Taide kysyy, tiede vastaa

Rakennusprojektien yhteydessä usein pinnalla on keskustelu taiteen ja tieteen yhteydestä. Mitä yhteistä niillä on? Mitä yhteistä toisaalta niiden harjoittajilla on? Voisiko niiden yhdistämisestä syntyä jotakin mullistavaa vai jarruttavatko nämä vastakohdat vain toisiaan?

Tieteen ja taiteen harjoittajilla voidaan molemmilla nähdä olevan pyrkimys todellisuuden jonkinlaiseen syvempään ymmärtämiseen. Ymmärryksen saavuttamiseen tarvitaan kuitenkin uteliaisuutta ja jatkuvaa havainnointia. Kun on uteliaisuutta, voi etsiä, kokeilla ja löytää yhä uusia kysymyksiä. Taidenäyttelyt ovat täynnä ajaktuksia herättäviä teoksia. Ne voivat ottaa kantaa maailman tilaan, tai herättää tunteita ainutkertaisuudellaan ja uutuudenviehätyksellään. Miten tällaiset kokemukset saataisiin lähemmäksi jokaisen ihmisen arkipäivää?

Maisema-arkkitehdin työssä yhdistyvät monet tieteellisen ja taiteellisen toiminnan piirteet. Kuitenkin siinä missä taiteilija pyrkii ehkä herättämään ajatuksia, rakennetun ympäristön ammattilaiset pyrkivät vastaamaan niihin. Maisema-arkkitehdin toimenkuvan reuna-ehdot ovat kuitenkin paljon rajallisemmat. Suunnittelutyöhön liittyy paljon lakisääteisiä määräyksiä, esimerkiksi turvallisuuteen liittyen, joita ei vain voi sivuuttaa. Tästä syystä teokset mukautuvatkin enemmän samaan muottiin, kuin taiteessa itsessään. Maisema-arkkitehtien kompastuskivenä voisi myös pitää työn rutiininmukaisuutta. Alueiden analysoinnissa huomio kiinnittyy usein samoihin tuttuihin ominaisuuksiin, kuten pinnanmuotoihin. Yksi tärkeä oppi, jota he voisivat kuvataiteilijoilta siis saada, olisi loputon uteliaisuus. Maisemaa tulisi havannoida ilman mitään suodattimia, jolloin ehkä niistä nousisi esiin joitakin aivan ainutlaatuisia elementtejä.

Maisema-arkkitehdin toimenkuvaan kuuluu kiinteästi myös maiseman ja ympäristön muokkaus, tavalla tai toisella. Myös tämä vaikuttaa siihen, miten he tarkastelevat ympäristöään. Siinä missä kuvataiteilija kiinnittää merenrannalla huomion aaltojen muodostamiin kuvioihin hiekassa, maisema-arkkitehdin päässä pyörii vain hiekan tarjoamat mahdollisuudet erilaisiin tilakokemuksiin. Voisivatko maisema-arkkitehdit saavuttaa jotakin uudenlaista työssään, mikäli hyödyntäisivät luonnon prosesseja ja erityispiirteitä enemmän sen sijaan, että ensisijaisesti muuttaisivat niitä?

On olemassa jo monia esimerkkejä siitä, kuinka taide on otettu osaksi ympäristösuunnittelua. Toistaiseksi taideteokset ovat kuitenkin yksittäisiä teoksia ympäristön keskellä, eivätkä niinkään osa kokonaisuutta. Kokonaisvaltaisempi yhteistyö tuottaisi varmasti hedelmää, sillä kuten aiemmin jo kuvattu, olisi maisema-arkkitehdeillä paljon opittavaa kuvataiteilijoilta. Siitä, mitä kuvataiteilijat puolestaan voisivat oppia maisema-arkkitehdeiltä, voisi tutkita seuraavaksi.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *