Ensisilmäys Mongoliaan

Lentomatka Pekingin kautta Ulaanbaatariin sujui varsin mutkattomasti. Kiinalaisen lentoyhtiön siivillä oli varsin kiinalainen meno ja lentokoneessa suurin hupi oli elokuvia edeltävien automainosten välissä esitettävä luksusvessanpönttömainos.

Ensimmäinen viikko on mennyt mongolian kieltä opiskellessa ja uuteen väliaikaiskotiin asettuessa. Mongolian kielen ja kulttuurin opetus järjestettiin yhteistyössä New Mongol Institute of Technologyn kanssa, jossa paikalliset opiskelijat opettivat meitä. Ensimmäinen haaste oli kyrillisten kirjaimien opetteleminen, jotka ovat samat kuin venäjässä muutamaa lisäkirjainta lukuunottamatta. Kyrilliset aakkoset ovat edelleen yleisesti käytössä Mongoliassa, vaikka neuvostoajoista on jo melkein 30 vuotta. Opetus on edennyt vauhdilla ja tähän mennessä jokainen osaa jo esitellä itsensä, toivottaa hyvät yöt ja huomenet, laskea miljoonaan ja tilata kaljaa.

Asiaa näkyvästä ja näkymättömästä kulttuurista sekä demo, miten ottaa karkkia kulhosta.

Saimme kokeilla Mongolian perinneasua, jota kutsutaan deeliksi.

Vapaaehtoisporukka ja maakoordinaattorit

Kulttuurishokkia ei ole tuntunut ollenkaan, mikä on ihanan isäntäperheen ansiota. Perheeseen kuuluu äiti, joka on autohuoltamon toimitusjohtaja, sekä 17-vuotiaat kaksoset. Kolmikerroksinen rivitaloasunto sijaitsee vartioidulla alueella kolmen kilometrin päässä keskustasta ja naapureina ovat muun muassa Kazakstanin ja Vanuatun suurlähetystöt. Kyyditykset yliopistolle ja takaisin hoitaa autonkuljettaja, joka poimii kyytiin muut samalla suunnalla asuvat kurssikaverini. Elinolosuhteet ovat siis varsin erilaiset verrattuna siihen, mihin meitä valmisteltiin.

Muutenkin ennakkoluulot Mongoliasta ovat osoittautuneet täysin vääriksi. Kuvien ja erään varsin harhaanjohtavan dokumentin, joka kertoo silkkitien matkustamisesta kuukaudessa, perusteella odotin Mongolian ja Ulaanbaatarin olevan betonielementeillä päällystetty neuvostokaupunki ilman toimivaa nettiä keskellä autiota erämaata. Ulaanbaatarin keskusta on aika moderni lasi-ikkunaisine pilvenpiirtäjineen. Pilvenpiirtäjien keskeltä löytyy temppeleitä ja suuri Tšingis-kaanin patsas. Keskusta ei ole kuitenkaan kovin suuri, vaan jo 7 kilometrin päässä ydinkeskustasta asuinalueet ovat värikäs sekamelska pieniä taloja ja jurttia.

Tšingis-kaanin patsas. Palatsin eteen on rakennettu jurttia turistien ihmeteltäväksi.

Sükhbaatar on kansallissankari, joka joukkoineen palautti Mongolian kiinalaisilta.

Kaupungin toinen puoli

Ulaanbaatarin liikenneruuhkia ohjaa liikennepoliisi, joka on kuulemma tyypillinen näky kommunistimaissa.

Erämaahan saimme kosketuksen, kun teimme viikonloppuretken Hustain kansallispuistoon. Kansallispuisto on tunnettu Mongolian kasvien ja eläinten tutkimuksesta sekä Przewalskinhevosen suojelusta. Przewalskinhevonen on maailman ainut villihevonen ja se on äärimmäisen uhanalainen. Hevosia on kasvatettu eläintarhoissa ja viime aikoina niitä on palautettu takaisin luontoon. Myös Korkeasaari on osallistunut tähän projektiin palauttamalla Suomessa kasvatetut Hannan ja Helmin takaisin Mongoliaan. Lähdimme safariajelulle kansallispuistoon ja onni potkaisi siinä, että onnistuimme näkemään muutamia villihevosia.

Mongolianvillihevosia

Safariauto, joka oppaan mukaan oli maailman paras auto, koska se oli venäläisten valmistama.

Kahden lyhyen vaelluksen aikana kävi selväksi, että erämaassa asutus on hyvin harvaa. Kumpuilevaa ruohomaata on silmänkantamattomiin ja yksittäisiä jurttia näkyy siellä täällä. Kuvissa Mongolian maasto saattaa näyttää yksipuoleiselta ja tylsältä, mutta se onkin asioita, joka selviää vain itse kokemalla. Eräs kurssikaveri sanoi, että seisominen mäen päällä tuntuu samalta kuin olisi yksin keskellä valtamerta. Tätä maailmaasyleilevää kokemusta vahvisti vielä se, että ensimmäistä kertaa koko viikon aikana pystyi tuntemaan, kuinka raikasta ilma oli Ulaanbaatarin saasteisiin verrattuna.

Leirikeskus. Majoitus oli tietenkin jurtissa, joissa nukkuminen muistutti kesämökkeilyä.

Korkeimpien kukkuloiden päällä on uskonnollisia paikkoja, joiden ympäri kävellään kolme kierrosta ja kasaan laitetaan kivi.

Mongolian kulttuuria pääsimme kuulemaan Colors of Mongolia -konsertissa. Ulkoilmakonsertti järjestettiin Choijin Lama -temppelin piha-alueella ja esitykset vaihtelivat vanhasta rituaalitanssista Coldplayhin ja Oopperan kummitukseen. Jokaisessa esityksessä oli mukana Mongolian omia hevosenpääviuluja.

Hevosenpääviuluja bändisoittimina

Ensimmäinen viikko on siis mennyt todella nopeasti ja olen todella innoissani kaikesta tulevasta. Vielä seuraavallakaan viikolla ei päästä sairaalatyön pariin, sillä koko kaupunki valmistautuu kolmepäiväiseen Naadam-festivaaliin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *