Kohti yhteiseloa

Näkymykset luonnon ja ihmisen välisestä suhteesta ovat muuttuneet radikaalisti länsimäisessa historiassa. Antiikin aikaan ihminen pyrki elämään harmoniassa luonnon järjestyksen kanssa. Keskiajalla luonto puolestaan nähtiin ennen kaikkea Jumalan arvokkaana luomuksena. Tieteellisen vallankumouksen myötä ihminen erotettiin luonnosta ja se lähinnä hyödykkeeksi. Mihin ihmiskunnan nykyinen toiminta arvokkaalla maapallollamme vielä johtaa?

Nykypäivänä luontosuhteita voidaan ajatella olevan lähes yhtä monta erilaista kuin on ihmisiäkin. Luontoa pidetään sekä itseisarvona, mutta toisaalta se on myös taloudellisen hyvinvointimme perusta. Mitä siis oikeastaan edes on luonto? Käsitteelle ei ole olemassa yhtä hyväksyttyä määritelmää, vaan se on hyvinkin abstrakti. Tästä syystä myös luontoon liittyvä päätöksenteko ja mielipiteiden muodostaminen on hyvin hankalaa, sillä yhteen kuuden kirjaimen sanaan yritetään niputtaa yhteen lukematon määrä asioita. Luonto mukautuu erilaiseksi tiiviissä kaupunkirakenteessa kuin laajoilla luonnonsuojelualueilla. Se ei myöskään staattinen tila, vaan on jatkuvaa muutosta erilaisilla tasoilla.

Kliseisesti voidaankin siis todeta, että luonnossa pysyvää on vain sen muutos. Mutta jos luonto on alituisesti muuttuva prosessi, niin mitä luonnonsuojelu pyrkii suojelemaan? Mitä tapahtuisi, jos luontoa ei suojeltaisi ollenkaan? Luonnon muutokseen vedoten voisi väittää, että ihmisen toiminnan vaikutukset luontoon ja sen muutokseen ovat yhtä ’luonnollisia’ kuin muidenkin eliöiden toiminnot. Fakta kuitenkin on, että vain ihminen on riippuvainen luonnosta, ei päinvastoin. Ehkä luonnonsuojelun perusteluna voisikin pitää ihmiselämälle välttämättömän luonnon tuhoutumisen estämistä.

Luonnon näyttäytymiseen liittyen on olemassa ristiriitaisia käsityksiä myös siitä voiko jotakin ihmisen rakentamaa, kuten keinotekoista puistoa, pitää luontona? Maisema-arkkitehtiä on perinteisesti pidetty rakennushankkeissa luonnon puolestapuhujana. Nykypäivänä vallassa olevia luontoideologioita ovat ekosysteemit ja ilmastonmuutos. Maisema-arkkitehtuuri pohjautuu eri teiteen aloille. Se on sekoitus taidetta, tekniikkaa ja luonnontiedettä, joten alan ammattilaisilla nähdään olevan laajempi tietämys kuin muiden alojen edustajilla. Tästä syystä he päätyvät myös toimimaan erään kuin diplomaatteina eri alojen välillä.

Maisema-arkkitehtuurin tavoitteen voidaankin kiteyttää olevan hyvän ja kestävän ympäristön luominen, luontoarvot ja -prosessit huomioiden. Alan tulevana ammattilaisena tunnen painetta siitä, että minulla on ainakin mahdollisuus olla mukana vaikuttamassa ihmisten luontokäsityksiin ja -kokemuksiin. Pahimmassa tapauksessa voin olla myös koetinkivi ihmisen ja luonnon yhteiselolle. Kuten aikaisemmin todettu, on erilaisia luontosuhteita yhtä monta kuin ihmisiäkin. Miten olisi siis mahdollista luoda sellaista ympäristöä, joka miellyttäisi kaikkia? Onko sellaista edes olemassa?

Luontoon liittyy loputtomasti erilaisia ikuisuuskysymyksiä, joita todennäköisesti ei ikinä tulla ratkaisemaan. Kuten meille kaikille on oma paikkamme tässä maailmassa, ehkä myös erilaisille luontoympäristöille on oma paikkansa tässä maailmassa. Lähtökohtanani on kuitenkin, että ihminen on osa luontoa. Ja samoin kuin luonto elää jatkuvaa muutosta, me elämme sen mukana. Ehkä siis jossakin villeimmissä unelmissani, vielä joskus tulevaisuudessa, me kaikki voimme elää harmonista yhteiseloa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *