Vesirakentaminen vetää puoleensa

Ensinnäkin haluan sanoa, että olen onnellinen kurssille pääsystä. Maisemarakentaminen kiinnostaa minua tällä hetkelle eniten maisema-arkkitehtuurin maisteriopintojen studiovalikoimasta, ja etenkin kun aiheena on mitä mielenkiintoisin suunntteluelementti: vesi. Tavoitteenani on syventyä kurssin aikana vesirakentamiseen ja toivonkin, että onnistun rajamaan ja muodostamaan tarkoituksenmukaisen suunnittelutehtävän.

Minulla vesirakentamisen kans jonkin moinen tausta. Ensimmäistä kertaa havahduin veden lumoon maisema-arkkitehtuurin perusteet, Hernesaari- suunnittelukurssilla. Mikä on veden ja maan rajapinta? Onko sitä olemassa? Onko vesi todellakin maiseman veri? Näiden kysymysten innoittamana lähdin tutkimusmatkalle veden äärelle kandidaatintyön muodossa, jonka aiheeksi kehittyi: veden rooli Suomen kartanomaisemissa ja vesirakentaminen Keravan kartanon maisemaan.

Kandityöni kytkeytyi töissä vastaan tulleeseen suunnittelutehtävään, joka käsitteli hulevesialtaan rakentamista 2024 asuntomessuille Keravan jokilaaksoon, Keravan kartanon kupeeseen. Hulevesialtaalle asetettiin sekä virkistys- että puhdistusrooli. Rakennettavan hulevesialtaan on tarkoitus suodattaa kaupungista tulevia likavesiä ennen kuin ne laskevat Keravanjokeen. Lisäksi altaan ympärille tavoitteena on rakentaa koko kaupungin virkistyskeidas. Innolla odotan, miten projekti tulee konkreettisesti etenemään. Olin mukana projektin alkuvaiheessa, mutta opiskelu- ja muiden työkiireiden takia tippunut altaan suunnitteluvaiheista.

Oppimistavoitteenani tällä kurssilla on tutustua veteen syvemmin ja erityisesti Tuusulanjärven alue kiinnostaa. Miten tuoda vesi rakenteellisin keinoin lähelle alueen asukkaita? Voisiko uimarannan suunnittelutehtävän muodostaminen olla tarkoituksenmukaista tai laitureiden ja puhistavien kosteikkojen hybridi? Joka tapauksessa odotan mielenkiinnolla, miten suunnittelutehtävän muodostuminen tulee etenemään. Selailin viime vuosien kurssitöitä ja niistä etenkin Sariannan ja Rolfin työt vaikuttivat rakenteellisesti sellaisilta, mihin itse pyrin tämän kurssin kontekstissa. Johdonmukainen taustatutkimus, josta kumpuaa asianmukainen suunnittelutehtävä.