Dialogi 3 blogitegtävä
Rakennus maisemana
Mies van der Rohen velka pittoreskille
Kritiikkiartikkelissaan “The Barcelona Pavilion as Landscape Garden – Modernity and the Picturesque” (AA files 20, 1990) arkkitehtuuriteoreetikko Caroline Constant tutkii ajatusta tulkita Mies van der Rohen vuoden 1929 Barcelonan maailmannäyttelyyn suunnittelema paviljonki pittoreskina maisemana. Polveileva artikkeli alkaa esittelemällä lukijalle pittoreskin maiseman perusajatuksia ja tulkitsmalla niitä suhteessa van der Rohen paviljonkiin, mutta laajenee loppua kohden moniulotteisemmaksi pohdinnaksi ihmisen, luonnon ja arkkitehtuurin suhteesta van der Rohen merkkiteoksen kontekstissa.
Constantin keskeinen väite on, että Mies van der Rohen Barcelona-paviljonki on tulkittavissa maisemana, tarkemmin pittoreskin perinnettä jatkavana ja tulkitsevana maisemana. Constant kokee paviljongin olevan van der Rohen erityinen onnistuminen, jossa tämä ylitti ajalleen tyypillisen suhteen luontoon ja arkkitehtuuriin luoden uuden kokemuksen ihmisen, luonnon ja arkkitehtuurin välille. Barcelona-paviljongissa arkkitehtuuri itsessään muuttuu luonnon kaltaiseksi, ja rakennus muuttu pittoreskia puutarhataidetta heijastelevaksi maisemaksi.
Constant tukee argumenttiaan vetämällä lukuisia yhteyksiä Mies van der Rohen ajatusten, ja pittoreskin puutarhataiteen perinteen välille. Läpi tekstin Constant esittelee pittoreskille tyypillisiä ajatuksia ja rinnastaa niitä Mies van der Rohen ajatuksiin Barcelona-paviljongista. Kyseenalaiseksi kuitenkin jää, missä määrin Mies itse tulkitsi rakennusta maisemana, tai koki jatkavansa pittoreskin puutarhataiteen perinnettä. Constant esittää läpi tekstin Mies van der Rohen ajatuksia ja tulkintoja toteavaan sävyyn, joka herättää lukijan kysymään, kuinka syvällisesti Constant todella tunsi van der Rohen, ja kuinka vakuuttavana hänen tulkintaansa voidaan pitää. Tekstissä jää osin epäselväksi, mitkä ovat Mies van der Rohen omia ajatuksia, ja mikä on Constantin tulkintaa ja projisointia.
Mies rejected the myth of raw nature as a pure datum, independent of human action. that was being promoted by the Modern Movement: instead. nature exists only by virtue of being interpreted. Mies overcame the pictorial limitations of the Picturesque. Transcending the appearance of nature, he affirmed the power of architecture to achieve the status of nature.
Constant kuljettaa van der Rohen paviljonkia koko tekstin läpi palaten siihen aina esiteltyään jonkin uuden pittoreskin aatteen, esimerkin tai käsitteen. Rakenne tukee hyvin Constantin argumenttia, ja luo lukijan mieleen selkeän yhteyden pittoreskin puutarhataiteen ja Mies van der Rohen paviljongin välille. Itse pittoreskin käsite jää artikkelissa laveasti määritetyksi, mutta siitä huolimatta Constant saavuttaa tavoitteensa ja sitoo Barcelona-paviljongin osaksi pittoreskin puutarhataiteen jatkumoa.
Vaikka ajatus Barcelona-paviljongista osana pittoreskin perinteen jatkumoa on itsessään kiehtova, on artikkelin suurin anti ammattia harjoittavalle maisema-arkkitehdille sen laajemmassa keskustelussa ihmisen, luonnon ja arkkitehtuurin suhteesta. Barcelona-paviljonki on modernismin ajan merkkiteos, jonka Constant kuitenkin argumentoi kiehtovalla tavalla ylittäneen modernismille tyypillisen luontosuhteen. Artikkelin loppupuolella Constant pohtii antoisasti arkkitehtuurin ja luonnon suhdetta. Hän kirjoittaa, kuinka puutarhataide on historiallisesti ollut keskeinen tapa, jolla ihmine käsitteelistää suhdettaan ympäröivään maailmaan tulkitsemalla sitä puutarhan luoman mikrokosmoksen sisältä, ja argumentoi Barcelona-paviljongin saavuttavan samankaltaisen efektin arkkitehtuurin keinoin. Constant kirjoittaa:
Like the garden, the Barcelona Pavilion is a pure instrument of meaning: it represent a break with reality. constituted historically. yet poses itself as an alternative reality. Here Mies revealed the possibility to transcend the decorative and sentimental limits of the modern garden and to recover its intrinsic value, without resort to mimesis, by reinstating its architectural essence.
Constant näkee Barcelona paviljongin ylittävän suhtautumisen arkkitehtuuriin objektina luoden sensijaan maiseman kaltaisen jatkuvasti muuttuvan ajallisen kokemuksen. Hän korostaa kuinka hillityt ja tarkat muodot muuttuvat heijastavien, läpinäkyvien ja kuvioitujen materiaalien kakofonisuuden myötä jatkuvasti muuttuviksi tapahtumiksi, jotka heijastelevat luonnon jatkuvaa muutosta. Constant kuvailee myös oivan filosofisesti kuinka heijastavat lasi-, marmori- ja kromipinnat sulauttavat itseensä ihmisen läsnäolon tavalla joka saa kävijän epäilemään jopa oman kehonsa materiaalista todellisuutta, ja kuinka rakennuksen oleskelun kieltävä arkkitehtoninen muoto samanaikaisesti hykää ihmisen käsitteellisen läsnäolon. Lennokas ja syvällinen kuvailu korostaa paviljongin kokemuksellisuutta. Constantin ajallisuutta korostava tulkinta ei välity paviljongista otetuista valokuvista, minkä vuoksi ainoa tapa arvioida sen pätevyyttä onkin kokemalla paviljonki henkiläkohtaisesti paikan päällä.
Kokonaisuudessaan Constant näkee Barcelona-paviljongin edustavan jotain rajoja ylittävää. Hänen mukaansa van der Rohen teos on tulkittavissa samanaikaisesti modernistisena ja pittoreskina teoksena, joka kuitenkin ylittää molemmat perinteet luoden jotain transendentaalista ja uutta. Constantin mukaan Barcelona-paviljongissa luonto ilmaisee itseään arkkitehturin kautta. Rakennus muuttuu maisemaksi – ja erottamalla ihmisen, arkkitehtuurin ja luonnon – luo paradoksaalisesti niiden välille uudenlaisen ykseyden.
Constantin artikkeli on raskas ja tyyliltään akateeminen, mutta muutaman lukukerran jälkeen haastavan tekstin sisäistäminen helpottuu, ja se herättää lukijan antoisaan pohdintaa arkkitehtuurin ja maiseman rajapinnasta. Kärsivällinen lukija palkitaan paitsi uudella tulkinnalla eräästä arkkitehtuurin klassikkokohteesta, myös moniulotteisella pohdinnalla luonnosta, ihmisyydestä ja arkkitehtuurista, sekä inspiraatiolla tulkita näitä teemoja omassa luomistyössään.
Responses