Vesi ja oppimistavoitteet

 

Vettä voidaan hyödyntää maisema-arkkitehtuurissa ja ympäristön suunnittelussa monin eri tavoin ja sitä onkin hyödynnetty suunnittelussa tuhansien vuosien ajan. Vesi erityisen mielenkiintoinen elementti luomaan erilaisia tilallisia ulottuvuuksia sen heijastavan pinnan että sen läpinäkyvyyden takia. Maisema-arkkitehtuurissa ja kaupunkisuunnittelussa vesi ja sen eri olomuodot ovat tuotu osaksi maisemaa, esimerkiksi järvinä, lampina, tarkasti rajattuina altaina että suihkulähteinä. Voidaankin sanoa että vuosikymmenien aikana vedestä on tullut yhä merkittävämpi elementti kaupunkisuunnittelussa. Tähän tärkeyteen tulee mukaan myös se että rankkasateet ja nouseva merenpinta on enemmän ja enemmän osana elämäämme ja kaupunkiasumista.

Vesi on erityisen mielenkiintoinen suunnitteluelementti sillä se on hyvin  on muuttumiskykyinen ja sitä on käytetty sen heijastavuuden ja liikkeen takia useissa maisemallisissa suunnitelmissa. Lisäksi vesi ei ole pelkästään visuaalinen elementti vaan sillä pystytään rajaamaan ihmisen liikkumista ympäristössä ja näin vaikuttamaan ihmisen toimintaan.

Tässä joitan esimerkkejä vedestä, sen hyödyllisyydestä suunnittelussa ja maisema-arkkitehtuurissa. Tein kandi aiheeni vedestä ja sen luomista tilallisista ratkaisuista. Tämän kurssin tavoitteena on tutustua veden eri käyttömuotoihin tarkemmin ja miten vettä voidaan hyödyntää esimerkiksi hulealtaissa tai kaupunkiympäristöissä. Lisäksi haluan tutustua erilaisiin teknisiin ratkaisuihin, sillä vesi elementtinä on vaikuttava mutta myös haastava meidän ilmaston takia. Voisiko esimerkiksi talvisin veden jäätymistä hyödyntää jotenkin? Talvet nähdään Suomessa vesielementtien haittapuolina, sillä vesi jäätyy. Lisäksi tulevaisuudessa voidaan miettiä haasteena humanistiset ongelmat, sillä paikoin maapallolla tulee olemaan erityisesti pulaa vedestä ja meillä puolestaan vettä käytettäisiin visuaalisena elementtinä. Tässä muutamia ongelmaksi kokemiani esimerkkejä.