Toinen työpaikka

Juuri kun olimme tottuneet ensimmäiseen sairaalaamme, olikin jo aika siirtyä uuteen paikkaan.

Aloitimme viikko sitten työt Bayangolin sairaalassa, joka on edelliseen verrattuna paljon suurempi ja modernimpi. Uusi työpaikka koostuu kolmesta rakennuksesta, jotka ovat lastensairaala, vanhustensairaala ja kaiken muun mahdollisen sisältävä yleissairaala. Sairaalassa työskentelee yksi kokoaikainen insinööri, joka on parhaillaan kesälomalla, mutta onneksi meillä on apuna hänen sijaisensa.

Uuden työpaikan päärakennus. Toimistomme sijaitsee 8. kerroksessa.

 

Sairaala vaikuttaa tosi uudelta laitteita myöten ja edelliseen sairaalaan verrattuna siellä on omat haasteensa. Työnkuva ei ole niinkään laitteiden korjaamista ja kokoamista vaan enemmänkin neuvontaa ja opastusta. Esimerkiksi tällä viikolla meille tuotiin kaksi sydänfilmilaitetta (=ekg), joiden sanottiin olevan rikki. Lopputulos oli se, että uudet laitteet olivat täysin ehjiä, mutta koska tekstit ja asetukset olivat englanniksi, kukaan ei ollut osannut vaihtaa asetuksia oikeanlaisiksi. Meidän tehtäväksemme jäi siis näyttää insinöörille ja sairaanhoitajille, miten laitteen asetuksia pääsee muuttamaan.

Englanninkielisen osaamisen puute onkin yksi suurimpia ongelmia täällä. Uudessa sairaalassa en ole tavannut vielä ketään, jonka kanssa olisin voinut käydä keskustelun englanniksi. Onneksi meillä on apunamme paikalliset tulkit, jotka kysyvät kysymyksiä puolestamme ja hoitavat puhelut mongoliksi eri henkilöiden kanssa. Englanninkielen osaamattomuus vaikeuttaa asiointia laitteiden valmistajien kanssa ja siksi olemmekin lähetelleet useita sähköposteja paikallisen sairaalainsinöörin puolesta, jotta saisimme esimerkiksi käyttöohjekirjoja joihinkin laitteisiin.

Myös uudessa sairaalassa on tuntunut siltä, että henkilökunta luottaa osaamiseemme. Kulunut viikko on ollut aika kiireinen, sillä olemme juosseet kolmen sairaalarakennuksen väliä tutkimassa potilasmonitoreita, hengityskonetta sekä ultraääni-, röntgen-, anestesia ja valoterapialaitteita.

Tilanne päällä leikkaussalissa, kun anestesialaitteen jäähdytin ei jäähdytä tarpeeksi.

 

Kesäharjoittelun tarkoitus ei ole ainoastaan auttaa insinöörejä sairaaloissa vaan myös vahvistaa kohdemaan insinöörien verkostoa. Lähdimmekin siis viikonlopuksi maaseudulle paikallisten insinöörien ja vapaaehtoisten kanssa. Vastaavanlaisia verkostoitumistapahtumia ei kuulemma ole aikaisemmin järjestetty paikallisille sairaalainsinööreille ja retken tarkoituksena olikin tehostaa eri sairaaloiden välistä yhteistyötä. Viikonloppu kului siis vaeltaessa ja Tšingis-kaanin patsaalla vieraillessa. Majoitus oli järjestetty tietenkin jurttiin.

Tšingis-kaanin patsas on rakennettu suurjohtajan muistoksi osoittamaan hänen syntymäpaikkaansa.

Kiipesimme patsaan huipulle posettamaan.

 

Meillä on jäljellä enää viikon verran töitä Mongoliassa ennen paluuta koti-Suomeen. Viimeinen viikko tulee olemaan kiireinen projekteja viimeistellessä sekä loppukonferenssin esityksiä valmistellessa.

Oikeita töitä

Sanoista tekoihin ja oikeisiin töihin! Sairaalassa työskentelyyn on jo hiukan muodostunut rutiineja, joten tässä tarinaa siitä, mitä siellä on oikeasti tapahtunut.

Kohdesairaalamme on aluesairaala, josta löytyy muun muassa labrat ja röntgenet, mutta synnytykset ja leikkaukset tehdään muualla. Yksi suurimmista osastoista on ultraääniterapian osasto, jossa hoidetaan noin sata potilasta päivittäin. Suuren potilasmäärän vuoksi osaston laitteet ovat kovassa käytössä ja sen vuoksi olemmekin tehneet eniten yhteistyötä juuri ultraääniterapiaosaston kanssa. Yleisesti sairaala on ihan siistissä kunnossa ja nykyaikainen.

Sairaalassa on yksi sähköinsinööri, joka hoitaa sähköasennukset ja yksi yleisinsinööri, joka hoitaa kaiken muun. Sairaalassa kiertää myös lääkinnällisiin laitteisiin erikoistunut insinööri, joka kerran viikossa etsii viat ja korjaa kiireellisimmät tapaukset. Kukaan henkilökunnasta ei puhu englantia, joten henkilökunnan kanssa kommunikointi olisi mahdotonta ilman kahta paikallista vapaaehtoistulkkia, jotka ovat tukenamme työjakson ajan.

Minä ja paikalliset vapaaehtoiset

 

Saimme sairaalasta oman työhuoneen, jonne henkilökunta on tuonut laitteita tutkittavaksemme. Yleisin ongelma on ollut, että laite ”ei toimi”. Homma on yleensä alkanut siitä, että selvitämme itsellemme, miten jokin laite toimii ja sen jälkeen missä vika on. Tähän mennessä olemme korjanneet ultraääniantureita, joiden johdot on pitänyt juottaa uudestaan, koonneet neljä ultraäänianturin vartta vanhoista rikkinäisistä osista, korjanneet autoklaavin lämpömittarin ja puhdistaneet kaksi labranäytteiden analysaattoria. Lisäksi vikoja on ihmetelty potilasmonitorista ja pipeteistä. Päätavoite on tietenkin saada rikkinäiset laitteet takaisin käyttöön, mutta joidenkin laitteiden korjaaminen on ollut mahdotonta puuttuvien osien tai kadonneiden käyttöohjeiden takia.

Tässä mietitään paikallisen insinöörin kanssa, että mitä liuoksia voidaan käyttää vanhassa verinäytteiden analysaattorissa.

Hymyilyttää, kun rojukasasta löytyikin ehjiä osia ja ehjistä osista saatiin koottua toimivia välineitä.

 

Sairaalaviikkojen aikana saamme suorittaa itse valitsemamme kakkosprojektin sairaalan tehokkuuden, turvallisuuden tai viihtyvyyden lisäämiseksi. Koska laitteita tuntui olevan hujan hajan ympäri sairaalaa, otimme projektin aiheeksi sairaalalaitteiden paikannusjärjestelmän. Käytännössä tarkoitus oli selvittää, mistä henkilökunta tietää, missä huoneessa jokin laite on, mistä se on ostettu, milloin laite on viimeksi huollettu ja milloin se pitäisi huoltaa seuraavan kerran. Itse haastattelutilanne oli varsinainen rikkinäinen puhelin. Koska haastateltava ei puhunut englantia enkä minä osannut mongoliaa, tulkki joutui kääntämään hieman ontuvalla englannilla sekä kysymykset että vastaukset. Loppupäätelmiä piti vähän arvuutella, mutta selvisi, että laitteiden tiedot on kirjattu vihkoon ja jonkinnäköiseen excel-taulukkoon. Koska sairaalassa on melko vähän tietokoneita, järjestelmä on haastava pitää ajantasalla.

Maailman pelastamisessa on päästy hyvään vauhtiin, vaikka samaan aikaan luonnonvoimat ovat kääntyneet meitä vastaan. Viime aikoina Mongoliassa on ollut tosi kovia rankkasateita ja ukkosmyrskyjä. Puutteellisen infrastruktuurin takia pääkatuja ei erota Volgasta ja esimerkiksi sairaalan parkkipaikan läpi käveleminen vaatii toisinaan luovia ratkaisuja. Tulvat ovat katkoneet teitä ja siltoja, minkä vuoksi välillä on annettu yleinen määräys, että matkustelua kaupungin ulkopuolelle tulisi välttää.

Toinen vastoinkäyminen on ollut ruokamyrkytysten sarja, jonka vuoksi puolet tiimistämme on ollut sairaana. Täällä ruokamyrkytys voi tulla melkeinpä mistä vaan, mutta erityisiä syyllisiä ovat olleet hot pot -ravintolan äyriäiset sekä keilahallin pizza. Edes ravintoloiden valikoiminen ei ole auttanut, sillä kaksi tiimiläistä sairastui astetta paremman lounasravintolan kaalisalaatista. Uuden ohjeistuksen mukaan meidän on käsketty välttää hedelmiä, kananmunia ja KFC-pikaruokaravintolaa.

On todettu moneen kertaan, että on turha suunnitella yhtään mitään, koska kaikki menee kuitenkin päinvastoin. Vaikka mongolialaiset tekevät töitä normaalisti maanantaista lauantaihin kello 9-18, meidän sairaalastamme sattuu olemaan paljon porukkaa lomalla. Koska saimme jo tehtyä suurimman osan ennalta määrätyistä töistä, siirrymme viimeiseksi kahdeksi viikoksi uuteen sairaalaan toiselle puolelle kaupunkia.