Hyvä rakennustapa ja yleiset laatuvaatimukset

Viher-Arkin Hanna Tajakka luennoi hyvästä rakennustavasta ja yleisistä laatuvaatimuksista etenkin viheralalla. Aiemmin kurssilla pidetyllä Rakennustietosäätiön luennolla aihetta oltiin jo sivuttu, eli se ei ollut täysin vieras. Olin myös varautunut päivän luentoon tekemällä vaaditun ennakkotehtävän selvittämällä etukäteen mitä hyvällä rakennustavalla tarkoitetaan.

Hyvä rakennustapa on rakennusalan sisäinen normi, joka perustuu eri osapuolten yhteisymmärrykseen rakentamisen ulottuvuuksien laadusta. Siihen liittyy määritellyt yleiset laatuvaatimukset, joka ohjaa työn tilaamista, suunnittelua, rakentamista ja kunnossapitoa.

Käytännössä hyvä rakennustapa sisältää hyvä yhteistyön eri toimijoiden kesken ja laadukkaan suunnittelun, osaavan hankkeen ohjauksen, ammattitaitoisen rakentamisen sekä tiedostavan tarvikkeiden valinnan. Hyvään lopputulokseen pääsemiseksi vaaditaan myös, että kaikilla hankkeen osapuolilla on oltava käytössään yhtenäiset ja ajantasaiset tiedot.

Hyvä rakennustapa ohjaa suunnittelutyötä tarjoamalla suunnittelijalle ohjeita ja yksinkertaistaa tulkintaa vaaditusta tasosta. Rakentamiseen se tarjoaa yleiset säädökset ja rakenneratkaisut yleisimpiin ratkaisuihin. Hyvä rakennustapa tarkoittaa rakentamisessa myös resurssien tehokasta käyttöä,  tehokasta ajankäyttöä, hyvää laatua, kestäviä materiaaleja ja oikeita työmenetelmiä.

Kohteen kunnossapito olisi hyvä huomioida jo suunnittelussa ja kunnossapidon ammattilaisilta voi pyytää lausuntoa suunnitelmasta etukäteen. Kunnossapitoon on yleisesti varattu hyvin minimaalisesti resursseja, budjetin leijonanosan vie hankkeissa tavallisesti suunnittelu.

Hyvä rakennustapa saattaa joillain lähtökohdilla torpata uudet ja innovatiiviset kokeilut, kun rakenteisiin ei ole olemassa vakiintunutta toimivaa toteutustapaa. Uusia menetelmiä kokeiltaessa on tiedostettava siihen liittyvät riskit jos jokin menee pieleen. Tästäkin huolimatta etenkin ilmaston lämpenemisestä aiheutuvat ongelmat suorastaan vaativat asiantuntijoilta Pelle Pelottoman luonnetta tarttua haasteisiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *