Loppupohdinta

Kevät meni nopeasti. Tämän kurssin intensiivisin osuus sijoittui osaltani jo alkuvuodelle, jolloin perjantait olivat täynnä kiinnostavia luentoja kurssin aiheisiin liittyen. Päiviin oli saatu koottua kiinnostavia luennoitsijoita, joiden aiheista kertyi paljon muistiinpanoja. Huhtikuussa antoisaksi osoittautui saamelaisten kulttuurimaisemaan perehtyminen Ealli biras -nimisen teoksen kautta. Myös muiden kirjallisuus esitelmiä oli kiinnostavaa seurata, ja talteen jäi hyödyllisiä julkaisuja, joihin osaa nyt tarvittaessa palata.

Itse suunnitteluosuuteen en kurssilla osallistunut, mikä alkuvuodesta hieman harmitti kurssin kiinnostavan aiheen vuoksi, mutta oli hyvä että voimavaroja tuli säästettyä muuhun. Muiden töitä oli kiinnostava seurata ja kaikki tuntuivat saavan aikaan hienoja kokonaisuuksia ja mukavan erilaisia töitä!

Mukavaa, että kerrankin käsiteltävä kohde sijoittui tuntemattomammalle alueelle – usein tuntuu, että kursseilla pyöritään lähinnä pääkaupunkiseudulla. Myös matkailijanäkökulma oli hyvä sekä tärkeä: Suomeen matkustetaan ulkomailta erityisesti Lappiin ja lisäksi kotimaanmatkailu on lisääntynyt. Lisäksi on tietenkin tärkeää, että paikalliset otetaan huomioon ja mukaan suunnitteluun. Erityisesti Lapissa tämä korostuu jo siksikin, että siellä on otettava huomioon saamelaisuus ja sen erityispiirteet, etenkin nykyisen Saamenmaan alueella, mutta toki myös sen ulkopuolella.

Hyvä, että tälle kurssille sai osallistua myös erityistyön muodossa. Paljon tuli opittua, vaikkei suunnittelutyötä tullutkaan tehtyä 🙂

Kurssikirjallisuutta

Tein kurssilla tehtävän 3, jossa oli valittavana kiinnostava kirja/julkaisu, josta teimme koosteen muille esitettäväksi. Tehtävänä oli tehdä 15-20 minuutin esitelmä, jossa esiteltiin teos muille ja pohdittiin sen merkitystä kurssin teeman kannalta.

Eniten minua kiinnostivat:

  • Staffans ja Merikoski (2011). Miten kestävä matkailualue tehdään? Käsikirja suunnitteluun ja rakentamiseen.
  • Gobster et al (2007). The shared landscape: What does aesthetics have to do with ecology? Landscape Ecology, 22.
  • Jere Nieminen et al: Miten monimuotoista luontoa voisi kierrättää? https://www.kestavakaupunki.fi/download/noname/%7B09D835FC-49DE-409F-A94E-D36C937F7AD3%7D/163289
  • Kankaanrinta ja Herlin (2021), Luonnollisia ajatuksia
  • Kerttu Kotakorpi (2021), Suomen luonto 2100
  • Magga and Ojanlatva (2015): Ealli biras – Elävä ympäristö

Näistä päädyin valitsemaan Maggan ja Ojanlatvan teoksen Ealli Biras – Elävä ympäristö. Kyseessä oli kattava teos, jonka päädyin loppujen lopuksi tilaamaan ihan omaksi kappaleeksi SIIDA-museosta.

Kirjaan on koottu kauniisti tietoa saamenmaan maisemasta, kulttuurihistoriasta sekä perinteistä. Teos oli kirjoitettu siten, ettei taustatietämystä tarvinnut, sillä asiat oli käsitelty sopivalla tarkkuudella. Opin paljon niin alueelle sijoittuvista muinaismuistoista, saamelaisen kulttuurimaiseman erityispiirteistä sekä erilaisista perinteistä, jotka alueella ovat vahvasti läsnä. Kirjasta erottui hyvin se, miten saamelaiset arvostavat omia perinteitään sekä maisemaa sen takana. Esille nousi kuitenkin myös se, miten eri arvot, kuten luonto ja kulttuuriarvot, voivat olla myös ristiriidassa. Tätä oikeastaan käsiteltiin saamelaisuudesta kertovien kirjallisuusesitysten päivänä vielä enemmän Monan esittelemässä kirjassa (Lapin ympäristökiistojen kulttuuriset tekijät), jossa teemaa oli käsitelty muutenkin kriittisempienkin asioiden varjossa. Tässä kirjassa asiat esiteltiin kertovalla ja toteavalla tavalla, ja vaikka mm. saamelaisten kokemat vääryydet suomalaisten toimesta nousivat kirjassa useaan otteeseen esille, ei niihin pureuduttu niin tarkasti ja kirjan sävy pysyi positiivisena ja kannustavana.

Kurssin teeman kannalta kirjassa oli paljon olennaista, ehkä eniten sen kannalta, että on tärkeää osata hahmottaa mitä se tarkoittaa, kun suunnittelee itselle ennestään tuntemattomalle alueelle. Maisemalla on paljon kerrottavaa, ja paikalliset tietävät siitä paljon, tietoa jonka joko haluavat jakaa tai sitten eivät. Ulkopuolisena tarkkailijana maisemasta on hankala tai jopa mahdoton huomata kaikkia sen erityispiirteitä ja arvoja. Kurssin suunnittelualueelle asti kirja ei käsittelyssään ulotu, sillä se käsittelee lähinnä tämän hetkisen saamenmaan aluetta, eli Enontekiötä, Utsjokea, Inaria sekä Sodankylän Lapin paliskunnan aluetta. Kuitenkin alue on aiemmin ulottunut paljon etelämmäksi, joten muinaismuistoja ja muita merkkejä saamelaisalueesta löytyy kyllä etelämpääkin. Kirjassa nousikin hyvin esille ne monet tavat, joiden kautta maisema voi saamelaisuudesta kertoa: muille luonnonmaisemana näyttäytyvä maisema voi olla saamelaiselle kulttuurimaisemaa. Sen vuoksi saamelaisuus jää helposti kahden kategorian väliin: Se ei ole tarpeeksi muokattua, jotta se miellettäisiin sen kannalta arvokkaaksi kulttuurimaisemaksi, toisaalta se on luonnonmaisemaa, mutta silti saamelaisten perinteiset elinkeinot muokkaavat maisemaa ja saattavat olla ristiriidassa luonnonsuojelun kanssa. Saamelaisuudessa maisemaa myös tulkitaan vahvasti perinnetiedon kautta, jonka vuoksi paikallinen tietämys on avainasemassa. Teos korosti hyvin sitä, miten tärkeää on kuulla paikallisia ja miten kullanarvoista tietämystä heillä voi alueesta olla. Ja siitä, miten rakkaita paikat voivat olla. Sekä siitä, miten hienoja tarinoita maisema voikaan kertoa.

Kaiken kaikkiaan kyseessä on tärkeä teos, joka puolustaa saamenmaan maisemaa ja kertoo sen tarinaa siellä asuvien ihmisten kautta. Teoksessa korostuu se, miten maisemaan liittyvä tieto on usein näkymätöntä, mutta kulkeutuu ihmisten mukana perimätiedon muodossa

Suojelemalla luontoa ja suojelemalla ympäristöä suojellaan myös kulttuuria. Kulttuuri on kokonaisvaltainen asia. Kulttuuri on kaikkea sitä, mitä me teemme; miten me elämme, miten hoidamme poroja. Kulttuuri on sitä, kun käymme ongella, hillassa ja mustikassa ja tutkimme vanhoja kotapohjia ja poroaitoja. Kulttuuri on myös sitä, mitä me ajattelemme ja arvostamme. Saamelaisille kulttuuri on kiinteästi sidoksissa luontoon, ympäristöön, paikkoihin – Apujoikkojenvaaraan, Luirojokivarteen, Ponkunkotamaahan… Kun suojellaan luontoa, suojellaan myös kulttuuria. Kun tuhotaan ympäristöä, tuhoutuu siinä myös aina paikallista kulttuuria.

– Kristiina Aikio

—————————

Alla muutamia hieman sekavia muistiinpanoja ja pohdintoja muiden esittelemistä teoksista:

Miten kestävä matkailualue tehdään? Käsikirja suunnitteluun ja rakentamiseen.
Sterrans ja Merikoski 2011

Teos kuulosti hyödylliseltä: siinä tarkestellaan kestävää matkailua matkailualueiden maankäytön, suunnittelun sekä rakentamisen näkökulmasta. Teoksessa pohditaan matkailualuetta sekä matkailijan näkökulmasta että ympäristön kestävyyden, paikalliskulttuurin ja elinkeinotoiminnan kannalta.

Kestävyyden haasteiksi kirjassa nostetaan kansainvälistyminen ja siitä johtuva turistien määrä. Lapissa esille nousevat myös pitkät välimatkat, majoituksen pirstaleisuus, kapasiteetti sekä saavutettavuus.

Turistien määrä vaihtelee myös paljon vuodenajan mukaan. Kesämatkailijat käyttävät majoituspaikkoja vähemmän, esim. vaeltaminen ja telttailu ei tavallaan tuo tuloja samalla tavalla kuin vaikkapa talvisesongin laskettelutulot.

Mitä matkailijat haluavat? Lapissa yleensä luonnonrauhaa, kylämäisyys hyvä. Osa haluaa kattaviakin palveluita, osalle riittää vähempi. Voi myös vaihdella saman matkailijan kohdalla eritapaisissa matkoissa. Esim. kesällä vaeltamaan mennessä ei tarvitse juurikaan palveluita vs. talvella halutaan kokea enemmän aktiviteetteja, kuten laskettelua, huskyfarmia sekä kelkkailua.

Miten monimuotoista luontoa voisi kierrättää?
Jere Nieminen

Kirja esittelee keinoja biodiversiteetin vaalimiseen kuntien kiertotaloudessa
Kiertotaloudella on kaksi luonnetta: Restoratiivinen vs. Regeneratiivinen

Kolme eri tapaa hahmottaa biodiversiteetti kiertotaloudessa:

  • Luonnon säästäminen ja haitallisten vaikutusten lieventäminen
  • Luonnon kiertojen eheyttäminen
  • Uudenlaisten biodiversiteettia tuottavien prosessien ja rakenteiden muodostaminen

Esitelmässä nousi esille esimerkiksi kiertotalousratkaisuja, jotka vahvistavat biodiversiteettia: esimerkiksi viherjätettä voidaan käyttää hyödyksi (hautausmaalla töissä olleena tiedän, että sitä tulee paljon. Siellä kertynyttä biomassaa läjitetään erilliselle alueelle, josta sitten saadaan hiljalleen multaa ja uudelleen käyttöön)

Vuosaarenhuippu on kyllä esimerkkinä tosi hieno! Kävimme siellä toisena vuotena maastokäynnillä, ja mieleen jäi kaikki hienot tarinat kivien, lahopuiden ja maamassojen alkuperistä jostain toisaalta.

Luonnollisia ajatuksia
Kankaanrinta ja Herlin

Tämä oli teos, jonka lukemista myös mietin. Sisältää kiinnostavia kolumneja, jotka käsittelevät ajankohtaisia aiheita viime vuosilta. Esille kirjassa nousee nykypäivän ihmisten suhde luontoon: kasvissyönti, pölyttäjäkato, biofilia (ihmisen tarve kokea luonto)…

Välillä kolumnien lukeminen tuntuu tosin vähän hankalalta: lähteitä on merkitty vaihtelevasti ja niissä on näkyvillä kirjoittajan mielipide. Tarkastelukulmalla on kuitenkin hyvin paljon merkitystä jo senkin kannalta, millaista tietoa aiheesta löydetään ja miten sitä halutaan tulkita. Mitä jätetään pois tiedostaen tai tiedostamatta? Usein luontoon liittyvissä kysymyksissä tuntuu, että kaikki ratkaisut ovat huonoja, joten vaihtoehdoksi jää yrittää valita se vähiten huono vaihtoehto.  Uskon, että tämän kolumniteoksen lukeminen voisi olla kiinnostavaa, sillä jaan kyllä samojakin mielipiteitä kirjoittajien kanssa. Esityksessä nousi kuitenkin esille kasvissyönnin kriittistä tarkastelua, joista osasta olin ehkä hieman eri mieltä. Ehkä senkin kannalta kiinnostaisi lukea ja tietää, mikä kirjoittajien ratkaisu sitten olisi. Tuntuu, että kasvssyönnin suhteen tilastot ja saadut tulokset vaihtelevat paljon sen suhteen, mitä lähteitä on käytetty ja kuka tutkimuksen on tilannut tai tehnyt.

”meillä ei voi olla suhdetta luontoon, sillä me olemme osa luontoa”

Pohdintoja kritiikeistä

Olen ollut hieman epäaktiivinen tämän blogin puolella (ja vähän kurssinkin) – nyt kuitenkin pitkästä aikaa ajattelin koota tänne kurssilta kertyneitä muistiinpanoja.

Teen tätä kurssia tosiaan erikoistyönä, ja on tuntunut haikealta seurata muiden kiinnostavia suunnitelmia sekä lähestyvää hienon kuuloista kenttäkäyntiä. Oli kuitenkin oikea päätös ottaa tämä kurssi, aiheet ovat olleet kiinnostavia, kurssin kirjallisuuslistalta on päätynyt julkaisuja ja teoksia lukulistalle ja on myös ollut antoisaa seurata välikritiikkejä. Opiskelurytmiä on hieman sotkenut helmikuun alussa luokseni asumaan muuttanut koiranpentu, jonka nimi on kurssin kannalta osuvasti Naava 😀 Onneksi hän on usein nukkunut luentojen ajan.

Alle koottuna ajatuksia välikritiikeistä.

Muistiinpanoja analyysien läpikäynnistä 11.2.

Analyysikritiikin seuraaminen auttoi tutustumaan hyvin alueeseen, josta en ollut itse selvitystyötä tehnyt. Töissä toki toistuivat samat teemat, mutta eri töissä oli eri vahvuudet ja erilaisiakin lähestymistapoja oli löytynyt! Ylipäätäänkin analyyseista kiinnostavia teki niiden epätyypillinen sijainti, yleensä opinnoissa kohdealueet ovat pitkälti sijoittuneet pääkaupunkiseudulle tai vähintäänkin Etelä-Suomeen. Mittakaava oli suuri ja alue suurimmalle osalle tuntematon, joka varmasti teki työstä haastavaa, mutta samaan aikaan myös kiinnostavaa! Itsekään en ole alueella käynyt, enkä ylipäätäänkään tunne Lappia kovin hyvin, lähinnä sen aivan eteläisiä osia. Tutun oloisen paikasta tekee kuitenkin se, että se on kansallispuisto – niissä olen jonkin verran kierrellyt. Ekassa esitelmässä oli hyvin tuotu mukaan metsähallituksenkin karttoja, joka yllättävän hyvin auttoi hahmottamaan aluetta siksi, että vastaavanlaisia karttoja on tullut selailtua muistakin kansallispuistoista. Hyvä siispä, että kaikkien kansallispuistojen (yksinkertaistetuissa) kartoissa käytetään samanlaisia merkkejä ja termistöä.

Analyyseissä oli tuotu esille mm. porojen erottelualueita ja saamelaisten pyhiä paikkoja, joita ei etelämmässä tule vastaan. Esihistoriaakin oli tuotu esille, samoin kun jääkauden vaikutusta alueeseen. Myös turismi oli tärkeänä tarkastelunäkökulmana jokaisessa analyysissä. Mieleen jäi varsinkin työ, jossa aihetta oli lähestytty vertailemalla nykypäivän instagram-julkaisuja vanhoihin kuviin alueelta. Turismi on ollut alueen vetonaulana jo pitkään, mutta ennen varmasti hyvin erilailla kuin nykyään. Vanhoissa kuvissa korostuivat enemmän henkilöt ja autiotuvat, kun taas nykykuvissa näkyi maisemia, kuksia mättäillä, koiria.

Analyyseissa nousi esille myös useita, hieman vieraita sanoja. Joku mainitsikin ideasta koota lappisanastoa, ja se kuulostaa ideana oikein hyvältä.

Paljakka, paliskunta, aapa, jänkä…

Ajattelin kurssin loppupuolta kohden listailla lyhyttä lappi/saamisanastoa. Kurssilla luettavaksi kirjaksi valitsin saamelaisalueen kulttuuriympäristöistä kertovan kirjan, Ealli biras, josta saa varmasti koottua hyvää sanastoa.

Muistiinpanoja välikritiikistä 25.3.

Välikritiikissä oli hienoja tapoja havainnollistaa tutkittuja aiheita erilaisin kartoin, kuvaajin ja kuvituksin! Tässä vaiheessa suunnitelmat olivat melko analyysipainotteisia, mutta kiinnostavia suunnitelmia oli tuloillaan. Jos itse olisin suunnittelutyötä päätynyt tekemään, olisin varmaankin lähestynyt suunnittelua tarinallisuuden kautta. Näin oli muutamissa töissä tehtykin.

Mieleen jäi Helin ja Elinan työn ihana konsepti sekä aistipaletti, joka tutki aluetta vuodenaikojen ja niihin liittyvien aistien kautta. Työssä oli ihanat kuvitukset, ja aisteja sekä kokemuksia oli myös kuvailtu kauniisti. Vuodenajat oli tavalla tai toisella huomioituna jokaisessa työssä, mikä on hyvä, sillä sekä luonto että turismi on lapissa vahvasti vuodenajan mukaan vaihtelevaa. Eräässä toisessakin työssä vuodenajat oli nostettu vahvaksi teemaksi, mutta tuossa työssä vuodenaikoja oli tarkasteltu perinteisen neljän sijaan viiden erilaisen vuodenajan kannalta. Nousikin esille, että saamelaisilla on neljän vuodenajan sijasta kahdeksan!

Tutustuin Lapin vuodenaikoihin:

Talvi – Pakkastalvi
Kaamos, kireät pakkaset, paljon kenkien alla narisevaa lunta, huurretta ripsissä, punottavat poskipäät, revontulet

Kevättalvi ­– Hankikantokevät
Kantohanki, pitenevät päivät, lumikenkäilyn aika

Kevät – Jäidenlähtökevät
Jäät lähtevät joista, jäät paukkuvat, muuttolinnut palailevat, porot synnyttävät vasansa

Kevätkesä – Yöttömän yön aika
Aurinko ei laske, keskiyön aurinko, itikat

Kesä – Sadonkorjuu
Marjaretket, hämärtyvät illat

Syyskesä – Ruska
Väriloisto: haavat, koivut, pihlajat, juolukat, mustikat. Joka vuosi erilainen

Syksy – Ensilumi
Ruskan hohto himmentynyt, lumiharso maan päälle, revontulet

Syystalvi – Joulukaamos
Aurinko ei enää juurikaan nouse, mutta lumi ja kuu valaisevat, ajoittain revontuletkin

Osassa töistä nousi vahvasti esille kokemuksellisuus ja monissa töissä oli kauniita, runollisia nimiä joilla oli mm. teemoitettu erilaisia luontopolkuja. Esille nousi myös ikärakenne sekä turismi. Turismi aiheuttaa omanlaisensa haasteet alueelle: toki esim. Helsingissäkin on paljon turismia, mutta täällä palvelut eivät ole ehkä niin vahvasti eriytyneitä. Lapissa matkailupalvelut usein vahvemmin turisteille ohjattuja, kansainväliset turistit huomioiden. Tuskin paikalliset vuokraavat yhtälailla välineistöä tai käyttävät kalliita palveluita, mutta toki maastoon rakennetut reittirakenteet yms. palvelevat paikallisiakin.

Myös saamelaisuus oli nostettu vahvaksi teemaksi Emilian, Sonjan ja Ranin sekä Lean ja Vesan töissä. Paikallisesta kulttuurista saakin varmasti hyvin ammennettua aiheita suunnittelutyöhön.

Kaiken kaikkiaan esitykset olivat havainnollisia ja aiheista oli saatu tehtyä hienoja kaavioita, joihin oli saatu informatiivisesti kiteytettyä haluttuja näkökulmia. Selkeät kaaviot hahmottavat alueen hahmottamista varsinkin kun kohdealue on suuri ja suunnitteluun vaikuttavia tekijöitä on paljon.

luentopäiväunet

Pohjoinen luonto ja kestävä kehitys – luennot 28.1.

Päivän luennoilta jäi erityisesti mieleen ilmastonmuutoksen vaikutus pohjoiseen luontoon (esim. palsasoiden katoaminen), sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden kohtaaminen (tai ennemminkin sen kohtaamattomuus) sekä kuluttaminen ja sen vaikutus maapallon tilaan ja maisemaamme.

Suomen kulutuksella ei voi kyllä ylpeillä. Planetaarisista reunaehdoista ovat Suomessa ylittyneet kaikki muut paitsi makean veden käyttö. Vastapainoksi sosiaaliset tavoitteet kuitenkin hyvin, vaikka parannettavaa esimerkiksi työttömyyden suhteen olisi. Herää kysymys siitä, miten pitäisi toimia toisin, että sosiaaliset ja ekologiset tavoitteet voisivat kohdata samassa paikassa. Tällä hetkellä tavoitteet eivät kohtaa, vaan maakohtaisesti jompi kumpi saattaa olla hyvällä tasolla, mutta eivät molemmat. Omaan hiilijalanjälkeen on tullut kiinnitettyä huomiota, ja toki siihen voi omillakin valinnoillaan vaikuttaa, mutta nopeasti vastaan tulee kuitenkin omien valintojen vaikutuksen rajallisuus. Asumisessa usein esimerkiksi lämmitykseen ei voi juurikaan vaikuttaa, eikä liikkumisvalinnatkaan ole yksilön omasta valinnasta kiinni, jos esimerkiksi julkinen liikenne on heikkoa. Erityisesti järjestelmätasolla pitäis tehdä muutoksia, ja onneksi maisema-arkkitehdeillä on alan puolesta mahdollista vaikuttaa laajempaankin kokonaisuuteen.

Erityisen kiinnostavaa oli kuulla Matleenan kokemuksia pohjoisille alueille suunnittelusta ja sinne tehdyistä selvityksistä. Toki paikallisten piirteiden huomioon ottaminen on tärkeää missä tahansa, mutta pohjoisessa nousee esille paikallisten tapojen, perinteiden ja kansalaisuuden merkitys etenkin saamelaisuuden ja Saamenmaan osalta. Kartta-analyysien perusteella ole mitenkään mahdollista tietää sitä sanatonta tietoa, jota paikallisilta löytyy, ehkä useidenkin sukupolvien takaa. Maisema-arkkitehteina tehtävänämme on kertoa maiseman tarinaa, harvemmin itseemme kytkeytyvää, ja siksi meidän tulisi osata kertoa jonkun toisen tarinaa. Suunnittelija katsoo maisemaa kuitenkin omin silminsä, vaikka kuinka yrittäisi katsoa maisemaa paikallisen silmin. Esimerkiksi analyysien, kyselyiden, haastatteluiden ja historian tuntemuksen avulla voi pyrkiä ymmärtämään paremmin, mutta mikään ei kuitenkaan korvaa sitä, miten paikallinen voi maisemansa tuntea. Suunnittelijoina suunnittelemme aina maisemaa, joka on jonkun toisen koti. Tähän väliin on myös hyvä pohtia, millaiseksi maisemaa pyritään muokkaamaan ja keitä varten. Turisteille vai paikallisille?

Saamenmaan osalta erityisen tärkeäksi nousee yhteistyö SIIDA:n (Saamelaismuseo) kanssa. Esimerkiksi valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden osalta tehtiin yhteistyötä SIIDA:n kanssa, jolloin myös saamelaisten kulttuurimaisemaan (esim. poronhoitoon) liittyvät maisematyypitkin saatiin otettua osaavasti mukaan. Tästä aiheeseen tulen tutustumaan tällä kurssilla vielä tarkemmin – valitsin nimittäin luettavakseni Päivi Maggan ja Eija Ojanlatvan teoksen Ealli Biras – Elävä ympäristö, joka käsittelee saamelaista kulttuuriympäristöohjelmaa.

Alla luentojen muistiinpanoja.

 

 

Lappi matkailukohteena – luennot 21.1.

Luentokerralla oli jälleen mielenkiintoisia puheenvuoroja. Kurssin aiheeseen tutustuttiin tällä kertaa matkailun näkökulmasta. Puheenaiheina olivat mm. lähimatkailun merkitys, kansallispuistojen suosion nousu, Lapin matkailun vetovoimatekijät, kausiluontoinen turismi sekä matkailun tämän hetken trendit.

Ensimmäisellä luennolla käsiteltiin lähimatkailua Tunturiaavalla. Monitieteinen tutkimustyhmä ILA (Intraliving in Anthropocene) on tutkimushankkeessaan tutkinut matkailun mahdollisuuksia lähellä sijaitseviin luontokohteisiin, painottaen paikallisia kohteita, lyhyitä matkoja sekä vähähiilisempiä liikkumismuotoja. Tutkimuksessa on perehdytty erityisesti Pyhä-Luoston kansallispuistoon, eli samoihin maisemiin joihin kurssimmekin sijoittuu. Kurkkasin myös tutkimuksen videoita aiheeseen liittyen: erityisesti mieleeni jäi video Kyläilemässä.

”On tuo ihminen kyllä kaikella tapaa vähän kumma”, jatkoi Naava hetken kuluttua. ”Kun se tulee metsään, niin käväisee kiireesti ottamassa kuvia ja lähtee pois.”

– Kyläilemässä

Kyläilemässä: https://www.youtube.com/watch?v=7TQ5nsCPvRU
Tutkimuksen kotisivut: https://blogi.eoppimispalvelut.fi/intraliving/

Matkailun trendit vaihtelevat ja tällä hetkellä on tunnistettavissa selkeitäkin trendejä. Etenkin luontomatkailu tuntuu nousseen suurempaan suosioon, samoin kuin matkailun kestävyys ja vastuullisuus. Itse samaistuin luennolla esitellyistä matkailun trendeistä eniten kestävyyteen ja vastuullisuuteen, luonnon kokemiseen, lähimatkailuun sekä pienempiin destinaatioihin. Matkailussa olen lähivuosina keskittynyt enimmäkseen pyöräretkeilyyn sekä kansallispuistoihin ja vaeltamiseen. Tuntemattomammissa kohteissa olen huomannut paikallisten tulevan helpommin juttelemaan ja jakamaan vinkkejä lähialueen kiinnostavista kohteista. Esimerkiksi viime syksynä Saarijärvellä pyöräillessä kävin katsomassa erästä karhupetäjää, jota katsoessa luokseni saapui juttelemaan kolme paikallista pappaa, jotka kertoivat omia tarinoitaan puuhun liittyen ja neuvoivat myös muita paikallisia nähtävyyksiä. ♥︎

Sosiaalisen median ja etenkin instagramin vaikutuksen matkailuun olen huomannut. Itsekin seuraan useita luontomatkailuun painottuneita käyttäjiä. Näissä piireissä olen huomannut korostuneen kestävän matkailun sekä luonnon tuomat terveyshyödyt. Joukosta löytyy myös monia lapsiperheiden matkailuun keskittyviä käyttäjiä, joiden sisällöissä korostuvat lähikohteet, kun arjessa ei ehditä niin kauas. Lisääntyvissä määrin olen huomannut myös vaikuttajamarkkinoinnin tulleen myös luontomatkailun puolelle. Sosiaalisen median riskinä on kuitenkin se, että luontoon rynnätään vain ottamaan kuvia, ja mahdollisesti vieläpä sankoin joukoin samoihin kohteisiin, jotka eivät ole varautuneet valtavaan kävijämäärään.

Myös kolmannella luennolla pohdittiin luontoon menemisen syitä ja tapoja. Millainen aistiympäristö matkailun kohteissa on? Puhelin liikkuu herkästi mukana matkaillessa, mutta miltä tuntuisi parin tunnin kävely ilman puhelinta? Itse nappaan helposti kuvia, mutta toissa viikonloppuna revontulia ihastellessa tuli kyllä todettua, ettei ole mitään järkeä käyttää aikaa kameran asetusten säätämiseen. Keskityin sen sijaan mielummin revontulien tanssin seuraamiseen. Talteen tarttui kyllä epäselvä kuva, josta erottuu vihreitä haituvia taivaalla – todistusaineistona kokemuksesta. Olisiko sitäkään oikeasti tarvinnut?

Saariin sijoittuvasta luennosta kävi hyvin esille se, miten tapauskohtaisia alue- ja maisemaselvitykset ovat. Itaparican saari Brasiliassa oli hyvä esimerkki kohteesta, jossa on omanlaisensa kulttuuri. Tavat olivat erilaisia kuin Suomessa, esimerkiksi paikalliset näkökulmat, lait (tai niiden puute) sekä rituaalit. Toisaalta, saari oli varoittava esimerkki siitä, miten matkailu voi olla saarella suuressa roolissa ilman, että paikalliset siitä rahallisesti hyötyvät. Kyseinen saari oli turismista huolimatta köyhä, sillä rahat eivät menneet niinkään paikallisille vaan saaren ulkopuolisille matkailuyrittäjille. Paikallisten elinkeinojen tukeminen on tärkeää: niin myös Lapissa. Siellä matkailun tulisi  kunnioittaa paikallisia sekä saamelaista kulttuuria, eivätkä turismi ja elinkeinot saisi olla ristiriidassa keskenään.

Ajatuksia ensimmäiseltä luentokerralta

Ensimmäisellä kurssikerralla tutustuimme kurssin aiheen kannalta hyvin olennaisiin teemoihin: Lapin aluesuunnitteluun, sosio-ekologisiin systeemeihin, kiertotalouteen sekä tietenkin kurssin harjoitustyökohteeseen Pyhä-Luostoon. Pyhä-Luoston esittelyssä pidin siitä, miten alueen kehityskohteita oli tuotu esille ja harjoitustyöaiheita tuntui tämän luennon perusteella olevan paljon! Hieman harmittaa, että olen tekemässä tämän kurssin erikoistyönä enkä studiona. Olisi kivaa päästä pureutumaan kurssin aiheeseen myös harjoitustyön kautta, mutta onneksi erikoistyön myötä pääsen kuitenkin oppimaan käsiteltävistä aiheista esimerkiksi näiden luentojen ja oppimispäiväkirjan myötä.

Kansallispuistot ovat merkittäviä matkailun kannalta, sillä ne toimivat vetovoimatekijöinä ja muodostavat alueelle myönteisen imagon. Lapissa kansallispuistojen merkitys korostuu, sillä siellä matkailu pohjautuu nimenomaan luontopohjaisille kokemuksille. Kansainvälisille kävijöille se tarjoaa kokemuksen Lapin huikeasta luonnosta ja puhtaasta ilmanlaadusta. Myös suomalaisille Lapin luonto tuo toki oman elämyksensä. Joillekin viikon lomamatka Lappiin voi olla hetki, jolloin ollaan eniten kosketuksissa luonnon kanssa, vaikka toki lähimetsiä löytyy koko Suomesta. Luonto on myös siitä kiinnostava ympäristö, että sen voi kokea helposti kotoisaksi, vaikkei se omaa lähimaisemaa olisikaan. Omilta kansallispuistokäynneiltä muistan myös ihania ihmiskohtaamisia. Sitä tuntee jopa tuntemattomankin ihmisen kanssa jonkinlaista yhteyttä, kun monen tunnin vaeltamisen jälkeen näkee jonkun tulevan vastaan.

Pyhä-Luostoon liittyvällä luennolla todettiin hyvin, että luontoa on säästettävä myös oman itsensä vuoksi, ei siis ihmisten vain ihmisten koettavaksi. Luontomatkailu on kuitenkin hyvä keino saada alueen luontoa turvattua ja lisäksi se mahdollistaa maaseutumaistenkin alueiden säilyttämisen elinvoimaisina. Kaikkein herkimmille alueille ihmisiä ei toki ole järkevää tai tarpeellista ohjata. Luontomatkailu myös tuo elinkeinoja paikallisille ja lisäksi luontomatkailun mahdollistamat palvelujen keskittymät, kuten hiihtokeskukset, tarjoavat palveluita myös paikallisille. Lapin kehityskuvista kertovalle luennolle oli hyvin koottu tekijöitä, jotka vaikuttavat alueen suunnitteluun ja jotka ovat todella erityyppisiä kuin meillä täällä etelässä. Esimerkkeinä paliskunnat, hiihtokeskuksien korostuminen palveluissa, pinta-alaltaan suuret kansallispuistot sekä saamelaiskulttuuri.

Lisääntynyt kävijämäärä tuo kansallispuistoihin myös paineita. Kaikki eivät välttämättä edes tiedä kansallispuistojen käytäntöjä tai edes tajua olevansa sellaisessa. Tämän myötä myös reittien merkitsemisen tärkeys korostuu. Niillä voi välttää käyttäjäpaineen suuntautumista herkille alueille. Kaikilla ei myöskään välttämättä ole aiempaa kokemusta esimerkiksi suunnistuksesta, jolloin merkkien merkitys korostuu jo senkin kannalta, etteivät kävijät eksy puistoon. Myös uudet aktiviteetit, kuten pyöräily, luovat omanlaisensa haasteet puistoalueille. Maastopyöräily reittien osoittaminen mahdollistaa sentään sen, että reitti voidaan osoittaa kulkemaan alueilla, jotka kestävät paremmin kulutusta. Jos reittiä ei ole osoitettuna lainkaan, onko riskinä että maastopyöräilemään mennään myös liian herkille alueille? Myös eri aktiviteettien kohtaamiset voivat aiheuttaa haasteita.

Kiertotalouden luennolla todettiin, että on tärkeää uskaltaa kyseenalaistaa aiemmin tehtyjä tapoja: se ei välttämättä ole enää paras vaihtoehto eikä ole sitä välttämättä ollut aiemminkaan. Kiertotaloudessa korostuu tulevaisuuden ajattelu sekä sitä kautta resilienssi. Tarpeet muuttuvat, ja mitä muuntuvampi jokin tila tai aihe on, sitä todennäköisempää on että se sopii tulevaisuudenkin tarpeisiin. Asioita voi siirtää toisaalle, korjata, kunnostaa, valjastaa uuteen käyttötarkoitukseen… ja jos/kun jotain tarvitsee purkaa, niin olennaista olisi jo suunnitteluvaiheessa pohtia, voiko materiaaleja käyttää uudelleen jossain toisessa käyttötarkoituksessa. Rakenteiden kannalta tärkeää on kestävyys, jotta jatkuvaa korjaamista tai pahimmassa tapauksessa uusimisen tarvetta ei tulisi jatkuvasti vastaan. Usein korjaaminen on paitsi halvempi ja ekologisempi vaihtoehto, niin myös kerroksellisuuden kannalta parempi vaihtoehto.

Retkeily ja luontomatkailu ovat lähellä sydäntäni. Lapin luonto kiehtoo, mutta se on kuitenkin minulle melko tuntematonta maaperää enkä ole käynyt kuin eteläisimmässä osassa Lappia. Olen vahvasti sitä mieltä, että Suomessa riittää paljon nähtävää, koettavaa ja matkailtavaa ihan meille suomalaisillekin. Pidän kovasti Suomen maltillisesta tyylistä tehdä maisemasta matkailun kohde. Hienoimpien maisemien välittömään läheisyyteen ei tarvitse sijoittaa valtavaa parkkipaikkaa (vaeltaminen on osa kokemusta) eikä kukkuloille ole rakennettu valtavia mahtipontisia ratkaisuja vaan sympaattisia autiotupia, jotka pitävät vieraskirjoissaan sisällään kulkijoiden tarinoita. Toisaalta, noihin kohteisiin kätkeytyy myös paljon kiinnostavia suunnittelemisen mahdollisuuksia. Suunniteltaessa on kuitenkin tärkeää osata huomioida maiseman erityispiirteet ja ymmärtää, mikä soveltuu minnekin ja mikä taas ei.

Alla luentojen muistiinpanoja