Viimeinen sammuttaa valot…

… no ei oikeasti, vaan se tapahtuu automaattisesti 🙂 Kurssi alkaa olla paketissa ja niinpä tällä viikolla pidettiin viimeinen miitti aiheenaan ainoastaan loppuraportin teko. Tämänpäiväisen palautuksen jälkeen odotellaan enää vain palautetta ja arvosanoja. Mitä kurssista siis jäi käteen?

Saimme aikaiseksi mielenkiintoisen demon, jonka ihan loppuun asti viedyn toteutuksen näkisin mielelläni oikeassa maailmassa. Niin kauan kun emme vielä asu  kokonaisvaltaisissa älykodeissa (tähän lienee matkaa ainakin vielä 10 vuotta), on hyvä tilapäisratkaisu, että on jokin palvelu, jonka avulla omaa asumistaan voi rikastuttaa askel kerrallaan. Älylaitteiden haaliminen ja asentaminenhan sinällään muistuttaa vähän sisustamista, mutta on teknisesti kuitenkin haastavampaa.

Lopullinen ratkaisumme edustaa juuri sellaisia arvoja, joita mielelläni näen oikean maailman yrityksissä eli asiakkaan tarpeisiin mukautuvuus ja helppous. Jos yhtään enempää yrittäjähenkisyyttä löytyisi, voisin olla kiinnostunut jatkamaan tämän aiheen piirissä, mutta ajan puutteen vuoksi tässä joutuu toteamaan, että toivottavasti joku näkee tämän idean ja saa siitä inspiraatiota omaan tekemiseensä.

Lopuksi vielä sanapilvi tähänastisista blogipostauksistamme. Tästä toivottavasti välittyy se hyvä pöhinä, joka ryhmässä on ollut.

pilvi

Sanapilvi postauksiemme oleellisimmasta sisällöstä

Leave a Reply