Ekskursio Sveitsiin

Päivä 1. Basel ja Zürich

Heti saavuttuamme Zürichiin, jatkoimme junalla matkaa Baseliin Novartis campukselle. Kuuntelimme 30 asteen helteessä Novartiksen edustajan esittelyä kampusalueesta ja lääkefirmasta yleensä. Hikoilimme aina vain lisää, kun lääkefirman edustaja kertoi miten suurta osaa Sveitsin viennistä Novartiksen tuotteet edustavat, ja miten johonkin sveitsiläiseen yliopistoon on vihdoin saatu yksi Novartiksen ‘oma’ professori. Kävi myös selväksi, että Novartis vastaa varsin suuresta osuudesta Sveitsin verotuloja, ja siksi Sveitsin kannattaa pitää firma Baselissa. Siinä vaiheessa kun esittelijä selitti, ettei heidän yrityksensä työllistä siirtolaisia Euroopan ulkopuolelta, olimme jo aika kypsiä jatkamaan matkaa. Kampusalueelta poistuttuamme kävelimme vielä sen kyljessä virtaavan Reinin vartta kohti Baselin vanhaa kaupunkia.20170529_161410
Neue Rheinuferpromenade, jossa hienointa oli ehkä tulevaisuuden lupaus siitä, että kasvillisuus voi ajan myötä levittäytyä kalkkikivipinnoille. Ehkä prosessin lopputulos muistuttaa tätä, jonka näimme Lavauxin viinitarhoilla?20170531_115645
C
ampanula kasvaa viinitarhan pengermuurissa

Päivä 2. ETH ja Bern

Aamupäivän vietimme tutustuen omatoimisesti ETH:han ja seuraamalla kurssien loppukritiikkitilaisuuksia. Itse kritiikkitilaisuudet eivät tuntuneet merkittävästi eroavan oman laitoksemme vastaavista tilaisuuksista, mutta esitystavat erosivat. 20170530_103122Näkemäni perusteella tulkitsin, että opintojen alkupuolella ETH:ssa painottuu melko perinteinen graafinen viivapiirustus, joka opintojen edetessä vähitellen täydentyy 3D-grafiikalla. Teknistä kokeilua näyttäisi olevan opetuksen puitteissa, tai siis näyttää, että koulussa opetetaan kursseilla sisältöjen lisäksi myös erilaisia tekniikoita. Päättelin tämän siitä, että saman kurssin työt olivat keskenään hyvin samantyylisiä – kaikki oli yhtenäistä: kuvakoot, materiaalit, tekniikat ja esitystavat. Tämä näyttäisi jättävän melko vähän sijaa erilaisille kokeiluille. Ehkä Sveitsissä opetus mielletään enemmän perinteen siirtämiseksi kuin Suomessa? Ehkä tämä liittyy myös osittain siihen, että ETH:n maisema-arkkitehtuuriopetus on enemmän design- kuin planning-painotteista?20170530_103545 20170530_103326 Ihailimme havannoillisia malleja, ja sitä taitoa, jolla tekniikoita oli sovellettu tarpeen mukaan. Myös kaaviot vakuuttivat. 20170530_104859Bernissä tutustuimme mm. Bundesplatziin, joka oli hauska yhdistelmä vakavuutta ja leikkimieltä.20170530_160531Parasta kaupungissa olivat kuitenkin suuret korkeusvaihtelut ja niiden luomat mahtavat näköalat. Kaupunki on yllättävän vihreä. Silti rakennustyömaiden äänet tuntuvat kertautuvan jokilaaksossa. Kuvaavaa ympäristön hahmottamiselle oli, kun näin ja tunnistin kävelytyylistä yhden ekskuporukan jäsenen noin 500-700 metrin päässä hieman alempana olevalla sillalla.20170530_161026 20170530_161307Olimme jo aamupäivällä panneet merkille Zürichin liikennealueilla nurmen sijaan käytetyt “niityt”, ja nyt Bernissä huomasimme, että perennojen, niittykukkien ja rikkakasvien sulassa sovussa muodostamia alueita käytettiin jopa Bernin kaupungin arvoalueilla katupuiden alla. 20170530_163307Bernisches Historisches Museum oli hieno, uuden osan lasipinta heijasti hienosti itsestään vanhan osan julkisivun. Heijastus loi kokonaisuuteen symmetriaa.

Päivä 3. Lavaux ja Lausanne

Koko matkan asiapitoisin, mutta myös samalla maisemiltaan vaikuttavin päivä oli keskiviikko, jolloin vierailimme Lavaux’n viinitarhoilla. Opas oli pyynnöstämme perehtynyt sekä alueen historiaan ja luonnonoloihin että perinteiseen viininviljelyyn. Unescon maailmanperintökohde, jossa tuotetaan viiniä niin perinteisin menetelmin kuin se on mahdollista, on maisema-arkkitehtuuria hienoimmillaan. Viininviljelyssä yhdistyvät kokonaisuudeksi alueen luonnontieteelliset erityispiirteet, elinkeinot, ekologisuus, estetiikka ja taloudellisuus. Ihminen ja luonto tuntuvat elävän täällä kestävällä tavalla yhdessä. Maailmanperintökohteena Lavauxin alueen on mahdollista säilyä myös tulevaisuudessa kahden kasvavan kaupungin, Lausannen ja Montreux’n välissä.20170531_094339 Viini kasvaa vain tietyllä korkeudella, tarvitsee tiettyjä mineraaleja maaperästä ja saa tarvitsemansa valon ja lämmön kolmesta lähteestä: auringosta, Geneve-järvestä (Lac Leman) heijastumalla sekä ohuen humuskerroksen alla olevasta auringon lämmittämästä kalliosta.20170531_102253 20170531_103331 20170531_103425 Viini kasvaa melko jyrkilläkin rinteillä pengerryksen avulla. Pengerrys estää eroosiota, samoin kovia sateita varten rakennetut alaspäin viettävät kanavat. Pengerryksellä voidaan myös torjua hallaa, joka saattaa jäädä jonkun tietyn penkereen alapuolelle.20170531_104818 20170531_110903
Perinteisessä viininviljelyssä on käytetty ruusuja viinirivien päissä indikaattoreina esim. tuholaisten ja hallan varalta. Koska ruusu on viiniä herkempi esim. hallalle, sen paleltuessa viini (tai osa siitä) ehditään vielä pelastaa.20170531_114628Kierroksen lopuksi maistelimme alueen viinejä, jotka olivat aika erikoisia. Parasta oli yllättäen vahva makeahko valkoviini – punaviinit olivat ohuen läpikuultavia karmiininpunaisia, mehumaisia ja melko tanniinisia.

Päivä 4. Zermatt, Glacier Express ja Göschenen

Zermatt itsessään oli jättiläiskokoinen Levin lomakylä, mutta oli tietysti hienoa nähdä korkeiden vuorten huippuja, erityisesti tarunhohtoinen Matterhorn. Silti vielä paljon merkityksellisemmältä tuntui nähdä oikea jäätikön reuna, edes Glacier Expressin ikkunasta. 20170531_19541420170531_192230 Yksi Vispin ja Zermattin alueen luonnonvaroista on lehtikuusi. Kuvassa saha Vispissä.20170601_081125 20170601_081258 Maanvyörymä vuoren alarinteellä.20170601_101346 Lumivyöryiltä suojattu katettu tierakenne Brigin ja Andermattin välillä. Etualalla huolellisesti kasteltua maisemaniittyä. Glacier Expressin ikkunasta näimme, miten sadat sadettimet kastelivat junanvarsien alppiniittyjä aamuisin.20170601_122713 Göschenenissä kiipeilimme paikallisen matkailuyrittäjän johdolla alppipuron kivillä, jotka jäätikkö oli hionut pyöreäpintaisiksi.20170601_130205
20170601_141227 Sveitsin jokien säännöstely ja virtaaman äkilliset muutokset ovat (kylmyyden lisäksi?) syynä sveitsiläisten jokien kivisyyteen – vesi vie kaiken humuksen mennessään. Kasvit eivät pysty sopeutumaan jatkuviin, suuriin muutoksiin virtaamassa.

Päivä 5. Zürich

Aamupäivällä kävimme uimassa Zürichin läpi virtaavassa Limnat-joessa. Toisin kuin edellisenä iltana, joen päällä ei nyt lennellyt lainkaan hyönteisiä. Vesi oli kirkasta, puhtaan tuntuista ja sopivan lämmintä uimiseen. Joessa on sen verran kova virtaus, että siinä voi yrittää uida hetken vastavirtaan, ja kääntyä sen jälkeen virran vietäväksi. Uimapaikasta tuli kotoisa olo, niin rento oli tunnelma.20170602_125442 20170602_130424
MFO Park oli itselleni tärkein kohde Zürichissä. Sen mittakaava, sulautuminen naapurikortteleihin, tunnelma, tuoksut, kukat, historia ja erilaiset osittain läpinäkyvien lehvästöjen muodostamat näkymät tekivät siitä aivan erityisen oleskelupaikan.20170602_140353 Jotkut kohteet, jotka olivat näyttäneet yläviistosta otetuissa valokuvissa hyviltä, olivat paikanpäällä pettymyksiä. Miksi sveitsiläiset kastelevat kaikkialla muualla, mutta lyhyeksi leikattua avointa nurmikenttää ei ole kasteltu? Lopputulos on karrelle palanut nurmikenttä.20170602_143559Myös meillä Suomessa alkaa vähitellen olla samoja, auringon paahteen tuomia ongelmia kuin Sveitsissä jo on. Kevyet, tolppien päähän pingotettavat tekstiilit voisivat olla yksi mahdollinen ratkaisu puistoissa ja pihoissa, joihin puiden istuttaminen on hankalaa.

 

Arvio kurssista kokonaisuutena

WebOodissa mainitut kurssin viralliset osaamistavoitteet olivat:

“Opintojakson suoritettuaan opiskelija on perehtynyt mahdollisimman monipuolisesti yksittäisen kulttuurin tai historiallisen ajanjakson maiseman muodostumiseen ja siihen vaikuttaneisiin tekijöihin. Opiskelija osaa hankkia ja soveltaa luovasti luonnon, maiseman ja rakentamisen suhteita käsittelevää tietoutta eri aloilta. Kurssi antaa valmiuksia pohtia suunnittelijan toistuvasti kohtaamia kysymyksiä suunnitteluratkaisujen yleispätevyydestä, erityisyydestä ja ainutkertaisuudesta sekä kulttuurisidonnaisuudesta.”

Koen perehtyneeni monipulisesti Sveitsin alueen maiseman muodostumiseen ja siihen vaikuttaneisiin tekijöihin. Jonkin verran opin myös etsimään ja soveltamaan luonnon, maiseman ja rakentamisen suhteita käsittelevää tietoutta eri aloilta, vaikkakin saksankielen taidon puute vaikeutti tätä merkittävästi. Tietoa on kuitenkin aihealueesta riippuen saatavilla myös englanniksi. Yksi henkilökohtaisista osaamistavoitteistani kurssilla oli tiedonhaun opettelu. Koen edistyneeni siinä hieman, mutta edelleen minun on vaikea löytää juuri sitä tietoa, jota eniten kulloinkin tarvitsisin. Epäilys siitä, että jossain on alan merkkiteos, jota en ole löytänyt, kalvaa ikävästi.

Kurssi on antanut mielestäni hyvin valmiuksia pohtia kysymyksiä suunnitteluratkaisujen yleispätevyydestä, erityisyydestä ja ainutkertaisuudesta sekä kulttuurisidonnaisuudesta. Olen tehnyt tätä hyvin yksinkertaisesi vertailemalla Suomea ja Sveitsiä – mikä on samanlaista ja mikä erilaista. Yhtäläisyyksiä löytyi yllättävän paljon, mutta vastaavasti erot ovat yllättävän suuria. Teoriatasolla niiden pohtiminen on helppoa, mutta soveltaminen käytäntöön on vaikeaa. Kerta toisensa jälkeen tulen siihen lopputulokseen, että suunnittelija ei voi saada tarpeeksi tietoa ihmisistä vain lukemalla tietoa heistä. Emme voineet Ticinon jokilaakson suunnitelmaa tehdessämme luottaa siihen, että tuntisimme kyläläisten mieltymykset, arvot ja toimintatavat pelkän tilastotiedon perusteella.

Tein kurssin alussa työohjelman, jota en kuitenkaan enää päivittänyt kurssin aikana, vaikka syytä olisi ollut. Ajanhallinnan kannalta juuri se olisi ollut se asia kurssilla, johon olisi pitänyt löytää puoli tuntia aikaa käydä kunnolla läpi. Tämä on selkeästi edelleen heikko kohtani, ja sen kehittäminen vaatii erityishuomiota. Studiolaajuinen kurssisuoritukseni koostuu seuraavista osuuksista: 1. (Sveitsi – maa, maisema ja sen imago) 3. (Maisemien mosaiikki ja suojelun problematiikka – valmistuu kesän aikana!) 4. (Exploring Swissness) ja 5. (Excu).

Koen saaneeni lisää työkaluja muihin kulttuureihin tutustumiseen. Aikaisemmin olen lähestynyt uusia kulttuureja ensisijaisesti ihmisten ja kielen kautta, mutta nyt koen, että voin saada helposti tietoa muiden maiden luonnonolosuhteista, yhteiskunnallisesta todellisuudesta ja kulttuurisista erityispiirteistä. Sveitsistä on erityisen paljon tilasto- ja paikkatietoa saatavilla vaikkakin hieman sattumanvaraisilla kielillä – opinkin tällä kurssilla käyttämään Google-kääntäjää. Monista sellaisista maista, joita kutsumme kehitysmaiksi, ei ole vastaavaa tietomäärää saatavilla. Näihin maihin tutustumiseksi ottaisin varmaan aluksi yhteyttä paikallisiin yliopistoihin ja näissä maissa toimiviin kehitysyhteistyöjärjestöihin. En koe, että minulla vielä olisi kovin hyvät edellytykset tehdä suunnitelmia Suomen ulkopuolelle. Sveitsiin tutustuminen vei puoli vuotta aikaa, ja silti vasta sinne meneminen antoi kokemuksen paikasta. Ensiaskel on kuitenkin otettu – ymmärrän, että jotkut suunnitteluun liittyvät asiat ovat eri maissa samanlaisia – ja jotkut taas aivan erilaisia.

Olen tulevaisuuden suunnittelijana sitä mieltä, että kansainvälisiin ilmiöihin ja niiden taustoihin pitää tutustua, ja sen jälkeen punnita kriittisesti miten kuhunkin niistä suhtautua. Tämä ei ole nurkkapatriotismia, vaan vastuunottoa. Jos suuntauksissa on ideaa, niitä voi halutessaan soveltaa paikkaan sopivasti, mutta ensisijaisesti ajattelen, että idean pitäisi lähteä paikasta ja sen omista lähtökohdista. Jos taas kansainvälisten ilmiöiden taustalla on jotain hyvin pinnallista, niin en lähtisi toistamaan niitä. En tiedä, viitsisinkö edes tehdä niitä kriittisesti kommentoivaa suunnitelmaa – en oikein tiedä, onko reilua, että minkään kohteen olemassaolon tarkoitus olisi vain kommentoida toista kohdetta.

Geneerisistä taidoista aion kehittää argumentointitaitojani – ne ovat, ellei nyt suorastaan suunnittelijan tärkein taito, niin ainakin välttämätön. Aion myös jatkossa kehittää itselleni rutiinin katsoa suunnittelutilannetta säännöllisesti yksin omassa rauhassa sen lisäksi, että sitä käydään suunnitteluryhmässä läpi. Tämä on edellytys sille, että koen olevani tilanteen tasalla. Yritän myös jatkossa kiinnittää huomiota siihen, että voin työskennellä mahdollisimman rauhallisessa työtilassa, sillä minun on vaikea keskittyä hälinässä.

Exploring Swissness – Sveitsikokonaisuuden monitahoisin kurssi

Pia Frickerin kokoama ja vetämä monipuolinen kurssi toimi kokonaisuutena hyvin, vaikka osa-alueiden ja aikataulujen yhteensovittaminen ei aina ollut aivan mutkatonta. Osalle kurssilaisista (kuten esimerkiksi minulle) Rhinoceros-ohjelman opettelu tarkoitti väistämättä kurssiin suunnitellun työmäärän ylittymistä. Toisaalta, Rhinon opettelun teki mielekkääksi se, että sitä pystyi hyödyntämään jonkin verran kurssin harjoitustyön toteuttamisessa.

Minun ja Amandan suunnitelma-alue käsitti kokonaisen kylän alueen Ticino joen ylemmässä jokilaaksossa, ja pääajatus oli alueen kevyenliikenteen kehittäminen ja sen käyttäminen olevien alueiden yhdistämiseen. Suunnitelmassa reittiä korostettiin ja täydennettiin eri tavoin, esimerkiksi muokkaamalla jokirannan maastoa ja lisäämällä oleskeluun ja liikkumiseen tarkoitettuja arkkitehtonisia rakenteita (esim. siltoja, penkkejä ja pergoloita). Olevan maaston maastomallin hallittu muokkaaminen Rhinolla osoittautui melko hitaaksi ja hankalaksi, mutta onnistui kuitenkin. Uusien rakenteiden suunnittelu ja lisääminen malliin oli sen sijaan helppoa.

Olen opetellut kevään aikana kahta itselleni uutta piirustusohjelmaa, koulussa Rhinoa ja töissä Auto-Cadia. Jossain määrin ne ovat tukeneet toisiaan, välillä ehkä myös sekoittaneet. Vasta Rhinoa käyttäessäni huomasin konkreettisesti, miten tärkeää on piirtää “oikein” eli käyttää kussakin tilanteessa oikeita snappeja, orthoja ja täsmällisiä lukuja – Auto-Cadissa niillä ei tuntunut olevan niin suurta merkitystä.

Suunnitelman työstäminen oli todella antoisaa, vaikka esimerkiksi kaksi viikonloppusessiota olivat aika raskaita. Teimme paljon töitä samassa huoneessa pitkiä päiviä, ja vaikka se oli pääosin hauskaa, niin välillä myös tehotonta, koska aivoni kaipaavat taukoja ja kävelyä voidakseen toimia kunnolla. Minä ja työparini olimme ehkä liiankin samanlaisia, pohdiskelevia ja kyseenalaistavia tyyppejä. Mietimme asiat ja perustelut moneen kertaan hyvin syvällisesti läpi, ja meillä oli todella mielenkiintoisia keskusteluja liittyen suunnittelun erilaisiin eettisiin, ekologisiin, sosiologisiin ja taloudellisiin kysymyksiin – niistä olisi voinut kirjoittaa kokonaisen työskentelypäiväkirjan. Silti tajusin vasta kritiikkitilaisuudessa, kuinka vaikeita tehtäviä olimme saaneet ratkaistavaksemme – niin vaikeita, että on aihetta pohtia, pystyykö maisema-arkkitehtuuri niihin vastaamaan. Löytyisikö ongelmiin paitsi ekologisesti, myös sosiologisesti ja taloudellisesti kestävä tapa säilyttää Ticinon jokilaakson kylät asuttuina? Miten paikallisen elinkeinorakenteen pitäisi muuttua? Miten paljon tämän tavoitteen toteuttamiseen oltaisiin valmiit käyttämään rahaa? Mikä on paikallisten ihmisten, yhteisöjen, kylien, laakson, ekosysteemien, kantonin, Sveitsin ja EU:n edun mukaista?

Jälkeenpäin mietin myös, että ehkä työskentely kolmen hengen ryhmässä olisi saattanut olla itselleni helpompaa kuin kahden hengen ryhmässä. Siinä on tavallaan selkeämpää, mitkä ideat saavat kannatusta ja mitkä eivät, eikä ehkä yhtä helposti jämähdetä paikoilleen, kun on kolme eri näkemystä. Mielipiteet eivät ehkä myöskään personoidu niin voimakkaasti isommissa ryhmissä. Opin työpariltani todella paljon uusia asioita, mutta välillä koin, etten tullut kuulluksi ihan niin hyvin kuin olisin toivonut. Tämä johtui varmasti ainakin osittain argumentointitaidoistani, joissa on vielä kehittämistä.

Seuraavilla kursseilla haluaisin panostaa enemmän aikaa suunnitelman lopullisen esityksen muodon työstämiseen, vaikkakin tällä kertaa syy viimetipan työskentelyyn oli oma valintani. Vaikka olimme tämän kurssin suunnitelmaa tehdessämme valinneet mielestäni pääosin hyvät kuvatyypit ja kaaviot kertomaan suunnitelmastamme, niin esitysjärjestyksen ja kuvakokojen työstäminen eteenpäin olisi selkeyttänyt tarinan kerrontaa – samoin se, minkä verran asiaa katsojalle näytetään kerrallaan. Myös kritiikki siitä, että paikallinen maisema ei näkynyt tarpeeksi selvästi esityksessämme oli perusteltu. Vaikka maisema ja sen paikalliset ominaisuudet oli periaatteessa otettu suunnitelmassamme hyvin huomioon, sen esitystapa jäi enemmän planning-tasolle kuin varsinaiselle design-tasolle.

‘Made in Switzerland – Swiss Landscape Architecture in the 20th Century’

Pohdintaa Udo Weilacherin kirjoituksen pohjalta

 

1) Miten seminaarialustuksissa esiintuodut näkökohdat näkyvät (tai eivät näy) Sveitsin modernin maisema-arkkitehtuurin kehityksessä?

It is interesting to note that abroad present-day Swiss landscape architecture does not have the reputation of bearing an alpine-pictorial imprint.”

Nykypäivän sveitsiläinen maisema-arkkitehtuurin ei sanota kantavan mukanaan alppi-kuvaston vaikutteita. Blau und Gelb Landschaftsarchitectenin kohteisiin tutustuttuani olen samaa mieltä Udo Weilacherin kanssa.

“– it has been international developments that have directly and indirectly exerted a lasting influence over Swiss garden and landscape design.”

Kansainväliset kehityskulut ovat muokanneet suorasti ja epäsuorasti sveitsiläistä puutarha- ja maisemasuunnittelua. Suurin käänne Sveitsin maisema-arkkitehtuurissa vaikuttaa tapahtuneen 70- ja 80-luvuilla.

20-luvun puolivälissä, ensimmäisen maailmansodan jälkeen, Sveitsissä ei lähdetty vielä täysillä abstraktin ja pelkistetyn ”arkkitehtonisen puutarhan” kehittelyyn, vaan palattiin joksikin aikaa funktionaaliseen, mutta luontoa jäljittelevään näyttämölliseen ”kotipuutarhatyyliin”. Thomas Mannin Taikavuori kuvailee ehkä juuri tällaista tilannetta, jossa Sveitsi ikään kuin kutsuu sodan murtamia eurooppalaisia virkistymään ja lepäämään tällaiseen näyttämölliseen keinotodellisuuteen. Puutarhojen ja parantoloiden roolin voi nähdä viihteellisenä, ehkä jopa kaupallisena?

Vähitellen Gustav Ammann yhdisti modernistinen ”arkkitehtoninen puutarhatyylin” ja ”kotipuutarhatyylin” ja avasi puutarhasta näkymiä ympäröivään maisemaan. Tämän voi halutessaan nähdä vertauskuvallisesti. 30-luvulla ”kotimaan tyyli” Heimatstil, vei kuitenkin erävoiton mm. natsien halveksimasta modernismista.

Toisen maailmansodan jälkeen, 40-luvun lopulla modernismi kuitenkin viimein saapui Sveitsiinkin. Siitä seurasi, että maisema-arkkitehtuurin rooli alkoi muuttua puutarhataiteesta kohti holistisempaa ympäristösuunnittelua – toisaalta modernistinen kaupunkirakenne ja sen suunnittelu vaati maisema-arkkitehtien panosta, toisaalta sveitsiläisellä puutarhataiteella oli hieman vaikeuksia omaksua modernistista ”hyvää muotoa”.

Näyttämöllinen puutarhatyyli säilyi kuitenkin Sveitsissä vahvana vielä 50-luvulle asti, jolloin se alkoi kuitenkin kohdata yhä rajumpaa kritiikkiä. Ernst Cramerin Poet’s Garden 1959 oli ensimmäisiä kansainvälisesti noteerattuja sveitsiläisiä maisema-arkkitehtuurikohteita.

60-luvulla Sveitsi kansainvälistyi, ja myös maisema-arkkitehtuuri sai enemmän vaikutteita ulkomailta kuin ennen.  Puutarha- ja maisema-arkkitehtuuri nähtiin yhä enemmän kaupunkisuunnittelun työkaluna, ja puhtaan estetiikan ja muodon arvostus väheni vuosikymmenen loppua kohti. 70-luvulla ekologia ohitti maisema-arkkitehtuurin tavoitteissa estetiikan.

80-luvulla Dieter Kienast kritisoi ”luonnonmukaisen” maisema-arkkitehtuurin keinotekoisuutta ”ekodesignia”, ja sitä, että se perustui epäaitoihin maisemakuviin. Ymmärtääkseni hän kritisoi erityisesti sitä, että ihmisen olemassaolo ja vaikutus on häivytetty näistä maisemakuvista luonnollisuuden nimissä (vaikka ne ovat ihmisten ihmisiä varten luomia), mikä tekee niistä epäaitoja ja luonnottomia. Kritiikki varmasti vahvisti jälleen modernistisempaa, pelkistetympää maisema-arkkitehtuurin tyylisuuntaa.

80-luvulla sveitsiläinen maisema-arkkitehtuuri otti postmodernistisia vaikutteita mm. Barcelonasta. 90-luvulla otettiin vaikutteita mm. Saksan jälkiteollisten alueiden uudelleentulkinnoista, kuten Duisburg-Nord, jossa alueen historia oli hienovaraisesti jätetty näkyviin. 2000-luvun puolella sveitsiläinen maisema-arkkitehtuuri on ollut pelkistettyä ja selkeää.

2) Miten Weilacherin kuvaamat kehityslinjat ilmenevät nykyhetkessä – löydätkö jatkuvuutta menneen ja esittelemäsi maisema-arkkitehdin tuotannon välillä?

Blau und Gelb Landschaftsarchitecten kohteet ovat selkeitä, pelkistettyjä ja käytännöllisiä – pääosa kohteista onkin julkisissa tiloissa, ihmisten arkiympäristössä, kuten koulunpihat ja liikennealueet. Tuntuu, että kohteet ovat tarkkaan punnittuja, erilaisista vaihtoehdoista karsittuja. Linjat ovat geometrisia. Siirtymät ovat pääosin selkeitä ja pinnat rajautuvat tarkasti. Mitä julkisempi paikka on, sen pelkistetympää on maisema-arkkitehtuuri – toisinaan voisi puhua jopa minimalismista. Käytännöllisyys ja kauneus yhdistyvät sujuvasti. Tärkeimmät materiaalit ovat betoni, kivi, vesi, puu ja kasvillisuus.

Kasvillisuus on läsnä, mutta se ei esitä luonnollista – puut on istutettu suoriin riveihin tai ruudukoihin, abstrakteihin sommitelmiin – ne ovat ensisijaisesti muodon ja värin ilmaisukeinoja, ja vasta toissijaisesti luonnon elementtejä. Joillain kasveilla on varmaan lisäksi symboliarvoja, jotka eivät aukene suomalaiselle. Kukkivia puita ja perennoja on käytetty paljon.

Yksityispihoissa on käytetty rikkaampaa kasvilajistoa kuin julkisissa tiloissa. Muutenkaan edes yksityispihoilla ei mikään viittaa kotipuutarhatyyliin.

Leslie Stephenin The Playground of Europen herättämiä ajatuksia

Leslie Stephenin The Playground of Europe tuntui hieman hankalalta lukea rönsyilevän ja rikkaan kielensä takia. Kirjassa Stephen mainitsee (käsittääkseni Rousseaun ajauksena?), että: “He admired the mountains as the barriers which kept luxury from corrupting simplicity of the native — ” ja “the mountains, like the noble savage, are a standing protest against the sophisticated modern taste; they are bare and wild and repulsive, but at any rate they have not taken to wearing wigs and stays and submitted to the conventional taste of the century.” (s. 7) Rousseau näki siis Alpit kunnioitettavan suoraselkäisyyden ja aitouden vertauskuvana. Ajatus vuorista estämässä luksusta pilaamasta alkuperäistä kansaa kuulunee myös Rousseaulle.

Dr. Johnson (joka on ainakin minulle täysin tuntematon henkilö) taas oli kirjoittajan mukaan sitä mieltä, että: “– man is unwillingly acquainted with his own weakness; and meditation shows him how little he can sustain, how little he can perform.” (s. 9) Johnson näki Alppien roolin ihmistä kasvattavana.

Teoria, että ihmiset, jotka eivät pidä goottilaisesta arkkitehtuurista, eivät pidä myöskään Alpeista, tuntui hieman vaikeaselkoiselta. Stephen esittää ajatuksen (kenen?), että Alppien arvostaminen vaatii herkän ja hienostuneen maun. (s. 14) Tästä voisi päätellä, että myös eri aikakausien tyylit ovat vaikuttaneet siihen, milloin Alpit on nähty kiinnostavina tai kauniina.

Kirjoittaja kertoo, miten monet varhaiset Alppien ystävät olivat viehättyneet niiden vieraudesta ja siitä, että niiden maisemassa voisi vielä olla lohikäärmeitä, kääpiöitä ja muita olentoja, joiden olemassaolemattomuutta ei vielä oltu todistettu. Alpeilla uskottiin vielä Newtonin aikaan elävän piruja ja peikkoja. (s. 20) Vähitellen vanhat luonnonjumalat vaihtuivat demoneihin. Tuolloin Alpeissa näyttäisi kiehtoneen mysteeri – niiden erilaisuus ja tutkimattomuus. “Was not this merely expressing in another way the same sense of awe which we describe by calling the mountain itself sublime and beautiful?” (s. 21)

Kircher taas arvosti Alpeissa näkemiään hyötyjä: “– first, they as chains to bind the earth together, or as the bones or a skeleton of the world — secondly, they resist the destructive action of the sea; thirdly, they make rivers — fourthly, they restain the wind and protect plants; and fiftly, they produce mines.” Alppien kauneus oli hänelle vain täydentävä hyöty.

Burnet näki vuoret majesteettisina ilmestyksinä, jotka inspiroivat mieltä ja tunteita. Hän piti niitä myös ikuisuuden kuvana ja merkkinä jumalan suuruudesta – ne symboloivat asioita, jotka olivat ihmisen ymmärrykselle liian suuria. Toisaalta, hän näki vuorten vertautuvan myös raunioihin liitettyyn romantiikkaan. Burnet näki vuoret myös konkreettisena jälkenä tai muistomerkkinä niiden syntyhetkistä, “katastrofista” eli vuorten poimuttumisesta mannerlaattojen muinoin törmätessä toisiinsa. (s. 27)

Lukijana koin, että paikoin kirjoittaja pilkkaa vähän liiankin paljon omaa aikaansa edeltäviä ihmisiä. Hän tuntuu olevan kovin varma siitä, että hän itse ja hänen aikalaisensa näkevät Alpit “oikein”. Lopussa kirjoittaja kuitenkin pohtii mielestäni ansiokkaasti sitä, miksi Alpit on nähty eri aikoina eri tavalla.

Luvun lopussa kirjoittaja itse arvelee, että “me, jotka vietämme vuodesta kymmenen kuukautta “cockney´n” parissa, rakastamme jäljellä olevia raikkaan ilman ja rajaamattomien laitumien leikkikenttiä“. Tämä ei itse asiassa välttämättä eroa kovin paljon monen nykyturistin näkemyksistä. 😉 Kirjoittaja myös arvelee (hyvin vapaasti käännettynä), että vuoren aiempi asema luonnonvoimien majapaikkana on hänen aikanaan muuttunut pikemminkin niiden viimeisiksi linnakkeiksi. Kirjoittaja kuvaa eurooppalaisten suhtautumista Alppeihin aikojen kuluessa: “When science had exorcised the dæmunculi, the mountains were left, like Burnet´s unskinned ruins, bare of imaginary beings, and not yet covered by the complicated network of associations which has been gradually produced by a closer observation of their details. To reproduce the mountains of a hundred and fifty years back, we must begin by emptying our idea of nearly everything which gives them interest.” Alpit olivat siis aluksi mystisten hirviöiden koti, kunnes ne tyhjennettiin merkityksistä, ja sen jälkeen niitä on vähitellen tutkittu, ja ne ovat vähitellen saaneet nykyisiä merkityksiään.

Palapeli nimeltä Sveitsi

SVEITSI – lähtökohtien mahdoton yhtälö -luento toi esiin useita syitä, joiden takia Sveitsin maisema ja kasvillisuus ovat paljon Suomea monipuolisempia. Maannosten ja ilmasto-olojen mosaiikkimaisesta vaihtelusta seuraa pienipiirteisesti vaihteleva ja monimuotoinen kasvillisuus – kasvillisuusvyöhykkeitä on pienen maan alueella todella monta. Jo tässä riittää suomalaiselle maisema-arkkitehtiopiskelijalle sulateltavaa.

Maiseman vertikaalinen ulottuvuus on toinen luennolla esiin tullut Sveitsille erityinen ominaisuus. Sen vaikutus maisemaan, ja varmaankin myös tilakokemukseen, on valtava. Heijastuuko tilakokemus jollain tavalla sveitsiläisten ajatteluun tai kieleen (sveitsin saksa, retoromaani)?

Suomalaiselle maisemalle on epätyypillistä, että on mahdollista nähdä kovin kauas paikkaan, jonne on silti todella vaikea päästä (poikkeuksena tietysti Lappi ja ehkä Kainuu). Mutta Sveitsissä näin on. Vuorten ylärinteille kulkemiseen on rinteiden jyrkkyyden takia tehtävä pitkiä mutkittelevia teitä, jotka myös näkyvät maisemassa. Matkaan kuluu aikaa ja bensiiniä, ja teillä lienee myös jonkinasteinen estevaikutus joidenkin eläinlajien liikkumiseen.

Alppien rinteiden jyrkkyys on myös omiaan lisäämään eroosiota, maanvyöry- ja lumivyöryriskejä, ja jäätiköiden ja roudan sulaessa ne ilmeisesti lisääntyvät entisestään. Tuntuisi, että turismi ei voi olla alueella kestävä elinkeino, ellei sitä rajoiteta tarkasti tietyille alueille ja reiteille. Toisaalta, jos lentomatkailua tulevaisuudessa päätettäisiin rajoittaa, niin turismi vähenisi varmaan myös “itsestään”. Perinteinen karjanhoito varmaan jatkuu, ja auttaa osaltaan eroosion hallinnassa. Metsien määrän lisääminen taas saattaisi ehkä pienentää rinteiltä valuvia vesi- ja lumivirtoja. Pohdiskelin myös, että jos turismi rajotettaisiin vain tietyille alueille, olisiko mahdollista käyttää rinteillä enemmän köysiratoja autoilun sijaan? Tietysti huoltoajo turistikeskuksiin jatkuisi.

Kurssin aloitus

Arkkitehtuuri ja maisema -kurssin osaamistavoitteet kuulostavat todella mielenkiintoisilta. Maisema ja sen vaikutus elinkeinoihin ja rakentamisen tapaan on aihe, jota on aikaisemmilla kursseilla sivuttu mm. maisema-arkkitehtuurin historia -kurssilla, useilla maisema-arkkitehtuurin peruskursseilla sekä Espanjan ja Tanskan ekskursioilla. Aiheen ympäriltä käyty pohdinta on joka kerta ollut mielenkiintoista, myös Suomen eri maisemamaakuntien rakentamisen sijoittumista maiseman eri osiin koskeva pohdinta.

Sekä Tanskan että Espanjan ekskursioilla kiinnostavinta oli pohtia maiseman muodostumisen vaiheiden, maaperän, ilmaston ja muiden elinolosuhteiden erilaisia yhteyksiä alueen elinkeinoihin ja kulttuuriin. Samoja asioita olen pohtinut myös vapaa-ajan matkoillani. En ole opiskellut tai tehnyt töitä ulkomailla. Olen kuitenkin matkustanut Euroopassa jonkun verran, lähinnä kulttuurimatkailua, ja opetellut myös uusia kieliä matkakohteideni mukaan (mm. kreikkaa, viroa ja espanjaa). En koe mitenkään mahdottomaksi muuttaa jossain vaiheessa töihin ulkomaille.

Rakennusmateriaalit, logistiset ja turvallisuusnäkökulmat, elinkeinojen suhde maisemaan ja rakentamiseen ovat ennen teollistumisen aikaa määräytyneet etupäässä maiseman ehdoilla, ja ajattelisin, että paikallinen kulttuuri on syntynyt maiseman ja elinkeinojen pohjalta, yhdessä niiden kanssa.

Viljelyyn, paimentamiseen, kalastukseen ja metsästykseen perustuvat vanhat kulttuurit, jotka ovat syntyneet satojen tai tuhansien vuosien aikana, ovat usein kehittäneet hyvin selkeitä ja vahvoja perinteitä maisemassa elämiseen, esimerkiksi viljelysten kasteluun ja tuholaisten määrän hallitsemiseen. Esimerkiksi brittien tullessa Intiaan, he “uudistivat” riisiviljelmien kastelujärjestelmiä sillä seurauksella, että malariasääskien (ja malariakuolemien) määrä nousi ennennäkemättömäksi. Kyseessä lienee ollut nopea poliittinen päätös, jonka vaikutuksia ei riittävästi arvioitu etukäteen. Ehkä päättäjillä ei ollut Intian olosuhteista tarpeeksi tietoa, eikä paikallisia asukkaitakaan oltu kuultu?

Ilmastonmuutos on ilmiö, jonka edessä vanhat ja uudet elinkeinot ja kulttuurit voivat olla yhtä haavoittuvaisia. Erilaiset kulttuurit varmaankin pystyvät vastaamaan omille alueilleen osuviin muutoksiin hyvin vaihtelevasti — riippuen sekä puhtaasta sattumasta, varautumiseen käytössä olevista resursseista, politiikasta että siitä, löydetäänkö ongelmiin toimivat ratkaisut. Monet kulttuurit voivat kadota kokonaan, jos ilmastonmuutos tuhoaa niiden elinedellytykset. Toiset kulttuurit taas luultavasti pystyvät jollain tasolla sopeutumaan niiden alueita koskeviin muutoksiin. Palapelissä on kuitenkin paljon enemmän muuttuvia tekijöitä kuin eri alueilla tapahtuvat ilmastoon liittyvät muutokset kuten elinkeinojen loppuminen tai veden saastuminen tai loppuminen – oman lisänsä tuovat politiikka, ihmisten liikkuminen sekä niistä mahdollisesti seuraavat asiat kuten epidemiat.

Vanhojen kulttuurien ja niiden elinkeinojen tutkiminen voi olla hyödyllistä myös ilmastonmuutokseen varautumisen takia, sillä niistä voi löytyä nykyaikaankin sovellettavia käyttökelpoisia käytäntöjä. Esimerkiksi nykyisissä luonnonmukaisissa hulevesien hallintakeinoissa voidaan ehkä nähdä sukulaisuutta perinteisille viljelysten kastelumenetelmille? Toisaalta, ihmiskunta myös tekee koko ajan myös uusia keksintöjä — ja jotkut ihmisethän ne perinteiset kastelumenetelmätkin ovat aikoinaan keksineet, kokeilleet ja toimiviksi havainneet.

Luin Elinan blogia, ja konsepti, jossa maisema muokkaa maisemakuvaamme, ja päinvastoin, kuulosti hyvin perustellulta ja kiinnostavalta. Ideaalin maiseman konseptia olisi kuitenkin mukavaa kuulla avattavan hieman tarkemmin, sillä minun on vaikea kuvitella mikä ja millainen ideaalimaisema olisi. Mieleeni pälkähti kokonainen kysymysrypäs: Onko ideaalimaisema välttämättä olemassa (jokaisen ihmisen mielessä)? Koostuuko ideaalimaisema välttämättä nimenomaan mielikuvista muiden maiden maisemista? Voisiko se koostua jostain aivan muusta, vaikkapa lastenhuoneen lattialle levitetyistä leluista tai myttyyn laskostetun kankaan rypyistä? Tai jostain, mitä ei ole (ainakaan vielä) olemassa? Voisiko se koostua vaikkapa vain joukosta muuttujia (esim. materiaalikontrasti, valon ja värien vaihtelevuus, rytmi, jne.) ottamatta kantaa siihen, millaisia arvoja (esim. lasi-niitty, puolivarjo, tasainen rytmi) näille ominaisuuksille annetaan?

UUSIKSI! – kiertotaloutta maisema-arkkitehdeille

Maisemarakentamisen syventävän kurssin osaamistavoitteet: “Opintojakson suoritettuaan opiskelija on perehtynyt johonkin maisemarakentamisen tekniseen erikoiskysymykseen. Opiskelija hahmottaa maisemarakentamisen teknisen tiedon hankintaan, tuottamiseen ja soveltamiseen liittyvät haasteet. Opiskelija tuntee toteutussuunnittelun ja rakentamisen käytäntöjä sekä osaa hankkia, tuottaa ja soveltaa maiseman rakentamiseen liittyvää teknistä tietoa maisema-arkkitehdin työssä.”

Kurssin sisällön kuvaus: “Syventää maisemarakentamisen tekniikan tuntemusta. Vuosittain vaihtelevat aihepiirit. –” Tänä vuonna kurssin yhdistävänä aiheena on kiertotalous, joka on käsitteenä ehkä monimutkaisempi kuin edellisten vuosien aiheet. Materiaalien kierto on helposti hahmotettava asia teoriassa, mutta se miten se käytännössä toimii toimialarajojen yli osana liiketoimintaa, onkin jo hieman hankalammin hahmotettavaa.

Yksi kiertotalouden toteutumisen haasteista on ihmisten käyttäytymismallien (esimerkiksi omistamisen osittainen korvaaminen käyttöoikeudella) muuttaminen. Verotuksen painopisteen siirtäminen kulutukseen kuulostaa tähän tällä hetkellä uskottavimmalta ratkaisulta. Ristiriitaa syntyy esimerkiksi tämänhetkisestä poliittisesta tilanteesta, jossa ollaan siirtymässä ennakoinnista kohti tulipalojen sammuttamista. Tämä saattaa toisaalta olla vain tilapäinen ilmiö.

Vaikka kurssin teemana on teknisyyttä painottava maisema-arkkitehtuurinäkökulma, tekniikka on kuitenkin aina pääasiassa väline (mutta välttämätön sellainen!) saavuttaa erilaisia (usein toisiinsa vahvasti sidottuja) arvoja, kuten kestävyys (taloudellinen, eettinen, sosiaalinen, ympäristön kannalta) tai esteettisyys. Tekniikka vastaa kysymykseen Miten?

Tekniikka on maisema-arkkitehdille välttämätön väline siihen, että suunnitelmista tulee realistisia, ja että ne ylipäänsä on mahdollista toteuttaa. Suunnitteluratkaisujen tulee olla perusteltuja, ja ne pitää pystyä välittämään riittävän yksityiskohtaisesti toteuttajalle. Riittävää yksityiskohtaisuutta vaatii jo suunnitelman hinnan arviointi.

Nuorempana tein muutaman seinämaalauksen parissa hieman erilaisessa prosessissa. Ensimmäinen oli taideoppilaitoksen opiskelijoille suunnattu taidekilpailu, jolla oli rahoitus kaupungilta ja kohteen omistajalta. Kilpailun tarkoituksena oli seinämaalauksen avulla (julkisivuremontin yhteydessä) parantaa opiskelija-asuntokorttelin viihtyisyyttä ja nostaa korttelin imagoa. Sain teoksen suunnittelun ja toteutuksen sisällytettyä osaksi opintojani, ja minulla oli aikaa selvittää materiaalien ominaisuuksia ja mahdollisuuksia käyttää lisäpigmenttejä teollisten maalituotteiden lisänä. Tein itse pienessä mittakaavassa kokeiluja erilaisten tekniikoiden soveltumisesta julkisivumaalien käyttöön. Tekninen aspekti oli toki tässä ohut kuin maalikerros, mutta onnistuin kuitenkin löytämään melko erityistä, lopputulokseen merkittävästi vaikuttanutta tietoa. Seuraavan maalausprojektin tein freelancerina yksityiselle, jolloin oli onni, että minulla oli jo valmiiksi riittävät tekniset tiedot ja taidot teoksen toteuttamiseen.

Käytännön kokeilut ovatkin ehkä se, mihin haluaisin tällä kurssilla ryhtyä. En tosin vielä tiedä mitä kokeilla, mutta ehkä se selviää vähitellen, kun tutustun kurssin kohdealueisiin.

Vuosina 2009-2010 suunnittelin Kehärata-projektille Ympäristötaiteen kaavaa hyvin pitkälti mutu-tuntumalta ja oman taiteellisen osaamiseni pohjalta. Hankin tietoa kyselemällä eri toimijoilta (yksityiset projektissa mukana olevat toimijat, kuntien virkamiehet, museot, paikalliset yhdistykset) ja sovelsin sitä taitojeni mukaan suunnitelman pohjaksi. Teknisen tiedon ja projektikäytäntöjen hallinnan osalta olin hyvin paljon projektin osaavien ja avuliaiden asema-arkkitehtien varassa, mikä sai minut näkemään teknisen osaamisen merkityksen. Projektin kokonaisuuden hahmottamisen vaikeus olikin yksi keskeisiä haasteita tilanteessa, jossa kukin toimija korosti omaa näkökulmaansa.

 

 

Kehitettävää seuraavassa suunnittelutyössä

 

nakyma_iso_koululta_valmis
Näkymä puiston itäiseltä laidalta (koulun edestä) kohti luodetta

 

Nokianpuisto sijaitsee keskellä teollisuus-Vallilaa, kaakkoisrinteessä. Tällä hetkellä se on polkujen halkomaa ruderaattia ja parkkipaikkaa. Puistoon pitää olla helppo pääsy, ja sinne on oltava useita sisäänkäyntejä, jotta siitä tulee matalan kynnyksen kauttakulkupuisto, jossa voi törmätä tuttuihin tai vieraisiin. Puiston pitää täydentää kaupunkirakenne kokonaisuudeksi. Suunnitelmassani puistoon jää kuitenkin muistuma ruderaatista, niitty sekä hitaasti rapautuvat betonimuurit.

liittyminen_ymparistoon_1_1000uusiPuistossa on suunnitelmani mukaan hyvin tarjolla oleva kahvila, eri mittakaavojen oleskelupaikkoja sekä joogakeskus, johon ympäröivistä työpaikoista ja asunnoista voidaan tulla rentoutumaan ja nauttimaan ikkunoista avautuvista näkymistä.

 

istutussuunnitelma

Yleissuunnitelmapohjasta löytyy korjattavaa. Sitä olisi voinut pelkistää, jättää jotain pois, suoristaa joitain kulmia, käyttää tukimuureja oleskelutasojen suoristamiseen ja suoristaa kulkureittien pohjia niin etteivät ne viettäisi liikaa. Portaille olisi jyrkkyyden takia ollut käyttöä muuallakin kuin “takapihalla”. Rakennuksen lähiympäristöön olisi voinut panostaa enemmän, pieniä hassuja virheitä löytyy.

Istutussuunnitelmasta puuttuu puurivi lounaan puoleiselta puiston reunalta jne. pieniä juttuja, jotka kuitenkin oikeassa suunnittelussa olisivat tärkeitä. Skeittikenttää olisi ehkä voinut rajata voimakkaammin erilleen Ensikodista esim lisäämällä puurivin pensasaidan viereen tai korottamalla muuria sillä kohtaa. Parkkipaikkaa olisi voinut laskea ja tasoittaa, ja liittää sen portailla rakennukseen. Toisaalta kai pitäisi olla esteetönkin huoltoreitti? Monia käytännön asioita en ehkä osaa vielä ottaa huomioon, ja ne opin varmaan kantapään kautta.

Lammen ja laiturin muotoa olisi voinut hioa, ja rakennuksen ja muurialueen väli on hieman liian ahdas. Muurialueen sijaintia, muotoa ja kokoa olisi voinut hioa pidempään. Istutusaltaita ei olisi välttämättä tarvinnut yhdistää muuriaiheeseen, vaan ne olisi voinut sijoittaa omaksi kokonaisuudekseen johonkin. Toisaalta – pidän myös siitä, että jotkut asiat puistossa näyttävät satunnaisilta – se ehkä symboloi vapautta? Ehkä tässä vaiheessa jopa tuntuu siltä, että pohja on liian ankara ja teräväkulkainen puiston tunnelmaan nähden. Seuraava vaihe olisi ollut testata, miten suunnitelma toimisi, jos kulkureitit mutkittelisivat alueella pehmeämmin. Silloin varmaan myös rakennuksen muotoa pitäisi tarkistaa.

Yleissuunnitelmapohja olisi voinut olla herkemmän näköinen ja siten sopia paremmin yhteen muun kuvailmaisun kanssa. Se olisi myös ilmaissut silloin selvemmin suunnitelman henkeä. Tässäpä yksi kehitettävä asia seuraavaa suunnittelutyötä varten.

pohja_vari

Näkymäkuvia varten jatkoon ajatuksia: koska näkymien pitää olla silmän tasalta, on tehtävä joko tietokonemalli, jota pystyy tarkastelemaan mistä tahansa pisteestä (koska kameralla ei pääse tarpeeksi lähelle pienoismallia) – tai sitten on kuviteltava miltä puistotilan keskellä näyttää ja miten näkymä avautuu. Tätä aion myös kokeilla jatkossa. 🙂

nakyma_pieni_ilta-aukio
Näkymä puiston länsilaidalta kohti Ensikotia

Kritiikin jälkeen

Tavoitteeni tälle kurssille olivat pysyä aikataulussa ja keskittyä konseptiin ja kokonaisuuteen. Mielestäni  saavutin tavoitteet hyvin – hiomisen varaa toki olisi vielä ollut. Mutta keskeneräisyyteen pitää yrittää tottua, ja pyrkiä tekemään tärkeimmät asiat. Detaljit jäivät kesken, vaikka periaatteessa osaan tehdä ne. Ehkä sitten seuraavalla suunnittelukurssilla ehdin keskittyä niihin enemmän.

leikkaus_b_uusi
Leikkausnäkymä kaakosta luoteeseen, kohti uutta joogakeskusta ja kahvilaa

Toisaalta, vuosi sitten vastaavassa maisema-arkkitehtuurin harjoitustyössä keskityin lähinnä detaljeihin – siihen verrattuna tämä on huima parannus. Kannatti myös vielä viime kevään toteutussuunnitteluvaiheessa nähdä vaivaa ja tehdä maastonmuotoilu kunnolla – se antoi osaamispohjaa tämän vuotiselle työlle. Tajusin myös, että minun työskentelyyni sopii ehdottomasti parhaiten fyysinen työmalli, jota voi muokata helposti. Se on intuitiivinen tapa työskennellä. Ehkä myös pohjan työstäminen kaksiulotteisena helpottuu, kun kokemusta korkeuskäyristä kertyy lisää. Esimerkiksi aukioiden pintoja olisi kannattanut suoristaa käyttämällä tukimuureja.

Sen verran opin jo tämän työn aikana, että suoralta kädeltä voi sanoa, että näin jyrkkään rinteeseen kuin Nokianpuisto on kulkureittien joko kaarreltava reilusti tai sitten on käytettävä portaita – varsinkin, kun vielä lisäsin rinteen jyrkkyyttä nostamalla ylärinteessä olevan rakennuksen lattiatasoa metrillä ylöspäin. 🙂 Jotta rakennus jatkaisi rinnettä, korotin myös kerroskorkeuden viiteen metriin, mikä tekee myös sisätiloista miellyttävämmät.

leikkaus_A
Leikkausnäkymä lounaasta koilliseen, kohti Ensikotia