Tanskan top 5

Aloituskurssi on nyt suoritettu ja seuraavaksi pitää alkaa heittelemään tavaroita takaisin rinkkaan ennen huomista lentoa kohti Ulan Batoria. Kolmen viikon Tanska-kokemuksen perusteella kokosin kohtaamani top 5 ilmiöt.

Tässä poseeraan robottiruohonleikkurin kanssa.

 

1. Tanskan lippu

Tanskalaiset rakastavat lippuaan! Jo pelkkä Kööpenhaminaan saapuminen oli varsin juhlallinen. Lentokentän saapuvien aulassa oli paljon ihmisiä ja melkein jokainen heilutteli pienikokoista Tanskan lippua. Ajattelin, että varmaan joku suuri vaihto-oppilasporukka ulkomailta on tulossa ja lippuja heilutellaan heitä varten. Lippujen heiluttelun tarkoitus tai paremminkin tarkoituksettomuus selvisi, kun yhdellä asukkaalla oli synttärit. Sen lisäksi, että sankari yllätettiin onnittelulaululla ja kakulla, kaikille jaettiin Tanskan lippuja ja niitä heiluteltiin juhlan kunniaksi. Lipun heiluttelussa ei ole niinkään kyse isänmaallisuudesta vaan siitä, että se on kiva juhlaelementti.

 

2. DTU

Tanskan teknillisen yliopiston rakennukset näyttävät ulkoapäin samanlaisilta matalilta pitkiltä tiilitaloilta kuin Otaniemessä, mutta kampuskartan suunnittelussa on päässyt teekkari irti. Koko kampus nähdään koordinaatistona, jonka keskellä origossa on päärakennus. Ympäröivä alue on jaettu neljään lohkoon ja rakennuksien numerointi kasvaa sen mukaan, kuinka kaukana ja mihin suuntaan ne ovat päärakennuksesta. Esimerkiksi meidän työpajat olivat rakennuksessa 349, joka löytyy koordinaatiston lohkosta 3 ja oli aika pitkällä negatiivista y-akselia. Kätevää!

DTU:n kampuksella on yksi luonnontiedepainotteinen lukio ja lukion päättärit osuivat juuri tälle viikonlopulle. Kaupungilla on näkynyt pitkin viikkoa ylioppilaslakkipäisiä nuoria, joiden lakki näyttää melko samalta suomalaiseen lakkiin verrattuna, paitsi että musta samettireuna on punainen. Tanskalaiset käyttävät ylioppilaslakkiaan ainoastaan päättäriviikolla eikä lakilla ole valmistumisen jälkeen enää käyttöä. Tapana on kirjoitella kaverin lakin sisäpuolelle sekä leikkailla lovia sen mukaan, kuinka rankasti on juhlinut.

Penkkariajelut ajellaan juhlaviikonloppuna vähemmän organisoidusti ja yksittäisiä rekkoja on huristellut ikkunani ohitse jo kolmena iltana.

 

3. Eväät

Ihmiselle, joka on tottunut syömään kaksi lämmintä ateriaa päivässä useimmiten kouluruokaloissa, paikallinen lounaskulttuuri oli yllätys. Lähes kaikki kurssilaiset kulkivat kouluun omien eväiden kanssa ja usein lounas oli vain voileipä ja hedelmä. Tein analyysin, että eväiden kantaminen kouluun on tullut tavaksi jo paljon aikaisemmin, sillä kuulemma kouluruoka on ollut maksullista jo lukiossa. Vaikka hinta olikin kalliimpi kuin tavallinen 2,60, ruoka oli myös tosi hyvää ja kaiken lisäksi vielä Fazerin tarjoamaa.

4. Industrikollegiet

Onni potkaisi sen suhteen, miten mahtavaan asuntolaan pääsin asumaan. Minulla oli oma huone, mutta keittiö-olohuone oli yhteinen saman käytävän kanssa. Parasta oli, että kaikki asukkaat olivat kuin yhtä perhettä ja illat vietettiin yhdessä telkkaria katsellen tai pihalla pelaillen.

Yhteisen keittiön jakaminen oli myös hyvin stressaavaa. Sattumalta koko käytävä oli täynnä oman elämänsä master chefejä, jotka kokkailivat kamalan monimutkaisia ja hienoja illallisia itselleen. Koska illallista ei voinut syödä koulussa enkä mitenkään kehdannut alkaa lämmittämään valmisruokia muiden keitellessä simpukoita valkoviinissä, oli pakko yrittää itsekin tehdä jotain hienoa.

Joka maanantai ja torstai saman käytävän asukkaat kokkasivat yhteisen illallisen. Teemat vaihtelivat argentiinalaisista empanadoista tanskalaiseen jouluruokaan.

Joulu saapui asuntolaan.

 

5. Ystävät

Kolme viikkoa kului tosi nopeasti, mutta parasta oli, että melkein joka viikonloppu joku ystävä Suomesta tuli kylään! Heidän kanssaan ehti nähdä maisemia Kööpenhaminan ulkopuoleltakin, kuten Dragørin kalastajakylän ja Roskilde festivaalin kotikaupungin.

Ei päästy Roskilde Festivaalille, mutta kaupunki oli muutenkin nätti.

💗

 

Intensiivikurssi

Saavuin Kööpenhaminaan pari viikkoa sitten sunnuntaina ja Biomedical Instrumentation -kurssi alkoi heti seuraavana päivänä. Jotta kukaan kurssilainen ei olisi kuvitellut tulleensa kaupunkilomalle, heti alkajaisiksi pidettiin monivalintakoe yli 100-sivuisesta materiaalista, joka käsitteli sähkötyöturvallisuutta ja yleistä vianetsintää. Onneksi professori oli ladannut etukäteen kurssin kotisivulle harjoituskokeen, jonka sisältö oli melko samanlainen varsinaiseen kokeeseen verrattuna. Päivä jatkui vielä toisella kokeella, jossa testattiin kurssilaisten lähtötaso tavallisista sähköpiireistä ja peruslaskutoimituksista. Testissä huomasi, kuinka syvälle muistin syövereihin muuntajien ja virtalähteiden toiminta oli hautautunut. Mitä enemmän aikaa käytti miettimiseen, sitä vähemmän ehti vastaamaan.

Myöhään illalla kaikki nappulat alkoivat näyttää samoilta.

Alkujärkytyksen jälkeen päästiin oikeisiin hommiin. Kurssilla ei ole luentoja ollenkaan, vaan koko kolme viikkoa suoritamme käytännönharjoituksia pareittain. Ensimmäisen viikon aikana jokaisen parin piti suorittaa vähintään neljä työpajaa päivässä, joissa harjoiteltiin perustaitoja, kuten juottamista, jatkojohdon tekemistä ja komponenttien tunnistamista. Pajat oli toteutettu tosi luovasti ja mieleenpainuvin työpaja oli H. C. Ørstedin (= tanskalainen keksijä) Escape Room, jossa piti mitata vastuksia ja tutkia pääkallon rakennetta koodien löytämiseksi. Yleisesti työpajat olivat aika vaativia ja 7-tuntisten päivien jälkeen olo oli kuin palaneella sulakkeella. Ensimmäinen viikon huipentui siihen, kun professori otti yksitellen jokaisen parin tekemän jatkojohdon luokan eteen ja kiskaisi molemmista päistä nähdäkseen, oliko johdot ruuvattu kunnolla kiinni. Oma nahka pelastui sillä, että suurin osa pareista (minä myös) oli unohtanut laittaa nimensä omaan työhönsä.

Sulakkeita kärähti välillä muuallakin kuin omassa päässä.

Juottamista🍺

Imupumppu avattuna…

… ja pumpun moottori.

Seuraavat kaksi viikkoa parityöt jatkuvat niin, että jokainen perehtyy yhteen laitteeseen per päivä. Olen päässyt muun muassa kokoamaan anestesialaitetta, rakentamaan jännitelähdettä ja kalibroimaan tippaa. Käytännössä huomaa sen, miten paljon opettavaisempaa on ottaa ruuvimeisseli käteen itse sen sijaan, että lukisi teoriaa monisteista. Jokaisen laitteen mukana on käyttöohjeet vähintäänkin rinnakkaisesta mallista, joita on tietenkin seurattava laitteen toiminnan ymmärtämiseksi. Tämän kurssiosuuden päätteeksi on lopputentti, joka (valitettavasti) toteutetaan taas monivalintakysymyksillä.

Sentrifugin moottoria laitetaan paikoilleen.

Meitä kurssilaisia on yhteensä noin 35, joista 11 lähtee Mongoliaan ja parikymmentä Nepaliin. Mukana on myös  opiskelijoita, jotka ovat ottaneet elektroniikkakurssin vain yleisestä kiinnostuksesta. Suurin osa joukosta on tanskalaisia, mutta mukana on myös 5 norjalaista, italialainen, kiinalainen(?) ja minä ainoana suomalaisena. Ainoana suomalaisena oleminen ei aina ole ollut helppoa, koska tanskalainen enemmistö kurssiassareita myöten unohtaa usein, etten puhu äidinkielenäni mitään skandinaavista kieltä. Tässä tulee siis kannanottoni pakkoruotsin puolesta: vaikka ruotsia ei puhuta juurikaan muualla kuin Ruotsissa, sen sujuva osaaminen edistää kommunikointia koko muun Pohjois-Euroopan kanssa.

Yleisesti opiskelua Tanskan teknillisessä yliopistossa on vaikea verrata opiskeluun Aallossa, koska käymäni kurssi on niin erikoislaatuinen ja räätälöity, etten usko sen vastaavan yleistä kurssitasoa DTU:lla. Aallon suuntaan voin kuitenkin sanoa sen, että jos haluaa opiskelijoiden osaavan asiat perusteellisesti, käytännön töiden määrää ei missään nimessä tulisi vähentää. Myös täällä opiskelijoilta kerätään kurssipalautetta aktiivisesti, eikä sen antamista kannata jättää tekemättä, varsinkin jos haluaa käytäntöihin muutoksia.

 

Uusi matka, uusi blogi

Ensimmäinen blogini Singahdus Singaporeen sai pikkusiskon nimeltä Sairaalareissu! Singahdus Singaporeen kertoi vaihto-opiskelustani Singaporessa sekä matkustelusta Kaakkois-Aasiassa. Blogin viimeinen postaus päättyi sanoihin: ”Kunhan uuden blogin nimi ei ole Singahdus Siperiaan”. Niinhän siinä kuitenkin kävi, että päädyin lähtemään kesäharjoitteluun hieman Siperian alapuolelle Mongoliaan.

Sairaalareissu kertoo kahden kuukauden mittaisesta kesäharjoittelusta, joka vie minut Kööpenhaminan kautta Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin. Kesäharjoittelu on Tanskan teknillisen yliopiston (DTU) ja Engineering World Healthin (EWH) yhdessä järjestämä ohjelma, jonka tarkoitus on kouluttaa opiskelijaryhmä korjaamaan sairaalalaitteita kehitysmaissa. Ensimmäiset kolme viikkoa kertaamme DTU:lla sähkötekniikan ja elektroniikan perusteet ja opettelemme yleisimpien sairaalalaitteiden toiminnot sekä vianetsinnän ja korjaamisen. Opetusosuuden jälkeen 11 henkinen ryhmämme lentää Ulan Batoriin, jossa ensimmäinen viikko kuluu Mongolian kielen ja kulttuurin opetuksessa. Siellä jakaudumme pareihin niin, että jokaiselle parille annetaan oma sairaala. Sairaalatyötä jatkuu elokuun puoliväliin asti, jonka jälkeen lennän takaisin Suomeen.

Kuulin kesäohjelmasta ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten, kun näin mainoksen Aallon nettisivuilla. Ohjelma järjestettiin silloin ainoastaan Nepalissa ja luettuani esittelytekstin päätin heti, että haluan lähteä mukaan. Olin kuitenkin lähdössä vaihtoon, joten jouduin lykkäämään kesäohjelmaan hakua vuodella eteenpäin. Palattuani vaihdosta koululla kävi yksi edellisen vuoden kesäkurssilainen kertomassa EWH:n ohjelmasta. Esitys teki todella suuren vaikutuksen ja innostuin entistä enemmän. Yllättäen sain kuitenkin työtarjouksen työpaikasta, jonne olin hakenut aikaisemmin, mutta en ollut tullut valituksi. Seuraava kesä menikin siis yhdessä maailman parhaimmista työpaikoista ja EWH:n ohjelma joutui odottamaan vielä vuoden. Viime talvena päätin, että nyt on vihdoinkin aika lähteä ulkomaille, joten lähetin hakemuksen (kamalassa kiireessä ja viimeisenä hakupäivänä). Hakemus oli kuitenkin mennyt perille ja sain kutsun Skype-haastatteluun. Olin hakenut ensisijaisesti Nepaliin, koska tiesin maan sijainnin ja pääkaupungin, mutta haastattelussa minulta kysyttiinkin, haluaisinko sittenkin lähteä Mongoliaan. En tiennyt Mongoliasta yhtään mitään ja odotin jännityksessä, testaako haastattelija maantietoani. Tarkempia haastattelukysymyksiä ei tullut ja vastasin kyllä.

Matkajärjestelyt menivät aika sujuvasti. Kurssimaksua vastaan EHW järjesti opetuksen, majoitukset, viisumit ja muut käytännön asiat sekä antoi selkeän aikataulun missä olla ja milloin. Omaksi hoidettavaksi jäi vain lentojen ostaminen ja majoituksen etsiminen Tanskasta. Vaihto-opiskeluun verrattuna kesäkurssi tuntuu siis valmiiksi järjestetyltä pakettimatkalta. Omalta osaltani matkavalmistelut oli liiankin helppo jättää viimeiseen iltaan ja rinkan pakkaaminen tuntui aika ylivoimaiselta varsin railakkaiden kesäjuhlien jälkeen. Hieman huolimaton pakkaaminen johti siihen, että lentokentällä laukkuni jäi erikoistarkastukseen. Syynä oli se, että evääksi ottamani banaaninpuolikkaat olivat jotenkin verrattavissa nesteisiin.

Oikeasti ei naurattanut yhtään, koska rinkka painoi kolmen ruumiin verran eikä kukaan ole vieläkään opettanut, miten hihnat kuuluu säätää.

Tanskaan on kuitenkin saavuttu ja sähkötekniikan kurssi on jo yli puolivälin!