Pohjoinen luonto ja kestävä kehitys – luennot 28.1.

Päivän luennoilta jäi erityisesti mieleen ilmastonmuutoksen vaikutus pohjoiseen luontoon (esim. palsasoiden katoaminen), sosiaalisen ja ekologisen kestävyyden kohtaaminen (tai ennemminkin sen kohtaamattomuus) sekä kuluttaminen ja sen vaikutus maapallon tilaan ja maisemaamme.

Suomen kulutuksella ei voi kyllä ylpeillä. Planetaarisista reunaehdoista ovat Suomessa ylittyneet kaikki muut paitsi makean veden käyttö. Vastapainoksi sosiaaliset tavoitteet kuitenkin hyvin, vaikka parannettavaa esimerkiksi työttömyyden suhteen olisi. Herää kysymys siitä, miten pitäisi toimia toisin, että sosiaaliset ja ekologiset tavoitteet voisivat kohdata samassa paikassa. Tällä hetkellä tavoitteet eivät kohtaa, vaan maakohtaisesti jompi kumpi saattaa olla hyvällä tasolla, mutta eivät molemmat. Omaan hiilijalanjälkeen on tullut kiinnitettyä huomiota, ja toki siihen voi omillakin valinnoillaan vaikuttaa, mutta nopeasti vastaan tulee kuitenkin omien valintojen vaikutuksen rajallisuus. Asumisessa usein esimerkiksi lämmitykseen ei voi juurikaan vaikuttaa, eikä liikkumisvalinnatkaan ole yksilön omasta valinnasta kiinni, jos esimerkiksi julkinen liikenne on heikkoa. Erityisesti järjestelmätasolla pitäis tehdä muutoksia, ja onneksi maisema-arkkitehdeillä on alan puolesta mahdollista vaikuttaa laajempaankin kokonaisuuteen.

Erityisen kiinnostavaa oli kuulla Matleenan kokemuksia pohjoisille alueille suunnittelusta ja sinne tehdyistä selvityksistä. Toki paikallisten piirteiden huomioon ottaminen on tärkeää missä tahansa, mutta pohjoisessa nousee esille paikallisten tapojen, perinteiden ja kansalaisuuden merkitys etenkin saamelaisuuden ja Saamenmaan osalta. Kartta-analyysien perusteella ole mitenkään mahdollista tietää sitä sanatonta tietoa, jota paikallisilta löytyy, ehkä useidenkin sukupolvien takaa. Maisema-arkkitehteina tehtävänämme on kertoa maiseman tarinaa, harvemmin itseemme kytkeytyvää, ja siksi meidän tulisi osata kertoa jonkun toisen tarinaa. Suunnittelija katsoo maisemaa kuitenkin omin silminsä, vaikka kuinka yrittäisi katsoa maisemaa paikallisen silmin. Esimerkiksi analyysien, kyselyiden, haastatteluiden ja historian tuntemuksen avulla voi pyrkiä ymmärtämään paremmin, mutta mikään ei kuitenkaan korvaa sitä, miten paikallinen voi maisemansa tuntea. Suunnittelijoina suunnittelemme aina maisemaa, joka on jonkun toisen koti. Tähän väliin on myös hyvä pohtia, millaiseksi maisemaa pyritään muokkaamaan ja keitä varten. Turisteille vai paikallisille?

Saamenmaan osalta erityisen tärkeäksi nousee yhteistyö SIIDA:n (Saamelaismuseo) kanssa. Esimerkiksi valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden osalta tehtiin yhteistyötä SIIDA:n kanssa, jolloin myös saamelaisten kulttuurimaisemaan (esim. poronhoitoon) liittyvät maisematyypitkin saatiin otettua osaavasti mukaan. Tästä aiheeseen tulen tutustumaan tällä kurssilla vielä tarkemmin – valitsin nimittäin luettavakseni Päivi Maggan ja Eija Ojanlatvan teoksen Ealli Biras – Elävä ympäristö, joka käsittelee saamelaista kulttuuriympäristöohjelmaa.

Alla luentojen muistiinpanoja.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *