Päätöksiä

Perjantaina kävimme ryhmille yhteisellä luennolla asiakaskuntia läpi. Pohdimme vielä tässä yhteydessä ryhmämme lopullista tuotefokusta, jonka valitsemisen deadlineksi olimme yhteisesti juuri tämän perjantain päättäneet. Valikoimme varsinkin tulostettujen lämpöelementtien ja tulostuksen opetuskäyttömahdollisuuden välillä.

Päädyimme lopulta valitsemaan painetun elektroniikan valjastamisen opetuskäyttöön hyöynnettäväksi meille sopivaksi aiheeksi, johon voimme nyt täysillä panostaa asiakaskuntaa ja liiketoimintamallia mietittäessä. Tässä aiheessa ryhmäämme kiinnosti varsinkin mahdollisuus päästä hyödyntämään projektissa myös jollain muotoa ohjelmointitaitoja, ja tarkoituksena oliskin saada aikaan prototyyppi tai demo jonkinlaisesta yksinkertaisesta virtapiirien suunnittelutyökalusta, joka olisi tarpeeksi selkeä varsinkin peruskouluikäisten oppimisen tueksi, tai miksei myös harrastelijalle omiin projekteihin sovellettavaksi.

Kävimme myös jälleen Energy Garagella käyttämässä ryhmämme käytössä olevaa tulostinta, ja tällä kertaa tulostimme nanopartikkelimustetta myös musteen toimittaneen yrityksen, AgIC:n, omalle kalvomateriaalille. Lähdimme testaamaan tätä sekä aikaisempia tulosteitamme Aallon kampuksen Nanotalolle ohjaajamme Janne Halmen työryhmän labraan.

Testasimme sekä omien tulostustemme aikaansaamaa jälkeä kalvolle, että mustevalmistajan valmiita mallikappaletulosteita. Silmämääräisen vertailun lisäksi vertasimme varsinkin näiden paksuutta, olisiko oma tulosteemme jostain syystä riittämättömän ohut tai katkeileva, mikä selittäisi johtamattomuuden. Mittauslaitteen avulla saimme mitattua johteen paksuutta jopa nanometrien suuruusluokassa, ja omalle tulosteellemme saimme paksuuden noin 440-540 nm haarukassa. Mallikappaleelle luotettavin mittaus osoitti johteen paksuudeksi noin 480 nm eli mukavasti oman tulosteemme suuruusluokkaan.

429904198_132434

Mittalaite tulostetun johteen paksuuden mittaamiseen. Herkkä neula seuraa pinnanmuotoja ja mittaa kuinka koholla tuloste on.

Itse tulostusjälki oli mallikappaleessa kyllä siistimpää, kun tarkempi tarkastelu johteisiin lähentämällä osoitti meidän tulosteemme olevan hieman epäsäännöllisempää, mutta kuitenkin tarpeeksi yhtenäistä, että virranjohtumiselle ei tulisi olla esteitä.

AgIC reuna

AgIC:n valmistaman mallikappaletulosteen reunaa.

Oma A1 reuna

Oma tulosteemme, joka on tulostettu kuluttajatason mustesuihkutulostimella.

 

Lopulta uusi virranjohtavuusmittaus osoittikin, että itse tulostamamme johde saatiin vihdoin johtamaan sähköä, kun tulostus oli tehty mustevalmistajan omalle kalvolle. Vastuskin oli järkevän suuruinen noin 20-50 ohmin välillä ja vastaava mallikappaleen valmiisiin johtimiin.

Seuraavaksi ryhmämme valmistautuu ensi viikolla järjestettävään kolmanteen esitykseen projektin tilasta. Tätä ajatellen tulemme myös keräämään palautetta mahdollisilta tulevilta asiakaskunniltamme ideoistamme ja hyödynnämme näitä tuloksia kolmannessa esityksessämme.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *