Dialogi 5 Blogitehtävä
Taide jonka sisällä elämme
Maisema-arkkitehtuuri taiteena
Taide on linkki maailmojen välillä. Se on silta, ja portti, joka johtaa tästä maailmasta tuonpuoleiseen, tunteiden ja ajatusten maailmaan, ajan ja paikan tuolle puolen, ja takaisin tähän hetkeen.
Kuvataide, musiikki, teatteri, runous – klassisen taiteen muodot – kuljettavat tavalla tai toisella kokijan itse teoksen tuolle puolen. Onnistunut taide toimii porttina kokemuksille. Maalaustaiteen mestariteos imee katsojan sisäänsä ja herättää mielikuvituksen kokemaan maalauksen maailman omakohtaisesti. Musiikin kuuntelija sulkee silmänsä ja antautuu musiikin vietäväksi matkaten jonnekin tämän todellisuuden tuolle puolen. Matkalle vievät myös teatteri ja runous. Klassisista taiteen muodoista vain arkkitehtuuri on siitä erikoisessa asemassa, että sen pääasiallinen tavoite ei tunnu olevan kokijan kuljettaminen teoksen ulkopuolelle, vaan päinvastoin jonkin teoksen ulkopuolisen ilmaiseminen ja juurruttaminen teoksen sisään. Goottilainen katedraali ei niinkään pyri kohottamaan ihmistä Jumalan luo, vaan ilmaisemaan Jumalan läsnäolon fyysisessä maailmassa, juurruttaen pyhyyden olemuksen tilaan jossa maallinen uskovainen voi sen kokea. Onnistunut maisema-arkkitehtuuri yltää parhaimmillaan samaan, lisäten yhtälöön vielä luonnon alati muuntuvan ja elävän läsnäolon. Rakennus- ja puutarhataiteessa korostuu läsnäolo. Maalaus on portti tämän maailman tuolle puolen. Puutarha on ikkuna takaisin tähän maailmaan ja tähän hetkeen.
Henkilökohtaisesti kenties voimallisimmat taidekokemukseni ovat syntyneet juuri puutarhataiteen äärellä. Ensimmäisenä mieleen nousevat Kioton lukuisat temppelipuutarhat, sekä pienen pienet Shinto pyhätöt ympäri Japanilaista vuoristomaisemaa. Temppelien ja pyhättöjen, sekä niitä ympäröivien puutarhojen ja luonnonelementtien rakentamisen taustalla ei koskaan ollut ensisijaisesti taiteen tekeminen siinä mielessä, missä sen nykysuomessa käsitämme. Zen temppelipuutarha on paikka reflektiolle ja vuoriston Shinto pyhättö on luonnonhengen koti. Moni Suomalainen kokee jotain henkeä ylentävää luonnollisen metsän siimeksessä kaukana yhdenkään taiteilijan käden jäljistä. Voisimmeko kuitenkin kokea tällaisia läsnäolon ja rauhan hetkiä useammin, kenties metsän sijaan kaupungissa? Miten taide voi edesauttaa läsnäolon kokemista?
Henkilökohtaisesti koen olevani sekä maisema-arkkitehti, että taiteilija. Välillä olen yksi, välillä toinen, usein molemmat. Kaikki piirtäminen ei ole kuvataidetta, eikä kaikki maisema-arkkitehtuuri ole puutarha- tai rakennustaidetta. Maisema-arkkitehtuurin syövereistä on kuitenkin mahdolista löytää mitä syvimpiä taiteellisen ilmaisun muotoja. Monipuolisena taiteen mediana se antaa mahdollisuuksia ilmisun tavoille joita mikään muu taiteen muoto ei kykene samalla tavalla toisintamaan. Kukin taiteen laji omaa uniikin tapansa laajentaa ihmiskokemuksen kirjoa. Mielestäni maisema-arkkitehtuurin tärkein anti on hienovaraisin elein tuoda luonnon ja elämän kauneus jokaisen ihmisen koettavaksi.
Ihminen on vahvan visuaalinen eläin. Näkömme on tarkka ja käytämme silmiämme huomion kohdistamiseen ja kaventamiseen. Ajattelumme on näkemisen kanssa siinä mielessä samankaltainen, että voimme tietoisesti kohdentaa sen yhteen asiaan sulkien pois kaiken muun. Lineaarinen ajattelu, samoin kuin katseen kohdistaminen on vaativa prosessi, joka keskittää kaiken tietoisen huomiomme yhteen pisteeseen muun maailman jäädessä taka-alalle. Kuitenkin taustalla tapahtuu jatkuvasti muuta havainnointia, tulkintaa ja arvottamista. Kehomme aistii lämpötilan, ilmavirtaukset, vaatteidemme kosketuksen. Kuulemme lehtien havinan, ilmastoinnin huminan ja kaukaisten ihmisten äänet. Kuulemme jokaisen sanan jokaisesta ympärillämme käydystä keskustelusta ja näemme kaiken ympärillämme tapahtuvan liikkeen. Tietoisesti emme kuitenkaan kaikkea tätä havaitse. Kokeaksemme ympäristömme ja kehomme laajemmin, meidän on annettava lineaariseti kohdentuvan mielemme hellittää, ja havaittava todellisuutta löyhemmin, alitajuisemmin, ja läsnäolevammin.
Maisema-arkkitehtuurin avulla suunnittelija kykenee luomaan muuntuvia ja moniaistillisia kokemuksia, jotka kevyesti korostaen nostavat esiin sellaisia tekijöitä, jotka olivat aina läsnä, mutta joita emme lineaarisessa putkinäössämme huomanneet. Näemme päivän aikana lukemattomia puita, kiviä ja kantoja, mutta kuinka usein todella havinnoimme puun kaarnan kauneutta, sen rosoisia muotoja ja sävyjen vaihtelua, tai kiven pintaa iltapäivän auringon lämmössä? Kuinka usein huomaamme oman hengityksemme, tai ihomme hienovaraiset tuntemukset? Kuinka usein todella huomaamme toisen ihmisen, tuntemattoman kaupunkilaisen, ja annamme katseidemme kohdata?
Onnistunut maisema-arkkitehtuuri voi pienin keinoin korostaa tällaisia kokemuksia nostaen ne juuri ja juuri tietoisuuden pinnalle palauttaen kokijan kehoonsa ja tähän hetkeen, irti ajatuksisista ja murheista. Edes sekunnin tauko on merkittävä. Vain yksi tietoinen henkäys tuo rauhaa ja harmoniaa. Etenkin kaupunkiympäristössä Maisema-arkkitehtuuri ympäröi meitä kaikkialla. Jokaisella on mahdollisuus, ja usein halu, kulkea puiston tai aukion läpi matkalla töihin, tai istahtaa hetkeksi penkille ja katsella ohitse virtaavaa maailmaa. Julkisena taiteena maisema-arkkitehtuuri on inklusiivista ja kaikkien koettavissa. Se ympäröi ihmisen ja vaikuttaa sekä alitajuisesti, että tietoisesti tämän kokemukseen, ajatuksiin ja tunteisiin.
Ympäristömme muokkaa meitä, ja ympäristön luojilla, arkkitehdeilla, kaupunkisuunnittelijoilla ja maisema-arkkitehdeilla, on suuri vastuu luoda tilaa jossa ihmisen on hyvä olla. Monet taiteen muodot voivat kiehtovalla ja kutkuttavalla tavalla herättää inhoa, surua, vihaa, ja turhautumista – kunhan taiteen kokeminen on kokijan oma valinta. Näyttelyyn, konserttiin tai elokuvaan menee mielellään kokemaan jotain radikaalia ja jopa objektiivisesti epämiellyttävää – leffa ilman draamaa ja jännitystä lähinnä tuudittaa uneen. Kuitenkin näyttelystä, tai teatterista ulos astuessaan ihminen odottaa kulkevansa miellyttävään ja inspiroivaan ympäristöön. Maisema-arkkitehtuuri on taiteena kiehtovassa asemassa sen kantaman voiman vuoksi. Maisema-arkkitehdin on oltava hyvin tietoinen luomansa tilan vaikutuksista käytäjiin. Konteksti merkitsee paljon. Yksityisen kartanon takapihalle voi suunnitella aavemaisten patsaiden täyttämän kosteikon, mutta lähiökorttelin sisäpiha on eri juttu. Maisema arkkitehtuuri ei ole yksinomaan taidetta, se on jotain laajempaa ja kokonaisvaltaisempaa, niin hyvässä kuin pahassa.
Toisinaan maisema-arkkitehtuuri ei ole taidetta laisinkaan. Monesti se on lähinnä mainosgrafiikkaan verrattavaa kaupallista designia, kuin joku hieno leffajuliste. Toisinaan maisema-arkkitehtuuri on halpaa arkista käytännön designia – kuin kahvipöydässä pönöttävä maitotölkki. Tässä meillä maisema-arkkitehdeilla on kieltämättä parantamisen varaa.
Parhaimmillaan maisema-arkkitehtuuri on kuitenkin konteksti elämälle. Se innoitta kokemaan, kulkemaan, ja olemaan – olemaan läsnä, olemaan tässä, ja täällä, juuri sellaisena kuin olen. Maisema-arkkitehtuuri korostaa ympäröivän maailman kauneutta ja moninaisuutta, se herättää kohtaamaan toisen ihmisen, kohtaamaan luonnon, kohtaamaan itsensä. Alati muuttuvana se muistuttaa meitä ajan vääjäämättömästä kulusta, niin historiasta, kuin tulevasta, ja oman elämämme lähestyvästä lopusta. Se herättää meidät tähän hetkeen, sen arvokkuuteen ja kirkkauteen, ja avaa koettavaksemme tämän maailman jonka osa aina olemme. Kenties sen suurin taiteellinen arvo ei olekaan itse suunnitelman muotokielessä vaan niissä tarinoissa, tuntemuksissa ja kokemuksissa, jotka se mahdollistaa.
Maisema-arkkitehtuuri on taidetta, jonka sisällä elämme.
Responses