‘Made in Switzerland – Swiss Landscape Architecture in the 20th Century’

Pohdintaa Udo Weilacherin kirjoituksen pohjalta

 

1) Miten seminaarialustuksissa esiintuodut näkökohdat näkyvät (tai eivät näy) Sveitsin modernin maisema-arkkitehtuurin kehityksessä?

It is interesting to note that abroad present-day Swiss landscape architecture does not have the reputation of bearing an alpine-pictorial imprint.”

Nykypäivän sveitsiläinen maisema-arkkitehtuurin ei sanota kantavan mukanaan alppi-kuvaston vaikutteita. Blau und Gelb Landschaftsarchitectenin kohteisiin tutustuttuani olen samaa mieltä Udo Weilacherin kanssa.

“– it has been international developments that have directly and indirectly exerted a lasting influence over Swiss garden and landscape design.”

Kansainväliset kehityskulut ovat muokanneet suorasti ja epäsuorasti sveitsiläistä puutarha- ja maisemasuunnittelua. Suurin käänne Sveitsin maisema-arkkitehtuurissa vaikuttaa tapahtuneen 70- ja 80-luvuilla.

20-luvun puolivälissä, ensimmäisen maailmansodan jälkeen, Sveitsissä ei lähdetty vielä täysillä abstraktin ja pelkistetyn ”arkkitehtonisen puutarhan” kehittelyyn, vaan palattiin joksikin aikaa funktionaaliseen, mutta luontoa jäljittelevään näyttämölliseen ”kotipuutarhatyyliin”. Thomas Mannin Taikavuori kuvailee ehkä juuri tällaista tilannetta, jossa Sveitsi ikään kuin kutsuu sodan murtamia eurooppalaisia virkistymään ja lepäämään tällaiseen näyttämölliseen keinotodellisuuteen. Puutarhojen ja parantoloiden roolin voi nähdä viihteellisenä, ehkä jopa kaupallisena?

Vähitellen Gustav Ammann yhdisti modernistinen ”arkkitehtoninen puutarhatyylin” ja ”kotipuutarhatyylin” ja avasi puutarhasta näkymiä ympäröivään maisemaan. Tämän voi halutessaan nähdä vertauskuvallisesti. 30-luvulla ”kotimaan tyyli” Heimatstil, vei kuitenkin erävoiton mm. natsien halveksimasta modernismista.

Toisen maailmansodan jälkeen, 40-luvun lopulla modernismi kuitenkin viimein saapui Sveitsiinkin. Siitä seurasi, että maisema-arkkitehtuurin rooli alkoi muuttua puutarhataiteesta kohti holistisempaa ympäristösuunnittelua – toisaalta modernistinen kaupunkirakenne ja sen suunnittelu vaati maisema-arkkitehtien panosta, toisaalta sveitsiläisellä puutarhataiteella oli hieman vaikeuksia omaksua modernistista ”hyvää muotoa”.

Näyttämöllinen puutarhatyyli säilyi kuitenkin Sveitsissä vahvana vielä 50-luvulle asti, jolloin se alkoi kuitenkin kohdata yhä rajumpaa kritiikkiä. Ernst Cramerin Poet’s Garden 1959 oli ensimmäisiä kansainvälisesti noteerattuja sveitsiläisiä maisema-arkkitehtuurikohteita.

60-luvulla Sveitsi kansainvälistyi, ja myös maisema-arkkitehtuuri sai enemmän vaikutteita ulkomailta kuin ennen.  Puutarha- ja maisema-arkkitehtuuri nähtiin yhä enemmän kaupunkisuunnittelun työkaluna, ja puhtaan estetiikan ja muodon arvostus väheni vuosikymmenen loppua kohti. 70-luvulla ekologia ohitti maisema-arkkitehtuurin tavoitteissa estetiikan.

80-luvulla Dieter Kienast kritisoi ”luonnonmukaisen” maisema-arkkitehtuurin keinotekoisuutta ”ekodesignia”, ja sitä, että se perustui epäaitoihin maisemakuviin. Ymmärtääkseni hän kritisoi erityisesti sitä, että ihmisen olemassaolo ja vaikutus on häivytetty näistä maisemakuvista luonnollisuuden nimissä (vaikka ne ovat ihmisten ihmisiä varten luomia), mikä tekee niistä epäaitoja ja luonnottomia. Kritiikki varmasti vahvisti jälleen modernistisempaa, pelkistetympää maisema-arkkitehtuurin tyylisuuntaa.

80-luvulla sveitsiläinen maisema-arkkitehtuuri otti postmodernistisia vaikutteita mm. Barcelonasta. 90-luvulla otettiin vaikutteita mm. Saksan jälkiteollisten alueiden uudelleentulkinnoista, kuten Duisburg-Nord, jossa alueen historia oli hienovaraisesti jätetty näkyviin. 2000-luvun puolella sveitsiläinen maisema-arkkitehtuuri on ollut pelkistettyä ja selkeää.

2) Miten Weilacherin kuvaamat kehityslinjat ilmenevät nykyhetkessä – löydätkö jatkuvuutta menneen ja esittelemäsi maisema-arkkitehdin tuotannon välillä?

Blau und Gelb Landschaftsarchitecten kohteet ovat selkeitä, pelkistettyjä ja käytännöllisiä – pääosa kohteista onkin julkisissa tiloissa, ihmisten arkiympäristössä, kuten koulunpihat ja liikennealueet. Tuntuu, että kohteet ovat tarkkaan punnittuja, erilaisista vaihtoehdoista karsittuja. Linjat ovat geometrisia. Siirtymät ovat pääosin selkeitä ja pinnat rajautuvat tarkasti. Mitä julkisempi paikka on, sen pelkistetympää on maisema-arkkitehtuuri – toisinaan voisi puhua jopa minimalismista. Käytännöllisyys ja kauneus yhdistyvät sujuvasti. Tärkeimmät materiaalit ovat betoni, kivi, vesi, puu ja kasvillisuus.

Kasvillisuus on läsnä, mutta se ei esitä luonnollista – puut on istutettu suoriin riveihin tai ruudukoihin, abstrakteihin sommitelmiin – ne ovat ensisijaisesti muodon ja värin ilmaisukeinoja, ja vasta toissijaisesti luonnon elementtejä. Joillain kasveilla on varmaan lisäksi symboliarvoja, jotka eivät aukene suomalaiselle. Kukkivia puita ja perennoja on käytetty paljon.

Yksityispihoissa on käytetty rikkaampaa kasvilajistoa kuin julkisissa tiloissa. Muutenkaan edes yksityispihoilla ei mikään viittaa kotipuutarhatyyliin.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *