Rakennuksen tulkinta maisemana: Barcelona-paviljonki

Ludwig Mies van der Rohen suunnittelema Barcelona-paviljonki valmistui alkuperäisessä muodossaan Barcelonan maailmannäyttelyyn vuonna 1929, josta se purettiin seuraavana vuonna. Näyttelyrakennuksella ei ollut varsinaista käyttötarkoitusta, funktiota, mutta sen arkkitehtuuri oli kiistatta merkityksellistä. Paviljonki päädyttiin rakentamaan uudelleen vuonna 1986.

 

Tulkinnan lähtökohta

Artikkelissaan The Barcelona pavilion as Landscape Garden – Modernity and Picturesque arkkitehti Caroline Constant tulkitsee Ludwig Mies van der Rohen maineikkaan Barcelona-paviljongin maisema-arkkitehtuurisena teoksena. Kirjoittaja käyttää rakennuksen yhteyttä pittoreskiin maisemaan apuvälineenä tulkita rakennuksen monimutkaisuutta. Ludwig Mies van der Rohelle arkkitehtuuri oli väline jolla luonto paljastaa itsensä ihmiselle. Nousemalla luonnon ulkokuoren yläpuolelle rakennus voi saavuttaa luonnon aseman.

Constant ehdottaa Barcelona-paviljongille merkitystä, jonka tehtävänä on nostattaa vierailijassa luontokokemuksen kaltaisia vaihtuvia tunteita. Artikkelin ansiokkaan ja yksityiskohtiin pureutuvan kuvailun perusteella voi mielikuvituksen avulla elää tilojen ja materiaalien – koko rakennuksen – aikaansaaman tunneskaalan.

 

Aineellinen ja aineeton

Rakennuksen materiaaleista voi löytää visuaalisia viitteitä luonnonmaisemaan; Onyksisen seinän sauma muistuttaa maiseman horisontista ja valovoimainen lasiseinä hohkaa luonnollista valoa. Kirjoittaja viittaa rakennuksen tarjoamaan elämykseen ajallisena kokemuksena. Tila kokemuksena ja tilan muodostavat elementit ovat merkitykseltään tasavertaisia. Heijastavat kivipinnat ja vesiaiheet muuttavat maiseman; luonto virtaa siinä ja sen läpi. Seinien sijoittelun ja suurten lasipintojen vuoksi sisä- ja ulkotilan välinen ero hämärtyy, eikä rakennuksella ole perinteisen käsityksen mukaista julkisivua. Alkuperäisessä Ludwig Mies van der Rohen suunnitelmassa sisä- ja ulkotilan välissä ei ollut lainkaan rajoja ja ovet päädyttiinkin asentamaan rakennukseen näyttelyn ajaksi pelkästään turvallisuussyistä.

 

Heijastukset näyttelevät isoa roolia Barcelona-paviljongissa.

 

Constantin mukaan luonto ei kuitenkaan ole läsnä rakennuksessa pelkkinä visuaalisina viittauksina vaan tila tarjoaa myös katsojan ihmisyyteen vetoavan, eriyttävän luontokokemuksen. Paviljongin ainoa ihmiseen viittaava elementti ei olekaan keskeisesti sijoitettu: Georg Kolben alastonta naista esittävä kupariveistos seisoo jalustalla tilassa, johon ei ole sisäänkäyntiä. Veistoksen nainen on ylisuuri ja verratessaan itseään veistokseen katsoja nöyrtyy. Kuten luontokin, Barcelona-paviljonki vetää katsojaa puoleensa, mutta etäännyttää ulkopuolelle.

Vaikka Caroline Constant ei artikkelissaan suitsuta Barcelona-paviljonkia ylisanoin, käy siitä silti selväksi kirjoittajan arvostus teosta ja sen suunnittelijaa kohtaan. Constantin löytämät merkitykset rakennuksen olemuksesta ja yksityiskohdista tuntuvat jokainen tarkkaan harkitulta kohteliaisuudelta. Rakennus on enemmän kuin tila tai sen materiaalit: sillä on valtava oma sisäinen maailmansa.

Is romance dead? – Maisema muutoksessa

 

Ihmisen luonto

Nykyihmiselle on kovin tavallista kokea olevansa eksyksissä. Yhteisöllisyyden trendikkyydestä huolimatta määrittävät yksinäisyys ja erillisyys ihmisyyttä vielä vahvasti, ja länsimaissa tunnutaan korostavan yksilöyttä yhteyden kustannuksella. Näistä negatiivisista kokemuksista huolimatta olemme siirtymässä kyynisyyden kahleista uusvilpittömyyden aikaan, jossa kaikenlaiset, etenkin myönteiset, tunteet eivät olekaan hävettäviä tai noloja.

Tämän päivän maisema-arkkitehtuuri kuvaa aikamme muita ilmiöitä: Se on rationaalista, tiedekeskeistä, aitoutta arvottavaa ja suunnitelmat huomioivat tasa-arvon, ekologian ja kiertotalouden. Lähiluonto ja puistot ovat arkisia tiloja ja ne palvelevat käyttötarkoitusta. Henkiselle ylevöitymiselle, herkistymiselle tai “muulle tunteilulle” ei näissä konteksteissa ole tilaa.

Tunteita herättäviä kokemuksia haetaan luonnosta ja muista kaupungeista. Retkeily ja “aidossa luonnossa”, liikkuminen on suosittua. Siirtyminen ympäri maailman on helppoa ja kulttuurimme tarjoaa draamaa tai romantiikkaa kulutettavaksi yllin kyllin.

 

Ajan henki

Maisema-arkkitehtuuri on menneisyydessä ollut taidemuoto joka tuottaa syviä tunnekokemuksia ihmisille. Näen tässä yhteyden nykypäivään. Modernismin tehokkaat rakenteet on jätetty historiaan ja on ymmärretty että ihminen ei ole vain tarpeidensa summa. On palattu sen äärelle mitä aito ihmisyys on. Se ei ole jotain, minkä voi rakentaa ”kaikille yhteiseksi puolen kilometrin säteellä turva-aidattuna ja pehmustettuna”, vaan syvempi tarve kuulua johonkin ja liittää itsensä ympäröivään maailmaan.

Ilmastonmuutoksen myötä luonto kyllä tarjoaa elämiimme dramatiikkaa ääri-ilmiöiden muodossa. Niiden vaikutuksiin maisema-arkkitehdit ovat paraatipaikalla kehittämässä ratkaisuja. Voisiko kuitenkin nämä luonnon uudet haasteet, yhdessä rakennusten välisen ja niitä ympäröivän tilan kanssa, nähdä uutena mahdollisuutena? Elinympäristön suunnittelu yhteisölliseksi, esteettiseksi ja ekologisesti kestäväksi pitäisi olla täysin mahdollista.

 

Maisema ja arkkitehtuuri

Romanttinen käsitys maisemasta sopisi myös meidän aikamme kaupunkeihin. Rakennuksen voi suunnitella osaksi maisemaa tai jopa maisemana, kuten Mies van der Rohe teki Barcelonan-paviljongissaan. Ulko- ja sisätilojen ero voi hämärtyä ja maisema vyöryy ikkunoista sisälle rakennukseen. Luonnollisten materiaalien ja elementtien avulla rakennuksen voi sulauttaa osaksi maisemaa tai synnyttää dialogin rakennuksen ja maiseman välille. Epäorgaanisilla nyansseilla voi aikaansaada hienovaraista vihjailua jostain pinnan alla kytevästä.

Kestävää kaupunkia suunniteltaessa on syytä pohtia sitä, minkälaista maisemaa ja tilaa ihmisille luodaan. Maisema-arkkitehdin työkuva on muuttunut samalla kuin luonnon ääri-ilmiöiden aiheuttamat vaikutukset ympäristöömme ovat kasvaneet ja raja arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin välillä on hämärtynyt. Maisema-arkkitehtuurin taideteoria tarjoaakin arkkitehdeille loputtoman lähteen mistä ammentaa merkityksiä omaan työhönsä.

 

Maisema-arkkitehtiopiskelija pahaenteisessä maisemassa.

Kurssin oppimistavoitteista

 

Mitä haluan oppia?

Haluan kurssin myötä kerätä itselleni sellaisen tietopankin, jonka perusteella pystyn tunnistamaan ja arvioimaan maisema-arkkitehtuurisia taideteoksia. Tämä tarkoittaa käytännössä riittävää asiantuntemusta, sitä että tunnen alan keskeisiä teoksia ja tunnetuimpia tekijöitä. Ymmärtääkseni alaa ja sen kontekstia paremmin on minun tunnettava myös mitä läheisillä aloilla tapahtuu.

Kurssin aikana tehtävät kirjoitustehtävät ja käytävät keskustelut tuntuvat jännittäviltä, sillä koen ettei minulla ole sellaisesta paljoa kokemusta. Pohdin mielessäni usein hyvinkin korkealentoisia ajatuksia, mutta olen tottunut pitämään ne pääasiallisesti omana tietonani. Olen kuitenkin opintojeni alettua pystynyt pitämään kaikenlaiset suorituspaineet ja liialliset itsekritiikin tunteet itseni ulkopuolella ja se tekee asetelmasta mielenkiintoisen.

Musiikkiopintojeni vuoksi tunteiden ja tunnelmien luominen on minulle tuttua eivätkä abstraktit asiat aiheuta hämmennystä; Shostakovichia vain soitetaan eri tavoin kuin Chopinia. Uskon tästä olevan hyötyä maisema-arkkitehtuurin taidemuodon ymmärtämisessä. Kaikelle ei aina löydy sanoja ja se on hyvä.

 

Konkretiaa oppimiseen

Haluan oppia lukemaan ja ymmärtämään kurssiin liittyviä tekstiaineistoja tuskastumatta ja turhautumatta. Se tapahtuu vain olemalla lukijalle, eli itselleni, armollinen, varaamalla lukemiselle riittävästi aikaa ja rauhaa sekä altistamalla itseäni laajasti kohteena oleville teoksille. Olen hidas lukija, joten aloitan teksteihin tutustumisen ajoissa ja arvioin tekstikohtaisesti kuinka suuren työn sen sisäistäminen vaatii. Lukujärjestyksessäni on tälle aikaa ja tekstien lukeminen tuo hyvää vastapainoa lukukauden muille kursseilleni. Yritän pysyä avoimena ja uteliaana, vaikka en kaikkea ymmärräkään.

Aion tutustu laajasti kuvahauin ja karttaohjelmia läpi käyden teksteissä mainittuihin taiteilijoihin ja teoksiin, sekä termistöön. Teen teksteissä mainituista asioista itselleni näkyviä, jotta ymmärrän asiat paremmin.

Ensimmäistä tekstiä lukiessani törmäsin heti aukkoon osaamisessani: taiteen tyylisuunnat. Olen todistetusti opiskellut ne moneen kertaan, mutta ne ovat selkeästi hallussa vain termeinä. Tuntuu epäselvältä mitä ne tarkoittavat maisema-arkkitehtuurin kontekstissa.

Tavoitteena on laatia itselleni henkilökohtaista sanakirjaa (ja ehkä kurssin edetessä myös jonkinlaista käsitteiden kartastoa) vieraalta tuntuvista termeistä. En kuitenkaan tee tästä kurssin missiota, vaan merkitsen ylös jos en ymmärrä jotain mielestäni oleellista asiaa ja käytän sanakirjaa asian kertaamiseen.

Carl Kylbergin maalaus ”Elonkorjuumaisema” on esillä Ateneumissa Hiljainen kauneus -näyttelyssä. Siinä yhdistyy näyttelyn teeman mukaisesti ”arjen kauneus ja yhteys luontoon”.

Keskelle Kalasatamaa avattu keskeneräinen puisto houkuttelee viihtymään

Keskeneräiseen Kalasatamaan syyskuun alussa avattu, osissa rakentuva, Kalasatamanpuisto kumartaa tämän vuosituhannen kaupunkikulttuurille, jossa ympäristön urbaanius on normi. Moderni kaupunki on yhteistä, käytettävää, yhteisöllisyyttä luovaa tilaa, johon kaikki käyttäjät ovat tervetulleita. Puistosta nyt valmistunut eteläinen osa sisältää oleskelualueita, leikkipuiston ja istutuksia. Kalasataman asukkaita on aiemmin palvellut virkistysalueena sillattu Mustikkamaa, jolle nyt avautunut puisto tuo hyvän ajanviettovaihtoehdon.

Kalasatamanpuisto sijaitsee hyvin vaihtelevassa ympäristössä, jossa maisema muuttuu pilvenpiirtäjistä ja teollisuudesta meren takana kantakaupungin kauniiseen siluettiin. Parin korttelin päässä puistosta sijaitsee Sörnäisten Kurvi ja vieressä pönöttää Hanasaaren voimalaitos. Puiston keskeinen sijainti yllättää käyttäjänsä pitkillä näkymillään ja keinusta käsin voi katsella Kruununhaan venelaiturin saapuvia ja lähteviä veneitä sekä muita Helsingin maamerkkejä, kuten Tuomiokirkkoa. Erikoiselta kuulostava yhdistelmä tekee puiston sijainnista mielenkiintoisen ja kiehtovan katsella. Tulee tunne, kuin olisi keskellä kaikkea.

Meren sijainnin puiston välittömässä läheisyydessä voi aistia valitusta kasvillisuudesta: Syyskuussa puisto tarjoili vieraalleen päivittäisen C-vitamiiniannoksen pulskia tyrninmarjoja. Puusto on vaihtelevaa erilaisista pihlajista tervaleppiin ja istutuksiin on valittu reilusti heinäkasveja. Hulevesille on varattu painanne puiston keskelle.

Synkkänä päivänä Kalasatamanpuiston keltaiset yksityiskohdat piristävät näkymää.

Kalasatamanpuisto on yleisilmeeltään tyylikäs ja materiaalit ovat väriskaalaltaan harmonisen hillittyjä, johon pirteän keltaiset kuntoilutelineet tuovat poikkeuksen. Puiston läpi kulkee väyliä, joista merkittävin on kehystetty järeillä valaisinrakenteilla. Asfaltoidut kumparerakenteet kutsuvat kulkemaan lomaansa ja tuovat myönteisesti mieleen Kööpenhaminan Superkilen-puiston. Vaihtelevat pintamateriaalit ja työn jälki ovat laadukkaita ja ripotellen sijoiteltuja jykeviä tuoleja on runsaasti.

Puistoa reunustava Redi näyttää maisemassa vielä kylmältä ja paljaalta, mutta puiston rakennustöiden edetessä kauppakeskuksen suuntaan on tulossa lisää maisemointia. Kalasatamanpuisto on jo nyt viehättävä yhdistelmä merellisyyttä ja urbaania ympäristöä, joten sen lopullista valmistumista odottaa suurella mielenkiinnolla. Puiston avauduttua alueelle on tullut lisää syitä mennä, eikä vain kulkea nopeasti läpi. Työn alla on pala sellaista Helsinkiä, jonka voi jo aistia sykkivän elämää – ei ihan vielä, mutta aivan kohta.