Dialogi 7 Blogitehtävä

 

 

Huudettu monologi

ideologian värittämä yhteiskunta ja maisema

 

Kävimme maisema-arkkitehti kolleegoideni kanssa keskustelua ideologiasta ja sen vaikutuksesta maisema-arkkitehtuuriin. Mielenkiintoinen ja monipuolinen keskustelu polveili ajatuksista luonnon määrittämisestä ja idealisoinnista luonnonsuojeluun, eko idealismiin, ja poliittisiin ideologioihin. Koska olin keskustelun pohjalle lukenut artikkelin maisema-arkkitehtuurista kansallissosialistisessa Saksassa, herätti keskustelu minut pohtimaan ideologiaa erityisesti suhteessa totalitarianismiin. Tässä tekstissä käsittelen omalta kannaltani ideologisen ajattelun vaaroja polemiikkisista maisemista kansanmurhaan.

 

Ideologia yhteiskunnassa

Ideologia on vaarallinen asia. Kaikesta ihmistoiminnasta ja yhteiskunnallisesta järjestäytymisestä puhtaalla ideologialla on potentiaali johtaa kaikkein suurinpaan tuhoon ja murheeseen. Tässä yhteydessä ideologialla tarkoitetaan jonkin totuutena pidetyn dogman yhtenäistä omaksumista ja sen agendan edistämistä. Kommunismi oli ideologia, kuten oli kansallissosialismi, kuten on kapitalismi, postmodernismi, ja eko aktivismi.

Ideologiat värittävät maailmankuvaamme, joskus vähän, joskus sokean radikaalisti. Omaksumamme ideologiat heijastuvat siihen, miten rakennamme yhteiskuntamme, mikä ideologioiden vääjäämättömän itsetuhoisen luonteen johdosta aiheuttaa päänvaivaa yhdyskunta- ja kaupunkisuunnittelijalle. Ideologiat johtavat polemiikkisiin maisemiin, rakennuksiin ja kaupunkitiloihin, joissa yksi ajatus hallitsee tilaa. Tällaiset tilat ja paikat vanhenevat huonosti ja nopeasti, ja ideologioiden vanhetessa pyyhkiytyvät pois yhdessä vanhentuneiden aatteiden kanssa.

Ideologioiden suurin ongelma on samankaltainen kuin järjestäytyneiden uskontojen. Ne pyrkivät käsitteellistämään maailman ja ihmiselämän hyvin yksinkertaisten periaatteiden varaan. Yhteiskunnalliset ongelmat nähdään yksipuolisen linssin läpi, mikä johtaa radikaaliin ongelmanratkaisuun. Tässä piilee ideologian omaksumisen suurin vaara. Maailma on mitä kompleksisin, emmekä me yksiselitteisesti tiedä, miten sen ongelmat parhaiten ratkaistaan – tai vaikka tietäisimme, yksi ratkaisu ei sovellu joka tilanteeseen. Ongelmat ovat paikallisia ja holistisia, mutta ideologia tarjoaa vain yksinkertaistettuja ja yleistettyjä ratkaisuja.

Pahimmillaan ideologia sysää kaikki yhteiskunnan ongelmat yhden syntipukin niskaan, johdattaen ideologian hypnotisoimat kansalaiset totaaliseen hulluuteen. Alle sata vuotta sitten kansalaissosialismi ja kommunismi johtivat laskutavasta riippuen kymmenien tai jopa satojen miljoonien ihmisten kuolemaan. Miten on mahdollista, että älykkäät ja rakkauteen kykenevät ihmiset hyväksyivät ja toteuttivat viime vuosisadan kauheudet?

Ideologia juurtuu yhteiskuntaan vastineena yleiselle ahdistukselle. Ahdistuneet ja epävarmat ihmiset kaipaavat muuttuvassa maailmassa jotain yksinkertaista, johon uskoa. Ihmiset kaipaavat järjestystä kaaokseen, jonkin koodin, jonka kautta elää ja kokea olevansa oikeassa, kokea tekevänsä oikein. Tieteen horjutettua uskontojen asemaa kokonaiset yhteiskunnat putosivat arvotyhjiöön. Maalliset arvot ja aatteet pyrkivät korvaamaan uskonnon jättämän aukon. Nationalismi nosti päätään yhdessä filosofisten ja yhteiskunnallisten ismien kanssa. Kommunismi ja kansallissosialismi nousivat ensimmäisen maailmansodan jäkeisestä epävarmuudesta, nälästä, espanjantaudista ja taloudellisesta ahdingosta karismaattisten johtajien luvatessa paremman huomisen. Parempaa huomista ei kuitenkaan koskaan tullut.

Kirjoitan viime vuosisadan ideologioista, koska tänään, sata vuotta myöhemmin, omaa yhteiskuntaamme katsoessani huomaan samankaltaisuuksia siihen tapahtumakulkuun, joka lopulta johti suurimpiin hulluuksiin, joita ihmiskunta on tiettääksemme koskaan tehnyt. Elämme epävarmoja aikoja, ilmastonmuutos ja globaali pandemia ajavat ihmiset ahdistukseen, josta he etsivät helppoa poispääsyä, emme tiedä, mitä tehdä, kehen uskoa, miten toimia. Enää tarvitaan vakuuttava, yksinkertaistettu narratiivi, ja tehokas propagandakoneisto, niin pian yhteiskunta astelee taas hulluuden partaalle. Emme ehkä ole siellä vielä, mutta kansalaisten on aina oltava valppaina. Ääri-ideologiat ja totalitarianismi ovat aina olleet todellinen yhteiskunnallinen uhka, eivätkä viimeiset sata vuotta ole poistaneet sitä minnekään. Australiassa ovat jo rakentuneet karanteenileirit. Itävallassa astuvat voimaan kansalaisten pakkorokotukset. Nürnbergin koodin on jo rikottu.

 

Entäpä se maisema-arkkitehtuuri?

Maisema-arkkitehtina ymmärrän ideologioiden katoavaisuuden, ja niiden tuottaman ympäristön hinnan. Vaikkei 2020 luku johtaisikaan totalitarianismin uuteen nousuun, näen jo nyt, miten ympäristöämme suunnitellaan uusien ideologisten periaatteiden pohjalta harkitsematta ehdotusten laajempia vaikutuksia yksilön, ja sitä kautta yhteiskunnan elämään. Kommunistit rakensivat kaupunkeja, jotka toimivat kuin tehtaan linjasto yhden rautatien varrella kuljettaen työläiset aamulla tehtaalle, ja illalla kotiin. Ympäristö rakentui kapeakatseisesti ideologian värittämien suunnitteluperiaatteiden varaan. Toivon, etteivät tämän päivän suunnittelijat kavenna katsettaan samalla tavoin, ja rakenna uutta yhteiskuntaa turvavälien, etätyöskentelyn, etäopetuksen, tai toisaalta yksinkertaistetun kestävän kehityksen ideologian varaan. Terveys ja ympäristö ovat äärimmäisen tärkeitä, mutta kompleksisia asioita, joiden optimointi on huomattavasti moniulotteisempi asia kuin yksinkertaistettu narratiivi antaa ymmärtää.

Kaikki ideologiat ovat tuomitut sortumaan. Niiden rauniot luovat pohjan jonka päällä elämme. Pienemmässä mittakaavassa tämä ideologioiden syntyminen ja raunioituminen näkyy kaupunkiemme kehityksessä. Maailmansotien jälkeen Likaiset ja ahtaat puutalot ja mukulakivet tasattiin betonikiveyksen ja ilmavien modernististen kerrostalojen tieltä. Rakennettiin lähiömaisemaa metsän keskelle ja yhdistettiin kaikki moottoritein, jotta edistyksellinen, moderni ihminen voi huristella autollaan kotoa töihin, ja sitten urheilemaan. Nyt samaiset betonitalot puolestaan joutuvat jyrän alle, rakennetaan kompaktia katutilaa, ja autoilijan korvaa rännässä ekologisesti polkeva trikoofillaristi. Kunnes ympyrä sulkeutuu, ja taas puretaan. Ideologian pohjalle rakennettu ympäristö ei kestä. Jos rakennamme yhteiskuntamme joustamattomasti tämän hetken emotionaaliseti värittyneiden ajatusten varaan toistamme jälleen menneisyyden virheet ja luomme ympäristöä seuraavien sukupolvien purettavaksi.

Maisema-arkkitehtuurissa keskiössä on aika. Maisema muuttuu ajassa. Vuodenajat vaihtuvat, ihmiset muuttuvat ja uusilla puistopuilla kestää vuosikymmeniä saavuttaa tavoiteltu asu. Vuosikymmenissä ideologiatkin ehtivät muuttua. Tänä päivänä nopeammin kuin koskaan. Maisema-arkkitehtien, arkkitehtien ja kaupunkisuunnittelijoiden tulee olla erityisen varovaisia, etteivät he antaudu ideologioiden vietäviksi. Ratkaisuillamme on pitkäkantoisia seurauksia, emmekä voi perustaa päätöksiä yksinomaan ideologisesti värittyneeseen politiikkaan. Elämme kompleksisessa maailmassa, joka muuttuu silmiemme edessä. Yhteiskunnan alati kiihtyvässä muutoksessa suunnittelijan tehtävänä on luoda konteksti, jossa muutos voi tapahtua. Suunnittelija ei voi tietää millainen ratkaisu on lopulta paras. Sen sijaan hänen on myönnettävä tietämättömyytensä ja nöyristyttävä maailman edessä antaen lopullinen vapaus ja valta käyttäjälle itselleen.

Ideologia perustuu väitettyihin totuuksiin, jotka vääjäämättä osoittautuvat joko vääräksi tai vajaaksi. Ideologia luo maisemaa joka monologin omaisesti esittää väitteensä. Pahimmillan ideologisesti värittynyt maisema on huudettu monologi, jonka koko viesti on sisäistettävissä yhdellä vilkaisulla. Vastapainona tälle meidän tulisi luoda yhteiskuntaa ja maisemaa joka perustuu dialogiin, vuorovaikutukseen, ja muutokseen. Tarvitsemme moniulotteista maisemaa, kaupunkitilaa ja yhteiskuntaa, jossa erilaiset ihmiset voivat kaikki elää omalla tavallaan, ja jossa keskustelulle on tilaa. Elämä tapahtuu alhaalta ylöspäin. Yhteiskunta muuttuu yksilöiden kautta orgaanisesti. Yksinkertaisia ratkaisuja ei ole, ja niiden totalitaarinen puskeminen johtaa vain huonoihin lopputuloksiin niin politiikassa, luonnonsuojelussa, kuin maisema-arkkitehtuurissakin.

 

 

Ha, tarkoituksena oli kirjoittaa nopea ekstra teksti 70% läsnäolon päälle, mutta syntyikin aika lennokas vuodatus ideologian vaaroista. Erikoinen lopetus kurssiblogille, ja vieläpä aika viimeistelemätön ja ohi tehtävänannon, mutta tällainen tästä nyt tuli 😀

Mukavaa ja menestyksekästä uutta vuotta!

Elias