Valvonta ja urakointi

Suunnitteluhortonomi Marko Pirttijärvi kertoi päivän luennossa, kokemuksen syvällä rintaäänellä, maisemarakennushankkeessa rakennuttamisesta ja urakoinnista. Pirttijärvellä on oma toimisto, jonka tekemät suunittelukohteet ovat pääasiassa korjauskohteita. Tämän lisäksi toimisto tarjoaa rakennuttamispalveluita sekä kiinteistöhuollon konsultointia.

Päivän luennon teemat olivat rakentaminen, urakointi ja valvonta, joista jokaiseen syvennyttiin erittäin laajan materiaalin avulla. Luennoitsijan pitkä kokemus alalla kuului asiantuntemuksesta. Asiaa tuli niin paljon ja suureksi osaksi myös sellaista, johon oli ilman omaa työmaakokemusta vaikea tarttua. Pirttijärvi alleviivasi tärkeyttä pyrkimyksestä kaukoviisauteen, ei jälkiviisauteen. Se on varmasti mahdollista hänen asiantuntemuksellaan.

Luennossa oli osittain päällekkäisyyttä joihinkin aikaisempiin luentoihin, ja antoisin luennon anti keskittyi projektin valvojana toimimiseen. Hankkeen valvominen ja valvonnan konsulttina toimiminen käytiin luennossa laajasti läpi. Se onkin hyvä, sillä skarpilla ja valppaalla valvonnalla on suuri merkitys hankkeen onnistumisessa sen eri vaiheissa. Onnistuneessa projektinvalvonnassa valvoja tulee mukaan hankkeeseen jo suunnitteluvaiheessa ja on tutustunut tarkasti hankkeen asiakirjoihin. Valvojan valtuudet suhteessa hankkeeseen on muistettava määritellä. Valvonnan tarkoituksena on varmistua, että urakkasuoritus vastaa sopimuksessa sovittuja asioita ja että urakoitsija noudattaa hyvää rakennustapaa, viranomaismääräyksiä, lakeja ja asetuksia.

Luennoitsija esitteli myös käytännön työkalun työmaalla työskentelyyn ja valvomisen järjestelyyn: puhelimeen saatavan Kotopro-sovelluksen. Siinä asioiden muistiinlaitto valokuvaamalla ja sanelemalla hoitui niin matalalla kynnyksellä ja näpsäkästi, ettei työvaiheiden tai ongelmien raportoinnin luulisi jäävän ainakaan siitä kiinni.

Luennosta jäi mietityttämään sen loppu, jossa Pirttijärvi keskittyi kertomaan hankkeiden loppuun viemisestä, viimeistelystä, eli kasvuunlähtötarkastuksesta ja takuuajan järjestelyistä. Tuntuu surkealta se välinpitämättömyys, jos suurella vaivalla suunniteltu ja rakennettu kohde epäonnistuu kohteen ensimmäisten kuukausien tai vuosien laiminlyönnillä. Se jos mikä on resurssien väärinkäyttämistä. Kertoo kuitenkin asian vaikeudesta, sillä Pirttijärvi asiantuntijana kysyi näkemyksiä meiltä, miten sen voisi järjestää onnistuneesti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *