Loppureflektio: kierros kaksi – ympyrä sulkeutuu

Ensiksi on sanottava, että tämä kurssi oli sukellus syvälle. Olen kirjoittanut paljon tekstiä tämän blogipostauksen pohjaksi. Osan niistä julkaisin edellisessä postauksessa. Jokaiseen asiaan tuntuu olevan ihan liikaa sanottavaa. Kuten edellisessäkin tekstissä totesin, kurssi on ollut pitkä, intensiivinen, syvällinen ja henkilökohtainen prosessi. Uskomatonta, että sitä kesti vain neljä kuukautta! Tätä reflektointia kirjoittaessani sain aluksi aikaan vain kappaletolkulla oman työni yksityiskohtia puolustelevaa, vaikkakin analyyttistä ja kriittistä tekstiä. Vasta sitten pystyin katselemaan kurssia hieman kauempaa.

Kirjoitin työohjelmani oppimistavoitteisiin, että ”työn yhteydessä tavoitteenani on oppia maisema-arkkitehtonista ilmaisua ja suunnitelman visuaalista kommunikointia”. Molemmat taidot kehittyivät.

Maisema-arkkitehtonisen ilmaisun opettelu oli monipuolinen kokemus. Siihen auttoi se, että heti alusta asti tuotin jotakin visuaalista piirtäen. Tuntui hurjalta, kuinka alussa vähän irralliselta tuntuvat hiilipiirtämiseni, askarteluni ja valokuvakimarani lopulta auttoivat minua eteenpäin suunnitelmassa. Maisema-arkkitehtoniseen ilmaisuun liittyen olin kirjoittanut ”Ajatuksenani on, että tapahtumaan liittyviä tunteita ilmaistaan erityisesti kasvillisuuden avulla.” Niin sitten tein. Olin alunperin ajatellut käyttäväni perennoja, erityisesti heinäperennaa sen lohdullisen surumielisyyden ja keveyden takia. Myös erilaiset symboliset kasvit olivat mielessä. Kävin lisäksi läpi metsäpuiden erikoismuotoja, joilla olisin tehnyt paikasta erityisen. Lopulta päädyin käyttämään vain paikalla jo kasvavia kasveja paikalle luontevilla tavoilla. Sain kokonaisuuteen mielestäni paljon tunteita ilmaisevaa ja herättelevää ainesta.

Erityisen paljon aikaa käytin suunnitelmieni visuaaliseen kommunikointiin, joka opintojeni alkuvaiheessa jäi vähemmälle huomiolle. Työstin loppuesitykseen huolella pohjakuvat, leikkaukset, näkymäkuvat ja muun materiaalin ilmeeltään yhteneväksi tummanpuhuvaksi tarinaksi. Kuten töiden moninaisesta valikoimasta on huomattavissa, visualisointeja voi tehdä todella monilla eri tekniikoilla ja todella erilaisilla aikaresursseilla. Itsekin yhdistelin eri tekniikoita: käsin piirtämistä, valokuvaamista ja kuvanmuokkausta. Näkymäkuviin valitsemani fotorealistisen esitystavan yksi haaste on sen viemä aika. Osaan listata paljon parannettavaa visualisoinneissani samalla, kun käytin niiden tekoon jopa yli viisi tuntia kuvaa kohti. Esitystapa onkin syytä valita viisaasti. Jonkinlaiseen fotorealismiin pyrkivä esitys voi olla vakuuttava asiakkaalle, mutta raskas tapa työstää suunnitelmaa etenkin kun kasvillisuutta kuvataan oksan tarkkuudella. Jos tarkoitus on työstää epätyypillistä ja hienovaraista valaistusta, on tämä minusta hyvä tapa siihen. Aikaa vain pitää jäädä sen virittämiseen. Olen kuitenkin tyytyväinen näihin siihen nähden, etten ennen ole koskaan aiemmin tehnyt kuvanmuokkauksia valaistuksen esittämiseksi. Samalla kehitin omia keinojani valaistuksen suunnitteluun. Niistä on varmasti hyötyä jatkossa.

Seuravana työohjelmassani luki, että ”haluan myös kokemuksen siitä, kuinka haastavaan teemaan löydetään sopiva käsittelytapa ja se artikuloidaan maisema-arkkitehtuuriksi”. Tämä toteutui. Olen varma, että uuteen aiheeseen tarttumiseen olisi nyt paremmat eväät, kuin aiemmin. Olen taas enemmän sinut sen kanssa, etten pysty täysin näkemään prosessin loppuun asti, mutta aihetta työstämällä kaikki lopulta selviää ja asettuu paikoilleen. Käytän entistä luontevammin keinovalikoimaani, josta löytyy esimerkiksi erilaisia tapoja hakea tietoa, skissailu, mittatarkka piirtäminen, mallintaminen, valokuvaus ja kuvanmuokkaus. Uutta minulle tällä kurssilla oli valaistuksen työstämisen lisäksi aiheen irrationaalinen työstäminen. Siis se, että aiheen työstö taiteellisin keinoin ilman tarkkaa tavoitetta vie myös työtä eteenpäin. Kaikki kurssilla työstivät aihetta hieman eri tavoilla. Kirjoitimme, piirsimme, muovasimme, maalasimme, valokuvasimme, teimme kenttätyötä. Oli erityisen avartavaa nähdä kaikki erilaiset prosessit ja kuinka eri ihmiset päätyivät lopputulokseensa hyvin erilaisen polun kautta. Samalla tuli toteutettua tavoitteeni, jonka ilmaisin näin: ” Suunnittelun lisäksi haluan vahvistaa ymmärrystäni suunnitteluprosessista, jotta voin puhua ja kirjoittaa siitä”. Minusta alalla käytävä keskustelu on tärkeää, ja siihen osallistumiseksi on hyvä ymmärtää suunnittelua luovana prosessina. Suoraan kokemuksesta saatavaa tietoa eli niin sanottua perstuntumaa ei voi korvata.

Oppimistavoitteistani ei toteutunut kohta: ”Mikäli se lopulta työhön sopii, opettelen 3D-mallintamaan keskeiset osat Rhinoceroksella, joka on minulle uusi ohjelma. Tämä voi tarkoittaa esimerkiksi maastonmuotojen ja kasvillisuuden tilallisuuden tutkimista.” Käytin useita tunteja selvittääkseni, millä ohjelmalla ja miten minun kannattaisi 3D-mallintaa aluetta. Latasin jopa alueen 3D-korkeuskäyrät pohjaksi mallinnukselle, mutten saanut otettua niitä käyttöön. Totesin lopulta, että 3D-mallintamiseen menevä aika työskentelytavan tuomaan lisäarvoon nähden on liian suuri.

Kaikkea kurssilla opittua en osannut mainita etukäteen oppimistavoitteissa. Referenssien käyttö ja aiheen ajoittain irrationaalinenkin työstö olivat minulle uusia asioita. Tuohon taiteelliseen ja irrationaaliseen työstöön olisi voinut mennä vielä paljon syvemmällekin, mutta tämä riitti tällä kertaa suunnitelman työstämiseksi. Vaikean aiheen käsittely tarjosi hienon kokemuksen siitä, kuinka siihenkin pystyy kun näkee vaivaa, avaa mielensä uudelle ja on itselleen rehellinen. Muiden töistä opin sen, että taustatyöhön voi käyttää eri määrän aikaa saaden lopputulokseksi hienoja asioita. Luulen että työelämässä taustatyölle ei aina anneta tarpeeksi aikaa. Kuitenkin joskus hyvin tehty taustatyö voi johtaa erittäin yksinkertaiseen ja osuvaan lopputulokseen, jonka toteuttaminen onkin paljon helpompaa ja nopeampaa kuin olisi voinut kuvitella.

Opin paljon lisää referenssien käytöstä ja sain rohkeutta käyttää niitä. Kurssilla eri töihin löytyi eri referenssejä asiatekstistä tai teknisistä oppaista musiikkiin ja runouteen. Opimme, ettei mikään synny tyhjästä ja työstöön liittyy aina myös muiden töistä oppiminen. Eri taiteilijoiden töihin tutustuminen oli hienoa. Jatkossakin tulisi muistaa, ettei maisema-arkkitehtuuri ole yksinäinen saareke, vaan samaa aihetta käsitellään monella eri taholla monilla eri tavoilla. Ymmärsin lisää taiteen lähestymistavasta ja siitä, miten tärkeä se on. Olisi hienoa, että jatkossakin, vaikkapa vanhuksien ympäristöä suunniteltaessa, ei mentäisi ensimmäisenä RT-kortistoon, vaan vaikkapa lukemaan vanhenemista käsittelevää kaunokirjallisuutta. RT-kortisto ei koskaan voi kertoa vanhuudesta sitä, mitä taiteen avulla voi kokea.

Tämän kokemuksen pohjalta lähestyisin uutta ja vierasta aihetta seuraavalla tavalla:

  • Hankkisin aiheeseen liittyvän tieteellisen tietopohjan
  • Aloittaisin kenttätyön heti alussa ja kävisin kohteessa useita kertoja eri aikoina
  • Eläytyisin aiheeseen henkilökohtaisesti eri taiteen muotojen kautta: kirjallisuus, elokuvat, musiikki, kuvataide… mutta myös itse tekemällä: jopa fyysinen performatiivinen työstö voi joskus olla juuri mitä tarvitaan
  • Ottaisin selvää siitä, mitä tähän aiheeseen liittyen yleensä on suunniteltu ja miksi
  • Etsisin erilaisia referenssejä aiheesta riippuen, sekä suoria että epäsuoria
  • Selvitysvaiheen ajan tekisin henkilökohtaisia muistiinpanoja piirtämällä ja kirjoittamalla, mikä luo henkilökohtaista suhdettani asiaan
  • Omaa ajattelua vie olennaisesti eteenpäin myös keskusteleminen työn aiheista muiden ihmisten kanssa, heidän ei tarvitse aina olla itse suunnittelijoita
  • Työstäisin asiaa aiheesta riippuen sekä konkreettisilla suunnitelmaluonnoksilla että epäkonkreettisin taiteellisin keinoin: keinot kyllä löytyvät aiheeseen heittäytymällä
  • On tärkeää siirtyä ajoissa konkretiaan ja realistiseen mittamaailmaan
  • Lopputuotteen materiaalien työstäminen tulee aloittaa melko aikaisessa vaiheessa, jolloin myös suunnitelma etenee sen varrella ja iteraatioita on mahdollista tehdä
  • Esitystilanne on hyvä harjoitella etukäteen, jotta olennaiset asiat tulevat varmasti sanottua, aikataulussa pysytään ja jännitys pysyy kurissa

Kaikissa prosessin vaiheissa tulee huomioida käytössä olevat aikaresurssit. Välttämättä näin syvälliselle prosessille ei aina ole aikaa, mutta tässä on hyvät lähtökohdat.

Työohjelma toteutui hyvin, vaikka kävinkin puolivälistä osa-aikaisissa töissä. Voisin jopa sanoa, että suunnitelma toteutui yllättävän tarkasti. Työtunnit eivät jakautuneet aivan niin, kuten työohjelmassa, mutta suunta oli oikea. En pitänyt tarkkaa kirjaa, mutta laskin viikoittain, pääsenkö tuntitavoitteeseeni. Jossain vaiheessa unohdin että tavoite oli 18 tuntia 20:n tunnin sijaan. Viimeisinä viikkoina tein viikkotavoitteideni yli. Tein lopulta pikemminkin 20 h /vko, mistä lähes kaikki oli oikeasti intensiivistä työskentelyä.

Loppumateriaali toteutui osittain siten, kuin olin suunnitellut. Ensinnäkään materiaali ei ollut juuri niissä mittakaavoissa, kuin alunperin olin kirjoittanut. Vaikka 3D-malli jäi pois, tuotin lopulta paljon enemmän materiaalia kuin olin suunnitellut. Hoitosuunnitelma, metsän kasvua kuvaava leikkaussarja, näkymäkuvien määrä ja esitelmän johdatus aiheeseen tulivat myöhemmin, koska niihin jäi aikaa. Olin itse asiassa aika ahkera.

Voin rehellisesti sanoa, että yritin parhaani, tein paljon töitä, opin paljon ja tämä oli minulta tässä kohtaa paras mahdollinen suoritus. Olen tyytyväinen. Oppiminen on parhaillaan juuri näin avartava, ilahduttava, antoisa kokemus – raskaasta aiheesta huolimatta. Kiitos kurssista kaikille mukana olleille!

Posted by Säde

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *