Keskelle Kalasatamaa avattu keskeneräinen puisto houkuttelee viihtymään

Keskeneräiseen Kalasatamaan syyskuun alussa avattu, osissa rakentuva, Kalasatamanpuisto kumartaa tämän vuosituhannen kaupunkikulttuurille, jossa ympäristön urbaanius on normi. Moderni kaupunki on yhteistä, käytettävää, yhteisöllisyyttä luovaa tilaa, johon kaikki käyttäjät ovat tervetulleita. Puistosta nyt valmistunut eteläinen osa sisältää oleskelualueita, leikkipuiston ja istutuksia. Kalasataman asukkaita on aiemmin palvellut virkistysalueena sillattu Mustikkamaa, jolle nyt avautunut puisto tuo hyvän ajanviettovaihtoehdon.

Kalasatamanpuisto sijaitsee hyvin vaihtelevassa ympäristössä, jossa maisema muuttuu pilvenpiirtäjistä ja teollisuudesta meren takana kantakaupungin kauniiseen siluettiin. Parin korttelin päässä puistosta sijaitsee Sörnäisten Kurvi ja vieressä pönöttää Hanasaaren voimalaitos. Puiston keskeinen sijainti yllättää käyttäjänsä pitkillä näkymillään ja keinusta käsin voi katsella Kruununhaan venelaiturin saapuvia ja lähteviä veneitä sekä muita Helsingin maamerkkejä, kuten Tuomiokirkkoa. Erikoiselta kuulostava yhdistelmä tekee puiston sijainnista mielenkiintoisen ja kiehtovan katsella. Tulee tunne, kuin olisi keskellä kaikkea.

Meren sijainnin puiston välittömässä läheisyydessä voi aistia valitusta kasvillisuudesta: Syyskuussa puisto tarjoili vieraalleen päivittäisen C-vitamiiniannoksen pulskia tyrninmarjoja. Puusto on vaihtelevaa erilaisista pihlajista tervaleppiin ja istutuksiin on valittu reilusti heinäkasveja. Hulevesille on varattu painanne puiston keskelle.

Synkkänä päivänä Kalasatamanpuiston keltaiset yksityiskohdat piristävät näkymää.

Kalasatamanpuisto on yleisilmeeltään tyylikäs ja materiaalit ovat väriskaalaltaan harmonisen hillittyjä, johon pirteän keltaiset kuntoilutelineet tuovat poikkeuksen. Puiston läpi kulkee väyliä, joista merkittävin on kehystetty järeillä valaisinrakenteilla. Asfaltoidut kumparerakenteet kutsuvat kulkemaan lomaansa ja tuovat myönteisesti mieleen Kööpenhaminan Superkilen-puiston. Vaihtelevat pintamateriaalit ja työn jälki ovat laadukkaita ja ripotellen sijoiteltuja jykeviä tuoleja on runsaasti.

Puistoa reunustava Redi näyttää maisemassa vielä kylmältä ja paljaalta, mutta puiston rakennustöiden edetessä kauppakeskuksen suuntaan on tulossa lisää maisemointia. Kalasatamanpuisto on jo nyt viehättävä yhdistelmä merellisyyttä ja urbaania ympäristöä, joten sen lopullista valmistumista odottaa suurella mielenkiinnolla. Puiston avauduttua alueelle on tullut lisää syitä mennä, eikä vain kulkea nopeasti läpi. Työn alla on pala sellaista Helsinkiä, jonka voi jo aistia sykkivän elämää – ei ihan vielä, mutta aivan kohta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *