Intensiivipäivä 1 tarjosi meille monipuolisen otannan asiantuntijaluentoja luonnon hoidosta ja ekologiasta. Suomen Ympäristökeskuksen (SYKE) tutkija Terhi Ryttäri puhui meille luonnon monimuotoisuudelle aiheutuvien haittojen lieventämisestä rakennetussa ympäristössä. Väitöskirjatutkija Anna-Kaisa Tupala kertoi ekologisista interventioista, Metsähallituksen luontopalveluissa sisävesien suojelusta vastaava Jari Ilmonen kosteikoista ja ympäristöpolitiikan tutkija Jere Nieminen kokeellisesta luonnonsuojelusta. Poimin luennoilta tärkeimpiä asioita itselleni muistiin.
Lajien häviäminen on suurta ja ihmisen kannalta ekosysteemipalvelut heikkenevät. Syitä ovat mm. tehomaatalous ja intensiivinen maankäyttö: rakentaminen, metsien käyttö, kosteikkojen kuivattaminen ja vesien saastuminen. Perinnebiotoopit ja metsät ovat erityisen uhanalaisia. Ympäristöhallinnon verkkosivuilta löytyvän diagrammi osoittaakin sen selvästi.
Luontotyyppien jakautuminen Suomessa. Lähde: https://www.ymparisto.fi/fi-FI/Luonto/Luontotyypit/Luontotyyppien_uhanalaisuus/Luontotyyppien_uhanalaisuus_2018
Uhkatekijöinä ovat metsätalous, lahopuun vähyys sekä vanhojen ja kookkaiden puiden vähyys, avoimien ympäristöjen umpeenkasvu ja rakentaminen.
Mutta miten voisi vähentää näitä haittoja rakennetussa ympäristössä? Ainakin vanhoja puita säästämällä ja niiden elinikää pidentämällä hyvällä hoidolla. Lahopuuaidat, lahopuuinstallaatiot ja lahopuutarhat ovat myös hyviä keinoja. Lajistollisesti monimuotoisten alueiden säästäminen (ratavarret, pientareet).
Terhi vinkkasi, että vanhojen soranottopaikkojen maisemoinnin yhteydessä voidaan perustaa paahdeympäristöjä ja näin lisätä luonnon monimuotoisuutta. Paahdeympäristön luomisessa tärkeää on rinteen muotoilu, multaa ja lannoitteita ei lisätä, alkuperistä pintamaata levitetään laikuittain. Kasvillisuus kylvetään harkiten ja mahdollisesti tehdään paahdekasvien siirtoistutuksia tai kylvöjä.
Terhin mukaan luonnon monimuotoisuuden parantamisen suhteen tieympäristössä on valtava potentiaali. Hän mainitsi esimerkkinä Arolammin 3-tien liittymän Riihimäellä.
Anna-Kaisa ehdotti luonnon monimuotoisuuden lisäämiseksi selkeitä viheralueita, alueiden kytkeytyneisyyttä, kasviryhmien/puiden niputusta ja laikkuisuutta, kotiniittyjä ja puurakentamista. Tärkeää olisi myös muuttaa esteettisyyskäsitystä.
Jari Ilmonen opetti että kosteikkoja ovat kaikki märät elinympäristöt soista mataliin merialueisiin. Näihin kuuluu myös rakennetut ympäristöt, esimerkiksi riisipellot. Ramsarin kosteikkosopimus on vanhin kansainvälinen ympäristösopimus, jonka tavoitteena on kosteikkojen suojelu. Kosteikkojen hyväksi tehdään paljon. Suojelualueilla tehdään ennallistamista, esimerkiksi soiden, lituvesien ja pienvesien parissa.
Päivän päätteeksi Jere Nieminen piti luennon kokeellisesta luonnonsuojelusta ja kertoi perustamansa yhdistyksen Villi vyöhyke ry:n toiminnasta. Heidän toiminnassaan pidin mielenkiintoisimpana ahkeraa työskentelyä sissiniittyjen parissa, joita he ovat saaneet aikaiseksi jo 50-100 kpl. Kirjoitin muistiin kasveja, joita he ovat käyttäneet niityissään: peurankello, ketoneilikka, neidonkieli, masmalo ja mäkitervakko. Näille riittää kasvualustaksi sora tai hiekka.
