Horjahduksia

Ja muita sekavia ajatuksia ymparistokokemuksesta.

 

Tassa tekstissa kasittelen lyhyesti intensiivipaiva 2 aikana heraanneita ajatuksia. Paivan luennot keskittyivat erityisesti lasten ja ylipaataan ihmisten tilakokemukseen ja -kasitykseen. Henkilokohtaisesti mieleen jaaneta teemoja ja avainsanoja olivat tarjouma ja horjahdus.

 

Ensiksi tarjoumasta

Tarjouman kasite perustuu nakokulmaan, jossa ihmisen havaitsee tilaa siita lahtokohdasta, etta mita ymparisto tarjoaa hanelle. Havaitut tarjoumat ovat subjektiivisia ja muuttuvat ihmisen kokemuksen, kykyjen, mielentilan, tunteiden ynna muiden tekijoiden vaikutuksesta. Esimerkkina nostaisin intensiivipaiva 1 parcour session: Parcourin avulla subjektiivinen nakokulma ymparistoon muuttui, ja yksilo loysi kaupunkitilasta uudenlaisia tarjoumia. Kykyjen karttuessa myos parcour harrastajan nakemat tarjoumat lisaantyvat. Samalla lailla lapsi loytaa varttuessaan tutuista tiloista yha uusia kokemuksia, tai toisaalta kokee tutun ympariston tarjoimat omiin kykyihin suhtautettuna vaisuiksi, ja nain ollen etsii uusia ymparistoja innostavine uusine tarjoumineen. Harjoitustyon nakokulmasta aloin pohtimaan, miten luoda yhdessa tilassa mahdollisimman monipuolisia ja mielikuvitusta herattavia tarjoumia mahdollisimman monelle eri kayttajaryhmalle. Jokin paikka voisi esimerkiksi olla paivisin paa-asiassa lasten leikkikaytossa, mutta iltaisin siita voisivat nauttia muut kayttajaryhmat, kuten hengailevat nuoret, tai vaikkapa graffititaiteilijat. Tarjoumien yksipuolistaminen esimerkiksi maarittelemalla leikkipaikka vain leikkipaikaksi, tai vanhusten liikuntapaikka yksinomaan vanhusten kayttoon luo kaupunkitilaa, jossa kaytto on hyvin eriytynytta. Harjoitustyossa haluaisin pyrkia toisenlaiseen lahestymistapaan; useiden kayttajaryhmien seka kayttajaryhmiin kuulumattomien, maarittelemattomien, haahuilevien, uniikkien ihmisten yhteiseen harmoniseen tilaan.

 

Entapa ne horjahdukset

Monipuolisten tarjoumien lisaksi haluasin tarjota ihmisille mahdollisimman paljon horjahduksia. Kirsi Pauliina Kallion luenolla horjahduksilla tarkoitettiin yhtakkista nakokulman vaihdosta, jossa ihminen tulee tietoiseksi itsestaan ja ymparistostaan. Horjahdukset ikaankuin vapauttavat ihmiset arkitetoisuuden unesta. taman kaltaiset horjahdukset ovat mielestani hyvinkin tavoiteltavia ja merkityksellisia tietoisuuden valahdyksia. Tietoinen mina- ja ymparistosuhde kasvattaa ihmisen vapautta ja paatosvaltaa omasta elamasta. Usein ihmiset saattavat viettaa paivakausia melko turtuneessa ja urautuneessa arki olemisessa, jossa rutiinit toistuvat ja oikeasti tietoisella ajattelulla ja olemisella on hyvin vahan tilaa. Muistaakseni jostain self-help -tyylisesta kirjasta luin, etta monien ihmisten paivittaisista ajatuksista 90% on vanhoihin syvaan juurtuneisiin ajatusmalleihin perustuvaa tiedostamatonta toistoa, ja vain 10% ajasta olemme oikeasti tietoisia itsestamme ja ikaan kuin ajatustemme herroja. Horjahdukset herattavat unissakavelijan noista 90% turhista hopohopo ajatuksista ja muistuttavat, etta missas planeetalla ja missa kehossa sita ollaankaan.

Tietoisuus ja erilaisten tietoisuuden tilojen vaikutus ihmiseen kiehtovat minua suuresti. Olen oman meditaatio ym. henkisen harjoituksen avulla kokenut mita moninaisempia olemisen tiloja. Suunnittelun avulla haluan avittaa muita ihmisia saavuttamaan saman kaltaisia ihmeellisia ja innostavia kokemuksia. Olen itse Kirsi Pauliina Kallion kanssa eri mielta ihmisen ja elaimen kokemusten eroista. Luennolla esitettiin, etta ihminen poikkeuksetta kokee ymparistoa asiayhteyksiin perustuen, mutta kokemuksesta voin kertoa, etta ajatusten hijetessa ihminenkin voi kokea ympariston elaimen tapaan ilman asiayhteyksia. Tamankaltaisen tilan saavuttaminen on keskeista monissa henkisissa traditioissa kuten muun muassa joogassa. Erona tosin on, etta henkisissa traditioissa tavoiteltu mielentila nahdaan normaalia tietoisuudentilaa laajempana tilana, eika sita suoraan yhdisteta pelkkaan elaimelliseen ajatuksettomuuteen. Tallaisessa tilassa ihminen ei koe itseaan ymparistosta erillisena subjektina, vaan sulautuu ymparistoon ja kokee kaiken olemisen ykseyden.

Ihminen on aina yhta ympariston kanssa. Ihon koetaan eristavan ihminen ymparistostaan, mutta toisesta nakokulmasta iho yhdistaa ihmisen ymparistoon. Ja onko iho ylipaataan ihmisen rajapinta. Jos mitataan vaikkapa lamposateilya tai sydammen lahettamaa elektromagneettista sateilya, ihmisen raja ulottuu huomattavasti fyysisen kehon ulkopuolelle. Subjektiivisesti koettu henkilokohtainen tila alkaa kulttuurista ja tilanteesta riippuen jossain puolen- ja kolmen metrin valissa. Aistimme maarittelevat kokemusmaailmamme rajat, ja toisaalta unessa ja mielikuvituksessa tietoisuus matkaa kauas valittomien aistihavaintojen ulkopuolelle. Ihmisen ja ympariston valilla on siis lukuisia eri rajapintoja, joista jokainen yhdistaa ihmisen eri tavalla ymparistoon. “Ulkoinen” ymparisto muokkaa “sisaista” kokemusta ja toisaalta sisainen ulkoista. Jos on paska paiva, auringonlasku haikaisee ja vituttaa, jos on hyva olla, rantasadekin virkistaa. Toisaalta jokin ulkoinen tekija saattaakin aiheuttaa horjahduksen, joka herattaa kokemaan ympariston uudella tavalla. Yhtakkia katsookin vanhan tutun bensiksen vieresta merelle, tuuli hyvailee kasvoja, ja hetkeen ei ajattele mitaan…

About sekunnin paasta sitten taas ajattelee, etta “hei enpa oo vahaan aikaan ees jotenki muistanu, miten kiva on asua taalla”, ja ehka silloin se huonokin paiva kirkastuu ja auringonlasku on taas kaunis. Ja jos siita viela jatkaa eteenpain, niin ehka auringonlasku on ihan jumalallisen kaunis, Kaikki on yhta rakkautta ja ihminen kelluu ykseyden loppumattomassa ekstaasissa.

Sita tavoitellessa.

Horjahduksia ja haahuilua.