Haavat maisemassa

Saksalaisessa maisema-arkkitehtuurijulkaisussa Garten und Landschaft numerossa 9/2017 käsitellään muistamista maisemassa. Eräs kirjoitus esitteli Norjaan Utøyan saarelle suunniteltua veistoksellista interventiota, jonka tarkoitus oli kunnioittaa vuoden 2011 surman uhreja. Suunnitelmien mukaan saaren poikki tehtäisiin leveä railo, joka katkaisisi saaren kahtia ja näkyisi myös kauempaa maisemasta. Lautta toisi paikalle ihmisiä, jotka saapuisivat kunnioittamaan hirmuteon uhrien muistoa. Ele olisi hyvin voimakas, ja mielessä se vertautuu välittömästi teon jättämiin haavoihin. Ehdotuksen herättämässä keskustelussa pohditaan kuitenkin sitä, halutaanko maiseman muistuttavan paikallisia asukkaita hirveästä teosta joka päivä. Onko esitetty teos jopa liiankin voimakas paikkaansa? Kauas merimaisemassa näkyvä viilto saaren poikki ei sallisi ajan tuomaa lempeää unohdusta. Graniittimuurein vahvistettu haava saaren lihassa jäisi ikuisesti auki.

Tänä syksynä Erityisympäristöjen suunnittelu -studiossa aiheena ovat paikat ja maisemat, jotka liittyvät vuoden 1918 dramaattisiin, traagisiin ja traumaattisiin tapahtumiin. Tuon vuoden yhteydessä puhutaan usein kuiluista ja railoista, jotka repesivät suomalaisen yhteiskunnan sisällä sekä niiden jättämistä syvistä haavoista. Muistot vuodesta 1918 Suomessa ovat monella tapaa kompleksisemmat kuin muistot vuodesta 2011 Norjassa. Utøyan saaren tapahtumissa oli yksi syyllinen ja monta uhria. Sen muistamisessa ei tarvitse kiistellä siitä, kuka oli oikeassa tai kuka kärsi eniten. Kaikki käsittävät sen tekona, jolle ei ole oikeutusta. Suomessa vuoden 1918 repimä railo aukesi myös syvälle yhteiskuntaan.

Kuinka sitten Suomessa tulisi muistaa vuotta 1918? Kiveen hakattu yhteiskunnan kahtiajakautumista esittävä kuilu tuntuisi epäinhimilliseltä tavalta muistella vuotta, jonka jälkeinen eheytyminen on ollut niin pitkä tie. Toisaalta olisi typerää kiistää kaikkea sitä kärsimystä ja julmuutta, jota tapahtui sodan aikana ja sen jälkeen. Mikä siis on oikeanlainen asuinsija vuoden 2018 jättämille muistoille? Kenties ei mitään näin osoittelevaa. Kenties kerrankin vain surua ilman valkoisia ja punaisia kukkia. Luennolla esiteltiin seuraava lainaus Heidi Köngäksen kirjasta Sandra.

”Miksei voisi olla vain yhteistä, vedenväristä surua, surua siitä, että niin kävi, ettei osattu elää ja sopia, vaan piti taistella ja jättää valkoiselle hangelle punaiset jäljet?”

***

Tämän kurssin osaamistavoitteiden ensimmäisen kohdan mukaan perehdymme erityistä asiantuntemusta vaativaan suunnittelutehtävään. Tässä kohteessa se ei niinkään sisällä erityistä vaikkapa tiettyyn ikäkauteen liittyvää mitoitusta tai ergonomiaa, kuten esimerkiksi leikkipaikoilla tai vanhustentalon pihamaalla. Sen sijaan suunnitelmalle syntyy väistämättä suhde kysymykseen, kuinka vuosi 1918 tulisi muistaa. Siinä erityisosaamisena vaaditaan tietoa vuodesta 1918, mutta se on vain alku. Maisema-arkkitehtonisena työnä suunnitelma myös liittyy eri aikakausina suunniteltujen muistomerkkien sarjaan. Aihe käsittelee yhtäältä kuolemaa ja vertautuu siten hautausmaihin, mutta myös minkä tahansa muun taiteenlajin teokseen, jonka kanssa se jakaa teemoja. Aivan kaiken taiteen tunteminen ei tietenkään ole mahdollista, mutta aivan keskeisiin teoksiin perehtyminen ainakin ehkäisee virheellisten viestien lähettämisen. Osaamistavoitteiden seuraavassa kohdassa puhutaankin aihepiiriin liittyvän taustatiedon hankkimisesta, mitä muun muassa tämä juurikin on. Yleiseen teemaan tutustumisen ohella tarvitaan tietysti monenlaista paikkasidonnaista tietoa suunnittelukohteesta jo siksikin, että suunnittelua voidaan ylipäänsä tehdä.

Meidän tulisi tämän jälkeen osata laatia yleis- ja osasuunnitelmia ja selvityksiä. Niitä onkin kandivaiheessa jo harjoiteltu, mutta tällä kertaa taitoja viedään pidemmälle. En osaa oikein erotella tätä kohtaa. Yleis- ja osasuunnitelmiin liittyy omat vaatimuksensa, jotka täytyy täyttää. Matka ideoiden halki valmiiseen suunnitelmaan on varmasti se haastavin osuus. Vaikka olisin pitkällisen perehtymisen kautta luonut sofistikoituneen suhteen vuoden 1918 tapahtumiin ja paikkoihin, ei minulla vielä olisi minkäänlaista suunnitelmaa. Valmis suunnitelma ei välttämättä tarkoita omien ajatusteni ja tunteideni artikuloitumista maisema-arkkitehtonisiksi elementeiksi, vaan sen tulee tarjota tilaa ja kiinnittymiskohtia vaikeiden muistojen tapahtumapaikoissa vieraileville. Oma tulkinta on silti väistämättä läsnä. Samaan aikaan jokainen kohta suunnitelmasta tulee olla määritelty. Aiemmista suunnittelutehtävistä tunnenkin, miten loputtomalta voi tuntua, että todella jokaisessa suunnitelman kohdassa on jokin materiaali ja jokin toteutustapa. Näiden lukuisten pienten päätösten tekeminen siten, että kokonaisuudessa vielä säilyy paikan tarina, on aivan todella haastavaa.

Kurssin jälkeen on lisäksi tavoitteena, että opiskelija kokee vaativan suunnittelutehtävän positiivisena haasteena, joka vaatii henkilökohtaista paneutumista. Tältä se minusta ainakin tällä hetkellä tuntuu ja toivottavasti näin on vielä kurssin jälkeenkin. Pidän mahdollisena, että kurssin aikana ilmenee muitakin tunteita. Usein haasteisiin tarttuminen tuntuu positiiviselta silloin, kun aiheesta voi oppia jotakin itseä eteenpäin vievää ja takataskussa on jo riittävä määrä taitoja alkuun pääsemiseksi. Tämän kurssin jälkeen on varmasti varmempi olo lähteä suunnittelemaan ja perehtymään aiheisiin, kun prosessin on jo käynyt näinkin itsenäisesti läpi. Tavoitteenani ei ole kuitenkaan vain oppia suunnittelemaan, vaan myös vahvistaa ymmärrystäni suunnitteluprosessista, jotta voin puhua ja kirjoittaa siitä.

Kurssin osaamistavoitteiden toisessa kohdassa kerrotaan, että syvennämme maisema-arkkitehtonisia suunnittelutaitojamme.

”Projektityöt perehdyttävät taiteellisesti, arkkitehtonisesti, toiminnallisesti tai teknisesti vaativien kohteiden suunnitteluun. Kurssin teemat ja aihepiirit vaihtelevat vuosittain, ne voivat vaihdella hautausmaista huvipuistojen suunnitteluun.”

Yritän hahmottaa tätä Utøyan saaren avulla. Tämän tekstin ensimmäisessä osassa pohdinkin jo oman ja Utøyan projektin taiteellista haastavuutta. Taiteellinen haaste tulee aiheen käsittelystä. Millaisia esteettisiä ärsykkeitä ja assosiaatioita vierailijalle tai paikallisille tulee tarjota? Kuinka teos laaditaan siten, että se muistaa uhreja, muttei glorifioi iskun tekijää? Arkkitehtonisesti Utøyalla on täytynyt päättää, millaisen tilan railo synnyttää. Kuinka se sijoittuu saaren profiiliin ja kuinka se näkyy kauempaa saaristomaisemassa. Siinä määritellään sen paikan raamit, jossa menneisyys koetaan. Toiminnallisestikin Utøyassa on omat haasteensa. Ihmiset täytyy tuoda saarelle lautalla jostakin kohdasta rantaa. He kulkevat saaren läpi laskevaa ramppia pitkin railon sisälle, missä he voivat lukea muistokirjoituksen. Matkan on oltava kokemuksellinen, mutta myös toimiva. Teknisesti suunnittelijan on esimerkiksi täytynyt keksiä, kuinka railon molemmin puolin leikkautuvat rannat saadaan pysymään paikallaan. Kuinka estetään, ettei maan alla kaikkialle työntyvä juuristo lopulta kaada muureja mereen? Utøyan saaren työtä ei varmasti voida aivan standardiratkaisuin toteuttaa. Vastaavia haasteita odotan myös ilmenevän nyt käsillä olevassa suunnittelutehtävässä.

Kurssin teema ja aihepiiri ei todella ole mikään huvipuisto, vaan synkkyydessään lähempänä hautausmaata. Toisaalta siihen sisältyy ripaus enemmän huvipuistoa, kuin tavallisella hautausmaalla. Suunnitelman kohdehan olisi nimittäin käytännössä niin sanottu turistikohde. Sinne tultaisiin erilaisin motiivein. Omien muistojen kanssa, mutta myös halusta kokea historiaa ja luoda suhdetta menneeseen. Kokemuksellisen paikan luomisessa piilee tietynlainen viihteellistämisen vaara. Historia on jännittävää, mutta kaikki ne kokemukset, katkeruus, vääryys, toivo, pettymykset ja erilaiset ihmiskohtalot ansaitsevat kunnioittavan tavan muistamiselle. Maisema voi kutkutella ihmisen tajuntaa niin monella eri tavalla. Juuri tämä aihe vaatii erityistä herkkyyttä. Aiheen synkkyys, kompleksisuus ja yhteiskunnalliset ulottuvuudet tekevät siitä itselleni erityisen mielenkiintoisen.

Posted by Säde

This entry was posted in Uncategorized. Bookmark the permalink.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *