristo arvokas?

Luin ”The Playground of Europe” (London: Longmans, Green & co, 1871) ensimmäisen luvun, ja siinä tarjottiin minusta kiehtova perspektiivi siihen, miten Sveitsin vuoristo on nähty alun perin muun muassa lohikäärmeiden ja demonien kotipesänä. Vuoristo on koettu rujona ja julmana, sillä alkukantaiselle ihmiselle se on ollut todellakin vaarallinen ja hedelmätön maisema. Epämieltymystä vuoristoon on perusteltu juuri sillä, että se ei tarjoa ihmisille miellyttäviä fyysisiä puitteita toisin kuin esimerkiksi hedelmätarha.

Romantiikan aikaan kaikki muuttui, ja nykyäänkin Sveitsin vuoristo nähdään hienona, jylhänä ja kauniina. Mietin, että muutoksen täytyy johtua siitä, että ihmiset ovat yhä vähemmän riippuvaisia luonnon olosuhteista. Ketään ei ole pakotettu kestämään vuoriston karuutta, vaan se on paikka, jossa käydään omin ehdoin. Sanoisin, että nykyään karuja maisemia on vielä helpompi arvostaa kuin lähimenneisyydessä – nykyään niiden jylhää kauneutta voi ihailla turvallisesti vaikka kotiruudulta käsin. Kuvaa katsellessa ei koe kylmyyttä, tuulta eikä sadetta.

Matkustaessakaan Sveitsiin ei parempien liikennemuotojen takia enää joudu kestämään päiväkausien taivallusta vuoristossa – ellei sitä itse nimenomaan halua. Nykyään on siis vapaus valita, millä tavalla haluaa vuoriston kokea – haluaako siitä nähdä vain hienoja kuvia turvallisesti kotisohvalta? Vai haluaako kokea vuoriston karuuden kaikkeudessaan?

Aiemmin vuoristo taas on ollut este. Se on ollut este muiden tavoitteiden tiellä – este matkustajan reitillä, este lämmölle, este ruoalle ja muille elintärkeille asioille. Nykyään nämä elintärkeät asiat saa vuoristosta riippumatta, jos niin haluaa. Ihminen ei ole enää riippuvainen lähiympäristön tuottavuudesta, vaan saa ruokansa muualta. Lämpö ja matkustuskeinotkin on turvattu. Sen takia vuoristo on siis nykyään viehättävämpi – kauneus on helpompi nähdä, jos karuuden vaikutus on minimoitu.

Kuten mainitsin edellisessä blogitekstissä, nykyään myös globalisaatio on vaikuttanut siihen, että ainutlaatuisia maisemia arvostetaan yhä enemmän. Mutta olemmeko silti yhtään enemmän oikeassa arvostaessamme vuoristoa kuin aikoinaan vuoristoa vihanneet alkuasukkaat? Onko ainutlaatuisuus riittävä syy antaa vuorille arvoa?

Kyllä on, jos uskoo, että muun muassa biodiversiteetti on arvostettava asia. Mutta onko sillä mitään todella perustavanlaatuista arvoa universumissa? Eliölajit ovat kehittyneet ja kuolleet sukupuuttoon koko maapallon olemassaolon ajan. Miksi juuri tämänhetkinen muutoksen tila olisi arvokas? Onko vuoristolla mitään todella perustavanlaatuista arvoa? Tätä pohtivat myös muinaisajan teologit. Miksi jumala olisi luonut vuoriston? Onko sillä jokin syy, jokin perimmäinen tarkoitus? Nykyään tiedämme, että vuoriston olemassaolon voi selittää tieteellä ja mannerlaattojen liikunnoilla. Mutta tekeekö tieto ja tiede vuoristosta arvokkaan? Vuoriston synty on ollut ilmeisesti monimutkainen prosessi, mutta onko monimutkaisuus kauneuden ja arvokkuuden mitta?

Monimutkaiset ja tieteellä selitettävät asiat ovat toki kiehtovia, ja ne stimuloivat ajattelua tavalla, jota yksinkertaisesti kauniit asiat eivät tee. Ehkä arvokkuutta tulisikin etsiä ei vuoristosta itsestään, vaan siitä, millaisia ajatuksia se tarkastelijassa herättää. Kauneus on katsojan silmässä, sanotaan, ja ehkäpä arvostus on myös. Ehkä ainutkertaisuuden arvostuksessakin on kysymys ei niin asioiden kuin ajatusten ainutkertaisuudesta – mikä muu maailmassa voisi herättää juuri samanlaisia ajatuksia kuin Sveitsin vuoristo? Siten vuoriston arvo on hyvin vankasti katsojan pään sisällä. Syytä arvostukseen ei voi löytää kivenmöhkäleestä vaan aikakaudella vallitsevista aatteista.

Ensimmäisen kerran jälkeen

Mielikuvat Sveitsin vuoristomaisemasta – vaarallinen vai ihanteellinen luonto?

Mietin, miten mielikuvani Sveitsin maisemista on muuttunut seminaariesitelmät kuultuani. Mielikuvissani Sveitsissä on kukkaisia laaksoja, joissa on söpöjä pieniä mökkejä, ja rinteitä, jossa turistit harrastavat laskettelua. Nämä ennakkokäsitykset toistuivat myös monissa Sveitsiä käsittelevissä fiktiivisissä teksteissä. Huomiot Sveitsin vuoristosta sota-ajalta; miten vuoristo on vaarallinen ja toiminut vaikeasti ylitettävänä esteenä, ovat kuitenkin sellaisia, mitä en ollut tullut ajatelleeksi. Vuoristo on vaarallinen edelleen; lasketteluonnettomuuksissa voi loukkaantua vakavasti, ja maanvieremät ovat tappaneet ihmisiä. Vuoristolla on siis myös synkempi puolensa, mikä ei vastaa alkuperäistä mielikuvaani.

Seminaariesitelmissä minua kiinnosti erityisesti huomio Rousseaun tekstissä siitä, miten päähenkilölle luonto on pakopaikka yhteiskunnalta. Yhteiskunta ja luonto aseteltiin vastakkain myös muissa teksteissä – erityisen voimakkaasti Pikku-Heidissä. Luonnon vaarallisuudesta ei näissä kansallisromanttisissa teksteissä ole häivähdystäkään. Vastakkain asetellaan luonto ja yhteiskunta, joista luonto koetaan hyvänä ja aitona, ja yhteiskunta jotenkin turmeltuneena. Kuten on jo todettu, myös luonto on kuitenkin karu ja julma.

Hienoa luonnossa onkin se, että luonnossa elävä ei ole niinkään riippuvainen yhteiskunnasta, vaan luonnosta itsestään. Sitä ehkä Rousseau tavoitteli – luonnon keskellä voi olla yhteiskunnan kahleista vapaa, oman onnensa herra. Onnistut tai epäonnistut, kaikki riippuu sinusta. Mutta tarkoittaako vapaus silti onnea? Ei välttämättä.

Joissakin teksteissä luonnon karuus ja vaarallisuuskin olivat edustettuina, kuten kirjassa, jossa Sherlock Holmes oli pudonnut ja kuollut rotkoon. Myös lukemassani kirjassa Ahneiden pidot luonto ja ihmisen luoma prameus oli aseteltu vastakkain siten, että luonto oli vaarallinen, kun taas prameus oli se, mitä useimmat teoksen henkilöt tavoittelivat. Kauniit puutarhat ja prameat hotellit kaikki edustavat ihmisten yritystä hallita luontoa – hallitsemalla luontoa sen vaaralliset elementit saadaan pidettyä aisoissa.

Onko luonto siis jotain puhdasta ja koskematonta? Vai onko se jotain vaarallista ja arvaamatonta? Teoksista välittyi ainakin nämä kaksi erilaista kuvaa luonnosta. Näkökulmasta riippuu, tulisiko luontoa arvostaa sellaisenaan vai tulisiko sitä hallita.

Mielikuvan vaikutus suunnittelutyöhön

Itse ehkä näen asian siten, että tulevassa suunnittelutyössäni maisemaa nimenomaan tulee jossain määrin hallita (muuten tuskin tekisin suunnittelutyötä ollenkaan). Suunnittelutyössä tulee ottaa huomioon vuoristomaiseman vaarat ja minimisoida niiden vaikutusta, jotta Sveitsin luonnon hyvät puolet päästään tuomaan esiin. Luonto siis voi sisältää sekä vaarallisia että ideaalisia elementtejä – ja minimisoimalla vaarallisten ja epämiellyttävien tekijöiden vaikutusta luonnon parhaat puolet pääsevät loistamaan.

Lisähuomioita kulttuurimaisemakonseptista

Edelliseen tekstiini lisäyksenä haluaisin vielä sanoa, että tekstin Landscape change: The influence of external cultural forces (Elizabeth Brabec, 2004) mukaan nykyään on vallassa suuri globalisaation voima. Kaiken globalisoituminen on johtanut siihen, että alueet, joita globalisaatio ei ole koskettanut, halutaan säilyttää, koska alkuperäinen kulttuuri on vaarassa hävitä. Tämä siis vielä lisäyksenä aloitustekstiäni varten tekemiini kaavioihin:

diagrams-15

Täytyy siis huomioon myös yhteiskunnan arvot, kun katsotaan, mitä kopioidaan ulkomailta, ja mitä taas säilytetään omasta maisemasta. Tekstin mukaan neoklassismin aikaan USA:ssa kopioitiin ranskalaisia parterripuutarhoja, koska ne edustivat valtaa ja varakkuutta, ja USA:ssa taas siihen aikaan arvostettiin valtaa ja varakkuutta. Se, millaisia vaikutteita haetaan, riippuu siis ennen kaikkea yhteiskunnan arvoista.

Nykyään taas arvostetaankin enemmän juuri paikallisuutta ja autenttisuutta vastavoimana globalisaatiota vastaan. Tämä selittää, miksi globaaleja vaikutteita haetaan ja arvostetaan vähemmän, ja ”paikan henki” on suuressa voimassa.

Tiedon etsimisen tehtävä

Minusta on liioteltua sanoa, että kaikkien tekstilähteiden tulisi olla painettuja kirjoja tai artikkeleita. Googlellakin voi löytää luotettavia tiedonlähteitä. Joitakin fyysisiä ja luotettaviakin julkaisuja jaetaan myös netissä. Lisäksi jotkin nettisivut voivat olla virallisia kanavia julkaisuille, esim. ETH Zurich -yliopiston nettisivut, ja julkaisut saattavat olla saatavilla pelkästään nettijulkaisuina. Mutta tekeekö se niistä epäluotettavia? Ei, jos julkaisualustana toimivan nettisivun kredentiaalit ovat kohdallaan.

Kurssin aloitus

Käyn yhtä aikaa kurssia Juanjo Galasin järjestämää kurssia Kulttuurimaiseman hoito ja suojelu (Management and Conservation of Cultural Landscape). Kurssilla käymämme keskustelut ja tekstit, joihin tutustumme, näyttävät tukevan hyvin myös Sveitsin kulttuurimaiseman käsittelyä. Valitsin Kulttuurimaisema-studiolle esiteltäväksi tekstin The Cultural Values Model: An integrated approach to values in landscapes (Janet Stephenson, 2007). Kulttuurimaisema-studiossa käsitelty artikkeli auttoi minua myös ymmärtämään tällä kurssilla esiteltäväksi valitsemieni kirjojen Ahneiden pidot ja Läpinäkyväisiä maisemakuvauksia ja niihin sisältyviä merkityksiä ja aineettomia arvoja.

Cultural Values Model -tutkimusartikkeli kertoo siitä, miten aineettomat arvot; muistot, tarinat ja paikkoihin liittyvät tuntemukset voidaan ottaa niitä jäsentävän mallin avulla paremmin huomioon. Artikkelin mukaan ilman aineettomien arvojen käsittelyyn liittyvää mallia ne on liian helppoa sivuuttaa spirituaalisena huuhaana tai intuitiivisena mututuntumana.

Lainasin ennen joulua myös kirjan Ecology, community and delight; sources of values in landscape architecture. Haluan siis pohtia, mitä arvoja haluan luoda tai ylläpitää maisema-arkkitehtuurin alalla. Miksi maisema-arkkitehtuuri on tärkeää?

Kulttuurisidonnainen maisema-arkkitehtuurinäkökulma

Tehdessäni Kulttuurimaisema hoito ja suojelu -studiota olen jo päässyt pohtimaan maisema-arkkitehtuurin kulttuurisidonnaisuutta ja asioita, jotka vaikuttavat maiseman kokemiseen. Liitän oheen muutaman MAR-E1021 -kurssia varten tekemäni kaavion.diagrams-02Ensimmäisenä on kaiken pohjana oleva yksinkertaisin konsepti. Ympäröivä maisema vaikuttaa siihen, millaisia mielikuvia maisemasta muodostetaan. Mutta maisemasta olevat mielikuvat vaikuttavat myös siihen, miten maisemaa muokataan. Tämä on konsepti, josta on ollut puhetta Kulttuurimaisema-studiokurssilla. Haluaisin kuitenkin lisätä siihen jotain:diagrams-12Sykliseen vuorovaikutukseen tulisi ottaa mukaan konsepti ideaalista maisemasta. Ideaaliin maisemaan ei vaikutakaan pelkästään paikallisen maiseman mielikuva, vaan myös mielikuvat muiden maiden maisemista. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että omasta maisemasta etsitään jotain, mikä erottaa sen muista – kuten yleisesti tehtiin romantiikan ajan nationalismihumussa. Oleellista tällöin onkin oman maiseman mielikuva suhteessa muiden maiden maisemamielikuviin.

Nykyäänkin globaalit mielikuvat maisemista vaikuttavat suuresti siihen, millaista maisema-arkkitehtuuria tehdään. Tai kuka voi väittää, että ei olisi koskaan ottanut inspiraatiota esimerkiksi kuuluisien tanskalaisten maisema-arkkitehtikohteiden muotokielestä?

Maisema muokkautuu siis jatkuvasti ideaalisten maisemakuvien ajamana, ja maisemamielikuva muotoutuu tällöin uudelleen ja uudelleen. Mielikuva maisemasta on jatkuvasti syklisessä prosessissa. Tietyn ajankohdan maisemamielikuvaa ei voi erottaa ainoaksi oikeaksi mielikuvaksi tietystä maisemasta. Tämä kulttuurimaiseman jatkuva muutos tulisi ottaa huomioon tällä kurssilla.

The Cultural Values Model

The Cultural Values Model: An integrated approach to values in landscapes (Janet Stephenson, 2007) antaa lisää syvyyttä tulkinnoille maisemasta. Otan siitä pienen tiivistelmän tällekin kursille mukaan, sillä se liittyy myös kulttuurimaisemakonseptiin. Artikkelissa kulttuurimaisemakonseptiin otetaan mukaan otetaan myös aikaulottuvuus ja maisemaa tarkastelevien ihmisten läheisyys maisemaan.diagrams-08Kokijan läheisyyden maisemaan ja hänen suhteensa maisemaa koskevaan tietoon olen tiivistänyt yläpuoliseen kaavioon. Tämän mukaan maisemalle ulkopuoliset voivat tarjota tieteellistä tietoa maiseman historiasta, geologiasta ja esim. visuaalisista arvoista. Sisäpiiriläiset eli maisemassa asuvat ihmiset taas voivat tarjota tarinoita, kokemuksia ja tuntemuksiaan maisemasta. Tätä seuraava kaavio selventää joidenkin artikkelissa esiintyvien keskeisten termien suhteita:diagrams-11Kaavio kertoo, että expertit voivat tarjota tietynlaisia käsinkosketeltavia tietoja, mutta nämä tiedot jäävät aina vajavaisiksi aineettomien arvojen suhteen. Konkreettista tietoa ovat esimerkiksi ekologia, väestötiedot, geologiset tiedot. Osittain expertit voivat tarjota tietoa myös aineettomista tiedoista kuten estetiikasta ja historiasta. Mutta The Cultural Values Model esittää, että aineettomien tietojen täydentämiseen tarvitaan aina paikallisten näkemyksiä ja kokemuksia.

Kaaviossa käsitellään myös artikkelissa julkituotua aikasuhdetta. Aikasuhdeteorian mukaan nykyisyyden aineettomat arvot nähdään ja koetaan helpoiten. Nämä pintapuoliset arvot on helppo esimerkiksi turistinkin nähdä (present – intangible values -osaston arvot). Turistikin saa siis helposti jonkinlaisia kokemuksia maiseman nykyisestä tilasta. Expertit taas voivat tuottaa helpoiten tietoa maiseman nykyisestä ja menneestä konkreettisesta tilasta (tangible values – present and past). Aineettomat arvot menneisyydessä (past – intangible values), joita voi kutsua myös piilotetuiksi arvoiksi, kirjoittajan mukaan ”embedded values”, taas vaativat eniten tiedon hakemista paikallisilta ihmisiltä. Historioitsijoidenkin tiedon täytyy aina perustua paikallisten ihmisten tietoihin kuten paikallisten tuottamiin teksteihin tai objekteihin. Menneisyyden aineettomien arvojen voisi sanoa siis kumpuavan kokonaisuudessaan paikallisilta ihmisiltä. Artikkeli kehottaa ottamaan huomioon paremmin myös nykyisten paikallisten tiedot maiseman tarinoista – historioitsijoiden tiedot perustuvat usein edesmenneiden paikallisten teksteihin.

Tässä vaiheessa minun on huomioitava aikasuhdeteorian paralleelisuus teokseen Läpinäkyväisiä, jota olen lukenut tätä Sveitsi-studiota varten (pääteoksenani perehdyin kuitenkin teokseen Ahneiden pidot). Teos kristallisoi minussa The Cultural Values Modelin tuottaman ajatuksen aikasuhteista. Läpinäkyväisiä-teoksessa keskitytään siihen, miten kaikella on aina jokin näkymätön menneisyys, niin konkreettisessa kuin tunteellisessakin mielessä – juuri kuten The Cultural Values Modelissa.

Suhteeni Suomen oloista poikkeaviin maisemiin

Green Area Planning

Kuten mainittua, Juanjon järjestämä Kulttuurimaiseman hoito ja suojelu on tähän saakka tukenut mainiosti tämän Sveitsi-studion aloitusta. Myös aiemmin käymäni Juanjon järjestämä kurssi, Viheraluesuunnittelu (Green Area Planning) oli hyödyllinen pohjustamaan tiedon hankkimista ulkomailta. Kurssilla teimme parini kanssa viheraluesuunnitelmaa Latvian Riikaan. Jussi Virta esitteli meille kurssilla ystävällisesti, miten Open Street Mapista voi saada QGIS-ohjelmalla paikkatietoaineistoja kurssikartastojen pohjaksi. Kirjallisen tiedon hankkimiseen havaitsimme tietenkin, että Google on loistava apuväline, eikä Google Translatestakaan ole haittaa. Tietoa voi löytyä muun muassa kaupungin omilta nettisivuilta, mutta ikävä kyllä kaikki tieto ei ole aina valmiiksi englanniksi, joten mikä tahansa käännös vie oikeaan suuntaan. Kurssilla Juanjo järjesti meille myös Skype-sessiot kaupungin virkamiesten kanssa. Oikeastaan voisin sanoa, että juuri tekemämme haastattelut antoivat meille eniten oleellista tietoa suunnittelukohteestamme.

Lappsetin Jyväskylän kisa

Juuri ennen tämän kevään studioiden tekemistä aloitin tekemään Lappsetin kisaa Jyväskylään, ja inspiroiduin erityisesti japanilaisista puutarhoista ja kiinalaisesta valonjuhlasta. Kisassa toivottiin nimittäin kiinnitettävän huomiota Valon Kaupunki – konseptiin. En tehnyt koskaan kisaa loppuun, mutta se inspiroi minua pohtimaan syvällisemmin eri kulttuurimaisemien välistä suhdetta. Miksi inspiroiduin Kiinasta ja Japanista? Onko muiden kulttuurien maisemista inspiroituminen sallittu lähtökohta suunnitelmalle? Epävarmuus lähtökohtieni pätevyydestä (ja ajan loppuminen) johti siihen, etten tehnyt kisaa loppuun. Kisan innoittamana tein kuitenkin myös seuraavan kaavion ajatusprosesseistani:

diagrams-06

Teoriani mukaan siis mm. japanilainen maisema vaikuttaa siihen ideaalimaisemaan, joka minulla on päässäni. Haluaisin toistaa päässäni olevaa ideaalimaisemaa, minkä vuoksi haluaisin tuoda myös suomalaiseen maisemaan japanilaisia tai kiinalaisia vaikutteita. Esimerkiksi Krista Muurinen kuitenkin opettaa, että suunnitelman konseptin tulisi perustua kyseisen paikan lähtökohtiin paikallisella tasolla. Mietin kuitenkin, että eikö globaalimman tason voisi myös ottaa huomioon? Entä jos paikalliselta tasolta ei löydykään mitään arvokasta ja hyvää, johon suunnitelman konseptin voi perustaa? Eikö silloin kannattaisi tähdätä pikemminkin ideaaliseen maisemaan perustuvaan konseptiin, eikä konseptiin, joka perustuu mielikuvaan epätäydellisestä ja rujosta maisemasta?

Ideaalimaisema on kuitenkin varmasti jokaisella ihmisellä päässään eri, joten siinä mielessä en voi sanoa, että minulla olisi yksinoikeutta sanoa, minkälainen Suomen maiseman tulisi olla. Ehkä tulisi käyttää laajemmin osallistavia metodeja, jotta voisi selvittää, mihin suuntaan Suomen kansakunta yleisesti haluaa maisemaansa kehittää. Eikö kuitenkin maisemassa eniten aikaansa viettävien mielipiteet tulisi ottaa suunnittelussa huomioon? Itse haluaisin tietenkin uskoa, että kaikki haluavat tietenkin samanlaisia japanilaisia puutarhoja kuin itsekin haluaisin. Mutta osallistavalla suunnitteluprosessilla päästäisiin tätä oletusta pidemmälle.

Teekkarispeksi

Tämä on nyt kolmas vuosi, kun olen mukana tekemässä Teekkarispeksiä, teekkareiden järjestämää musikaalista näytelmää. Olen jälleen graafisen suunnittelun tiimissä, kuten yleensä. Viime vuonna olin graafisen suunnittelun tiimin (eli AD-tiimin) pomo. Viime vuoden teema oli Atlantis 1860, joka sijoittui 1860-luvun Englantiin ja tämän vuoden teema on Viimeinen sinfonia, joka sijoittuu Espanjaan. Aina vieraan maan kulttuuria ja vieraita aikakausia lähestyttäessä aluksi nojataan stereotypioihin, jotka useimmilla ihmisillä ovat melko samankaltaisia. Eläytymistä kuitenkin auttaa esimerkiksi ideakuvaston kerääminen 1800-luvun Englannista tai espanjalaisesta kulttuurista. Ilman totuuspohjaa ideat jäävät usein liian epämääräisiksi toteuttaa tai jäävät todella stereotypiselle tasolle. Keskivertokatsojaa tämä ei ehkä haittaa. Mutta yksityiskohtiin perehtyminen kuitenkin tuo todentuntua, joka auttaa katsojaakin eläytymään tarinaan.

Parasta vieraissa kulttuureissa onkin ehkä juuri niiden mysteerisyys; se, että tiedyt tiedot puuttuvat. Tiedot ikävystyttävistä arkipäiväisistä asioista puuttuvat. Pelkästään poikkeavat ja kiinnostavat tiedot tulevat tietoisuuteemme. Tämän vuoksi ehkä maisemamielikuva vieraista maistakin onkin usein prameampi kuin omasta kotiympäristöstä – vieraiden maiden epäkohdista kuten haisevista jätekatoksista ei ole niin konkreettisesti tietoinen kuin omassa ympäristössään.

Yhteenveto

Yhteenvetona minusta tätä studiota lähestyessä minun täytyisi olla normaalia tietoisempi sisäisistä maisemamielikuvistani, ideaalimaisemistani ja myös muiden ihmisten maisemamielikuvista Sveitsistä ja siitä, miten Sveitsi sijoittuu globaaliin maisemakuvastoon. Miten Sveitsistä syntyvät maisemamielikuvat vertautuvat muiden maiden maisemamielikuviin? Mikä on Sveitsin erityisluonne, joka erottaa sen muista? Suunnitellessa Sveitsiin minusta tulee huomioida, että Sveitsin erityisluonteen hyviä puolia ei kadoteta. Mutta minusta ei kuitenkaan tulisi myöskään rajoittua pelkästään jäykkään maisemamielikuvaan Sveitsistä, vaan tavoitella jonkinlaista ideaalimaisemaa, jossa Sveitsin huonot puolet pyyhitään pois. Mikä tämä tavoiteltava ideaalimaisema on Sveitsin tapauksessa? Se jääköön studion aikana selvitettäväksi.

Uskon myös, että Kulttuurimaisema-studiosta tulee jatkossakin olemaan hyötyä tämänkin studion aihepiirien käsittelyyn. Minusta lukemani artikkelin Cultural Values Modelin sanomaa ei kannata unohtaa: Paikallisilla on tarjottavanaan tärkeitä tarinoita ja kokemuksia maisemastaan. Kuitenkin myös experttien näkemykset maiseman nykyisestä ja menneestä konkreettisesta tilasta ovat tärkeitä. Lukemieni asioiden pohjalta voin sanoa, että minusta kaunokirjallisiin teoksiin tutustuminen, joissa Sveitsin maisema esiintyy, on mainio lähtökohta kurssille. Odotan innolla, mitä muuta studiolla on tarjottavanaan.

Digitaalisen osuuden sisällyttäminen kurssiin kuulostaa myös kiehtovalta. Olen opettanut Arkkitehtuurin laitoksella muutamaa IT-kurssia, joten odotan tätäkin osuutta innolla.