Hautapaikka löytyi

Nyt tiedän vihdoin, missä joukkohauta sijaitsee. Se on siellä, missä sen voi epäilläkin olevan eli nykyisen muistomerkin alla. Hauta on aidattu jo ennen muistomerkin muistokiven pystytystä.  Löysin tiedon Sture Lindholmin kirjasta ”Vankileirihelvetti Dragsvik”. Luulen, että kiviset nurkkapylväät voisivat olla siltä ajalta. Varmaankin pensasaitojen rajaama alue on juuri sitä. Rajatulla alueella kasvaa koivuja.

Jyrkin kanssa juuri olikin puhetta siitä, kuinka ne ovat elämän symboleita. Yritin tätä kirjoittaessa spontaanisti etsiä netistä tietoa kasvien symboliikasta ja tähän asti olen lähinnä löytänyt horoskooppeihin verrattavia huuhaasivustoja. Täytyypä etsiä vähän luotettavampaa tietoa.

Hautapaikan sijainti merkitsee kuitenkin sitä, että mäntykankaalla ei ole ainakaan siihen liittyvää erikseen korostettavaa kohtaa, josta voisi suunnittelussa lähteä liikkeelle. Toisaalta se voi tarkoittaa jotakin suhteessa reittiin ja sen varrelle rakennettavaan tunnelmaan. Etsiessäni taidereferenssejä löysin maininnan runokirjasta ”Tulin tumman metsän läpi”. Mielessäni heräsi heti mielikuvia siitä, millainen olisi tuo tumma metsä. Kuulostaa kuusilta, ja tällainen tumma osuus voisikin hyvin olla osa joukkohaudankin äärellä käväisevästä reitistä.

Todo:
– Kasvisymboliikkaa
– Reitin linjausta
– Tunnelmaa

Posted by Säde

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *