Toinen työpaikka

Juuri kun olimme tottuneet ensimmäiseen sairaalaamme, olikin jo aika siirtyä uuteen paikkaan.

Aloitimme viikko sitten työt Bayangolin sairaalassa, joka on edelliseen verrattuna paljon suurempi ja modernimpi. Uusi työpaikka koostuu kolmesta rakennuksesta, jotka ovat lastensairaala, vanhustensairaala ja kaiken muun mahdollisen sisältävä yleissairaala. Sairaalassa työskentelee yksi kokoaikainen insinööri, joka on parhaillaan kesälomalla, mutta onneksi meillä on apuna hänen sijaisensa.

Uuden työpaikan päärakennus. Toimistomme sijaitsee 8. kerroksessa.

 

Sairaala vaikuttaa tosi uudelta laitteita myöten ja edelliseen sairaalaan verrattuna siellä on omat haasteensa. Työnkuva ei ole niinkään laitteiden korjaamista ja kokoamista vaan enemmänkin neuvontaa ja opastusta. Esimerkiksi tällä viikolla meille tuotiin kaksi sydänfilmilaitetta (=ekg), joiden sanottiin olevan rikki. Lopputulos oli se, että uudet laitteet olivat täysin ehjiä, mutta koska tekstit ja asetukset olivat englanniksi, kukaan ei ollut osannut vaihtaa asetuksia oikeanlaisiksi. Meidän tehtäväksemme jäi siis näyttää insinöörille ja sairaanhoitajille, miten laitteen asetuksia pääsee muuttamaan.

Englanninkielisen osaamisen puute onkin yksi suurimpia ongelmia täällä. Uudessa sairaalassa en ole tavannut vielä ketään, jonka kanssa olisin voinut käydä keskustelun englanniksi. Onneksi meillä on apunamme paikalliset tulkit, jotka kysyvät kysymyksiä puolestamme ja hoitavat puhelut mongoliksi eri henkilöiden kanssa. Englanninkielen osaamattomuus vaikeuttaa asiointia laitteiden valmistajien kanssa ja siksi olemmekin lähetelleet useita sähköposteja paikallisen sairaalainsinöörin puolesta, jotta saisimme esimerkiksi käyttöohjekirjoja joihinkin laitteisiin.

Myös uudessa sairaalassa on tuntunut siltä, että henkilökunta luottaa osaamiseemme. Kulunut viikko on ollut aika kiireinen, sillä olemme juosseet kolmen sairaalarakennuksen väliä tutkimassa potilasmonitoreita, hengityskonetta sekä ultraääni-, röntgen-, anestesia ja valoterapialaitteita.

Tilanne päällä leikkaussalissa, kun anestesialaitteen jäähdytin ei jäähdytä tarpeeksi.

 

Kesäharjoittelun tarkoitus ei ole ainoastaan auttaa insinöörejä sairaaloissa vaan myös vahvistaa kohdemaan insinöörien verkostoa. Lähdimmekin siis viikonlopuksi maaseudulle paikallisten insinöörien ja vapaaehtoisten kanssa. Vastaavanlaisia verkostoitumistapahtumia ei kuulemma ole aikaisemmin järjestetty paikallisille sairaalainsinööreille ja retken tarkoituksena olikin tehostaa eri sairaaloiden välistä yhteistyötä. Viikonloppu kului siis vaeltaessa ja Tšingis-kaanin patsaalla vieraillessa. Majoitus oli järjestetty tietenkin jurttiin.

Tšingis-kaanin patsas on rakennettu suurjohtajan muistoksi osoittamaan hänen syntymäpaikkaansa.

Kiipesimme patsaan huipulle posettamaan.

 

Meillä on jäljellä enää viikon verran töitä Mongoliassa ennen paluuta koti-Suomeen. Viimeinen viikko tulee olemaan kiireinen projekteja viimeistellessä sekä loppukonferenssin esityksiä valmistellessa.

Intensiivikurssi

Saavuin Kööpenhaminaan pari viikkoa sitten sunnuntaina ja Biomedical Instrumentation -kurssi alkoi heti seuraavana päivänä. Jotta kukaan kurssilainen ei olisi kuvitellut tulleensa kaupunkilomalle, heti alkajaisiksi pidettiin monivalintakoe yli 100-sivuisesta materiaalista, joka käsitteli sähkötyöturvallisuutta ja yleistä vianetsintää. Onneksi professori oli ladannut etukäteen kurssin kotisivulle harjoituskokeen, jonka sisältö oli melko samanlainen varsinaiseen kokeeseen verrattuna. Päivä jatkui vielä toisella kokeella, jossa testattiin kurssilaisten lähtötaso tavallisista sähköpiireistä ja peruslaskutoimituksista. Testissä huomasi, kuinka syvälle muistin syövereihin muuntajien ja virtalähteiden toiminta oli hautautunut. Mitä enemmän aikaa käytti miettimiseen, sitä vähemmän ehti vastaamaan.

Myöhään illalla kaikki nappulat alkoivat näyttää samoilta.

Alkujärkytyksen jälkeen päästiin oikeisiin hommiin. Kurssilla ei ole luentoja ollenkaan, vaan koko kolme viikkoa suoritamme käytännönharjoituksia pareittain. Ensimmäisen viikon aikana jokaisen parin piti suorittaa vähintään neljä työpajaa päivässä, joissa harjoiteltiin perustaitoja, kuten juottamista, jatkojohdon tekemistä ja komponenttien tunnistamista. Pajat oli toteutettu tosi luovasti ja mieleenpainuvin työpaja oli H. C. Ørstedin (= tanskalainen keksijä) Escape Room, jossa piti mitata vastuksia ja tutkia pääkallon rakennetta koodien löytämiseksi. Yleisesti työpajat olivat aika vaativia ja 7-tuntisten päivien jälkeen olo oli kuin palaneella sulakkeella. Ensimmäinen viikon huipentui siihen, kun professori otti yksitellen jokaisen parin tekemän jatkojohdon luokan eteen ja kiskaisi molemmista päistä nähdäkseen, oliko johdot ruuvattu kunnolla kiinni. Oma nahka pelastui sillä, että suurin osa pareista (minä myös) oli unohtanut laittaa nimensä omaan työhönsä.

Sulakkeita kärähti välillä muuallakin kuin omassa päässä.

Juottamista🍺

Imupumppu avattuna…

… ja pumpun moottori.

Seuraavat kaksi viikkoa parityöt jatkuvat niin, että jokainen perehtyy yhteen laitteeseen per päivä. Olen päässyt muun muassa kokoamaan anestesialaitetta, rakentamaan jännitelähdettä ja kalibroimaan tippaa. Käytännössä huomaa sen, miten paljon opettavaisempaa on ottaa ruuvimeisseli käteen itse sen sijaan, että lukisi teoriaa monisteista. Jokaisen laitteen mukana on käyttöohjeet vähintäänkin rinnakkaisesta mallista, joita on tietenkin seurattava laitteen toiminnan ymmärtämiseksi. Tämän kurssiosuuden päätteeksi on lopputentti, joka (valitettavasti) toteutetaan taas monivalintakysymyksillä.

Sentrifugin moottoria laitetaan paikoilleen.

Meitä kurssilaisia on yhteensä noin 35, joista 11 lähtee Mongoliaan ja parikymmentä Nepaliin. Mukana on myös  opiskelijoita, jotka ovat ottaneet elektroniikkakurssin vain yleisestä kiinnostuksesta. Suurin osa joukosta on tanskalaisia, mutta mukana on myös 5 norjalaista, italialainen, kiinalainen(?) ja minä ainoana suomalaisena. Ainoana suomalaisena oleminen ei aina ole ollut helppoa, koska tanskalainen enemmistö kurssiassareita myöten unohtaa usein, etten puhu äidinkielenäni mitään skandinaavista kieltä. Tässä tulee siis kannanottoni pakkoruotsin puolesta: vaikka ruotsia ei puhuta juurikaan muualla kuin Ruotsissa, sen sujuva osaaminen edistää kommunikointia koko muun Pohjois-Euroopan kanssa.

Yleisesti opiskelua Tanskan teknillisessä yliopistossa on vaikea verrata opiskeluun Aallossa, koska käymäni kurssi on niin erikoislaatuinen ja räätälöity, etten usko sen vastaavan yleistä kurssitasoa DTU:lla. Aallon suuntaan voin kuitenkin sanoa sen, että jos haluaa opiskelijoiden osaavan asiat perusteellisesti, käytännön töiden määrää ei missään nimessä tulisi vähentää. Myös täällä opiskelijoilta kerätään kurssipalautetta aktiivisesti, eikä sen antamista kannata jättää tekemättä, varsinkin jos haluaa käytäntöihin muutoksia.