Maisema-arkkitehtuuri pois nykyteorioiden ikeestä

Luovuus ja merkitys ovat kriisissä. Teknillinen maailmankuva näivettää luovuuden ja kutistaa elämän kirjon omaksi kuvakseen. Maisema-arkkitehtuuri on katkaissut juurensa traditioon. Tällaisia ajatuksia esittää James Corner artikkelissaan ”A discourse on theory II: Three Tyrannies of Contemporary Theory and the Alternative of Hermeneutics”. Hänen mukaansa maisema-arkkitehtuuria hallitsevat kolme tyranniaa, jotka kumpuavat teknistieteellisestä ajattelusta. Nämä sortohallinnot pyrkivät johtopäätöksiin, varmuuteen ja kontrolliin. Tämän seurauksena rakennetut maisemat eivät enää jätä mitään mielikuvituksen varaan, vaan pureskelevat kaiken valmiiksi katsojalle. Corner esittää maisema-arkkitehtuurin vapauttamiseksi teoreettisena vaihtoehtona hermeneutiikan, joka tarkastelee ilmiöitä suhteessa toisiinsa ja näkee perinteet jatkuvien tulkintojen prosessina.

Tapa käsitellä maisemaa ilmentää ihmisen maailmankuvaa. Se paljastaa muun muassa käsityksemme luonnosta, kontrollinhalumme, esteettiset mieltymyksemme, suhteemme menneeseen ja elämäntapamme nurjat puolet. Corner näkee, että nykypäivän maisema-arkkitehtuurilla on vaikeuksia yhdistää nykypäivä historiaan. Hänen mielestään maisema-arkkitehtuurin roolia kulttuurin ilmentymänä ei aina edes ymmärretä. Corner moittii maisema-arkkitehtuurin nykyteoriaa siitä, että vaaliessaan pragmaattisuutta, tehokkuutta ja optimointia se pitää maiseman metafyysisiä ja mytopoeettisia ulottuvuuksia naiiveina. Aivan kuin maailma olisi vain sitä, mitä voi nähdä ja koskettaa tai mitata ja laskea. Tai aivan kuin nykyihminen ei enää tarvitsisi myyttejä ja tarinoita, joiden suhteen voi pohtia kuka on ja minne menossa. Aivan kuin nuo tarinat, kokemukset ja tuntemukset eivät olisi osa meitä, siten olemassa ja totisinta totta. Maisema-arkkitehtuuria tyrannisoiviksi nykyteorioiksi Corner nimeää positivismin, paradigmat ja avant-garden.

Positivismi olettaa, että on olemassa ehdottoman varmoja ratkaisuja. Corner kuvailee ajattelua, jossa faktojen kautta voidaan loogisesti päätyä synteesiin, josta seuraavat parhaat suunnitteluratkaisut. Hän väittää, että looginen ja objektiivinen järkeily on johtanut illuusioon ihmiskunnan kyvystä selittää, kontrolloida ja hyväksikäyttää luonnon voimia. Maailma oletetaan matemaattiseksi, jolloin matemaattisesti järkeillen voidaan päästä objektiivisiin lopputuloksiin. Tästä seuraa, ettei mitään voida tehdä ennen, kuin kaikki data on kerätty. Kuitenkin valitut faktat yleensä tukevat tehtyä hypoteesia. Lopputuloksena tiede tutkii pikemminkin omaa kuvaansa, kuin pääsisi murtautumaan vallitsevan maailmankuvan ulkopuolelle. Kun arvot ja mielikuvitus sivuutetaan, on tuloksena maisemia, jotka ovat matemaattisesti tehokkaita ja ekonomisesti kannattavia, mutta paikan runous on poistettu. Tällainen maisema on tyhjennetty muistoista ja tietoisuudesta.

Kritiikki on ajankohtainen nyt, kun maisema-arkkitehtuuri hyödyntää yhä enemmän parametrista suunnittelua. Vaikka kyseessä onkin vain yksi uusi työkalu muiden joukossa, kysytään jatkossa yhä enemmän suunnittelijan omaa ajattelua. Erilaiset älylliset sudenkuopat vaanivat, jos suunnittelijat antavat yhä enemmän valtaa automatisoiduille prosesseille. Esimerkiksi laaja-alainen maisemasuunnittelu hyödyntää yhä enenevissä määrin paikkatietojärjestelmiä. Carl Steinitzin kehittämä ja Esrin kaupallistama Geodesign vie maisema-arkkitehtuuria suuntaan, jossa nojaudutaan yhä enemmän numeerisiin aineistoihin ja matemaattiseen päättelyyn. Steinitzin prosessi koittaa ottaa huomioon myös kulttuurisen tiedon, mutta käytäntö näyttää kuinka ei-numeerinen tieto pärjää taulukoitua dataa vastaan. Ainakin insinööripuolella saatetaan päätyä ajattelemaan, että numerot ovat luotettavin aineisto.

Paradigmoja käytettäessä uskotaan yleensä, että ongelmat voidaan ratkaista universaaleilla malleilla ja metodeilla, selittää Corner. Poikkeaman tullessa paradigmaa voidaan muuttaa, mistä seuraa paradigman muutos eli Englanniksi usein kuultu ”paradigm shift”. Cornerin mukaan paradigma voi ilmetä kahdella tavalla. Se voi toimia ideologian tavoin, jolloin se sisältää lakeja, arvoja ja uskomuksia, jotka ohjaavat suunnittelua. Se voi myös toimia tyyppiesimerkkien kautta, kun joistakin tietyistä kohteista muodostuu esikuvia. Tämä lienee maisema-arkkitehtuurissa hyvin tyypillistä. Tiettyjä kohteita kopioidaan, harvoin kokonaisuudessaan, mutta vaikutteita voidaan ottaa hyvinkin suoraan. Tällöin tietyt suunnitteluratkaisut ja vahvatkin tyylit voivat ajautua kauas alkuperäisestä kontekstistaan, jolloin niistä tulee helposti hyvin irrallisia ja merkitykseltään tyhjiä. Corner toteaakin, että paradigmatyyleille on tyypillistä, että ne pysyvät pitkään filosofisten ydinten kadottua. Tällöin ongelmana on, että traditiota, johon asia alun perin liittyi, ei enää tunnisteta.

Viime kuussa Helsingin Sanomat uutisoi Helsingin Katajanokalle rakennetusta uudesta asuinrakennuksesta. Jugend-talojen keskelle rakennetusta asuinkerrostalosta haluttiin alun perin rakentaa kadun alkuperäistä tyyliä noudattava rakennus. Helsinki kuitenkin kielsi aikeet, mitä monet Helsingin Sanomien lukijat ihmettelivät. Artikkeliin haastateltu taidehistorian ja arkkitehtuurin tutkija Riitta Nikula vastaa ihmettelyihin pohtimalla tyylisuunnan kytkeytymistä tiettyyn aikaan. Nykypäivänä tehty jugend ei enää olisi jugendia. Hän myös toteaa, ettei nykyään ole enää tekniikkaa ja ammattikuntia, joiden voimin talot rakennettiin. [1] Mutta entä, jos ammattikunnat olisivat vielä olemassa? Onko talo vain kiveä vai onko alkuperäisen rakennuksen idea vielä olemassa paikassaan? Saisiko alkuperäisen vanhan rakennuksen toteuttaa uudelleen? Jos kyseessä olisi puisto, ei alkuperäisen puutarhan ennallistamista ehkä nähtäisi yhtä pahana asiana, koska kasvillisuus muuttuu kuitenkin koko ajan. Puutarhojen ydin onkin enemmän niiden idea, kuin niiden fyysiset representaatiot. Cornerin kritiikki kohdistuu selvemmin kontekstistaan irrotettuihin tyylisuuntiin. Jos uusi jugend-talo rakennettaisiin Ruotsin Jakriborgin kaltaisesti keskelle peltoa, olisi kyseessä varmaankin suurempi rike kuin Katajanokalle laadittavassa uudessa talossa, johon aikanaan jugend-talo on suunniteltu. Ei siis ole täysin selvää, mitä Corner ajattelisi Katajanokan rakennuksesta.

Avant-garde pyrkii tarkoituksella etsimään omaperäisyyttä ja erilaisuutta kokeilullisten reaktioiden kautta. Tämä ei Cornerin mukaan kuitenkaan vie pitkälle, koska kaikki erilaisuuskin tapahtuu vain suhteessa teknillistieteelliseen maailmankuvaan. Voidaan ajatella, että tällöin ei välttämättä löydetä mitään todella uutta, vaan laaditaan poikkeuksia, jotka vahvistavat säännön. Corner jatkaa, että kun avant-garde koittaa välttää konventioita ja traditioon nojaamista, se kääntyy historiasta oman aikansa kummallisuuksiin. Se on usein erilaisuutta erilaisuuden vuoksi ja sellaiseksi se helposti myös jää. Hän mainitsee myös dekonstruktivistit, jotka ovat vielä radikaalimpia avant-gardisteja: he hyökkäävät kaikkea totuttua vastaan loukaten merkitystä ja pysyvyyttä. He yrittävät luoda uutta väistämällä sääntöjä ja logiikkaa, mutta tulevat näin viitanneeksi kintaalla jatkumolle ja kulttuurille. Tällöin kulttuuri ei välttämättä uudistu tai siitä tulee juuretonta. Toisaalta, Corner huomauttaa, näistäkin lähtökohdista voi muodostua uusia paradigmoja. Kohteita ja tyylejä, jotka alun perin pyrkivät erottautumaan jatkumosta, aletaankin kopioimaan ja toistamaan ympäri maailmaa. Voisi ajatella, että kulttuuri silloin jollain tapaa uudistuu, mutta teosten irrallisuus ja merkityksettömyys jatkuu.

Cornerin kritiikki on väkevää ja se osuu omaan aikaamme, vaikka artikkeli on 25 vuotta vanha. Hänen mukaansa nuo kolme tyranniaa rajaavat olemassaolon avaruudesta vain pienen alueen ja uskottelevat, että kaikki mahtuu siihen. Edelleen matemaattisen maailman ulkopuolelle on vaikea nähdä matemaattisin keinoin, vaikka keinot ja välineet ovat kehittyneet. Kuitenkin jo vuonna 1931 matematiikka todisti itsensä epätäydelliseksi[2]. Gödelin epätäydellisyyslauseiden mukaan aina ilmenee uusia tosia asioita, joita olemassa olevan järjestelmän menetelmät eivät pysty todistamaan[2]. Samassa hengessä Corner väittää, ettei maailmaa voi kuvata mistään yhdestä näkökulmasta. Hän muistuttaa maisema-arkkitehteja siitä, että maailma on ihmeellinen ja pakenee selittämistä. Ehkäpä ihan kaikesta, mikä on tärkeää, ei voi sittenkään muodostaa numeroita. Cornerin mukaan fyysinen maailma erilaisine ilmiöineen ja paikkoineen aukenee parhaiten havaintojen kautta. Tärkein tieto tulisikin suorasta kokemuksesta. Siten taide voi tuoda näkyväksi asioita, jotka eivät näy aineistoanalyyseissä tai vallitsevassa tavassa katsoa maailmaa. Taide voi ikään kuin pelastaa ihmisen maailmankuvan supistumiselta, kun ihmiskunta vaatii varmuutta ja kontrollia. Kunhan taiteilijat ja suunnittelijat eivät itse putoa samaan sudenkuoppaan.

Corner tarjoaa maisema-arkkitehtuuria tyrannisoivien teorioiden häätämiseksi hermeneutiikkaa, tieteenfilosofisen suuntauksen jossa tieto ymmärretään jatkuvana tulkintojen prosessina[3]. Cornerin mukaan tämä teoreettinen suuntaus soveltuu erityisesti tilanteisiin, joissa havaitaan merkityksiä, jotka eivät ole heti ymmärrettävissä, vaan vaativat tulkintaa. Hermeneutiikka voi vahvistaa esimerkiksi taiteen, maiseman, runouden tai filosofian kautta saatua tietoa, jotka eivät ole todistettavissa tieteen metodologisin standardein. Hermeneutiikka käyttää retoriikkaa ja metaforia, jotka voivat yhdistää muuten toisistaan kaukana olevia asioita. Ne paljastavat piileviä yhteyksiä asioiden välillä näyttäen ne uudessa valossa. Corner kannattaa ajatusta, että traditio tulee ymmärtää aina vain uudella tavalla. Tällöin syntyy keskustelu menneisyyden ja tulevaisuuden välillä ilman, että jumiudutaan menneisyyteen tai katkaistaan suhde siihen. Hermeneuttinen vastaus jugen-talon rakentamiseen olisi siis varmaankin eläytyä jugendin filosofiseen ytimeen ja muodostaa uudelleentulkinta siitä nykyajassa. Jos jugend on vapautumista klassistisesta perinteestä, mikä olisi sen ilmentymä nykypäivänä? Suunnitteluratkaisu voisi esimerkiksi muodostaa uuden suhteen klassismiin tai hypätä sopivasti avant-garden puolelle. Jugendille tyypillisen kasviaiheiden käsittelyn voisi nykytekniikalla viedä hyvinkin pitkälle. Lopputulos tuskin kuitenkaan näyttäisi samalta, kuin jugend aikanaan.

Maisema on hermeneuttinen media, väittää Corner. Se sijaitsee ajassa, paikassa ja traditiossa. Maiseman ero villiin luontoon on se, että se on ihmisen muokkaamaa. ”Villiä luontoa” tai erämaata, johon ihminen ei ole millään lailla koskenut, ei kuitenkaan ole ollut pitkään aikaan kovin paljoa. Siten kaikkialla ympärillämme on maisemaa, joka kertoo meille menneestä ja ennen kaikkea meistä. Sanotaan, etteivät tärkeimmät asiat katoa, ne vain muuttavat muotoaan. Juuri siinä Cornerin hermeneuttisessa lähestymistavassa taitaa olla kyse. Meidän tulee vain pitää huolta siitä, ettemme hukkaa inhimillistä kokemustamme kasvavan datan ja algoritmien maailmaan sekä tiedostamme tekemiemme valintojen alkuperän.

Lähteet:

  1. Panu Raatikainen (2005) Gödel’s Incompleteness Theorems. The Stanford Encyclopedia of Philosophy. https://plato.stanford.edu/entries/goedel-incompleteness/ Haettu 3.3.2018
  1. Helsingin Sanomat (14.2.2018) Katajanokalle haluttiin rakentaa uusi jugend-talo, mutta Helsinki kielsi aikeet – miksi kaupunkiin ei saa rakentaa vanhannäköisiä rakennuksia?
  1. Jyväskylän Yliopisto (2015) Hermeneutiikka. https://koppa.jyu.fi/avoimet/hum/menetelmapolkuja/menetelmapolku/tieteenfilosofiset-suuntaukset/hermeneutiikka 3.3.2018

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *