Päättäjäiset

9 viikon kesäohjelma on tullut päätökseensä ja on kotimatkan aika. Viimeinen viikko meni vielä sairaalatöissä, vaikka samalla oli aika alkaa lopetella projekteja.

Vaikka päättäjäisiä alettiin juhlimaan melko ajoissa, työpäivät jatkuivat samanlaisina loppuun asti.

 

Päättäjäisiä juhlittiin neljänä iltana. Mongolian jakson aikana meillä oli tapana kokoontua joka keskiviikko ja laittaa yhdessä ruokaa jokaisen osallistujan kotimaan mukaan. Viimeisenä keskiviikkona olikin suomalaisen jälkiruuan vuoro ja päätin tehdä mustikkapiirakkaa. Piirakka-ainesten löytäminen oli haasteellisempaa kuin osasin kuvitella, sillä leipominen lihapasteijoita ja dumplingeita lukuunottamatta ei ole kovinkaan yleistä Mongoliassa. Vispikermaa löytyi ainoastaan hieman sivummalla sijaitsevasta kauppahallista.

Oddariya järjesti kesäohjelman lopetusjuhlan mongolialaisessa Yalgoon-asustemyymälässä. Ei ollut ihme, että yhden samppanjalasillisen jälkeen ihanat designit näyttivät vieläkin ihanammilta ja teki mieli ostaa koko kauppa tyhjäksi. Ennen kuin kukaan ehti käyttää viimeisiä tugrikkejaan, Oddariya ja Yalgoonin omistaja antoivat kaikille lahjakassit kiitokseksi kuluneesta kesästä.

Perjantaina oli loppukonferenssin vuoro. Jokainen työpari piti esityksen valitsemastaan aiheesta ja aiheet vaihtelivat ultraäänilaitteen puhdistamisesta WHO:n ohjeisiin lääkinnällisten laitteiden lahjoittamiselle. Minä ja parini esittelimme haastattelututkimuksemme tulokset sekä ehdotukset sairaalalaitteiden vikojen ja huollon seurannalle. Koska yleisö oli insinöörejä ja sairaanhoitajia useista eri sairaaloista, tulkki käänsi esitykset mongoliksi.

Konferenssi pidettiin yhdessä Ulaanbaatarin aluesairaaloista.

 

Esitysten jälkeen oli jatkot sekä aika sanoa hyvästit niin paikallisille vapaaehtoisille kuin kurssikavereille. Innokkaimmat Mongolian tytöt suunnittelivat jo jälleennäkemistä viiden vuoden päähän. Osa heistä on tulossa Eurooppaan opiskelemaan ja tietenkin kutsuimme heidät kyläilemään niin Suomeen kuin Tanskaan. Eniten jään kaipaamaan ranskalaista ystävääni, mutta meidän hyvästimme olivat itkun sijasta pelkkää naurua. Illan päätteeksi käsilaukkuni jäi vahingossa ranskalaiselle ja totesimme, että se on vain muistutus meille kummallekin tavata uudestaan.

Lähtöä edeltävänä iltana host-perheeni järjesti läksiäisjuhlat minulle sekä host-veljelleni, joka on lähdössä opiskelemaan yliopistoon Amerikkaan. Koko päivä oli pelkkää perunoiden pesua ja ruuanlaittoa, mutta illalla talo täyttyi sukulaisista, joista osan olin ehtinyt tavata jo Naadamin aikaan. Amerikkalainen kurssikaverini tuli myös vieraaksi, sillä meillä molemmilla oli lennot seuraavana aamuna.

Mongolialaisessa juhlapöydässä on virhe syödä ensimmäistä ruokalajia paljon, koska uusia herkkuvateja kannetaan pöytään jatkuvalla syötöllä pitkin iltaa.

 

Yleisesti koko kesä lentomatkoineen meni täysin ilman vastoinkäymisiä, mutta sykkeet meinasivat nousta pari päivää ennen lähtöä, kun huomasin katsoa paluulippuani hieman tarkemmin. Lipussa luki, että minun pitää vaihtaa terminaalia Moskovassa ja lyhyen ajatteluketjun tuloksena tajusin, että Venäjällehän tarvitsee viisumin. Asiaa ei helpottanut se, että pienen googlettelun jälkeen löysin Suomen Kuvalehden artikkelin siitä, miten viisumittomat matkustajat laitetaan putkaan välilaskun ajaksi. Pikainen konsultointi matkaajakamuilta paljasti, että transfer-viisumi koskeekin vain niitä, jotka ovat lentokentällä yli 24 tuntia.

Kirjoitan tätä postausta parhaillaan Moskovassa (ja onneksi putkaan joutumatta). Viimeinen blogipostaus ilmestyy vielä sitten, kun olen palannut kotimaahan.

”Baishte, Mongolia!” = Näkemiin

Tanskan top 5

Aloituskurssi on nyt suoritettu ja seuraavaksi pitää alkaa heittelemään tavaroita takaisin rinkkaan ennen huomista lentoa kohti Ulan Batoria. Kolmen viikon Tanska-kokemuksen perusteella kokosin kohtaamani top 5 ilmiöt.

Tässä poseeraan robottiruohonleikkurin kanssa.

 

1. Tanskan lippu

Tanskalaiset rakastavat lippuaan! Jo pelkkä Kööpenhaminaan saapuminen oli varsin juhlallinen. Lentokentän saapuvien aulassa oli paljon ihmisiä ja melkein jokainen heilutteli pienikokoista Tanskan lippua. Ajattelin, että varmaan joku suuri vaihto-oppilasporukka ulkomailta on tulossa ja lippuja heilutellaan heitä varten. Lippujen heiluttelun tarkoitus tai paremminkin tarkoituksettomuus selvisi, kun yhdellä asukkaalla oli synttärit. Sen lisäksi, että sankari yllätettiin onnittelulaululla ja kakulla, kaikille jaettiin Tanskan lippuja ja niitä heiluteltiin juhlan kunniaksi. Lipun heiluttelussa ei ole niinkään kyse isänmaallisuudesta vaan siitä, että se on kiva juhlaelementti.

 

2. DTU

Tanskan teknillisen yliopiston rakennukset näyttävät ulkoapäin samanlaisilta matalilta pitkiltä tiilitaloilta kuin Otaniemessä, mutta kampuskartan suunnittelussa on päässyt teekkari irti. Koko kampus nähdään koordinaatistona, jonka keskellä origossa on päärakennus. Ympäröivä alue on jaettu neljään lohkoon ja rakennuksien numerointi kasvaa sen mukaan, kuinka kaukana ja mihin suuntaan ne ovat päärakennuksesta. Esimerkiksi meidän työpajat olivat rakennuksessa 349, joka löytyy koordinaatiston lohkosta 3 ja oli aika pitkällä negatiivista y-akselia. Kätevää!

DTU:n kampuksella on yksi luonnontiedepainotteinen lukio ja lukion päättärit osuivat juuri tälle viikonlopulle. Kaupungilla on näkynyt pitkin viikkoa ylioppilaslakkipäisiä nuoria, joiden lakki näyttää melko samalta suomalaiseen lakkiin verrattuna, paitsi että musta samettireuna on punainen. Tanskalaiset käyttävät ylioppilaslakkiaan ainoastaan päättäriviikolla eikä lakilla ole valmistumisen jälkeen enää käyttöä. Tapana on kirjoitella kaverin lakin sisäpuolelle sekä leikkailla lovia sen mukaan, kuinka rankasti on juhlinut.

Penkkariajelut ajellaan juhlaviikonloppuna vähemmän organisoidusti ja yksittäisiä rekkoja on huristellut ikkunani ohitse jo kolmena iltana.

 

3. Eväät

Ihmiselle, joka on tottunut syömään kaksi lämmintä ateriaa päivässä useimmiten kouluruokaloissa, paikallinen lounaskulttuuri oli yllätys. Lähes kaikki kurssilaiset kulkivat kouluun omien eväiden kanssa ja usein lounas oli vain voileipä ja hedelmä. Tein analyysin, että eväiden kantaminen kouluun on tullut tavaksi jo paljon aikaisemmin, sillä kuulemma kouluruoka on ollut maksullista jo lukiossa. Vaikka hinta olikin kalliimpi kuin tavallinen 2,60, ruoka oli myös tosi hyvää ja kaiken lisäksi vielä Fazerin tarjoamaa.

4. Industrikollegiet

Onni potkaisi sen suhteen, miten mahtavaan asuntolaan pääsin asumaan. Minulla oli oma huone, mutta keittiö-olohuone oli yhteinen saman käytävän kanssa. Parasta oli, että kaikki asukkaat olivat kuin yhtä perhettä ja illat vietettiin yhdessä telkkaria katsellen tai pihalla pelaillen.

Yhteisen keittiön jakaminen oli myös hyvin stressaavaa. Sattumalta koko käytävä oli täynnä oman elämänsä master chefejä, jotka kokkailivat kamalan monimutkaisia ja hienoja illallisia itselleen. Koska illallista ei voinut syödä koulussa enkä mitenkään kehdannut alkaa lämmittämään valmisruokia muiden keitellessä simpukoita valkoviinissä, oli pakko yrittää itsekin tehdä jotain hienoa.

Joka maanantai ja torstai saman käytävän asukkaat kokkasivat yhteisen illallisen. Teemat vaihtelivat argentiinalaisista empanadoista tanskalaiseen jouluruokaan.

Joulu saapui asuntolaan.

 

5. Ystävät

Kolme viikkoa kului tosi nopeasti, mutta parasta oli, että melkein joka viikonloppu joku ystävä Suomesta tuli kylään! Heidän kanssaan ehti nähdä maisemia Kööpenhaminan ulkopuoleltakin, kuten Dragørin kalastajakylän ja Roskilde festivaalin kotikaupungin.

Ei päästy Roskilde Festivaalille, mutta kaupunki oli muutenkin nätti.

💗