Luonnontuhopuiston luentoja 10.2.

Luennot olivat osa mielenkiintoisen taiteilijaduon, Visa Suonpään ja Patrik Söderlundin Luonnontuhopuisto -projektia. ”Luonnontuhopuisto” on monitieteellinen, Kone-säätiön rahoittama taideprojekti. Työryhmä etsii projektille pilaantunutta maa-aluetta (esimerkiksi vanhaa kaivosta), jonne he perustavat rujon puiston, jonka tarkoitus on muistuttaa meitä ihmisiä tuhoamastamme luonnosta. Puistoon on suunnitteilla mm. kappeli ja puistoon on mahdollisuus lahjoittaa vainajien tuhkia.

Yrjö Haila, Tampereen yliopiston ympäristöpolitiikan emeritusprofessori

Ensimmäisenä estradille pääsi Haila, joka piti meille filosofisen luennon aiheesta ”Luonnon luovuus ja luovuuden luonto”. Hän vertailee luovuutta uutuuteen. Miten uusi poikkeaa vanhasta? Mistä uusi voi olla peräisin? Millaisessa aikataulussa? Millaisella dynamiikalla? Hänen mukaansa dynamiikka on muutos voiman (sisäinen tai ulkoinen) vaikutuksesta.

Haila esitteli esimerkkinä Ossi Sompan ”Optimistinen luonto”- taideteoksen.

Ossi Somman teos “optimistinen luonto”. Kuvalähde: https://www.aamulehti.fi/kulttuuri/nokialta-loytyy-hatkahdyttava-taideteos-suuri-manty-kasvaa-keskella-ford-taunuksen-konehuonetta-23726786

Aika – ajalla on useita kerrostumia ja ne liittyvät ”uutuuteen”. Fysikaalinen aika (tuulen tuottama aaltoileva hiekkaranta, ei ole toista samanlaista, joka kerta uniikki), biologinen aika (uudet materiaaliset yhdistelmät, tai esimerkiksi banaanikärpäsen lisääntyminen viikossa, bakteerien lisääntyminen 20 minuutissa) sekä kulttuurinen aika (”ekologinen intensiteetti”, toimintojen ketju, Stonehenge, pyramidit, muotojen pragmaattinen symboliikka).

Eri taidemuodot jatkavat symbolisten merkitysten evoluutiota yhä täsmällisemmissä ja eriytyneemmissä muodoissa sekä uusiutuvissa sosiaalisissa yhteyksissä. A) Taideteosten ´vaikeus´- moninaisten tulkintojen lähde. B) Abduktio: Mistä taideteos on merkki? B1) Joku on sen tehnyt ja joku arvostaa sitä – yhteisöllinen funktio? B2) Se on tehty palvelemaan jotakin tarkoitusperää -> katse tulevaisuuteen. C) Tuttuuden / outouden ambivalenssi.

Entä luonnossa outous, tuttuus ja luovuus? Ehdotuksia näkökulmaksi:

1) Koettakaamme irtautua stereotyyppisistä ’ikonisista’ mielikuvista, joita varhempi luontokuvaus on tuottanut.

2) Koettakaamme mieltää ekologia toimeentulomme sisäiseksi edellytykseksi – samoin kuin fysiologia on kehossamme sisäinen edellytys. Luonto on teonsana!

2) Koettakaamme päästä perille tapahtumakulkujen mekanismeista / dynamiikasta.

4) Olemme rajalla! Tarkkailkaamme lähiympäristöä!

Haila pohtii, onko luovuus ihmiselle luonnollinen ominaisuus – tai ainakin luonnollinen potentiaali?

Luovuus (uutuus) on ihmisen luonnollinen potentiaali, mutta sen ilmenemiseen liittyy rakenteellisiä ongelmia, joita ovat:

1) tuttuuden / outuouden ambivalenssi

2) uutuus vanhenee…

3) uutuuden luonne: pysyä paikallaan / sopeutua

 

Mikko Härö, Museovirasto, Kulttuuriympäristön palvelun osastonjohtaja

Härö piti meille kattavan luennon teollisuusperinnöstä.

Mutta ensiksi kulttuuriperinnöstä, mitä se tarkoittikaan?

Kulttuuriperintöä ovat yhteiset menneisyydestä säilyneet aineelliset ja aineettomat kulttuurin ilmentymät. Kulttuuriperintö tarkoittaa ihmisen toiminnan vaikutuksesta syntynyttä henkistä ja aineellista perintöä.

Kulttuuriperintö on sekä henkistä että fyysistä. Kulttuuriperintö on menneisyydestä perittyjä voimavaroja, omistajasta riippumatta. Ne kuvastavat ihmisten mielestä heidän jatkuvasti muuttuvia arvojaan, uskomuksiaan, tietojaan ja perinteitään. Kaikki ihmisten ja paikkojen/luonnon vuorovaikutuksesta aikojen kuluessa rakentuneet ympäristön osat.

Kulttuuriperintöyhteisö: ihmiset, jotka arvostavat tiettyjä kulttuuriperinnön piirteitä, joita he haluavat julkisen toiminnan puitteissa ylläpitää ja välittää tuleville sukupolville.

Mitä teollisuusperintö sitten on?

Se on teollisuushistoriallisia ympäristökokonaisuuksia, rakennuksia, rakennelmia ja niiden jäännöksiä sekä niihin liittyviä aineistoja ja tietoja.

Käytännössä se on arkeologista perintöä, rakennettua ympäristöä, maisemaa ja ihmisvaikutteista luontoa.

1980-luvulla teollisten ympäristöjä alettiin suojella aktiivisesti ja ne tuli osaksi kaavoitusta ja alueiden kehittämistä. Teollista maisemaa alettiin arvostaa enemmän. Lippulaivakohteina voidaan pitää mm. Kaapelitehdasta, Tammerkoskea ja Fiskarsia. Asiaan erikoistunut kehittäjänä pidetään mm. Renoria. Muita mielenkiintoisia esimerkkejä ovat Orijärven kaivos, joka on kiinteä muinaisjäännös ja RKY-kohde sekä minikokoinen vesivoimala Töölönlahdella.

Orijärven kaivos. Kuvalähde: https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Orijärven_kaivos_5.jpg

Fiskars. Kuvalähde: https://www.businessfinland.fi/en/whats-new/news/2017/fiskars-village-awarded-as-the-top-emerging-cultural-tourism-destination-in-finland/

Härön mukaan 2000-luvulla vaikuttaa globalisaatio, epätasainen aluekehitys ja rakennemuutokset (Billnäs, Nuutajärvi), digitalisaatio, vaikea perintö, kestävyys ja ilmastonmuutos.

Kim Yrjälä,  Metsätieteiden laitos, professori

Yrjälä piti meille todella mielenkiintoisen luennon, jonka aiheena oli ”Luonnontuhopuiston laidalla: kasvit, mikrobit ja biohiili / ajatuksia Luonnontuho -matkalta”. Hän oli valmistellut luentonsa hyvin ja kohdentanut sen taideprojektille. Hän käsitteli aiheitaan kaivostoiminta-alueiden kautta.

Kaivostoiminnan takia, alueen kasvillisuus häviää, mutta kasvit voivat yrittää paluuta ’puistoon’ kasvisukkession kautta. Mikrobit eivät häviä maaperästä, ainoastaan keskinäiset valtasuhteet muttuvat kaivostoiminnan johdosta. Mikrobeilla sekundäärisukkessio onnistuu hyvin. Mikrobit olivat ensimmäisiä olioita maapallolla ja ovat myös viimeisiä. Alueen mikrobiyhteisö voidaan selvittää eristämällä maasta DNAta, joka monistetaan ja sekvensoidaan.

Yrjälän havaintomatkalla on koivuja, jotka ympäristöstressi saa kasvamaan erikoisella tavalla. Koivut sietävät raskasmetalleja. Juuret eivät kaivaudu myrkylliseen maahan. Hän esitteli esimerkkinä puistoa, jonka nimi on Duisburg-Nord Landscape Park.

Fytoremediaatio

Haapa on nopeimmin kasvava puu pohjoismaissa. Sillä on hyvin kehittyvä juuristo, jonka kautta syntyy ja kehittyy uusia puita. Toimii myös isäntänä endofyyttisille bakteereille (jotka siis kasvaa kasvin sisällä). Fytoteknologialla parannetaan maaperän laatua ja vähennetään ympäristöriskejä. Kun kasvi yhteyttää, ravinteita ja happea menee myös maaperään mikrobeille. Kasvit myös sitovat itseensä metalleja. Tätä menetelmää käytetään hyväksi ympäri eurooppaa. Metallit eivät hajoa (ovat alkuaineita), mutta tärkeää olisi että ne olisivat siinä muodossa etteivät lähtisi veden mukana ja joutuisi ihmiseen. Kasvit voivat sitoa metalleja.

Phytoremeraatio

Kun käytetään puita phytoremeraatioon, saadaan biomassaa jota voidaan käyttää energiantuotantoon. Tämä on tavoitteena ympäri eurooppaa. Kasvatetaan vähän saastuneilla mailla puita tai isoja kasveja joita käytetään sitten energiantuotantoon.

Fytoremediaation toimivuutta voidaan testata kaivosalueella. Täytyy huomioida, että metallit voivat sekoittaa myös kasvin elämän. Kadmium (Cd, As) kerääntyy kasveihin helposti. Haavoilla voi olla myös bakteereja ja bakteereilla geenejä tiettyjen myrkkyjen hajoittamiseen, joita bakteerit työstävät. Kasviin voisi ympärä hyviä bakteereja, jotta se selviäisi paremmin ympäristöstressistä.

Biohiili

Sitten päästiin minua erityisesti kiinnostavaan aiheeseen, eli biohiileen.  Biomassa poltetaan pyrolyysilla ja siten syntyy biohiiltä. (Pyrolyysi = poltetaan ilman happea 300-700 asteessa.)

Biohiili. Kuvalähde: https://carbons.fi/biohiili/

Biohiilellä voidaan mm. puhdistaa vettä ja parantaa maaperän laatua. Se myös sitoo ja pidättää vettä kasvualustassa. Sitä voidaan käyttää phytoremediaationa ja nostaa pH:ta. (Sopii kestävän kehityksen ajatusmaailmaan.)

”Biochar is environmental friendly and a way to sequester carbon as well as to bind contaminants.” Biohiili toimii jarruna ravinteiden liukenemiselle.

Biohiileen sitoutuu myös raskasmetalleja. Reaktiot tapahtuvat kasvijuuristossa.

Hyvä kasvi (joka sietää metalleja) + biohiili (biopeitto) voidaan ennallistaa vanhoja kaivoksia ja muita saastuneita alueita.

Tukholman kaupungissa käytetään paljon biohiiltä kasvualustassa, vaihtamalla (kitukasvuisten) puiden kasvualustaan kiviä ja biohiiltä. Kasvijätteet kerätään asukkailta ja poltetaan biohiileksi.

Kiinassa tieteen saavutukset otetaan käyttöön maanviljelyssä ja remediaatiossa. Siellä pyrolyysilla tehdään biohiiltä syksyllä kerätyistä viljelykasveista joihin on kerääntynyt kadmiumia (Cd).

Endofyyttiset bakteerit voivat edistää kasvualustan puhdistumista. Yrjänän tavoitteena on käyttää biohiiltä mikrobien kasvualustana, jos tätä voisi lisätä luonnontuhoalueen kasvualustaan.

Nanoteknologialla voidaan saada alkuaineita (esim. kultaa) kasveihin tai bakteereihin. Tätä voidaan hyödyntää myöhemmin esimerkiksi viljapeltojen täsmälannoituksessa.

Posted by Annu Mustonen

Uncategorized - Leave a comment

Bio-ekstasis -workshop 27.1.

Workshop päivänä saimme monipuolisen taustatietopläjäyksen kurssin aihealueeseen. Itse tutustuin skottilaisen Ian L. McHargin jo 60-luvulla kirjoitettuun ”Design with nature” -kirjaan, joka on aikansa merkittävä ja edelleen ajankohtainen maisemasuunnittelun tekninen kirja. Kirjassa painotetaan ekologisten periaatteiden merkityksestä aluesuunnittelussa. Kirjassa esiteltävät suunnitelmat perustuvat aina luonnollisiin prosesseihin ja sen mukaan perusteellisen luonnontieteellisen analyysin pohjalta tehty suunnitelma on luonnostaan myös esteettisesti kaunis kokonaisuus. Hänen mukaan luonto on ainoa käyttökelpoinen referenssikohde maisema-arkkitehtuurissa. ”Luonnonsuunnittelulla” McHarg tarkoittaa, että tapa, jolla me hallitsemme ja muokkaamme maata, on paras, kun se suunnitellaan ottamaan huolellisesti huomioon sekä ekologia että maiseman luonne. Myös muissa teoreettisissa klassikkoteoksissa kannustettiin poikkitieteellisyyteen. Teosten keskeisiä teemoja oli ekologia, toiminta luonnon ehdoilla, ekotekniikka ja posthumanismi. Louis G. Le Roy: Natur ausschalten, Natur einschalten (1973) pääajatus on “Ihmisen pitäisi sallia luontainen kasvu ja rajoittaa oma osuutensa minimiin. Luonto pitää itse huolen itsestään”. Tuoreemmassa teoksessa (Gilles Clément & Philippe Rahm: Environ(ne)ment (2006)) Clémentin tavoitteena on luoda uudenlaista luontoa, jossa luonto toimii itsenäisesti ja ihminen/puutarhuritoimii vain tarkkailijana. Biodiversiteettiä voidaan hoitaa mahdollisimmanvähillä interventioilla ja ihmisen tarkoituksena on korkeintaan avustaa luonnon toimintaa. Kirjassa tuodaan esille ajatus uudenlaisesta estetiikasta, joka pohjautuu rikkaaseen biodiversiteettiin ja ekosyteemien tutkimisesta saatuun tietoon ja mm.  joutomaiden potentiaalia arvokkaina biodiversiteetin turvapaikkoina.

Päivän aikana kuulimme mielenkiintoista tietoa ekologisista interventioista, biotekniikasta, biomimiikasta sekä näitä hyödyntävästä taiteesta ja suunnittelusta. Biomimiikka on tieteenala joka matkii luonnossa esiintyviä mekanismeja ja prosesseja. Muun muassa tarranauhan on keksitty tutkimalla takiaisia ja heijastin tutkimalla kissan silmiä. Ekologinen interventio tarkoittaa projektia tai ”väliintuloa” jolla pyritään vaikuttamaan suunnittelualueen ekologiaan positiivisella tavalla.

Päivä oli antoisa ja ajatuksia herättävä. Tämä auttoi oman kurssityön aiheen rajaamisessa ja suunnittelussa.

Posted by Annu Mustonen

Uncategorized - Leave a comment

Luonnonhoitoa ja interventioekologiaa 20.1.

Intensiivipäivä 1 tarjosi meille monipuolisen otannan asiantuntijaluentoja luonnon hoidosta ja ekologiasta. Suomen Ympäristökeskuksen (SYKE) tutkija Terhi Ryttäri puhui meille luonnon monimuotoisuudelle aiheutuvien haittojen lieventämisestä rakennetussa ympäristössä. Väitöskirjatutkija Anna-Kaisa Tupala kertoi ekologisista interventioista, Metsähallituksen luontopalveluissa sisävesien suojelusta vastaava Jari Ilmonen kosteikoista ja ympäristöpolitiikan tutkija Jere Nieminen kokeellisesta luonnonsuojelusta. Poimin luennoilta tärkeimpiä asioita itselleni muistiin.

Lajien häviäminen on suurta ja ihmisen kannalta ekosysteemipalvelut heikkenevät. Syitä ovat mm. tehomaatalous ja intensiivinen maankäyttö: rakentaminen, metsien käyttö, kosteikkojen kuivattaminen ja vesien saastuminen. Perinnebiotoopit ja metsät ovat erityisen uhanalaisia. Ympäristöhallinnon verkkosivuilta löytyvän diagrammi osoittaakin sen selvästi.

Luontotyyppien jakautuminen Suomessa. Lähde: https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Luontotyypit/Luontotyyppien_uhanalaisuus/Luontotyyppien_uhanalaisuus_2018

Uhkatekijöinä ovat metsätalous, lahopuun vähyys sekä vanhojen ja kookkaiden puiden vähyys, avoimien ympäristöjen umpeenkasvu ja rakentaminen.

Mutta miten voisi vähentää näitä haittoja rakennetussa ympäristössä? Ainakin vanhoja puita säästämällä ja niiden elinikää pidentämällä hyvällä hoidolla. Lahopuuaidat, lahopuuinstallaatiot ja lahopuutarhat ovat myös hyviä keinoja. Lajistollisesti monimuotoisten alueiden säästäminen (ratavarret, pientareet).

Terhi vinkkasi, että vanhojen soranottopaikkojen maisemoinnin yhteydessä voidaan perustaa paahdeympäristöjä ja näin lisätä luonnon monimuotoisuutta. Paahdeympäristön luomisessa tärkeää on rinteen muotoilu, multaa ja lannoitteita ei lisätä, alkuperistä pintamaata levitetään laikuittain. Kasvillisuus kylvetään harkiten ja mahdollisesti tehdään paahdekasvien siirtoistutuksia tai kylvöjä.

Terhin mukaan luonnon monimuotoisuuden parantamisen suhteen tieympäristössä on valtava potentiaali. Hän mainitsi esimerkkinä Arolammin 3-tien liittymän Riihimäellä.

Anna-Kaisa ehdotti luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi selkeitä viheralueita, alueiden kytkeytyneisyyttä, kasviryhmien/puiden niputusta ja laikkuisuutta, kotiniittyjä ja puurakentamista. Tärkeää olisi myös muuttaa esteettisyyskäsitystä.

Jari Ilmonen opetti että kosteikkoja ovat kaikki märät elinympäristöt soista mataliin merialueisiin. Näihin kuuluu myös rakennetut ympäristöt, esimerkiksi riisipellot. Ramsarin kosteikkosopimus on vanhin kansainvälinen ympäristösopimus, jonka tavoitteena on kosteikkojen suojelu. Kosteikkojen hyväksi tehdään paljon. Suojelualueilla tehdään ennallistamista, esimerkiksi soiden, lituvesien ja pienvesien parissa.

Päivän päätteeksi Jere Nieminen piti luennon kokeellisesta luonnonsuojelusta ja kertoi perustamansa yhdistyksen Villi vyöhyke ry:n toiminnasta. Heidän toiminnassaan pidin mielenkiintoisimpana ahkeraa työskentelyä sissiniittyjen parissa, joita he ovat saaneet aikaiseksi jo 50-100 kpl. Kirjoitin muistiin kasveja, joita he ovat käyttäneet niityissään: peurankello, ketoneilikka, neidonkieli, masmalo ja mäkitervakko. Näille riittää kasvualustaksi sora tai hiekka.

Posted by Annu Mustonen

Uncategorized - Leave a comment

Kiasman Yhteiseloa -näyttely

Tutustuin Kiasman Yhteiseloa -näyttelyyn. Ajatuksenani oli hakea inspiraatiota ja monipuolistaa näkemystäni luonnon ja ihmisen yhteydestä. Näyttely oli varsin mielenkiintoinen ja teeman ympärille oli koostettu paljon erilaisia ja mielenkiintoisia teoksia. Joukossa oli myös vanhempia töitä, esimerkiksi Outi Heiskasen taideteos kuolemasta ”Kesäyö, teltta” vuodelta 1986.

Kesäyö, teltta / Outi Heiskanen (1986)

Näyttelyn teokset pohtivat ihmisen ja ympäristön suhdetta. Esittelytekstin mukaan ympäristökysymykset, luonto, ihmisen sekä muiden elollisten rinnakkaiselo ovat kiinnostaneet taiteilijoita jo pitkään, mutta erityisesti 2000-luvulla.

Parhaiten mieleeni jäivät saamelaisuuteen tai Pohjois-Suomeen tavalla tai toisella liittyvät teokset. Saamelaisten tavassa elää ja asua luonnon ehdoilla on jotain erityistä ja minua puhuttelevaa. Ajattelen, että heiltä voimme oppia paljon luonnon kunnioittamisesta ja luonnon kanssa symbioosissa asumisesta.

Outi Pieskin ”Meidän maa” (2016) on kaunis installaatio ja tulkinta pohjoisen Suomen tunturimaisemasta.

Meidä maa /Outi Pieski (2016)

Paavo Halosen ”Rättiläisen reki” -teoksessa (2014) on kaksi yhteen sulautunutta joutsenta vetämässä shamaanihahmon (rättiläisen) rekeä.

Rättiläisen reki / Paavo Halonen (2014)

Visuaalisesti kaunein teos oli mielestäni Marja Helanderin videoteos. Siinä kaksi ballerinaa tanssii Lapin maisemissa valkoisine tutuineen. Asut vaihtuvat yllättäen saamenpuvuiksi ja ympäristö Lapin luonnosta eduskuntatalon portaiksi. Teos käsittelee perinteisen saamelaisen elämäntavan ja modernin yhteiskunnan välistä ristiriitaa kauniilla tavalla. Tärkeän huomion saavat myös kysymykset maankäyttöoikeudesta, kulutuksesta ja luonnon arvostuksesta. Teoksen pääosassa ovat saamelaiset kaksoset, Birgit ja Katja Haarla, jotka opiskelevat tanssia ja ovat tehneet teoksen koreografian itse. Lyhytelokuvassa näkyy upeita maisemia Inarista ja Utsjoelta sekä Helsingistä.

Videoteos / Marja Helander (2018)

Mieleen jäi myös teos vieraslajeista. Siinä oli kuvattu 26 eri kasvia, jotka ovat aikoinaan Suomeen tulleita vieraslajeja ympäri maailmaa. Teokseen kuului maailmankartta, johon oli merkitty kasvien alkuperät ympäri maailmaa. Teoksen teki erityisen kiinnostavaksi äänitallenteet, jotka oli tehty kyseisistä kasveista tallentamalla. Niiden sähkökentän vaihtelua oli muunnettu ihmiskorvan kuultavaksi ja työstetty ääniteokseksi. Teos laittoi pohtimaan keskustelua vieraslajeista. Termi on mielestäni negatiivissävytteinen ja ennakkoluuloinen. Esimerkiksi Amerikasta Suomeen saapunut peruna on kasvattanut hyvinvointiamme huomattavasti ja on jo tärkeä osa kansallista identiteettiämme ja perinneruokakulttuuria.

Ymmärrän toki että negatiivinen sävy vieraslajeista liittyy yleensä haitallisiin vieraslajeihin, jotka valtaavat alueita muilta lajeilta. Alueen lajisto yksipuolistuu ja tämä on luonnon monimuotoisuudelle suuri uhka.

Posted by Annu Mustonen

Uncategorized - Leave a comment

Johdantoluento 13.1.

13.1. Johdantoluento / Jyrki Sinkkilä

Kurssin ensimmäisellä luennolla meitä johdateltiin todella mielenkiintoiseen aihepiiriin aina Emilio Ambaszin upeita arkkitehtuurikohteita myöten. Päivän aikana tuli selväksi että aihe ”Lisätty luonto” on monella tapaa erittäin ristiriitainen. Mikä on oikeasti luontoa? Ja miksi sitä pitäisi lisätä? Varmasti yksi suurin syy tälle on hiilidioksidin sitominen, mutta myös ilman puhdistaminen saasteista ja eliölajien hyvien kasvuolosuhteiden lisääminen. Hyönteisten väheneminen maapallolla on hurjan suurta ja tämä tulee vaikuttamaan koko ekosysteemiin jos asialle ei tehdä mitään. Vihreän ja luonnon lisääminen lisäävät tavallaan myös ihmisten hyvinvointia. Tutkimuksien mukaan metsässä oleskelu rauhoittaa ja alentaa verenpainetta, niin aikuisilla kuin lapsillakin. Näiden tutkimuksien innoittamalla Suomessa toimii mm. metsäeskareita ja -päiväkoteja, joista on saatu hyviä kokemuksia ja tuloksia.

Mutta minne luontoa tulisi lisätä? Tehokkaimmin sitä lisättäisiin sellaisille alueille missä sitä ei ole lainkaan, esimerkiksi talojen katoille ja asfalttikentille. Mutta voivatko vihreän lisäämisen keinot olla joskus kyseenalaisia? Kuluttaako vihreän rakentaminen tällaiselle alueelle enemmän kuin hyötyjä saadaan? Toivon kurssilta keskustelua siitä, voiko luonnon lisääminen voi olla joskus haitallista?

Joka tapauksessa luonnon lisääminen maailmaan on perusteltua, sillä luonnolla itsessään on jo itseisarvo. Olen innoissani kurssista ja odotan vastausta kysymykseen ”mitä kaikkea luonnon lisääminen voi olla”.

Posted by Annu Mustonen

Uncategorized - Leave a comment

Hello world!

Welcome to Aalto. This is your first post. Edit or delete it, then start blogging!

Posted by Annu Mustonen

Uncategorized - 1 Comment