Bryga suurennuslasin alla

Yllätyksekseni samasta kohteesta – Brygasta –  on kirjoitettu kolme eri artikkelia, mukaan lukien omani. Tämä on siis oiva mahdollisuus verrata näitä keskenään, ja ottaa oppia myös muilta. Käytän artikkelien vertailuun apuna Markku Ihosen kirjoitusotetta esitelmästä Hyvä kritiikki. Hän on listannut kolmetoista kohtaa, jotka määrittelevät minkälaista hyvä kritiikki on. Tässä vielä listattuna ne lyhyesti alle. 🙂


Hyvä kritiikki:

    1. on rationaalista ja harkittua toimintaa
    2. on subjektiivista
    3. on myös objektiivista
    4. löytää teoksen omat kvaliteetit
    5. on kohteen kuvailua, tulkintaa ja arvottamista
    6. näkee miten teos täyttää omat tavoitteensa ja osaa asettaa teoksen mielekkääseen yhteyteen
    7. osaa valita sopivat vertailukohteet
    8. vertailee aina suhteessa johonkin piirteeseen tai seikkaan
    9. pystyy haistamaan jotakin uutta
    10. on huolellista
    11. kohdistuu ensisijaisesti taideteokseen, ei sen tekijään
    12. on taiteen harrastajan palvelija
    13. tulee olla selkeää, kielellisesti moitteetonta ja loogisesti johdonmukaista

Kaikkien kolmen artikkelin kuvailu kohdetta kohtaan on rikasta mutta ei lopulta niin paljon analysoivaa kuin olisi toivonut (mutta tämä oli kuitenkin odotettavissa näin varhain kurssin alussa).

Jaanan artikkeli meinaa jäädä pelkäksi Brygan esittelyksi, mutta loppua kohden teksti ryhdistäytyy ja ottaa jämäkän otteen viimeisessä kappaleessa kansirakentamista kohtaan. Artikkelin lopussa piilee pieni totuus siitä miten maanvaraisia viheralueita syödään pala palalta pois, joka johtaa siihen että ainut vihreä sijoitetaan katolle. Tämä ei tietenkään ole ideaalista ja kaupunkiympäristön suunnittelijoiden ja päättäjien tuleekin varmistaa ettei näin käy.

Annen artikkeli on varsin subjektiivinen läpikotaisin, tekstissä kuvaillaan ja arvostellaan aluetta niin kuin oltaisiin siellä paikan päällä, ja varmasti oltiinkin, sillä ainakin vieressä kivillä hyppelevä lapsi, liikenteen melu ja kauppakeskuksen humina antavat sellaisen vaikutelman. Omasta ja Jaanan artikkelista tällaista samanlaista tunnelmaa ei valitettavasti tullut. Ero juuri hetki sitten paikan päällä käyneellä kirjoittajan tekstillä on suuri verrattuna sellaiseen, joka on käynyt siellä aikoja sitten ja kirjoittanut tekstin myöhemmin, tietenkin.

Itsekritiikkinä voin sanoa, että oma artikkelini jää näistä kolmesta ehkä pintapuoleisemmaksi. Jykevää kritiikkiä ei niinkään löydy ja kirjoitus on enemmänkin mielistelevää, mutta koinkin Brygan olevan miellyttävä paikka enkä löytänyt sieltä mitään korjattavaa tai muutettavaa. Jopa ainoan haitan, eli paikalle löytämisen, käänsin positiiviseksi puoleksi.

Kritiikki ei ole kuitenkaan haukkumista ja moittimista, vaan se voi olla yhdessä kielteistä, positiivista ja rakentavaa.

♥ Jassu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *