Naadam Festivaali

Konsertteja, sukulaisten luona kyläilyä, lihansyöntiä ja pitkä viikonloppu. Kuulostaa suomalaiselta juhannukselta, mutta kyseessä on Mongolian kesäjuhla eli Naadam Festival.

Jousiammuntakilpailu

Naadam on kolmipäiväinen koko maan yhteinen juhlapyhä. Juhlan keskiössä on kolmen lajin urheilukilpailut, joissa maan mestarit kisaavat jousiammunnassa, painissa ja ratsastuksessa. Naadam on tärkeä osa mongolialaista kulttuuria ja siihen kuuluu urheilun lisäksi perinneasuun eli deeliin pukeutuminen sekä huushuur-lihapasteijoiden syöminen. Koska koko kaupunki on vapaalla Naadamin aikaan, emme mekään päässeet aloittamaan töitämme sairaalassa vielä tällä viikolla.

Onnistuimme saamaan liput loppuunmyytyyn avajaisseremoniaan, joka oli kisastadionilla. Avajaisissa oli monennäköistä tanssiesitystä, akrobatiaa hevosen selässä ja kamelikulkuetta. Esityksissä korostui, miten ylpeitä mongolialaiset ovat kasvavasta väestöstään ja uusista rakennushankkeista teollisuuden edistämiseksi. Esitysten symboliikka oli toisinaan vähän vaikeasti tulkittavaa, enkä ihan ymmärtänyt Joutsenlampi-balettitanssia keskellä työkoneita ja voimalinjaverkkoja.

Myös jakit pääsivät stadionille

Illalla lähdimme host-perheeni kesäasunnolle. On hyvin tyypillistä, että paikallisilla on kesäasunto kaupungin ulkopuolella, koska Ulaanbaatarin ilmanlaatu on toisinaan todella huono. Lapset viettävät kesälomansa asunnolla ja vanhemmat kulkevat sieltä kaupunkiin töihin. Mongoliassa ei ole paljoa järviä, joten kesäasunto sijaitsi metsän reunalla. Muiden tonttien tapaan koko alue oli aidattu ja pihalla asui vartija jurtassaan. Pelailimme pingistä ja söimme iltapalaksi lihapasteijoita maitokeitossa.

Kesäasunto ja vartijan jurtta

 

Naadamin toisena päivänä sain kunnon ryöpsäytyksen mongolialaista ruokakulttuuria. Lähdimme host-perheeni ystävien luokse maaseudulle ystäväperheen laidunmaille. Käytännössä alueella oli kaksi jurttaa, joissa työntekijät asuivat ja lampaat, vuohet, hevoset ja lehmät laidunsivat vapaasti niiden ympärillä. Alkajaisiksi joimme maitoteetä ja söimme nuudelikeittoa, jonka joukossa oli lammasta.

Vähän jännittää, että miten tässä pitäisi olla.

Keittolounaan jälkeen työntekijät lähtivät ajamaan lammaslauman pihalla olevaan aitaukseen. Koitin kysellä ystäväperheeltä, montako lammasta heillä on, mutta kenelläkään ei ollut aavistusta kokonaismäärästä. Tein päätelmän, että koska karja laiduntaa vapaasti, eläimiä syntyy ja kuolee eikä lukumäärä ole niin tarkalleen. Katseltuamme hetken lampaita, työntekijät valitsivat yhden ja teurastivat sen.

”Otappa Annika tästä lammas syliin”. Lammas näyttää tyytyväiseltä, ehkä siksi että hän ei ollut se joka joutui pataan.

Seuraavaa ruokalajia varten kokoonnuimme taas jurttaan istumaan. Jurtassa on eräänlainen tärkeysjärjestys, jonka mukaan kukin istuu. Perheen pää sekä muut tärkeät istuvat keskellä ja muut järjestäytyvät heidän viereensä. Vieraana ulkomaalaisena minut tietenkin laitettiin istumaan isännän ja host-äitini viereen.

Leuka loksahti auki, kun seuraava ruokalaji kannettiin eteemme. Tarjottimella höyryävän kuumana olivat äskettäin teurastetun lampaan sisäelimet. Host-siskoni kertoi herkukseen lampaan kivekset ja niistä isäntä sitten alkoikin leikkaamaan minulle suupalaa. En ollut ehtinyt edes nielaista edellistä, kun lautaseni täytettiin suupaloilla keuhkoja, sydäntä, maksaa ja ihan rehellistä läskiä. Siinä sitten hymyillen ja kiitellen pistelin kaiken poskeeni.

Sisäelinelämyksen jälkeen oli pakko saada vähän raitista ilmaa. Naapuri toi satuloidun hepan ja pääsimme tekemään pienen talutusratsastuskierroksen. Sillä aikaa työntekijät valmistivat meille vielä kolmannen liharuuan.

Aterian alkajaisiksi kaikille annettiin kämmenen kokoiset kivet, jotka olivat olleet padassa lihojen kanssa. Kivet olivat niin kuumat, ettei niitä voinut pitää kädessä paikallaan, ja tarkoitus olikin vaihdella kuumaa kiveä kädeltä toiselle. Tämä on perinne, jossa kuuman kiven tarkoitus on lieventää stressiä. Minulle kivenkääntely oli kaikkea muuta kuin stressiä lieventävä kokemus, sillä koitin koko ajan vilkuilla, että mitähän ihmettä tässä oikein pitää tehdä. Kun kivi oli jäähtynyt, se laskettiin pöydälle ja ruokailijoiden keskuudessa kierrätettiin suolaliemikulhoa, josta jokainen otti hörpyn.

Kolmantena ja vihdoinkin viimeisenä ruokalajina olivat lampaan lihaosat. Paloiteltu liha tuotiin jälleen kerran vadilla keskelle pöytää ja isäntä leikkaili siitä pienempiä palaisia kaikille. Tämän armottoman lihanmättämisen jälkeen oli mukava lähteä takaisin kaupunkiin.

Lihavuori ja kuuma kivi

 

Naadamin kolmantena päivänä lähdettiin vieläkin kauemmas maaseudulle vierailemaan sukulaisten luona. Sukulaiset asuvat pienissä taloissa, joten heidän kotiensa sijaan menimme pieneen lomakeskukseen lammen rannalle. Suvun vanhin tervehti poskipusulla ja sitten kävimme ruokapöytään istumaan.

Alkajaisiksi tarjolla oli majoneesisalaattia ja kylmää lihapataa. Alkupalojen jälkeen ei pidetty taukoa vaan pöytään kannettiin jälleen kerran vadillinen sisäelimiä. Toivoin syvästi, ettei ylireippaaksi jähmettynyt hymyni paljastanut todellisia ajatuksia tästä ruokalajista eikä tilanteessa auttanut muu kuin rouskutella hymyillen mitä eteen annettiin. Verellä täytettyjen kivesten kohdalla nieleminen alkoi tuottaa vaikeuksia, mutta hymy pysyi liimattuna, koska totuttuun tyyliin vuorossa oli vielä kolmas kattaus lampaan lihoja.

Raskaat liharuuat vaativat kunnon tauon, joten lähdimme metsään poimimaan mansikoita.

Jälkiruokapiknik lomakeskuksessa. Päivät maaseudulla ovat erittäin rentouttavia, koska puhelimesta katoaa kentät ja nettiyhteydet parin tunnin ajomatkan päässä kaupungista.

 

Naadam ei tietenkään ollut pelkkää syömistä vaan päiviin mahtui myös klassisen musiikin ja oopperan konsertti sekä perinteisen jousiammunnan oppitunti. Kaiken tämän humputtelun jälkeen on todella kiva päästä viimeinkin hommiin sairaalaan, jossa työt alkavat maanantaina.

Oli kunnia päästä moninkertaisen jousiammuntamestarin oppiin.

Host-sisarukseni ja kärsivälliset mongolian kielen tulkkini.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *