Oma mielimaisema

Vuonna 1992 Suomen itsenäisyyden 75-juhlavuoden kunniaksi nimettiin yhteensä 27 kansallismaisemaa eri puolilta Suomea. Tässä joukossa ovat edustettuina niin tunturit, metsät, pellot kuin vesistötkin. Kansallismaisemat kuvaavat abstraktilla tavalla Suomen erityispiirteitä ja sitä, mitä on olla suomalainen.

Moni kansallismaisema huokuu kansallisromantiikkaa, kuten kliseisen kesäistä metsä- ja järvipanoraamaa. Nämä elementit ilmenevät myös omassa kansallismaisemassani, omassa mielimaisemassani. Yhdistän henkilökohtaisesti suomalaiseen identiteettiin vahvasti luonnon, joten rakennetun ympäristön liittäminen kansallismaiseman arvoon ei tunnu niin oikeutetulta. Kun on varttunut luonnon keskellä, tulee siitä omaan maailmankuvan ja identiteetin muovautumiseen eniten vaikuttanut maisemakokonaisuus.

Toisaalta kansallismaisemien voidaan nähdä ilmentävän historiallisia elinkeinojen maankäyttötapoja, jolloin myös ihmisen vaikutukset näkyvät luonnossa. Esimerkiksi merellinen Helsinki kuvaa kaupankäyntiä merentakaisten alueiden kanssa ja Espoon Tapiola historiallista puutarhakaupunkia. Oma mielimaisemani kuitenkin kulkeutuu jonnekin kauas omasta arkipäivän elämästä ja näyttäytyy ikään kuin nähtävyytenä, jonka näkemiseksi on nähtävä hieman vaivaa. Liian lähellä olevat kohteet arkipäiväistyvät ja menettävät merkityksen omassa mielessäni, vaikkakaan ei kuitenkaan kansallisesti.

Käytännössä kansallismaisemien merkitys perustuukin yhteisesti hyväksyttäviin käsityksiin niiden vaalimisen tärkeydestä. Käsite syntyi 1800- ja 1900-luvun vaihteen poliittisesti kireässä ilmapiirissä, jolloin pyrittiin synnyttämään isänmaallisuuden ja yhtenäisyyden tunnetta kansan keskuudessa. Vuosituhannen vaihduttua onkin aiheellista uudelleen pohtia, mitä nämä maisemat merkitsevät nykysuomalaisille? Ovatko ne edelleen olennainen osa sitä, miten suomalaisuuden koemme ja näemme?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *